Lontoo, osa 2: Harry Potter -studiokierros (taas)

Kävin ensimmäisen kerran Lontoon Harry Potter Studio Tourilla syksyllä 2013, josta kirjoitin pitkän merkinnän tänne blogiinkin. Tämä blogipostaus on ollut koko blogini luetuin merkintä ja kerännyt paljon positiivista palautetta informatiivisuutensa vuoksi. Tässä uudessa merkinnässä kerron hieman päivitettynä versioina, mitä studioille nyt kuuluu. Yritän olla spoilaamatta kuvilla liikaa paikan hienouksia.

Siitä lähtien, kun kävin studioilla ensimmäisen kerran, siskoni (samanlaiset Potter-fanit kuin minäkin) ovat olleet kateudesta vihreitä. Niinpä lupasin, että seuraavan kerran, kun lähden Lontooseen, otan heidät mukaan. Homma päätyi sitten siihen, että joululomalla repäisimme, varasimme lentoliput, majoituksen ja studiokierroksen. Ja otimme vielä äidinkin mukaan. Valmistauduimme lukemalla kirjoja ja katsomalla leffoja. Äitikin kouluttautui Potter-asiantuntijaksi katsomalla blu-rayt ja lukemalla kirjat - englanniksi. Itsekään en ole kaikkia kirjoja englanniksi lukenut!

Studioiden lippujen hinnat olivat luonnollisesti nousseet: aikuisen normilippu ilman mitään extroja maksoi £35 (me otimme äidin kanssa tällaiset) ja aikuisen lippupaketti (muistokirja ja digitaalinen opas) £44,95 (tietenkin siskoilleni). Siltikin hinnat ovat mielestäni varsin kilpailukykyiset, esimerkiksi Orlandon Harry Potter -teemapuiston päivälippu (sisältää visiitin kahteen puisto-osioon: sekä Diagon Alleylle että Hogsmeadeen) maksaa hulppeat $155 aikuiselta. Studioilla rahaa palaa kuitenkin mukavasti kierroksen aikana, jos haluaa ostaa itselleen muistovalokuvat tai videot Anglialla ajosta tai luutalennosta. Kauppojakin on tullut toinen kierroksen varrelle - unohtamatta kahviloita.

Watford Junctioniin, jossa studiot sijaitsevat, pääsee edelleen samalla tavalla Eustonin asemalta. Aina kannattaa ottaa se menopaluu - hinta on huomattavan paljon huokeampi. Me maksoimme reilut seitsemän puntaa menopaluusta per naama. Ja sopivaa junaa kannattaa tiirailla netin lisäksi taululta: jos junan pääteasema on Watford Junction, se on se hidas juna, jolla menee tunti. Watford Junctionin aseman bussikyyti studioille puolestaan maksaa nyt £2,50 edestakaisin. Liput voi ostaa suoraan bussikuskilta.

Siskokset valmiina valloittamaan studiot.

Kierroksemme oli perjantaina 6.5. klo 13 alkaen. Jännäsin tätä todella paljon, koska edellisellä kerralla sähköpostiin tulleessa lippuvarauksessa oli viivakoodi, jonka sai itse skannattua studion pihalla. Tällä kertaa niin ei ollut, mutta ystävällinen työntekijä hoiti homman kotiin varauskoodin avulla samalla automaatilla. (Lippuja hankkiessa kannattaa aina muistaa tarkastaa sähköpostin roskapostikansio: oma tilausvahvistukseni oli mennyt sinne!) Pienessä tulostetussa studiolipussa lukee, että se on voimassa tietyn väliajan, sillä porukkaa lasketaan sisään portaittain eikä itse välttämättä pääse sisään juuri sillä kellonlyömällä jonka on varannut. Me pääsimme sisään ensimmäisten joukossa ryhmästämme noin 13.05.

Aikaa kannattaa varata hyvin myös siksi, että studioiden eteiseen oli tullut turvatarkastus, jossa katsottiin kassit ja käytiin jokainen vieras metallinpaljastimella läpi, ettei mitään teräviä esineitä tai aseita eksyisi kierrokselle.

Oma kierrokseni meni tällä kertaa rauhallisesti, kun tiesi paikat ja sai keskittyä nauttimaan muun perheen innosta. (Epämääräiset vingahdukset ja huokaisut olivat samanlaisia kuin itselläni vajaa kolme vuotta sitten.) Käytin aikaa valokuvaamalla niitä asioita, joita viimeksi en huomannut tai tajunnut kuvata. Yritin myös ottaa kuvia eri vinkkelistä, mutta useimmiten kamerani oli vain susi: välillä salama on liikaa ja ilman salamaa liian vähän. Ehkä investoin joku vuosi järkkäriin.

Suuren salin pöytää Korpinkynnen vinkkelistä.

Iseeviot-peiliselfie. Tietenkin.

Hienoja proppeja. Joskus hankin vielä ajankääntäjän.

Joskus omakin kamerani osaa ottaa valon oikein. Näihin alla oleviin otoksiin Dumbledoren toimistosta olen varsin tyytyväinen.

Godric Rohkelikon miekka.

Lajitteluhatun huono päivä.

Ajattelin, että herkistelen Kalkaroksen juomaluokan lähellä, koska Alan Rickman on kuollut, mutta pysyin kasassa ongelmitta. Onnistuin vain kurkottelemaan ehkä jo vähän sallitun rajan ulkopuolelle, kun räpsin kuvia ihanista purkeista ja purnukoista.

Proppeja! Tällaisia minä ostaisin omaan hyllyyni.

Mitä uutta studioille sitten oli saatu? No, Borginin & Burken kauppa ja siellä ollutta sälää oli paljon paremmin esillä. (Pääkalloja!) Lisäksi kuolonsyöjien vaatteita ja asukokonaisuuksia ei enää esitelty nukkejen päällä pelkästään tylsän mallinukkemaisesti rinnakkain, vaan niistä oli koottu dioraama Kuoleman varjelusten alusta. Kohtaus oli Malfoyn kartanosta, jossa jästitiedon opettaja-parka Amore Burbage killui ilmassa Voldemortin taian alaisena.

Borkin & Burken myyntituotteita.

Voro on innostunut naulaamaan julistuksia seinille.

Mutta isoin uudistus oli kuitenkin laituri 9 ja 3/4 saapuminen studioille. Tätä olin odottanut itsekin niin, että päästelin epämääräisiä ääniä nähdessäni sen Tylypahkan punaisen höyryveturin. Ihanaa!

Pääsin seinän läpi oikealle laiturille!

Joku on hivenen pähkinöinä.

Laiturilla oli lisäksi oma pieni kauppansa, jonne emme jääneet norkoilemaan, koska olimme tässä vaiheessa jo aika väsyksissä ja nälissämme. Onneksi pian laiturin jälkeen on kahvio, sillä pitempään ei olisi jaksanut haahuilla ilman ruokaa. Laiturilla on mahdollista käydä sisällä junassa ja lisäksi siellä on myös kuvauspaikka, jossa voit kuvauttaa itsesi (ja ehkä myös kuvata itseäsi) vaunussa istumassa, kuten Harry, Ron ja Hermione konsanaan. Ja onhan siellä tietenkin myös niitä matkakärryjä puoliksi seinässä, kuten King's Crossin asemalla - eli voit kuvata itsesi matkalla laiturille myös studioilla.

Miksi näiden proppien replikoita ei saa kaupasta? Ostaisin heti.

Repeilin näille huolellisesti.

Kahvilasta voi ostaa pientä ja vähän isompaa evästä, mikä on ihan tarpeen pitkällä studiokierroksella. Mutta omienkin eväiden nauttiminen pihalla on sallittua. (Sisällä studioilla se on kiellettyä, että lavasteet pysyisivät mahdollisimman hyvässä kunnossa.) Meillä taisi mennä sellainen reilu viisi kuusi tuntia koko reissulle matkat mukaan lukien. Kahvion ulkopihallekin oli tehty muutoksia, mutta isoin muutos tapahtunee vasta tämän kuun lopussa, kun Likusteritie avautuu yleisölle. Se jäi nyt vielä näkemättä.

Kermakaljaöverit Sarin kanssa.

Kahviosta saa tietenkin myös sitä kuuluisaa kermakaljaa. Tällä kertaa ostin ihan tuopillisen, mikä tarkoitti sitä, että a) juomaa näyttää saavan enemmän kuin perustylsään kierrätysmuovimukiin, ja b) muovisen tuopin saa itselleen muistoksi. Niitä on kahta sorttia, kuvassa näkyy esimerkit molemmista. Muoviset tuopit kestävät myös tiskikonepesun! Kermakalja tuopissa maksoi reilut £6, mutta aina se on sen arvoista.

Mentiin vähän liian lujaa Siriuksen pyörällä.

Rob Blissin konseptitaidetta. Huolisin seinälleni.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, kuten myös studiokierros. Kaikki olivat väsyneitä, mutta erittäin tyytyväisiä. Siskot ja äiti olivat kaikki sitä mieltä, että käynti oli ylittänyt odotukset kaikin puolin. Valokuvia oli napsittu muistikortin täydeltä ja omasta kamerastanikin patterin merkkivalo vilkkui jo.

Digitaalinen opas.

Tajusin ottaa kuvankin siitä paljon puhutusta digitaalisesta oppaasta. Se on tuollainen ohut läpyskä, johon yhdistetään kuulokkeet, ja jonka saa roikkumaan kaulaan narun varassa. Siinä on kosketusnäyttö ja suht selkeät ohjeet, mistä löytyy mitäkin. Kosketusnäyttö on välillä vähän turhankin herkkä ja välillä taas ei reagoi mihinkään - eli aivan kuten nykyiset älypuhelimetkin. Mutta ensikävijälle kyllä erittäin avulias ja ehdottoman suositeltava paketti. Siskot näyttivät kuuntelevan varsin innokkaina infopläjäyksiä ja selasivat lisämateriaaleja unohtuneina johonkin nurkkaan, mistä kumpaakin piti aina välillä käydä etsimässä. Äiti oli innostunein eri laitteiden ja hahmojen mekaniikoista ja maskeista ja miten pienetkin asiat kuten Hirviökirja hirviöistä oli saatu toimimaan.

Ja minähän menin sekaisin pikajunasta.

Lontoon vierailumme oli voimakkaasti Harry Potter -turistimatka. Mutta silti jotain jäi näkemättä. Kesäkuussa ensi-iltansa saa siis uusi näytelmä Harry Potter and the Cursed Child. Sellaista olisi Lontoossa luvassa kesän aikana. Lisäksi pongasin Lontoon tarjonnasta myös Harry Potter -henkisen escape roomin 3-5 hengen joukkueille. Koska reissumme oli pienen budjetin loma emmekä halunneet aikatauluttaa joka päivää, jätimme tämän kokemuksen väliin. Ehkä sitten joku toinen kerta.

Lontoo, osa 1: Turisteilua

Palasin reilu viikko sitten lomalta Lontoosta (ihan oikea lomamatka! Ensimmäinen 11 vuoteen!) siskojeni ja äitini kanssa. Koska paluuseen yhdistyi heti palaveri, yllättävä työsuunnitelman teko ja sanataideohjaajakoulutuksen porftolio, blogin päivittäminen on hieman viivästynyt. Ja koska asiaahan olisi, päätin jakaa sen kaiken kolmeen osaan - tässä niistä ensimmäinen, joka sisältää virallista turisteilua kuvien muodossa. Kirjoitan erilliset merkinnät toisesta Harry Potter Studios -visiitistäni sekä shoppailusuosituksista. Tein taas hieman löytöjä.

Lähdimme Lontooseen keskiviikkona 4.5. ja palasimme myöhään sunnuntaiyönä. Reissu oli nimenomaan paineetonta nähtävyyksien katselua ja ostoksia varten suunniteltu - päätavoitteena tietenkin viedä äiti ja siskot katsomaan Harry Potter -studioita. Siinä ohessa ehdimme kuitenkin käydä muutaman vakituristikohteenkin läpi.

Reissuun valmistautumisesta sen verran, että minulle selvisi, ettei Nordeassa ole enää muiden maiden valuuttaa vaihtoa varten. Forex on kuitenkin kätevä vaihtopaikka varsinkin siksi, ettei se ota mitään vaihtomaksua, kun vaihtaa euroja toiseen valuuttaan. Takaisin vaihtaessa hekin perivät 5 euron suuruisen taksan, mutta kuka nyt puntiaan takaisin Suomeen tuo? Sitä paitsi nekin vähät pennoset säästetään sitten seuraavaa reissua varten.

Asuimme Lontoon eteläpuolella kolmosvyöhykkeellä Mitchamin alueen tienoilla Tooting Rooms -hostellissa. Lähin metropysäkki oli Tooting Broadway ja sen läheisyys oli oikeastaan ainut positiivinen seikka koko hostellissa. Se ja halpa hinta. (Ja metropysäkin läheinen mukava aamiaispaikka, jossa yksi päivä juostiin ihan peräänkin, että Madame, laskutin teitä liikaa aamiaisella!) Muuten hostelli oli niin epämääräinen epäsiisteine yleisine tiloineen, etten sitä halua suositella kenellekään. (Kirjoitin siitä booking.comiin arvostelunkin, enkä ole ollut ainut mielipiteineni.) Mutta emmehän me hostelliin tulleetkaan asumaan, vaan ainoastaan nukkumaan. Reissu menikin seikkaillessa metrolla paikasta toiseen ja kävellessä jalat kipeiksi. Otimme viikon mittaisen Travel Cardin 1-3 vyöhykkeille ja se kävikin sitten sopivasti joka metrolinjalle ja lähijunalle.

Millennium Bridge ja rakkauslukkoja

Harry Potter -teemaan sopien käväisimme Millennium Bridgellä katselemassa maisemia ja räpsimässä kuvia.  (Sekä ehkä hieman hämmentämässä paikallisia epämääräisellä häröilyllä.)

Matrixit punaisessa puhelinkopissa.

Selfie Benin kanssa

Torstaiaamuna Westminsterin alue oli täynnä turisteja räpsimässä kuvia Big Benistä ja toisella puolella jokea nököttävästä London Eyestä. Pääsin myös kertomaan (pätemään) tarinan Guy Fawkesista ja parlamenttitalon räjäytysyrityksestä. (Ehkä pitäisi taas katsoa ja lukea V for Vendettaa...) Ajattelimme piipahtaa myös Westminster Abbeyssä (Isaac Newton ja Charles Darwin!), mutta 20 punnan pääsymaksu oli pienen budjetin reissullemme aivan liikaa, joten tyydyimme ihailemaan goottilaista kirkkoa ulkopuolelta ja eksymään reitiltämme Buckinghamin palatsille. 

Yrjö viides ja pulukaverit Westminster Abbeyn takapihalla.

Teimme perusturistin visiitin Buckinghamin palatsille vahdinvaihdon aikoihin. Se ihmismassa oli jotain ihan uskomatonta. Tiesin, että vahdinvaihtoa tullaan katsomaan, mutten uskonut, että koko aukio olisi niin täynnä turisteja. Auringon paahtaessa ihmislauman keskellä olo ei ollut mitenkään viihtyisää, emmekä nähneet virallista porttien sisällä tapahtunutta vaihtoa, joten emme jaksaneet viipyä kuin vajaan tunnin katsomassa soittokuntaa ja marssiseremoniaa. Poliisit olivat paikalla ohjaamassa ihmis(lampaita)massoja. Meidän puolellamme oli erittäin topakka ja huumorintajuinen naispoliisi, joka piristi jutuillaan ja huuteluillaan, ja piti samalla turhautumisen tunteet kaukana.

Ensimmäinen ohimarssi ja kunnon aseistus.

Lippu oli salossa, joten kuningatar oli kotosalla.

Seuraavaksi Katja esitti vienon toiveen, johon kellään ei ollut mitään vastaansanomista. Suuntasimme Natural History Museumiin lounaalle ja tutustumaan dinosaurusnäyttelyyn. Museo on ilmainen joitakin erikoisnäyttelyitä lukuun ottamatta, joskin lahjoitusta toivotaan. Kuten museot yleensä, tässäkin oli nähtävää ja koettavaa useammaksi tunniksi ja mekin viihdyimme paikalla pari tuntia katsastamassa dinoja ja nisäkkäitä. Siinä vaiheessa ihmismassat ja kattoikkunoista porottava aurinko alkoivat tuntua epämukavilta ja tajusimme, että torstaikeskipäivä (helatorstai ei siis Lontoossa näkynyt mitenkään) oli aivan väärä aika museokäynnille, sillä paikka oli pullollaan eri-ikäisiä koululaisryhmiä. Ei siinä oikein saanut rauhassa lueskella dinoinfoa.

Natural History Museumin huikeaa ala-aulaa.

Katja ja mammutin kallo.

Ja taas piti olla räpeltämässä asioita
ja näyttämässä lapsille huonoa esimerkkiä.

T-Rex ärisi ja puhisi ja heilui, mutta ei karannut kenenkään päälle.

En ollut yhtään innoissani enkä missään nimessä (krhm) mennyt tietenkään tahallani Jurassic Park -t-paidassa museoon. (Se sai hieman katseita, kieltämättä.) Kiinnostavinta oli tutkia näytteillä olevia luita ja kalloja ja selvittää, mitkä niistä nyt siis olivat aitoja tapauksia ja mitkä kopioita. Tästä oli jokaisessa vitriinissä erillinen maininta. Olin kuitenkin kieltämättä hieman pettynyt, kun museo kumosi populaarikulttuurin luomat kuvitelmani raptoreista. Tiesin jo ennakkoon, että Jurassic Park -leffoissa nähdyt raptorit olivat aivan liian isoja todellisuuteen verrattuna. Todisteena siitä näin museossa Deinonychus-dinoista tehdyt replikat. (Kyseessä on siis laji, jonka lähisukulainen velociraptor on.) Tajusin vasta silloin, miten pielessä leffat ovatkaan. Deinonychus on esitteen mukaan suurempi kuin serkkunsa - ja niillä on pituutta kolmisen metriä ja korkeutta omien laskujeni mukaan noin puolitoista maksimissaan.

Aaaa, mitä tapahtui painajaisteni raptoreille? Kutistuivat kanoiksi! Onneksi alla olevan torvosauruksen kynsi herättää sentään vielä vähän kauhua.

Kynnen realistinen koko näkyy kuvassa.

Fear me, I'm the mighty MEGAzostrodon!

Käväisimme vielä pikaisesti nisäkäsnäyttelyn ja ihkuilimme toisen siskoni kanssa muurahaiskäpyjen ja muiden söpöjen ja hassujen otuksien edessä. Tuo yllä oleva varhainen nisäkäs oli pakko laittaa esille, koska se oli kokoa hiiri ja sen tieteellinen nimi oli sitten jotain aivan muuta.

Joku hämmentynyt turisti eksyi siskon kuvaan.

Museon ihmisvilinästä siirryimme toiseen ihmisvilinään eli Trafalgar Squarelle katsomaan veistoksia, katutaidetta ja taiteilijoita. Yksi museo riitti meille, joten emme piipahtaneet National Galleryssa. Se, Tate Modern ja British Museum jäävät minulta sitten seuraavalle Lontoo-reissulle. (Kuten myös kauan haaveilemani Jack the Ripper -kävely Whitechapelissa.)

Uuden Potter-näytelmän ensi-ilta lähestyy!

Pongasimme Shaftesbury Avenuelta uuden Harry Potter and the Cursed Child -näytelmän valtavat markkinoinnit. Näytelmän ensi-ilta nähdään kuvan Palace Theatressa 7.6.2016. Olimme siis vain kuukauden etuajassa! Jos näytelmä kiinnostaa, siitä saa lisätietoja täältä.

Lauantaina sain houkuteltua perheeni Greenwichiin, josta olin pongannut Don Rosa -tutkijalle täydellisen turistikohteen: purjelaiva Cutty Sarkin! Aikanaan maailman nopein purjelaiva, joka kuljetti niin teetä kuin villaa on nykyisin museolaiva, jonne pääsee helposti Lontoon keskustasta DLR-linjalla. Sillä on ihan oma pysäkkinsäkin ja kyltit opastavat selkeästi perille.

Cutty Sark Lontoon Greenwichissä.

Rosan Cutty Sark. © Disney

Vuonna 1869 rakennetulle laivalle on sisäänpääsymaksu (£13,50), mutta se oli sen arvoinen. John Willisin aikoinaan rakennuttama klipperi on nyt nostettu maalle niin, että sen alla voi kulkea ja vaikkapa lounastaa siellä olevassa kahvila-ravintolassa. Lapsille on kaikenlaisia pelejä ja tekemistä, mutta kaikki purjelaivojen ystävät taatusti viihtyvät siellä helposti tuntisenkin.

Rosa käytti Cutty Sarkin mainetta maailman nopeimpana purjelaivana hyväkseen tarinassa "Cutty Sarkin cowboykapteeni", jossa nuori Roope seilaa mainitulla aluksella vuonna 1883 ja osallistuu kilpaan höyrylaivaa vastaan. Tämä on tietenkin viittaus siihen, kuinka Cutty Sark ohitti modernin 15-16 solmua kulkeneen höyrylaiva SS Britannian 17 solmun nopeudella vuonna 1889. (Näin sanoo siis Wikipedia.)

Cutty Sarkin nimi on peräisin skottilaisten käyttämästä termistä, mikä tarkoitti naisten lyhyttä leninkiä. Tämä asu oli noita Nannie Deen päällä Robert Burnsin runossa "Tam O'Shanter". Nannie-noita jahtasi Tamia, joka onnistui pakenemaan, mutta noita ehti nykäistä tämän hevosen hännän itselleen. Cutty Sarkin keulakuvana on siis Nannie-noita, joka pitelee hevosen hännänjouhia. Rosan versio ei paljastele aivan samalla tavalla...

Keulakuva Nannie Dee

Rosan keulakuva on selvästi siveämpi. © Disney

 

Olin varsin tyytyväinen ja innoissani laivavisiitistäni. Opin paljon uutta (mm. sen, että Cutty Sark myytiin Espanjalle ja sen nimi vaihdettiin kahdesti, ennen kuin sen omistus palasi Britanniaan) ja sain lieviä fanituskohtauksia kuvitellessani aluksen fiktiivistä menneisyyttä Roope kannellaan.

Siellä se Ankkatohtori huiskii. Kuvaajana Tarja.

Kannen rappuset ja yksi lempparihameista.

Ruori. Melkein yhtä iso kuin minä.

Iltapäivällä suuntasimme kävelylle Kensingtonin puistoon ja vietimme piknik-hetken Hyde Parkin puolella aivan Prinsessa Dianan muistolle omistetun suihkulähteen lähellä. Pongasimme kyhmyjoutsenia, harmaahaikaroita, oravia, kaniineja ja valtavan määrän sorsia. Sekä parven suloisia undulaatteja ja niiden kouluttajan. Oma tavoitteeni oli päästä kuvaan Peter Panin patsaan kanssa, mikä toteutuikin.

Kensingtonin puistoaluetta

Prinsessa Dianan muistoreitti.

Kensingtonin puistossa oli Enttejä.

Peter Pan -patsas Kensingtonin puistossa.

Reissultamme voisin mainita erikseen yhden ruokapaikan ja se on Bubba & Gump Shrimp Co. Se on juuri se, miltä kuulostaakin: Forrest Gump -elokuvalle omistettu teemaravintola. Näitä on Yhdysvalloissa useita, mutta Lontoon ravintola on Euroopan ainut. Jos siis fanitat kyseistä leffaa niin, että haluat käydä syömässä Bubban ja Gumpin henkeen katkarapuja (ja vähän muutakin), täällä kannattaa piipahtaa. Ovat ottaneet teeman todella vakavasti. Odotellessasi vapaata pöytää voit ostaa alakerran oheistuoteliikkeestä vaikkapa t-paidan. Ruoka itsessään ei ollut mitenkään erikoista, mutta ei mitenkään erikoisen kallistakaan. Me tosin otimme hampurilaiset - ehkä olisi pitänyt kokeilla katkarapuannoksia...

Vapautuvaa pöytää voit odottaa Forrestin hengessä.

The Navigators - David Kemp 1987

Päätän tämän ensimmäisen Lontoon päivityksen taiteeseen. Yllä oleva David Kempin veistos löytyy London Bridge -aseman vieressä sijaitsevasta Hays-keskuksen aulasta. Kertakaikkisen upean näköinen työ ja nyt steampunkin ollessa muotia monet näkevät siinä näitä piirteitä, vaikka taiteilija itse sanoo luoneensa teoksen aikana, jolloin ilmiölle ei ollut vielä edes määritelmää... Halusin laittaa kuvan tähän turisteilu-merkinnän loppuun, koska monet Lontoon kävijät eivät sitä välttämättä ole koskaan löytäneet.