Takauma Tukholmaan

Oli aika ennen koronavirusta. Silloin pääsi näkemään kollegoja ja jopa edistämään omaa sarjakuvatutkimusta. Se aika oli helmikuun loppu ja paikka oli Tukholma, jossa järjestettiin Comics and Society -porukan talvisymposium teemanaan sarjakuva ja feminismi. Tässä lyhyt, nostalginen katsaus siihen matkaan, jolloin kolme sarjakuvatutkijaa saattoi ihan hyvin viettää kaksi yötä pienessä laivanhytissä matkoillaan Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Tukholman Södertörnin yliopistossa järjestettiin siis kolmipäiväinen sarjakuvasymposium 19. - 21.2.2020. Se kokosi yhteen sarjakuvatutkijoita ja taiteilijoita erityisesti Pohjoismaista, mutta myös jopa Aasiasta saakka. Jyväskylän yliopistosta meitä lähti paikalle itseni lisäksi kolme tutkijaa, joten sarjakuvaedustus oli erittäin mallikasta. Matkustimme Oskarin ja Suden kanssa samaa matkaa ensin junalla Turkuun ja siitä laivalla Tukholmaan. Palasimme myös perjantaina samaa matkaa takaisin ja totesimme kumpanakin aamuna, että kenties se laivan buffetaamiainen ei välttämättä ollut paras ajatus, koska se vaati melko aikaisen aamuheräämisen.

Södertörnin yliopiston rakennus MB oli symposiumimme tapahtumapaikka.
Sen ala-aulassa oli seiniin upotettua taidetta.

Södertörnin yliopisto sijaitsee Tukholman keskustan eteläpuolella ja sinne pääsee lähijunalla noin parissakymmenessä minuutissa. Onnistuimme löytämään perille, vaikka lähin bussipysäkki olikin tieremontin takia poissa käytöstä. Suunnistamaan auttoi myös lauma paikallisia opiskelijoita, joita oli helppo seurata perille - kunhan ensin tajusi nousta juna-asemalla sinne asemalle.

Symposiumin mainosjuliste

Symposiumin ehdottomasti paras piirre oli sen suunnittelu: yksikään sessio ei mennyt toisen kanssa päällekkäin, joten olimme kaikki koko ajan läsnä ja pääsimme kuuntelemaan toistemme esitykset. Oma esitykseni oli tietenkin ensimmäisessä sessiossa, mikä sinänsä on aina ihan hyvä paikka, koska ihmiset ovat yleensä aktiivisempia ja innostuneempia kuuntelemaan. Lisäksi parasta on se, että saat esityksesi (ja jännityksen) heti pois jaloista ja pystyt keskittymään muihin. Myös verkostoitumisen kannalta se on ihan kätevää, koska sitten kaikki tunnistavat ja tietävät nimesi heti ensimmäisen päivän aikana. Oli myös mukavaa olla samassa sessiossa Oskarin ja Suden kanssa, niin saimme kaikki omat esitelmämme pois päiväjärjestyksestä.

Oskari esitelmöi Perussuomalaisten mainoskampanjasta, joka viittasi Alan Mooren V for Vendetta -sarjakuvaan.

Susi puhui gradustaan, joka käsitteli Sunstone-sarjakuvan seksuaalista leikkiä ja normatiivisia piirteitä.
Hän kysyi lopuksi olennaisen kysymyksen: kuinka monta normia yksi teos pystyy kerralla avaamaan?

Suomi-session päättivät Ralf Kauranen ja Olli Löytty aiheenaan Vihan ja inhon internet -teos.

Oma esitelmäni käsitteli Kullervoa suomalaisena, maskuliinisena myyttinä. Aineistonani oli Marko Raassinan ja Gene Kurkijärven Kullervo-teokset, joita avasin lähinnä sarjakuva-analyysin kautta. En ole vielä tarpeeksi perehtynyt sukupuolentutkimuksen termistöihin, jotta pystyisin menemään syvemmälle myös teoriatasolla, mutta toivoisin, että saisin tästä vielä tänä keväänä kirjoitettua artikkelinraakileen. Ainakin olen luvannut esitellä sen toukokuun alun seminaarissa. Katsotaan, onnistuuko.

Tästä samasta aiheesta minun piti puhua myös perutussa Tampere Kupliissa. En tiedä, olisinko saanutkaan sinne mitään uutta, kun opetushommat vievät niin paljon aikaa arjessa.

Keskiviikon muut sessiot olivatkin sitten aihepiireiltään todella rankkoja, sillä ne käsittelivät pitkälti naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ja traumaa sarjakuvissa. Samalla kuitenkin korostui se, että sarjakuva on monille erinomainen väline käsitellä vaikeita aiheita.

Shromona Das puhui intialaisten sarjakuvien raiskauskertomuksista osin omien kokemustensa kautta.
Esitys oli pysäyttävä.

Torstai-illan päätti yhteinen vierailu Tukholman Serieteketiin eli paikalliseen sarjakuvakirjastoon. Virallinen rakennus oli itse asiassa remontissa, joten Serieteket oli siirretty väliaikaisiin tiloihin Sergelin torin kulmille. Kirjaston jälkeen päädyimme pienen porukan kanssa syömään perinteistä ruotsalaista ruokaa, kun koko valtava lössi ei tietenkään mahtunut mihinkään suosituimpiin paikkoihin. 

Sarjakuvia. Ja vähän lisää sarjakuvia. Mm. Perkeros pongattu.

Törmäsin myös tuttuihin.

Torstaina päivän aloitti ja päätti taiteilijapaneeli, jossa sarjakuvataiteilijat pääsivät kertomaan omista projekteistaan. Comics and Society -tapaamisissa on ollut hienoa seurata, miten tutkijat ja taiteilijat pääsevät jakamaan samat tilat ja tapahtumat ilman minkäänlaista erottelua, että tutkijat tuonne ja taiteilijat tuonne.  Olemme kuitenkin kaikki samassa sarjakuvaveneessä ja innostumme samanlaisista asioista. Symposiumissa olikin parasta tutustua paremmin erityisesti suomalaisiin sarjakuvataiteilijoihin ja kuulla, minkälaisia teoksia heiltä on tulossa.

Juliana Hyrri kertoi tulevasta omaelämäkerrallisesta teoksestaan. Olen edelleen hieman katkera siitä, ettei hänen loistava Satakieli joka ei laulanut -teoksensa päässyt Sarjakuva-Finlandia-finaaliin.

Ihan mahtavaa oli myös kuulla Disney-aiheinen esitelmä! Lars Wallner ja Robert Aman Linköpingin yliopistosta ovat tutkineet sukupuolinormeja sarjakuvissa, ja miten lapsilukijat tunnistavat nämä normit. Esimerkkeinä heillä on ollut tietenkin Aku Ankka -sarjakuvia. Itseäni kiinnostaa erityisesti uusi Ducktales-tv-sarja, koska siinä esimerkiksi Tepa ja ankanpoikien äiti(!) Della on tuotu mukaan kuvioihin hyvinkin epäfeminiinisinä hahmoina varsinkin pukeutumisen osalta. Jospa sitä joskus pääsisi palaamaan myös Disney-tutkimuksen pariin.

Lars Wallner & Robert Aman kertomassa tutkimusmenetelmistään.

Marco Favaro ja jokaisen konferenssin pakollinen supersankariesitelmä
- tällä kertaa feministisestä näkökulmasta.

Jenny Soep piirsi meidät puhumassa! Minä olen tuossa vasemmassa ylänurkassa.

Torstain päättäneessä taiteilijoiden pyöreässä pöydässä aina niin hillittömän hauska
H-P Lehkonen ohjeistaa oikeaoppiseen tapaan piirtää sarjakuvia.

Torstaina meille oli varattu myös mahdollisuus seurusteluun ja keskusteluun drinkkien ja kerrassaan herkullisen kasvisillallisen äärellä. Jotenkin sitä kuitenkin aina suhteellisen ujona ihmisenä päätyy juttelemaan niiden jo tuttujen suomalaisten kanssa, vaikka pöytäseurueemme vaihtuikin muutamaan otteeseen. Päädyin muun muassa tekemään Shromonan kanssa sopimuksen, että jossain vaiheessa vierailen hänen luonaan Intiassa.

Symposiumin viimeinen aamu alkoi upean Sisaret 1918 -albumin esittelyllä.

Kolme päivää on kyllä konferensseille ehdoton maksimi. Pitkät päivät vievät mehut ihan täysin, kun pitää keskittyä kuuntelemaan esitelmiä muulla kuin omalla äidinkielellä - ja samalla prosessoida niiden uutta, tieteellistä antia ja suhteuttaa sitä omaan tutkimukseen. Kaiken hyvän lisäksi huomasin olevani oikeasti vanha: vaikka meillä oli useampia taukoja, polveni eivät vain kestä tuollaista istumisen määrää. 

Iloa kuitenkin tuottivat herkullinen lounas, joka päivä arvotut sarjakuvat (minäkin sain!) ja koukuttavat suklaakookospallerot sekä kanelipullat, jotka pitivät sokeritasapainomme kohdillaan.

Elisabeth El Refaie esitteli keynote-luennollaan metaforan käyttöä omaelämäkerrallisissa sarjakuvissa.

Kaikesta väsymyksestä, vähistä yöunista ja kipeistä polvista huolimatta symposium oli todella antoisa. Tutustuin mahtaviin ihmisiin ja tapasin pitkästä aikaa vanhoja tuttuja. Kun samalla laivalla Suomeen palaava sarjakuvaporukka sitten vielä suuntasi yhdessä syömään, olo oli jopa hieman haikea. Ja näin takautuvasti huhtikuussa tätä kirjoittaessa olo on vielä haikeampi, kun maailmanlaajuinen pandemia on ajanut meidät kaikki eristyksiin. Mutta tätä se oli vielä helmikuussa. Sarjakuvaväen sosialisoitumista.

Yksityiskohta seinämaalauksesta Södertörnin yliopiston MB-rakennuksen ala-aulassa.

Lukuhaaste 2019

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste valmistui eilen perjantaina 13.12. Huolimatta vaikeasta vuodesta onnistuin suorittamaan haasteen hyvissä ajoin. (Toisaalta mitäpä muuta sitä tekisi sairauslomallaan kuin lukisi hyviä kirjoja?) Tässä luettujen kirjojen lista. Seuraavaksi ohjelmassa onkin lueskella kirjahyllystä lukemattomia kirjoja - pun intended.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Philip Reeve: Mortal Engines - Kävelevät koneet (Mortal Engines). Konsepti ja miljöö kiinnostivat eniten, kun kävin katsomassa tämän kirjasarjan ensimmäisen osan adaptaation elokuvissa. Leffa oli pettymys, vaikka nimenomaan konsepti ja miljöö toimivat erinomaisesti. Mutta juoni ja hahmot jäivät vajaiksi. Ongelmana olikin leffakäsikirjoitus, mikä selvisi, kun luin itse kirjan. Tarinassa oli enemmän henkilöitä isommissa rooleissa, Hugo Weavingin näyttelemä Valentine oli pahiksena moniulotteisempi ja myös juoni oli vähemmän ennalta-arvattava - joskin ei mitenkään poikkeuksellinen. Esimerkiksi historioitsien killan taistelu insinöörejä vastaan oli kirjassa varsin mainio. Lisäksi teoksen yhteiskuntakritiikki jäi leffassa aivan sivuosaan. Mitä ihmettä se Peter Jackson tekee, että se saa kirjoista näin onnettomia leffoja? Luen mielelläni jatkoa tähän sarjaan. [Kirjasto.]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress 1. Awakening. Kehuttu sarjakuvaromaani ja sarjan ensimmäinen osa kertoo maailmasta, jossa on noitia, ihmisiä ja niin sanottuja Arcaniceja, ihmisten vihollisia, jotka näyttävät ihmisiltä, mutteivät ole. Teoksen teemoja on identiteetti, suvaitsevaisuus ja historian tutkimus. Upeasti piirretty kokonaisuus yliluonnollisista asioista ja sodassa vammautuneesta päähenkilö Maika Halfwolfista. Tahdon lisää. [Oma hylly.]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Paula Mononen (toim.): Aihe vapaa. Vauva.fi-keskustelujen parhaat. Koostin tehtäväideoita sanataidetunneille ja päätin lukea koko opuksen läpi. En tiedä, oliko kirjassa parasta ihmisten tyhmyys, mielikuvitus, vai trollit. Kun et pysty lukeamaan sisällysluetteloa repeämättä (“Sohva haisee perseeltä, mitä teen?”), on kyseessä hauska teos. [Kirjasto.]
4. Kirjailijan ainoa teos - Elise Vilpas: Siipeni kantavat. Kiltin tytön kasvutarina. Pongasin graduohjattavani sometililtä runon, joka osui ja upposi. Se oli Vilppaan omakustanteena julkaistusta runokirjasta, jonka teema on nimensä mukaisesti kiltin tytön kasvutarina naiseksi, joka uskaltaa sanoa ei pelkäämättä, että hänet hylätään. Itsevarmuus, jaksaminen, voimaantuminen - näillä asiasanoilla kuvailisin teosta, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan puhua Jumalasta ja kiittää Luojaa, tämä lukija lakkasi intoilemasta. Omat henkiset voimavarani löydän jostain muualta, kiitos. [Kirjasto.]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - JP Ahonen: Perkeros. Sarjakuvaromaani musiikista ja sen mystisistä voimista, jotka Perkeros-nimisen bändin pääkitaristi vahingossa löytää. Upeasti piirretty ja sommiteltu teos, jossa musiikki on visualisoitu häkellyttävällä tavalla. Odottelen kiertokävelyitä Tampereelle Perkeroksen tapahtumapaikkaan. Ja kyllä - tämän teoksen olisi pitänyt voittaa Sarjakuva-Finlandia. [Oma hylly.]
6. Rakkausromaani - Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa (Delirium). Luin tämän Nälkäpelin jälkimainingeissa julkaistun ya-romaanin joitakin vuosia sitten ja päätin antaa sille ja sen aloittamalle trilogialle uuden mahdollisuuden. Oliverin romaani sijoittuu dystooppiseen Yhdysvaltoihin, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi ja kaikki 18 vuotta täyttävät “parannetaan” tunnepitoisista reaktioista tekemällä heille pieni toimenpide aivoihin. Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Lena, joka menetti äitinsä delirialle eli rakkauden taudille. Kiltti Lena tapaa tietenkin Alexin ja silloin hän alkaa kyseenalaistaa kaikkea sitä, mitä hänelle on koulussa opetettu rakkauden vaaroista. Kiehtova maailma ja tarinakin toimii nyt paremmin. Katsotaan, miten tarina jatkuu. [Kirjasto.]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Catherine Sanderson: Petite Anglaise. Tositapahtumiin ja blogikirjoituksiin pohjautuva rakkausromaani, joka sijoittuu Pariisiin. Se olikin pääsyy, miksi kirjan nappasin mukaani kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Englantilainen Catherine on aina rakastanut Pariisia ja päätyy muuttamaan sinne, löytämään töitä ja puolison sekä hankkimaan tämän kanssa lapsen. Sitten tulee arki, tylsistyminen ja kaipuu uuteen. Bloggaamisen myötä elämään kävelee James ja sotkee Catherinen pään. Rakkausromaanit voivat olla hyviä, mutta tässä pettämiskuvastossa päähenkilön toimet (ja someraportointi) lähinnä ärsyttivät. Kestin sen Pariisin takia. Ja pistin kirjan eteenpäin. [Ota ja jätä -hylly.]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - L. Frank Baum: Ihmemaa Oz (The Wonderful Wizard of Oz). Jep, tämäkin klassikkoteos oli tähän mennessä lukematta. Tarina on kuitenkin tuttu: pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran Kansasista Ozin ihmemaahan, jossa he kohtaavat linnunpelättimen, peltimiehen ja pelkurileijonan. Jokainen tarvitsee itselleen jotain ja Ozin velho on se, jolla on tarpeeksi taikavoimia auttaakseen. Fantastinen satu itsensä etsimisestä on W. W. Denslown kauniisti kuvittama ja suloinen pakopaikka arjesta. Ottaisin tämän painoksen mielelläni myös hyllyyni. Ehkä nyt Kingin Mustan tornin viittauksetkin avautuvat paremmin. [Kirjasto.]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - Joanne M. Harris: The Gospel of Loki. The epic story of the Trickster God. Yksi sanataidekoulun nuorista suositteli minulle jo jokin aika sitten Lokin “elämäkertaa”. Käytännössä romaani kertoo skandinaavisen mytologian pääpiirteet Lokin näkökulmasta. Mukana on niin Thorin ja Lokin yhteinen häähuijaus, Lokin naisseikkailut ja hirviömäisten lasten syntymä kuin Mjölnirin takominenkin. Tarinassa on oma särmänsä, joka tulee siitä, että Loki itse toimii kertojana - mikä tietenkin tekee kertojasta epäluotettavan ja subjektiivisen. Kirja on helppo ahmaista, luvut ovat lyhyitä ja aasojen ja vaanien myytti tulee nopeasti kerratuksi. Suosittelen myös nuorille lukijoille, jotka fanittavat Lokia Marvel-leffojen perusteella. [Kirjasto.]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya - Elämää Yop Cityssä. Abouetin käsikirjoittama ja Oubrerien kuvittama sarjakuvaromaani esittelee nuorten arkea Norsunluurannikolla. Abouetin omia nuoruudenkokemuksia peilaava tarina näyttää lukijalle, miten päähenkilö Aya opiskelee ja haaveilee lääkärin urasta, ja kuinka hänen parhaat ystävänsä juhlivat ja etsivät itselleen miesseuraa. Elävästi, herkällä viivalla kuvitettu teos antaa afrikkalaisesten tyttöjen arjesta varsin samaistuttavan kuvan. Virkistävä lukukokemus. [Oma hylly.]
     
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Goliarda Sapienza: Italian tytär (L’arte della goia). Italia-innostukseni myötä nappasin tämän kirjan kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Se kertoo 1900-luvun alun Sisiliasta ja naisesta nimeltä Modesta, joka yrittää pärjätä miesten hallitsemassa maailmassa. Modesta on kaikkea muuta kuin nimensä: kesytön ja hurja, rakastuu keneen tahtoo eikä halua asettua naiselle annettuun rooliin. Kiinnostava teos sekä historiallisesti että kulttuurisesti. Aion lukea myös jatko-osan. Niin kiinnostava teos ei kuitenkaan ollut, että jättäisin sen omaan hyllyyn. [Ota ja jätä -hylly.]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Laura Jackson: Freddie Mercury - elämäkerta. Kun on nähnyt kaksiosaisen dokumentin Queenista sekä Bohemian Rhapsodyn, on muodostunut jonkinlainen - kenties semifiktiivinen - kuva rock-maailman kiistattomasta kuninkaasta, Freddie Mercurysta. Jonotin tätä elämäkertaa kirjastosta neljä kuukautta, mikä on pisin jonotusaikani ikinä. Pokkari oli nopealukuinen, kronologisesti kirjoitettu kuvaus Farrokh Bulsarasta, josta myöhemmin tuli maailmankuulu Freddie Mercury. Kirjaan on haastateltu valtavasti ihmisiä ja sen kiinnostavinta antia ovat anekdootit Freddien tekemisistä ja sanomisista. Jostain syystä kuitenkin jäi sellainen olo, että pelkkä kirja on vajaa. Olisin tarvinnut videota, kuvia ja ääntä. Koska kuinka voit tiivistää sellaisen lavapersoonan sanoiksi paperille? Olen edelleen harmissani, että olen syntynyt liian myöhään, joten en koskaan päässyt Wembleyn keikalle. [Kirjasto.]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Salla Simukka: Sytytä valot - sammuta valot. Simukan novellikokoelma on kokemus itsessään: kirja on jaettu puoliksi ja jälkimmäinen puolisko painettu “ylösalaisin” eli lukeaksesi toisen osion sinun on käännettävä kirja ylösalaisin. Sytytä valot -osio sisältää kauniita, rakkausteemaisia novelleja, joissa asiat järjestyvät päähenkilön kannalta. Sammuta valot on puolestaan kokoelma kauheita kauhunovelleja. Osa tarinoista on samannimisiä ja kertovat saman kertomuksen toisen version, osa ei liity toisiinsa lainkaan. Tyylikäs kokoelma hurmaa myös monipuolisella päähenkilö/kertoja-osastollaan: sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on otettu hienosti huomioon. Simukka kirjoittaa ansiokkaasti tämän päivän nuorille. [Kirjasto.]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Owen & Stephen King: Ruususen unta (Sleeping Beauties). Isän ja pojan yhteisromaani kertoo tarinan maailmasta, jossa naisia alkaa vaivata outo unitauti. Kun he nukahtavat, he eivät enää herää, vaan koteloituvat kuin hämähäkin seittiin. Tarina keskittyy pieneen kaupunkiin, jonka asukkaiden on päätettävä, miten he selviävät pandemiasta. Pakkaa sekoittaa muukalainen, Eve, joka tietää liikaa ja nukkuu aivan normaalisti. Kingin tyylin tunnistaa, mutta romaani ei ole niinkään kauhua kuin trilleri pelottavasta maailmasta, josta naiset puuttuvat. Viihdyin. [Oma hylly.]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects). HBO:n samanniminen minisarja perustuu Flynnin romaaniin ja on todella hyvä. Odotukset olivat kovia myös kirjan suhteen, enkä pettynyt. Sillä ei ole oikeastaan väliä, kumpaan versioon tutustuu ensin, kunhan tutustuu. Kolmekymppinen toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa raportoimaan nuoren tytön kuolemasta ja toisen katoamisesta. Hankala äitisuhde, ahdistavat muistot ja tuntematon sisarpuoli alkavat vaikuttaa Camilleen, jonka itsetuhovietti nostaa päätään tarinan kuoriutuessa kerros kerrokselta kammottavammaksi. Spoiler alert: tabuna on viiltely. [Kirjasto.]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anne Leinonen: Viivamaalari. Todellisuus, uni ja mielenterveyden rajat - niitä pohtii Anne Leinonen romaanisssaan, joka liikkuu fantasian ja maagisen realismin rajapinnoilla. Päähenkilö elää yhteiskunnassa, joka arpoo kansalaisille roolit: niin työpaikka, asuinpaikka kuin parisuhdekin arvotaan satunnaisin väliajoin. Puhutaan enkeleistä, jotka ovat sekä innostavia että pelottavia hahmoja. Kun päähenkilöstä tulee käsitetaiteilija, hän lähtee seuraamaan mystistä Ursulaa, joka maalaa valkoista viivaa kaupungin halki. Hyvällä tavalla hämmentävä teos, joka on erittäin hyvin kirjoitettu. Ainut epäuskottava seikka oli se, miten helposti taiteilija saa apurahan, ja että tämä sen saatuaan ei käykään lunastamassa sitä! [Ota ja jätä -hylly.]
17. Kirjassa on kaksoset - Elina Pitkäkangas: Kuura. Pitkäkankaan nuortenromaani kertoo vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa lykantropia on vakava sairaus. Hukiksi muuttuneet ihmiset piilottelevat metsissä ja kaupungit ovat eristäytyneet muureilla, joiden suojissa tavalliset ihmiset elävät elämäänsä. Turun lähistössä sijaitsevan Kuurankeron pikkukaupungissa arkeen tulee kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään veljensä puolesta mitä tahansa, jopa hakemaan apua hukalta. Trilogian ensimmäisen osan kertojina vuorottelevat 18-vuotiaat kaverukset Inka ja Aaron. Pitkäkangas kuvaa lukiolaisten arkea ja ajatusmaailmaa erittäin uskottavasti. Toiminnalla on selkeät ja ymmärrettävät perusteet ja vaikka Inka on oikeastaan aivan kamala tyyppi, hänenkin päätöksiään ymmärtää. Joskin typerillä päätöksillä on kamalat seuraukset. Kirjassa on sivuosassa kaksoset Nikolas ja Nella. [Kirjasto.]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens. Luin tämän teoksen yli kymmenen vuotta sitten suomeksi ja tv-sarjan myötä se oli nyt pakkohankinta. En muistanutkaan, miten monipolvinen, hauska ja kiehtova yhdistelmä kirja olikaan. Maailmanloppu on tulossa, mutta enkeli Aziraphale ja demoni Crowley ovat liian viehättyneet maapalloon. He päättävät yhdessä estää antikristusta aloittamasta tuhoa, mutta kun sopassa on mukana vaihtuneet vauvat, noita ja noidanmetsästäjät, ilmestyskirjan neljä ratsastajaa sekä taivas ja helvetti, on kaaos valmis. Pratchetin ja Gaimanin kirjoitustyylit yhdistyvät kauniiksi, lyyriseksi ilotulitukseksi ja lukija on koukussa. Lisäiloa kirjan lukemiseen antoi Michael Sheenin ja David Tennantin kuvittelu päärooleihin. [Oma hylly.]
19. Et pidä kirjan nimestä - Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suomalainen klassikkoromaani, jota en ollut vielä lukenut. Teini-ikäinen Allu pakotetaan kesälomalla maalle sukulaisten renkipojaksi. Maaseutu muuttuu heti kiinnostavammaksi, kun Allu tapaa ihanan Kertun. 80-luvulle sijoittuva teos teiniromanssista ja nuorten ensimmäisistä seksuaalisista kokemuksista. Teoksen aikakauden huomaa myös tekstin slangista ja sanavalinnoista, joiden merkitykset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Nuoruuden vapauden ja vaikeuden kuvaus sekä dialogi ovat selvästi innoittaneet myös Tuija Lehtisen nuortenromaaneja. [Ota ja jätä -hylly.]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Jean Sasson: Prinsessa Sultana - saudihovin kapinallinen (Princess Sultana: My Struggles, My Victories). Tämä on todellinen hyvän mielen kirja, näin sarkastisesti sanottuna. Sasson pukee jälleen Saudi-Arabian al-Saudin suvun prinsessa Sultanan sanat kirjaksi kolmannessa teoksessaan. Länsimaiselle lukijalle kirjan luoma kulttuurishokki on kahtalainen: toisaalta lukija ihmettelee yltäkylläisyydessä kylpevää prinsessaa, tämän yksityiskoneita, palatseja ja 500 000 dollarin luottorajan luottokorttia, toisaalta hän järkyttyy islaminuskoisten maiden patriarkaatista ja naisten olemattomista oikeuksista. Sukulaisen töniminen on pahempi loukkaus kuin palvelijan raiskaus. Eikä sille voi mitään, jos mies pitää alaikäisiä tyttöjä haaremissaan vastoin näiden tahtoa, sillä näiden vanhemmat ovat myyneet tytöt tälle miehelle. Prinsessa Sultana haluaisi kovasti muuttaa naisten asemaa, muttei voi asialle oikein mitään, mikä ajaa hänet alkoholistiksi. Ehkä pitäisi lukea myös Sassonin aiemmat kirjat. [Kaverin hyllystä.]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajankäyttäjän opas. Pongasin Anna Perhon kirjaston hyllystä ja lähdin etsimään hänen kirjoittamiaan opuksia. Tämä teos oli kirjaimellinen löytö. Perho lupaa, että “Luettuasi tämän kirjan sinulla ei ole enää koskaan kiire.” Se on kova lupaus ja päätin antaa Perhon vastata sanoistaan. Työuupumuksesta toipuvalle kirja tarjosi konkretiaa, käytännön vinkkejä, suoria sanoja ja paljon sellaista, jota on joskus ajatellut, mutta uskoo vasta, kun joku toinen sanoo sen. Perhon kirja on oma oppaani ja aion palata sen pariin heti, kun työ alkaa jälleen kuormittaa. Parasta oli saada oma kappale Movin varastosta, jonne Perho oli niitä jättänyt aiemmalla vierailullaan ennen omaa opettajanuraani. [Oma hylly.]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Risto Isomäki: Kurganin varjot. Isomäki kirjoittaa puhuttelevaa ekoscifiä, jossa on usein ilmastonmuutokseen liittyvää tematiikkaa. Kurganin varjoissa mennään kuitenkin vielä pidemmälle: kun ilmastonmuutos on jo sulattanut napajäitä, millainen ekokatastrofi voisi tapahtua Mustallamerellä ja mitkä syyt siihen johtaisivat? Isomäellä tarina ja miljöö on aina pääroolissa, eivät niinkään hahmot, jotka tyypillisesti ovat eri alojen tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Hahmojen työnä on avata lukijalle termistöä ja taustoja, mikä menee satunnaisesti infodumpiksi, mutta vielä useammin pätemiseksi, jossa yksi hahmo keksii jotain olennaista eikä selitä sitä tovereilleen saati lukijalle, ja lukijan on odotettava monta sivua, että sano nyt suoraan, mitä keksit. Olen huomannut tämän piirteen raivostuttavan minua kaikissa kirjoissa (mm. Dan Brown sortuu tähän joka ikinen kirja). Kiinnostava aihe, olisikohan seuraavaksi tarjolla jotain supertulivuorista? [Kirjasto.]
23. Kirjan nimessä on jokin maa - P. Ôtié & Li Kunwu: Minun Kiinani: 1. Isän aika (Un vie chinoise 1 - Le temps du père). Mao Zedongin suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen aikana kasvanut, propagandataiteilijaksi päätynyt Li Kunwu kertoo tässä omaelämäkerrallisessa sarjakuvaromaanissa tarinansa. Aiheeseen sopiva mustavalkoinen piirrosjälki kuvaa Kiinan arkea sellaisena kuin se kouluikäisen pojan silmin näyttäytyi ja miten ihmiset aivopestiin itsevaltiaan absurdeihin ajatuksiin. Historiallinen sarjakuvaromaani auttaa länsimaista lukijaa hahmottamaan yhteiskunnan paradoksaalisia keinoja pyrkiä parempaan kansalaisten kustannuksella. [Kirjasto.]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja - Erlend Loe: Kala. Arvoin tämän teoksen nopalla ja sain lastenosaston hyllyn ja tämän kirjan. Kyseessä on siis kuvakirja, absurdi tarina perheestä, isosta kalasta ja maailmanympärimatkasta. Matka opettaa, kasvattaa, yhdistää ja erottaa. Kirjan teemoja ovat kulttuurierot, perheyhteisön merkitys ja kansojen yhteisöllisyys. [Kirjasto.]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Brian Jay Jones: George Lucas (George Lucas. A Life). Lucasin elämäkerta päätyi joulun jälkeen hyllyyn, mutta ehdin tarttua siihen vasta nyt. Kiinnostava tarina kiinnostavasta henkilöstä, joka muutti elokuvateollisuutta erityisesti kehittämällä uutta tekniikkaa niin erityistehosteiden kuin äänentoiston osalta. Samalla se kertoo henkilöstä, jonka persoonallisuus perfektionistina ja kontrollifriikkinä ajaa ihmiset pois. Lucasin lämpimimmät piirteet tulevat esille, kun puhutaan hänen adoptiolapsistaan ja yksinhuoltajuudestaan. Tähtien sota -fanina eniten kiinnostivat tietenkin ne seikat, jotka johtivat saagan syntyyn sekä teoksen maailmaan vaikuttaneet intertekstuaaliset ainekset. [Oma hylly.]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta (21 Lessons of the 21st Century). Historian tohtori, israelilainen Harari on kirjoittanut hieman poleemisen, mutta faktoihin perustuvan tietokirjan siitä, mikä meidän maailmassamme tällä hetkellä on ajankohtaista, ongelmallista ja tärkeää huomioida. Osansa saavat niin maahanmuuttopolitiikka kuin uskontokin. Harari kirjoittaa vetävästi ja rehellisesti. Hän pistää ajattelemaan ja sitoo kriittiset huomionsa konkreettisiin (myös populaarikulttuurista tuttuihin) esimerkkeihin, joita lukijan on helppo seurata. Suosittelisin kirjaa kaikille, mutta ne, joiden tämä ehdottomasti pitäisi lukea, eivät siihen tarttuisi. Valitettavasti mielipiteitä on vaikea muuttaa. Pongasin tämän kirjan lukijan junassa matkalla Helsinkiin ennen Irlannin reissua. Kiitos tälle lukijalle vinkistä! [Kirjasto.]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Sami Makkonen: Kalevala. Makkosen sarjakuva-adaptaatio seuraa Kristian Huitulan jalanjäljissä ja tuo Kalevalan tarinan sarjakuvamuotoon kahdessa osassa. Synkkiä värisävyjä, tyyliltään kauhun ja fantasian elementtejä sisältävä teos on vaikuttava kokemus visuaalisesti. Yllättävää oli se, miten paljon Gallen-Kallelan maalausten versioita Makkonen käytti adaptaatiossaan. Naiskuvaa pitäisi tarkastella lähemmin, mitä toivon pääseväni analysoimaan tulevassa tutkimuksessani. Odotan innolla toista osaa. [Oma hylly.]
28. Kirjan kannessa on kuu - Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata. Itä-Suomeen sijoittuva nuortenromaani kertoo Viljasta, jonka vanhemmat hurahtavat lahkoiluun. Tämän myötä isoveli Ville karkaa kotoa ja Vilja alkaa kapinoida. Lopulta mm. mielenterveysongelmien jälkeen Vilja innostuu kavereidensa Vilman ja Kasimirin kanssa larppaamisesta. Tematiikaltaan ja sisällöltään kiinnostava, nopealukuinen teos, joka sortuu hieman liikaa siihen nopealukuisuuteen. Yllättävillä tilanteilla ei makustella tarpeeksi, jotta lukija pääsisi kunnolla mukaan tunnelmaan. Lisäksi (arvattavaa) larppikäännettä ei avata lukijalle tarpeeksi, jotta hahmottuisi hetki, josta kaikki alkaa. [Kirjasto.]
29. Kirjassa nähdään unia - A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat. Joskus tulee kohdalle kirja, joka uppoaa niin tarinan kuin kerronnan osalta niin vahvasti, että on onnellinen jo sitä lukiessaan, mutta samalla harmissaan, että joku toinen ehti kirjoittaa sen ensin. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi oli tällainen kirja. Nyt sen rinnalle nouse lempirunoilijani A. W. Yrjänän Joonaanmäen valaat. Runoelman tyyliin puettu seikkailuromaani keskustelee Tove Janssonin ja Jules Vernen kanssa. Salaisia tieteellisiä kokeita, matemaattinen kirahvi, puhuvia valaita, sukellusveneitä ja natseja. Ja matka tuntemattomaan ajassa ja paikassa. Tämä kirja on koettava itse. Pakkohankinta omaan hyllyyn. [Kirjasto.]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Westö kuvaa Helsingin historiaa 1900-luvun alkupuolella erilaisin vastaparein: Helsinki vs. Stadi, punaiset vastaan valkoiset, rikkaat vastaan köyhät.  Muutaman ydinhenkilön kautta kerrottu tarina etenee aina Mäntsälän kapinaan saakka. Teoksen kiinnostavinta antia oli toimiva kerronta yhdistettynä Suomen historiaan. [Ota ja jätä -hylly.]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Robert Galbraith: Career of Evil. Kolmas J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittama romaani yksityisetsivä Cormoran Strikesta ja tämän avustajasta, Robinista. Kirja liikkuu tuttuun tapaan Lontoon kaduilla, metroasemilla ja pubeissa, mutta harhautuu myös ajomatkoille pohjoiseen. Robin saa postissa naisen säären, josta alkaa Striken vihamiesten kartoitus. Kerronta liikkuu nyt sekä Striken että Robin lisäksi myös pääpahiksen näkökulmiin ja ajatuksiin. Hahmot ovat edelleen sympaattisia, mutta tällä kertaa kirjan pituus alkaa puuduttaa. Lieneekö syynä yksityiskohtaiset kuvaukset turhista etsinnöistä tai se, että tämä oli ensimmäinen englanniksi lukemani Cormoran Strike -romaani? Ehkä tähän mennessä heikoin kolmesta teoksesta. [Oma hylly.]
32. Kirjan nimessä on ammatti - Andrei Volos: Animaattori (Animator). Sergei Barmin on animaattori. Hän animoi kuolleen sielun eräänlaiseen maljaan palamaan ikuiseksi liekiksi. Kuolemattomuuden teeman lisäksi Voloksen romaani käsittelee terrorismia ja sitä, mitä ihminen onkaan valmis tekemään arvojensa pohjalta. Teoksen kerronta vaihtelee luvuittain: joka toinen luku käsittelee Barminin elämää, joka toinen esittelee eri henkilöiden elämien viimeiset hetket. Kiehtova kokonaisuus, kiinnostava miljöö ja toimiva rakenne. Ainoastaan kerrontatapa jättää kylmäksi. En tiedä, enkö ymmärrä venäläistä kirjallisuutta, mutta itse animointia ja sen tuloksia olisi voinut avata lukijalle enemmän. Minulle jäi hieman epäselväksi, saako animaattori yhteyden kuolleeseen vai ei. [Kirjasto.]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Arthur Golden: Memoirs of a Geisha. Nuoresta, orvosta Chiyosta tulee Sayuri, Gionin kuuluisa ja arvostettu geisha. Usean miehen piirittämä kaunotar kuitenkin haluaa vain kaukaisen Chairmanin. 1900-luvun alkupuolelta toisen maailmansodan jälkimaininkien Japaniin sijoittuva romaani kertoo kulttuurista, joka on jo jäänyt taakse. Romaanin alku antaa ymmärtää, että Sayurin tarina on tosi, mutta lopussa paljastuu, että Golden on keksinyt kaiken itse, joskin tehnyt tarinaa varten paljon taustatutkimusta Japanissa haastatellen aitoja geishoja. Tästäkin huolimatta länsimaalainen mies kertomassa eri kulttuurista tulevan, rodullistetun nuoren naisen tarinaa tuntuu vähän epämukavalta. [Ota ja jätä -hylly.]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918. Sarjakuva-Finlandian tänä vuonna voittanut Sisaret 1918 on kokoelma sarjakuvanovelleja eri ikäisten naisten kokemuksista Suomen sisällissodassa. Sekä punaisten että valkoisten näkökulmista kerrotut tositarinat ovat suomalaisten naissarjakuvapiirtäjien visualisoimia. Tarinat ovat koskettavia, rankkoja ja rauhan aikana eläneen lukijan kannalta pysäyttäviä. Mukana kokoelmassa ovat muun muassa Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Warda Ahmed ja Tiitu Takalo. Näistä Takalon, Niemisen ja Ahokoivun kuvittamat kertomukset jäivät parhaiten mieleen. [Oma hylly.]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Elina Rouhiainen: Aistienvartija. Väki-sarjan toinen osa on kirjoitettu Bollywoodin näkökulmasta. Kirjan alussa hän on Riikassa, asuu erään uuden ystävänsä luona (joka omistaa baarin) ja saa yllättäen kirjeen itseltään. Vaikka Bollywoodin ja muiden hahmojen muistot on pyyhitty, he lähtevät kukin tahoiltaan Irlantiin, jossa Kiuru piileskelee. Tarinaan sekoittuvat pakoilu, Pohjois-Irlannin verinen historia, ja identiteettiteemat, jotka koskevat erityisesti sateenkaarinuoria. Uudet käänteet pitävät ihan hyvin otteessaan, vaikka tarina ei viekään täysin mennessään. [Kirjasto.]
36. Kirjassa ollaan yksin - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Lasken tämän teoksen päähenkilön yksinolijaksi, koska kirjassa ei oikeastaan ole muita henkilöitä - ainoastaan satunnaisia vierailijoita. Pakinahenkinen teos, jossa pahoitetaan mieli kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja niin osuvasti, että pärskähtelin useamman kerran lukiessani sitä ennen nukkumaanmenoa. Moderni kotimainen klassikko, äärimmäisen positiivinen yllätys. [Oma hylly.]
37. Pienkustantamon julkaisu - Steampunk: Koneita ja korsetteja. Osuuskumman julkaisema ensimmäinen steampunk-aiheinen novellikokoelma sisältää muutaman helmen ja pari hutia. Omiin lemppareihin kuului ehdottomasti Magdalena Hain Frankenstein-teemainen “Vaskimorsian” ja J. S. Meresmaan “Augustine”. Myös Anni Nupposen “Joka ratasta pyörittää” ja Heikki Nevalan “Hevostuhatjalkainen” olivat miljöön, tarinan ja kerronnan kannalta varsin onnistuneita steampunk-pläjäyksiä. Kokoelman heikoimmat olivat “Kapina tunturilla” (Jani Kangas)  ja “Viuhka käy kartanossa” (Christine Thorel), jotka jo niminä kaipasivat editointia. Näissä novelleissa tarinan kulku, kerronta ja juonen eteneminen olivat tönkköjä ja paikoin jopa epäselviä. Thorelin novelli tuntui vasta tyyliään etsivän teinitytön kirjoittamalta - ja sanon tämän siksi, koska kirjoitin itse samanlaista yläasteaikoinani. [Oma hylly.]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa / Liisan seikkailut peilimaailmassa (Alice’s Adventures in Wonderland / Through the Looking Glass). John Tennielin klassikkokuvituksin täydennetty yhteisnide on odottanut hyllyssäni jo kauan. Olen nähnyt ja lukenut niin monta Liisa-adaptaatiota, etten ole varma, olenko koskaan lukenut alkuperäistä tekstiä. Ainakin tuntui siltä, että ihmemaan ja peilimaailman tapahtumat ovat sekoittuneet jossain määrin päässäni. Tarina on joka tapauksessa kaikille tuttu. Omia lemppareitani ovat absurdit kohtaamiset, kutistuminen ja kasvaminen, Irvikissa sekä nonsense-runo Pekoralisti. We are all mad here. [Oma hylly.]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja - Sara Gruen: Vettä elefanteille (Water for Elephants). Löysin tämän kirjan pokkariversiona kirjaston ota ja jätä -hyllystä ja aloin lukea sitä innolla junassa. Mutta kauhukseni huomasin, että sivun 32 jälkeen kirjan painoksesta oli jäänyt uupumaan yli 30 sivua! Kuka tekee tällaista? Sain onneksi kirjan kirjastosta lainaan, joten pääsin selvittämään, mitä tarinassa tapahtui. Romaani kertoo yhdeksänkymppisestä Jacob Jankowskista, joka muistelee vanhainkodissa nuoruuttaan sirkuksen eläinlääkärinä. Dramaattiseen sirkusaikaan liittyi kaunis, naimisissa oleva Marlena ja sirkuksen uusi löytö, Rosie-norsu. Kahdessa ajassa liikkuva historiallinen romaani on kuvitettu vanhoilla sirkusaiheisilla valokuvilla. Se on samalla rakkausromaani, mutta samalla raadollinen kuvaus ihmisyydestä ja sen hinnasta. [Kirjasto.]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat. Somepersoona ja toimittaja Anni Saastamoinen kertoo esikoisteoksessaan omasta masennuksestaan ja millainen polku vei hänet hoitoon ja kohti paranemista. Rankan rehellinen kuvaus julkisen mielenterveyshuollon toimivuudesta ja toimimattomuudesta on höystetty elävin metaforin ja sopivin kirosanoin. Masennuksen ja melankolian tunteisiin ja turhautumiseen on liiankin helppo samaistua. [Kirjasto.]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby. 1920-luvun amerikkaan sijoittuvassa teoksessa tarkastellaan aikakauden uusrikkaan Jay Gatsbyn kartanon juhlia ja elämäntapaa naapurissa asuvan kertoja-Nickin silmien kautta. Teos on dramaattinen kuvaus rakkauden kaipuusta ja ihmissuhteista, jotka päättyvät epäonnisesti. Klassikko, joka ei nyt ihan uponnut. Ehkä 1920-luku olisi kiinnostavampi elokuvissa visuaalisuutensa vuoksi. [Ota ja jätä -hylly.]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Vikin esikoisteosta on kehuttu ja takakansikin lupaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota. Eikä lupaa tyhjää. Hän sanoi nimekseen Aleia on tämän lukuhaasteen positiivisimpia yllättäjiä minulle, joka on luullut lukeneensa jo kaikenlaista fantasiaa. Teos on kypsä, hahmot kiinnostavia, maailmassa jotain erityislaatuista, mutta hyvin uskottavaa. Juoni rakentuu pala kerrallaan ja teokseen luodut rodut, maailmat ja magia vievät mukanaan. Kaksosauringot-trilogian ensimmäinen osa sai haluamaan lisää. [Kirjasto.]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Cecilia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen (Where Rainbows End). Romanttinen romaani on ollut lukupinossani jo kauan ja nyt pääsin sen makuun. Teos oli kerronnaltaan poikkeuksellinen ja siksi erittäin mielenkiintoinen lukukokemus. Kerronta rakentui kirjeiden, tekstiviestien, sähköpostien, pikaviestien ja lehtijuttujen varaan. Jokainen viesti kertoi samalla viestin kirjoittajasta, tämän suhteesta vastaajaan ja menneistä tapahtumista. Ahernin romaani kertoo Aleksin ja Rosien, lapsesta asti parhaiden ystävien rakkaustarinan, jossa ensin etsitään onnea mualta, kunnes kumpikin ymmärtää kysyä toiselta suoraan (tämä oli myös ehkä turhauttavin asia ikinä). Samalla teos seuraa Rosien 18-vuotiaana saaman Katien kasvua taaperosta kolmekymppiseksi aikuiseksi. [Siskon kirjahylly.]
44. Kirja kertoo Berliinistä - Flake: Kosketinrunkkari. Niin kuin sen satun muistamaan (Der Tastenficker: An was ich mich so erinnern kann). Kuten kirjoittaja itse toteaa, en olisi tarttunut tähän omaelämäkertaan, ellei sen kirjoittaja olisi ollut Rammsteinin kosketinsoittaja. Flaken teos on polveilevaa ajatustenvirtaa täynnä vapaata assosiaatioita ja yksityiskohtia itsestä ja elämästä, valokuvin höystettynä. Itä-Berliinissä syntynyt ja varttunut Flake kertoo maailmasta, joka on meille vieras, mutta hänelle normaali - ja hyväkin paikka kasvaa. Tarina kertoo muusikosta, joka ei osannut soittaa ja päätyi eri käänteiden jälkeen Rammsteiniin. Mielenkiintoista kyllä, nimi Rammstein mainitaan teoksessa vain kerran - ja aivan lopussa. Ehkä Flake kirjoittaa vielä toisenkin omaelämäkerran. [Kirjasto.]
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla. Unenomainen, toden ja kuvitelman rajalla pyörivä romaani, jossa menneisyyden taakka ja kuolema piinaavat päähenkilöä. Teoksen teemoina ovat lääketeollisuuden mahdollisuudet, rakkauden ja himon sekoittuminen, identiteetti ja muistojen epäselvyys. Tämäkin on hämmentävä teos, mutta hyvällä tavalla. [Oma hylly.]
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. Rouhiaisen nuortenromaanin päähenkilö on teini-ikäinen Kiuru, joka näkee ihmisten muistot lintuina. Teos sijoittuu kesään, jolloin Kiuru löytää muita kaltaisiaan, jotka kykenevät mm. liikkumaan toisten unissa, muuntelemaan tunteita tai lukemaan ajatuksia. Sen lisäksi, että yksi näistä henkilöistä on muunsukupuolinen, Bollywoodina tunnettu hahmo, Rouhiaisen teos käsittelee myös muita vähemmistöjä, sekä Suomen että Romanian romaneja. Muistojenlukija on maagista realismia hyödyntävä, yhteiskunnallisesti kantaaottava teos, jossa Kiurun elämä muuttuu peruuttamattomasti. Hetkittäin mietin, onko teos paikoitellen turhankin saarnaava, mutta on se silti romaani, jota suosittelisin omille teini-ikäisille oppilailleni. [Kirjasto.]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Régis Loisel: Mikki Hiiri ja zombi-sumppi (Mickey Mouse - Café ‘Zombo’). Loiselin teos kuuluu Glénat-kustantamon uusiin, kokeileviin Disney-sarjakuviin. Kokeilevaa tässä teoksessa on nimenomaan piirrostyyli, joka mukailee varhaisia Floyd Gottfredsonin piirtämiä sanomalehtistrippejä. Sarjakuva on myös sommiteltu strippimuotoon, vaikka rivejä ei voikaan lukea omina kokonaisuuksinaan, vaan ne muodostavat yhtenäisen tarinan. Loiselin sarjakuva sijoittuu varhaiseen lama-aikaan, jolloin Mikki ja Polle Koninkaulus etsivät töitä. Paikallinen vilunkimies yrittää pistää puolet kaupungista maan tasalle golf-kenttää varten, huijaa naiset ja lapset leirille lomalle ja muuttaa miehet kahvin tuoksun avulla zombeiksi. Teos kommentoi sitä aikaa ja yhteiskuntaa, jonne se sijoittuu monillakin tasoilla. En kuitenkaan nauttinut sen tarjoamasta perinteisestä ja tylsästä naiskuvasta. Myös humoristinen “alasimella päähän” -väkivalta on jo nähty. Hahmojen persoonat olivat vanhoja ja tuttuja eikä tekijä ollut kajonnut näihin, minkä takia teos ei tuntunut mitenkään erityisen tuoreelta ja mullistavalta tapaukselta verrattuna esimerkiksi Mikki ja hukkunut meri -sarjakuvaan. [Kirjasto.]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Matt & Kay Daigle: That Deaf Guy. A Family Portrait. Väitöslahjaksi saatu sarjakuva-albumi on osittain omaelämäkerrallinen kertomus kuuron Desmondin ja tämän perheen elämästä englannin- ja viittomakielisen maailman risteyksessä. Humoristiset stripit on alun perin julkaistu pääasiassa netissä, mutta koottu nyt samoihin kansiin. Kirja on hieno esimerkki eri kulttuurien kohtaamisista, yhteentörmäyksissä ja -sovittamisissa. [Oma hylly.]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Avi Heikkinen: Valotusaika. Ehdottomasti vuoden kotimaista sarjiskärkeä. Tarkemman arvion voi lukea omasta postauksestaan: http://kontturi.blogspot.com/2019/03/avi-heikkisen-valotusaika-on-taman.html
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Sarah J. Maas: Keskiyön kruunu (Crown of Midnight). Nuortenosasto vaihtoi Jyväskylän pääkirjastossa paikkaansa ja kirjaston henkilökunnan suosittelemat nuortenkirjat saivat enemmän tilaa. Tämä on poimittu sellaisesta hyllystä. Salamurhaaja Celaena Sardothienin tarinan toisessa osassa Celaenasta on tullut Kuninkaan Miekka, joka tappaa käskystä - pitkin hampain, sillä hän ei arvosta väkivallalla ja pelolla hallitsevaa kuningastaan. Muinainen, kielletty taikuus puskee edelleen läpi rajan takaa ja Celaenan on valittava, kehen hän luottaa ja kenet hän oikeastaan haluaa. Samalla hänen menneisyytensä alkaa pikkuhiljaa selvitä niin lukijalle kuin tarinan hahmoille. Tätä YA-fantasiaa on paljon kehuttu niin maailmalla kuin Suomessa, mutta en vieläkään oikein osaa innostua Celaenasta hahmona. 18-vuotias salamurhaaja on vain niin lapsellisen oloinen. Myös tarinan kielessä on paljon kliseisiä piirteitä, joten se on tällä hetkellä minulle aika tusinafantsua. [Kirjasto.]

Tämän vuoden TOP3:

1. A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
2. Avi Heikkinen: Valotusaika
3. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia.

Post doc -apuraha Kalevalaseuralta!

Nyt se on fakta: olen jälleen tutkija. Apurahatutkija, post doc -tutkija, tutkijatohtori… Miten sitä haluaakaan itseään määritellä.

Jee, hyvä minä!

Sain siis Kalevalaseuralta kolmen kuukauden rahoituksen Kalevala-aiheisten sarjakuva-adaptaatioiden tutkimukseen. Tarkoitukseni on tutkia pääosin suomalaisen nykysarjakuvan (eli rajaukseni mukaan 1990-luvulta eteenpäin) tulkintoja Kalevalan tarinoista keskittyen visualisointiin ja suomalaisuuden myyttiin. Eniten minua kiinnostaa, painaako Akseli Gallen-Kallelan perintö sarjakuvataiteilijoita Kalevala-versioiden kuvituksessa ja jos painaa, miten paljon. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, millaisia tulkintoja sarjakuvataiteilijat tekevät, koska taide on aina sidoksissa julkaisuaikaansa ja sen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.

Vähän lähdemateriaalia niin aineiston kuin tieteellisen kontekstin osalta.

Kolmessa kuukaudessa ei ehdi tehdä ihmeitä, mutta tarkoitukseni on tämän loppuvuoden aikana perehtyä Kalevala-tutkimukseen ja erityisesti Kalevala-taiteen tutkimukseen. Yhden artikkelinraakileen toivon myös saavani aikaan ja se keskittyy Kullervon tarinaan. Tulen vertailemaan Marko Raassinan ja Gene Kurkijärven Kullervo-tarinoita toisiinsa. Näitä alustavia huomioita olisi tarkoitus esitellä myös Oulun sarjisfestareilla sunnuntaina 24.11. Siellä on mahdollista myös pyytää palautetta tekstiinsä, joten jos kiinnostuit, kannattaa laittaa sähköpostia Harri Filpalle osoitteeseen sarjakuvaoulu(at)gmail.com.

Tutkimustyötä Turun Gaggui-kahvilassa

Haen projektille lisärahoitusta ainakin Kulttuurirahastolta. Toivoisin pääseväni tutkimaan myös sarjakuva-Kalevalojen naiskuvaa (Raassinan ja Makkosen Kalevalat) ja moderniin aikaan sijoittuvia Kalevalan tarinoita (Hiltunen), jossa keskittyisin kenties henkilöhahmojen roolitukseen. Tässä otan myös huomioon Don Rosan ”Sammon salaisuuden”, vaikka se ei kotimaista tuotantoa olekaan. Saatan myös sivuta Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa, koska siinä esimerkiksi Gallen-Kallelan Aino-triptyykin roolit on käännetty herkullisesti päinvastaisiksi.

Tarkoitus olisi kirjoittaa aiheesta ainakin kolme artikkelia ja koota olennaisimmat asiat jonkinlaiseen laajempaan julkaisuun, jossa esittelisin sarjakuva-Kalevalojen historiaa laajemminkin. Kenties siitä voisi tulla antologia, jossa olisi muitakin kirjoittajia. Ehkä tällainen kirja jää vielä haaveeksi, mutta ainahan sen voi mainita tutkimussuunnitelmassa.

Jaan somessa tähän tutkimusaiheeseen liittyviä faktoja ja nostoja jatkossa häshtägillä #postkalevala, jos kiinnostuksesi heräsi.

Koska tutkijoiden urasta valtava osa menee erilaisiin rahoitushakuihin, ajattelin jakaa tarinan oman apurahani takaa, sillä se on itse asiassa aika hämmentävä: näinkin siis voi käydä!

Kalevalaseura julkisti keväällä apurahahaun kolmen vuoden Kalevala-aiheiseen post doc -tutkimukseen. Hain sitä hieman laajemmalla ajatuksella: alkuperäinen ajatukseni oli järjestää aiheeseen liittyviä sarjakuvatyöpajoja, joissa tutkittaisiin samalla, onko suomalaisuuden myytti ja Kalevalan kuvasto muuttunut ja miten. Kun saaja julkistettiin, minulle soitettiin samana päivänä. Kalevalaseuran edustaja kertoi, että hakemuksestani oltiin oltu erityisen kiinnostuneita, mutta se ei ollut tarpeeksi jäntevä. He halusivat tukea tutkimusideaani pienellä summalla, mutta sitä varten minun piti kirjoittaa uusi, tiiviimpi tutkimussuunnitelma. Sain paljon konkreettisia ohjeita ja vinkkejä, joiden perusteella jätin työpajakokonaisuuden pois ja keskityin itse sarjakuviin. Tämä oli itsellenikin mieluisin vaihtoehto, sillä olen aina ollut tekstien ja kuvien analysoija ja tutkija. Hain uudella hakemuksella rahoitusta, mikä myönnettiin syyskuussa kolmeksi kuukaudeksi. Olen edelleenkin hieman hämmentynyt, mutta valtavan iloinen asiasta.

Vaikka rahoitus on pieni, eniten minua ilahduttaa jo pelkkä tieto siitä, että minuun uskotaan tutkijana ja että tutkimusideani nähtiin toteuttamiskelpoisena. En ole oikeastaan tehnyt kunnon tutkimusta sitten väitöskirjani (josta tulee herramunjee viisi vuotta), joten olen niin kaivannut paluuta tutkimuskentälle. Tämä luo uskoa myös omiin kykyihini.

Disney-taika toimii!

Joten jo tässä vaiheessa erityiskiitos Kalevalaseuralle. 
Ja kiitos myös Arribas Brothers -lasinpuhaltajafirmalle Pariisin Disneylandissä siitä, että möitte minulle Aladdinin taikalampun ja lupasitte, että sinne kirjoittamani toive toteutuu taatusti. Nyt se toteutui.

Prinsessa, senaattori, kenraali - teinitytön sankari

Carrie Fisher 1956-2016
(Kuva: Riccardo Ghilardi, 2013)

Minun piti kirjoittaa näin välipäivinä ajatuksiani Rogue Onesta (kävin sen katsomassa kahdesti), mutta sitten menetimme Carrie Fisherin. Sanon "menetimme" tarkoituksella, sillä Carrie oli meidän kaikkien Tähtien sota -fanien ainainen prinsessa - vaikka hän oli paljon muutakin.

Vaikka Jedin paluu ilmestyikin jo samana vuonna kuin synnyin, näin ensimmäisen Tähtien sotani vasta 14-vuotiaana. Faniuteni alkuaskeleista olen blogannut jo viitisen vuotta sitten. Mutta siitä en kirjoittanut, mitä Carrie Fisherin näyttelemä Leia minulle merkitsi.

Vaikka Leia Organasta muodostui monien teinipoikien (ja miksei -tyttöjenkin) seksisymboli, jonka kultaisia bikineitä on parodioitu, kopioitu ja cossailtu tuhansia kertoja, Leia oli kuitenkin muutakin kuin bikiniasunsa. Kun tänä vuonna nousi huhu, että Disney aikoi kieltää bikiniasuisen Leia-figun myynnin, Carrie Fisher kommentoi näin:

The father who flipped out about it, ‘What am I going to tell my kid about why she’s in that outfit?’ Tell them that a giant slug captured me and forced me to wear that stupid outfit, and then I killed him because I didn’t like it. And then I took it off. Backstage. (Linkki.)

Se kertoo jotain sekä Leiasta että hänen esittäjästään. 

Olen tehnyt listan vahvoista, kauniista naisista päiväkirjaani joskus kymmenen vuotta sitten. Se alkaa Leialla: 

Prinsessa Leia oli ensimmäinen fiktiivinen vahva naishahmo, jota ihailin. [--] Leia on diplomaatti, joka osaa käyttää asetta. Hän on kaunis, mutta omistaa myös aivot. Hän komentaa kokonaista vastarintaliikettä,vastustaa kidutusta ja näyttää hyvältä kultaisissa bikineissä. Leia on särmikäs, vahva, mutta kuitenkin tuntellinen. Hän saa koko saagan komeimman miehen, sen salakuljettajalurjuksen ja tappaa omin käsin ison luokan gangsterin. [--]

Ujolle ja aralle teinitytölle Leia edusti uudenlaista, aktiivista naiskuvaa, toisin kuin esimerkiksi Kadonneen aarteen metsästäjien tai Indiana Jones ja tuomion temppelin naishahmot. Leia on kaikkien aikojen lempiprinsessani ja tärkein siksi, ettei hän ole pelkkä prinsessa. Hän on myös senaattori ja Kapinaliiton kenraali - aivan kuten Carrie Fisher, joka ei ollut pelkkä näyttelijä, vaan kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko sekä aktiivinen mielenterveysongelmista kärsivien puolestapuhuja. Huolimatta kaikista nuoruusiän ongelmistaan päihteiden ja bipolarismin varjossa Carrie Fisher onnistui nousemaan esille omana itsenään.

Kun luin uutisen Carrie Fisherin kuolemasta, yllätyin suruni voimakkuudesta. Kyseessä on kuitenkin julkisuuden henkilö, jota en tuntenut henkilökohtaisesti. Mutta toisaalta kuka tahansa, joka on vaikuttanut elämäämme niin voimakkaasti, ansaitsee tulla muistetuksi ja surruksi, kuten Fangirl Questin bloggaaja Tiia kommentoi. Minulle Carrie Fisherin Leia edusti niin paljon, että sitä on hankalaa pukea sanoiksi tämän enempää. Joten annan sille aikaa.

Fisherin kuolema on saanut valtavasti huomiota ja faktoja sisältäviä nekrologeja, esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Tähtien jatkosota -blogissa. Näihin minulla ei ole enää muuta lisättävää kuin Fisherin oma toive, kuinka hänen kuolemansa tulisi julkistaa:

“I drowned in moonlight, strangled by my own bra.”

 May the Force be with you, Carrie Fisher, you know we loved you.

 

Tampereen kuplintoja sunnuntain verran

Pauli Kallion & Ville Pirisen sarjis ei saanut
Moomin Charactersin hyväksyntää julkaisuun.

Tänäkin vuonna Tampere Kuplii goes Academic jäi töiden takia välistä ja niin jäi myös päätapahtuman lauantaikin. Paikkasin sarjakuvatapahtumavajetta sillä, että änkesin itseni sunnuntaille esitelmöimään. Päivän reissu Tampereelle oli varsin piristävä tuulahdus keskelle arkea.

Kuplii järjestettiin ensimmäisen kerran Tampere-talossa, mikä haki tilana vielä vähän paikkaansa. Sitä tilaa kun oli sen verran, että sitä soisi hyödynnettävän vielä enemmänkin. Ehkä kotiutuminen alkaa tapahtua seuraavien vuosien mittaan. Eniten tällaisena Tampereen ulkopuolisena noobina (joka on kerran elämässään käynyt Tampere-talossa) kenkutti ruuan puute. Lauantain osalta en tietenkään osaa sanoa, mutta sunnuntaina vain alakerran kahvio oli auki ja toisessa kerroksessa oli pieni välipalan mahdollisuus. Sitä kahviotakin metsästäessä meni aikaa, kun se oli jokseenkin hyvin naamioitunut ykköskerroksen tasanteen "alle".

Se lämmin ruoka olisi välillä ollut pop, vaikka coneissa ja festareilla yleisin ongelma onkin, että missä ihmeen välissä sitä syö, kun kiinnostavaa ohjelmaa on koko ajan jossain. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että ruokaa olisi ollut hyvä olla jossain, erityisesti siksi, kun narikkamaksu oli hulppeat kolme euroa. Sitä ei hirveän montaa kertaa haluaisi maksaa, jos pitää hakea ruokaa tapahtuman ulkopuolelta.

Tällaiset paneeliverhot kelpaisivat minullekin.

Päädyin harhailemaan Tampere-talossa koko aamupäivän ennen omaa esitelmääni. Minun piti mennä alun perin kuuntelemaan Sandman-esitelmää, mutta jäin suustani kiinni Cosvisionin mainostiskille ja se ohjelma unohtui täysin. Mutta ehdinpähän kiertää kaikki kojut ja ostaa sarjakuvia kaikessa rauhassa. Päädyin myös tarkastelemaan ympäri Tampere-taloa viritettyjä näyttelyjä ja räpsimään valokuvia teoksista.

Tässä vaiheessa Dalek oli vielä nätisti...

Tampere-talo oli täynnä nuorta anime- ja manga-cossaajia, mukana oli jopa ihania turreja. Tällainen sivistymätön moukka tunnisti ehkä yhden tai kaksi hahmoa siitä laumasta ja oli ehkä hieman nolona. Supernaturalin Castiel käveli kuitenkin vastaan ja jokunen Potter-hahmokin. Myöhemmin tuota yllä olevassa kuvassa olevaa Dalekia piti jo väistää, kun se oli karannut vankilastaan kesken päivän. Parhaimpia cosseja oli kuitenkin Muumien Mörkö, josta en ehtinyt napata hyvää kuvaa. Möröllä oli kaiuttimet jossain kaapunsa alla ja siitä Mörön tunnusmusiikista tiesi aina, milloin otus lähestyi. Hui.

Edesmenneen sarjakuvataiteilija Toni Tirrin muistonäyttely

Taidetta Marja Siiran sarjakuvasta Kirjoitukset

Oma esitelmäni, "Kertojanlaatikoiden hyökkäys! Neljännen seinän rikkominen Disney-sarjakuvissa", oli laitettu Studioon, mikä oli isoin käytettävissä oleva tila. Kunnianosoitus sinänsä, mutta jos tila ei tule melkein täyteen, se näyttää paljon tyhjemmältä kuin pienempi tila, ja näin vähän pääsi tällä kertaa käymään. Ja kun yleisö oli jotenkin kaukana nousevassa katsomossa, olo oli hivenen yksinäinen siellä edessä ja tunnetta vain lisäsivät erilaiset spottivalot, niin ei oikein tiennyt, kenen ystävällisiä kasvoja katselisi puheen aikana. 

Tunnin mittainen esitelmäni oli päivitetty versio viime kesän Archipelacon-esitelmästä ja se käsitteli erilaisia tapoja, joilla Disney-taiteilijat rikkovat niin sanottua neljättä seinää: eli miten hahmot katsovat lukijaa ja puhuttelevat tätä tai kertojaa, tiedostavat olevansa sarjakuvassa, tai rikkovat ruutujen reunojen rajoja. Olen valtavan innostunut tästä ilmiöstä, josta käytetään myös nimitystä metalepsis. Tätä toivon voivani tulevaisuudessa tutkia enemmänkin erityisesti Disney-sarjakuvien kontekstissa. Puhuin nyt siis muistakin kuin Rosan sarjoista, minulla oli päälähteenä jopa sarjis, jonka päähenkilö oli, *GASP*, Mikki Hiiri.

Veljeilin kahden eri mikin kanssa, kun piti juosta näyttämään kankaalta jotain esimerkkiä, mikä oli paikoitellen vähän epäkäytännöllistä. Yleisöltä tuli ihan kiitettävästi kysymyksiä ja huomioita ja sain jopa pari hyvää vinkkiä jatkoa varten, mikä on aina parasta esitelmien pitämisessä. Oma ajoituksenikin oli varsin hyvä ja ehdin siitä huolimatta löpisemään aika paljon olennaista.

Ainut, mitä jäin järjestäjien puolelta ihmettelemään, oli se, ettei salivänkärillä ollut ohjelmaa salissa paikan päällä, vaan hänen piti kysyä minulta, mitä olen pitämässä. (Hetken, aivan iikkipikkisen hetken, ehdin jo turhamaisena miettiä "eksää tiedä kuka mää oon?", ennen kuin läpsin itseäni mentaalisesti poskille.) Hämmennyin siitä kovasti. Oletin, että joka salissa olisi ohjelma ja lista, kuka pitää ja mitä ja miten kauan, niin vänkärit pysyvät kartalla asioista. 

Ehdin esitelmäni jälkeen katsomaan muutakin puheohjelmaa. Maaret Stepanoff eli Twitterin AranaRain piti uusintakierroksen viime keväänä Popcultissa missaamastani prinsessaluennosta eli aiheesta "Naiskuva Disneyn klassikoissa". Puolessatoista tunnissa Stepanoff ehti käymään läpi koko Disneyn klassikoiden historian aina uusimpaan Zootropolikseen asti. Vaikka Disney-elokuvat ovat hänelle omien sanojensa mukaan vain harrastus, hänen huomionsa olivat näin tutkijan silmin katsottuna erittäin tarkkaavaisia ja esitinkin hänelle toiveen, että jos häntä joskus kiinnostaisi loikata akateemiselle polulle, niin tästä aiheesta kyllä saisi paljonkin irti.

Näiden sankarittarien parissa kasvoin.

Maaret Stepanoff oli jaotellut Disneyn sankarittaret eri tyyppeihin ja kyllähän ne ysärin prinsessat ja prinsessankaltaiset nuoret naiset sieltä heti osuivat silmiin. Stepanoff totesi osuvasti, että Disneyn ysärinaiset eivät ole elämäänsä tyytyväisiä, vaan haluavat enemmän - toisin kuin alkuaikojen eteeriset prinsessat, jotka nyyhkivät hieman ja tyytyivät sitten kohtaloonsa. Belle on edelleen idolini.

Toivottavasti ensi vuonna en ole mennyt osallistumaan mihinkään koulutukseen, joka menee päällekkäin Kupliin viikonlopun kanssa. Lauantaina olisi ollut sen verran paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että mielelläni olisin pyörinyt maisemissa useammankin päivän.

Ropecon-pallo Tampere-talon aulassa.

Ns. pakollinen vessaselfie t-paidasta, joka sai kehuja.

Kassillinen kevyitä ostoksia.

Minulla ei ollut oikein mitään fiksattua päätöstä siitä, mitä Kupliista olisin lähtenyt hakemaan. Ainahan sitä voi ostaa Myrntailta uusia tarroja, oli ainut mielessä ollut ajatus. Tällä kertaa onnistuin pysymään erossa krääsästä, vaikka päädyinkin ostamaan itselleni uudet, kertakaikkisen ihanat Kuoleman varjelukset -korvikset. Ne ovat Purple Octopus Jewelleryn käsialaa ja maksoivat vain kahdeksan euroa. Muista myyntipöydistä haalin itselleni kympillä kolme Aron morsiamet -pokkaria, joihin jäin koukkuun erään sarjakuvakurssilaisen esseen myötä, Cyril Pedrosan upean Kolme varjoa -sarjakuvan ja Wolf Kankareen koskettavan Miska Pähkinän, joka on trans-aiheellaan valtavan ajankohtainen.

Pienlehtimarssista ostin Taina "Myrntai" Koskiselta niitä yli-ihania pöllötarroja, kauniin kirjanmerkin ja Otus Opuksen kolmannen osan, joka oli valmistunut! Pöllöjä! Lisää pöllöjä!

Tuin myös muita taiteilijoita: tuo c-kasetti on siis sarjakuva, Juho Sihvosen nerokasta muotoilua esittelevä Etusilmä. Sen vieressä on Tiina M. Vanhapellon Dolls are Creepy - Nuket on karmivia, jonka mukana tulee puolestaan soundtrack cd-singlen muodossa. Nämä kaksi edustavat hienosti kokeilevaa sarjakuvaa ja niitä pitää esitellä seuraavalla sarjiskurssilla.

Lisäksi ostin nimimerkin Mae Vaan sarjakuvan Kuoressa, joka käsittelee koulukiusaamista ja vloggaamista. Tähän pitää tutustua jo hankkeenkin puitteissa. 

Kävin härkkimässä Ropeconinkin pöydällä. Heijastin on sieltä. Lupauduin laittamaan sinnepäin ohjelmaehdotusta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ankkoja, vaan jotain aivan muuta.

Kiitos Kupliille jo pelkästä sunnuntaista. Toivottavasti meillä on enemmän aikaa toisillemme ensi vuonna.

Nörttikulttuuri nousee

(Pahoittelen, että lupailemani päivitys / viikko -tahti ei ole nyt toteutunut tässä kuussa. Syynä on yksinkertaisesti hulluusprojekti nimeltä "6000 sanan artikkeli kasaan yhdessä kuussa". Yleensä artikkeleita työstetään kauemmin, mutta entinen ohjaajani oli löytänyt CFP:n sen verran myöhäisessä vaiheessa, että aikaa oli enää kuukausi, kun sain asiasta tiedon. Pitihän sitä kokeilla, kun aihe natsasi sopivasti yhteen viime kesäisen esitelmäni kanssa. Projekti on nyt viimeistelyä vaille valmis, vaikka pääsiäinen siihen menikin. Palaan asiaan myöhäisemmässä päivityksessä.)

Tutkijoillahan ei tunnetusti ole lomaa. Varsinkaan silloin, kun he päättävät, että voisihan sitä yhden konferenssin pykäistä pystyyn omalle hiihtolomalleen. Näin siinä sitten pääsi käymään, että järjestimme kollegoideni Jonne Arjorannan, Essi Variksen ja Tanja Välisalon kanssa kuudennen valtakunnallisen fandom-tutkimuskonferenssin nimeltä Nörttikulttuurin nousu 3.-4. maaliskuuta. Tämä kaksipäiväinen konferenssi oli suoraa jatkoa Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella järjestämällemme Nörttikulttuuri-luentosarjalle, jonka pohjalta syntyi teemaa jatkava tapahtuma. Syytämme konferenssista Irma Hirsjärveä, joka asiaa meille eräällä lounaalla ehdotti. Totesimme, että projekteja ei koskaan ole liikaa.

Yliopiston uusi Ruusupuisto-tila veti noin 70 henkilöä kuulemaan esitelmiä erilaisista nörttikulttuuria sivuavista aiheista. Paikalle kerääntyi oman luentosarjamme opiskelijoiden lisäksi myös aiheesta innostunutta yleisöä, joka pääsi paikalle ilmaiseksi. Etukäteen ilmoittautuneille olimme varanneet laitoksen puolesta myös kahvia ja pullaa.

Pelitutkimus ja naisten rooli pelaajina, antifanius, cosplay, turrit, bronyt ja BBC:n Sherlock-sarjan fanius näin muutamia esimerkkejä mainitakseni, herättivät keskustelua, kommentteja ja kysymyksiä. Konferenssin keynote-puhujina olivat Tampereen yliopiston professori Frans Mäyrä esitelmällään "Voimaantumista ja vihaa: Pelikulttuurin valoisat ja pimeät puolet" sekä Jyväskylän yliopistosta FT Irma Hirsjärvi, joka pohjusti suomalaisen fandomin historiaa ja päätti luentonsa katsaukseen kohti ensi vuoden kohokohtaa, Helsingin Worldconia.

Jouduin torstai-iltana suoraan radiolähetykseen kertomaan konferenssistamme, joten jouduin skippaamaan torstain viimeisen session, jossa opiskelijamme Nörttikulttuuri-luentosarjasta pitivät omat esitelmänsä, mutta tästä huolimatta koin, että koko pakettimme oli sisällöllisesti varsin toimiva ja kiinnostava ja tähän mennessä saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Paljon tietenkin jäi käsittelemättä: roolipelaaminen ja hakkerit näin muun muassa, mutta ehkä saamme kuulla niistä seuraavan kerran Tampereella - ainakin Twitterissä heittämäni pallo seuraavan konferenssin järjestämisestä napattiin innostuneesti kiinni sillä suunnalla. 

Jostain kumman syystä valtavan moni halusi tulla tapahtumaan yleisöksi, mutta haastavampaa oli hankkia niitä puhujia. Tämä tarkoittaa sitä, että aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta!

Näin toista kertaa konferenssin järjestäjänä (edellinen kerta oli vuosina 2008-2009, jolloin olin työharjoittelussa Oriveden Opistolla ja työnkuvaani kuului opetuksen lisäksi kansainvälisen huumorin ja satiirin symposiumin organisointi) täytyy todeta, että koko hela hoito meni todella mukavasti ja vähän liiankin helpon tuntuisesti. Neljän pätevän organisoijan luotsaama konffa, jossa työnjako oli tehty ajoissa eikä tarvinnut miettiä kansainvälisten vieraiden opastuksia, hupsahti ohi melkein vahingossa. Tosin tällä kertaa konferenssi tuntui konferenssilta, vaikka se tapahtuikin käytännössä omalla takapihalla - nyt kun hääri siellä järjestävänä osapuolena.

Konferenssissa nousi esille kiinnostavia teemoja nörttiyden identiteetistä: kuka on nörtti ja ennen kaikkea kuka saa määritellä nörttiyden? Vieläkö sukupuoli ja nimenomaan tyttöys koetaan marginaaliseksi nörttikulttuurin eri osa-alueilla, kuten pelikulttuurissa? Ja entä ne marginaalin marginaalit - mikä on niin sanottu "oikea" fanituksen kohde nörttikulttuurin sisällä? Onko cosplay nörttiä ja miksi pojat eivät saisi fanittaa My Little Poneja? Nämä teemat nousivat esille laajemmassa mittakaavassa koko konferenssin aikana.

Lopuksi on todettava, että vaikka sanakirjat määrittelevät nörtin edelleen negatiivissävytteisesti, termi on kokenut tai on vähintään kokemassa vahvan murroksen. Jokainen voi nyt vapaasti itse määritellä olevansa nörtti ja tehdä sen ylpeydellä. Nörtit ovat in, kuten media konferenssimme tiedotuksen yhteydessä julisti.

Frans Mäyrä ja konferenssin maskotit vauhdissa

Oskari Rantala ja Hugo-kohu Ms. Marvelin kautta

Irma Hirsjärvi piti pikakurssia fandomin historiasta Suomessa.

Kaavio Sherlock-fandomista. Tekijöinä Tanja Sihvonen ja Meniina Wik.

MAINOS: Hobitti-vastaanottotutkimus toivoo opinnäytetöitä.

Minna Siikilä ja Eragonin antifanit

Turri-harrastajille tärkeitä antropomorfisia eläinhahmoja.

Epäsopivien elämänpolitiikkaa -paneeli käsitteli mm. broneja.
Puhujana Sanna Lehtonen.

Järjestäjän teeman mukainen pusero ja hieno logomme
nimilapussa. Logon suunnitteli Essi Varis.

Jos nörttikulttuuri-konferenssimme tai aihe muuten viehättää, pidämme siitä jälkipuinnin ensi viikon viikonloppuna Popcultissa, kuten olen jo hieman mainostanutkin. Lippuja tapahtumaan ei valitettavasti enää saa, sillä se on jo loppuunmyyty.

Lopuksi vielä aiheeseen liittyviä linkkejä koskien konferenssimme uutisointia: Yle Keski-Suomen suoran haastattelun kooste verkossa ja toinen haastatteluni Kultakuumeessa Yle Areenassa.

Sitten vielä linkkejä tervetuliaispuheessani mainitsemiin lähteisiin: 

Hesarin kolumni siitä, että nörttejä ja faneja tarvitaan nykypäivän työelämässä.

MTV:n kyselytutkimus nörttiyden sukupuolijakaumasta (valitettavasti edelleen jakoa mies / nainen).

Psykologinen tutkimus nörttikulttuurista: kärjistäen sanottuna olemme siis narsisteja, eskapistisia ja ennen kaikkia luovia.