Näyttelysuositus: Matthew Day Jacksonin Maa

Nyt löytyi taidenäyttely nörttien makuun!

Suuntasimme kansalaisopiston henkilökunnan tyhypäivänä toukokuun lopussa Mänttä-Vilppulan Serlachius-museoon, jossa oli juuri auennut Matthew Day Jacksonin Maa-näyttely. En tiennyt näyttelyn olemassaolosta mitään ennen kuin näin sen, mutta olin aivan myyty.

Näyttelyn konsepti on postapokalyptinen, ydinsodasta ja ympäristökatastrofeista kärsinyt maapallo vuonna 3030. Ihmiskunta on kadonnut maan kamaralta tuhat vuotta sitten ja odottaa pääsyä takaisin pinnalle. Näyttelyn kävijä on Tiedustelija, joka selvittää, voiko pinnalle jo nousta turvallisesti. Kyseessä on samaan aikaan roolipeli, jonka Matthey Day Jackson on kehittänyt Juhana Pettersonin kanssa ja visualisoinut muuttuneen Homo Sapiensin taidenäyttelyynsä. 

Isoon halliin asetettu näyttely on ensin tunnelmaltaan synkkä, mutta salia kiertäessä tunne muuttuu toiveikkaaksi, kun näkee ikkunan upean lasimaalauksen. (Tai riippuen siitä, tuleeko alas rappusia vai hissillä, kuten me teimme.) Tunnelmaa tukee pihisevä ja puhiseva Tosi nukke, joka täyttyy ilmalla ja sitten tyhjenee - ja muuttaa samalla muotoaan sukupuolettomaksi olennoksi.

Tässä muutamia otteita näyttelystä, jonka viimeisin osa on pihalla oleva patsasrykelmä. Suosittelen kaikkia maailmanlopusta, science fictionista ja roolipelaamisesta kiinnostuneita nörttejä vierailemaan Mäntässä kesän aikana. Näyttely on auki Serlachius-museossa 29.9.2019 saakka. Samalla voi tietenkin katsastaa museoiden muutkin taidekokoelmat, joiden joukossa on muun muassa Akseli Gallén-Kallelaa ja Hugo Simbergiä.

Maa-roolipeli. Tämä olisi lähtenyt museokaupasta mukaan, mutta 200 kappaleen
nimikirjoituksilla varustettu erikoispainos maksoi 299 euroa kappale. Harmillisesti
ei ollut tarjolla edes mitään "turistiversiota". Mutta kyseessä onkin taide-esine.

Omakuvan edistyminen (Hirviöminä)

Ote Omakuvan edistymisestä

Yksin suhteessa absurdiin

Odaliski

Erittäin häiritsevä Bartholomeus

Eheytyminen ja hajoaminen II, yksi lempitöistäni

Portaiden vieressä oleva upea lasimaalaus Maa

Näyttelyn kiinnostavin työ oli kuitenkin Ruumiskylmiö ja jäänteet - kirjaimellisesti. Seinässä oli kylmiö, jonka sai itse avata ja kurkata sisään. Siellä olevat jäänteet muistuttivat palanutta ruumista. 

Näyttely ei siis ehkä sovi ihan herkimmille. Minä taas olin viittä vaille aiheuttamassa pahennusta kollegoideni keskellä intoillessani mutanttipatsaista ja roolipelaamisesta. Onneksi ovat taitaneet jo näiden yhteisten vuosien aikana oppia, että Katja nyt on vähän tuollainen... nörtti.

"Ropecon! Omakseni saan..."

Messukeskus on vallattu.

Yritin saada järjestystä elämäni tyypilliseen kaaokseen käymällä tänä vuonna Ropeconissa. Halusin katsastaa Messukeskukselle siirtyneen conin uudet tilat, mutta osallistua pienellä budjetilla, mikä onnistui ihan hyvin: yöpyminen ystävän nurkissa, roadtrip yhdessä Tainan kanssa ja työpajan vetäminen conissa säästivät rahaa kaikin puolin. Odotin jännityksellä, miten conin perinteiseen rentoon ja läheiseen tunnelmaan uudet, kolkot messutilat vaikuttavat. Ropecon muistutteli meitä harrastajia myös somessa jakamalla kuvia Dipolin rakennustyömaasta, jonka aidoissa oli kylttejä "Ropecon ei ole täällä, mene Messukeskukseen." Olin varma, että Messukeskuksen uumenista löytyisi portaali Dipoliin, mutta kiivaista etsinnöistä (kartat kädessä kuten yläasteen suunnistustunneilla) huolimatta emme törmänneet mihinkään poikkeuksellisen epätavalliseen. Harmi.

Perjantai-iltapäivä meni siis lähinnä uusiin tiloihin tutustumisessa ja etsimisessä, missä mikäkin sali on ja milloin alkaa mikäkin ohjelma. Käytin ohjelmalehtistä ja nettiohjelmaa ristiin ensimmäistä kertaa, mikä osoittautui välillä haastavaksi - osin siksi, että olin juuri saanut uuden puhelimen (ensimmäisen oman älyluurini!), johon minulla ei vielä ole mitään suojalasia saati koteloa, joten pelkäsin koko ajan heittäväni kännyn ties sun mihin.

Conin olennaisuudet: ohjelmalehti, ohjelmabadge ja ranneke

Vanha kunnon ohjelmalehti oli tästä huolimatta paras ystävä, sillä keskityin tänäkin vuonna lähinnä puheohjelmaan, jota oli paljon. Myös puheohjelman taso oli kova, joten piti vähän arpoa, että mitä jättää väliin. Nyt väliin jäi "Ydinsodan käsikirja", joka vaikutti huikean mielenkiintoiselta, mutta kukaan ei kyllä jaksa kuunnella kolmen tunnin esitelmää perjantai-iltana...

Perjantaina ensimmäinen seuraamani luento oli Elli Lepän pitämä "Lobotomiat ja lepositeet - otteita mielenhäiriöisten historiasta". Seilin saari mainittu ja myös muun muassa kupan hoitaminen malarialla. Jälkimmäisestä on kiinnostava esimerkki Clive Owenin tähdittämässä The Knick -tv-sarjassa, joka sijoittuu 1800-1900-luvun taitteeseen ja kertoo lääketieteellisistä tutkimuksista ja kokeiluista Yhdysvalloissa. Suosittelen!

Kirjoitin ohjelmalehtisen kulmaan mielenkiintoisen anekdootin. Rikkaiden mielenterveysongelmat diagnosoitiin yleensä neurooseiksi ja he pääsivät hermoparantolaan lepäilemään. Köyhillä ei tietenkään tähän ollut varaa, joten heidän diagnoosinsa oli psykoosi, mikä tarkoitti matkaa mielisairaalaan...

Tätähän me tultiin kuuntelemaan, vai mitä?

Seuraava ohjelma listassani oli Esa Riutan luento "Historian suurimmat hirvittävyydet", joka oli ensimmäinen K-18-luento, jonka alussa järkkärit oikeasti kiersivät tarkastamassa kaikkien paperit. Riutta esitteli vajaassa tunnissa muutaman esimerkin hirvittävistä teoista, joihin ihmiset voivat pahimmillaan syyllistyä. Joukkosurma, sarjamurhaajia, kidutusta... Herkimmillä olisi varmaan mennyt yöunet ja kyllähän se kieltämättä kauhistutti, miten 10-vuotiaat lapsetkin voivat olla julmia.

Luvassa hirvittävyyksiä ja yöunen menetyksiä.

Onneksi ensimmäinen Ropecon-iltamme ei päättynyt tähän vaan jäimme samaan saliin katsomaan videoesityksen Mike Pohjolan käsikirjoittamasta 1827 Hevimusikaalista. Vuonna 2011 Turun Logomossa ensi-iltansa saatu esitys nähtiin nyt dvd-versiona sen kunniaksi, että Mike Pohjolalta ilmestyi aihetta käsittelevä romaani 1827 juuri Ropeconissa. Musikaali oli pidempi kuin ohjelma lupasi, mutta se ei kuitenkaan haitannut, sillä tarina oli kiinnostava: se yhdisti Suomen kansantaruja ja Kalevalan henkeä okkultismiin, ja kertoi erään version siitä, miten Turun palo sai alkunsa. Musiikki oli klassista heavyä pääosin englanniksi, mutta kyllähän siellä kuultiin mm. Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen Surupuku. 

Pidin kovasti puvustuksesta, lavastuksesta ja koreografiasta. Idea oli selvästi käyttää olemassa olevaa hevimusiikkia, jonka katsojakin tunnistaa ja voi parhaillaan laulaa mukana. Välillä kuitenkin toivoin, että musiikin valinnassa olisi käytetty hieman enemmän mielikuvitusta. Siinä vaiheessa, kun kuolemaa odottavassa kohtauksessa aletaan laulaa HIMin Join Me in Death -biisiä, alkaa tulla enemmänkin kuin korni olo...

Arvostin myös esiintyjien laulutaitoa. Varsinkin Väinön, Paavo Ruotsalaisen ja arkkipiispan rouvan näyttelijät vetivät antaumuksella. Jälkimmäisen veto Nightwishin Wish I Had an Angelista oli melko kova eikä kalvennut kyllä alkuperäiselle.

Lauantaiaamu meni perjantain kukkumisen takia vähän pitkäksi, kun oli pitänyt arpoa, millä bussilla Pasilasta pääsee pois ja nukkumaan ehti joskus puoli neljän aikaan, kun yösijamme omistaja käytiin hakemassa keskustasta saakka. Olimme lopulta lauantaina vasta noin yhden hujakoilla Messukeskuksessa, minkä takia aamupäivän kiinnostavasta ohjelmasta jäi pois jousiammunta (se on aina kivaa), terästaistelunäytös ja coniasun piirtopisteellä piipahtaminen. Olisin mielelläni ottanut Hatuntekijä-versiostani jonkinlaisen piirroksen.

Leluelämää-tarinaseikkailu alkaa tietenkin Toy Story -kortein!

Valtaosa lauantaistani meni "Leluelämää - tarinaseikkailu lapsille" -työpajan vetämisessä. Ideana oli tehdä ensin omat leluhahmot hahmolomakkeelle, askarrella oma hahmo fimomassasta, suunnitella yhdessä leluseikkailun tapahtumapaikka eli kummitustalo ja lopulta kertoa tarinaseikkailu lelujen selviytymisestä kummitustalosta. Eli ihan siis roolipelien hengessä. Lauantain työpajani hupsahti täyteen, siellä oli jopa ylimääräinen osallistuja, mutten hennonut erottaa veljeksiä toisistaan. 

Kaiken kaikkiaan erityisesti lauantain paja meni varsin kivasti, vaikka lasten kanssa työskennellessä on aina otettava huomioon väsymystilat ja pienet kiukuttelukohtaukset. Lopulta osa kävi vain tekemässä hahmot ja pieni osa jäi seikkailun loppuun asti. Mutta he olivatkin sitten todella iloisia ja tyytyväisiä seikkailun päätökseen. Hahmikset ja fimohahmot sai sitten pajan jälkeen kotiin ja pakkailin niitä munakennon palasiin, jotta ne säilyisivät ehjinä kotiin asti. Jokainen sai myös mukaansa ohjeet, miten massa kovetetaan uunissa.

Pidin toisen työpajan sunnuntaiaamuna lyhennettynä versiona, koska aamuyhdeksän oli hieman haastava aika pitää mitään vuorovaikutteista. Edellispäivän yhdeksän osallistujan sijaan paikalla oli nyt vain kolme. Mutta hekin saivat vähintään omat leluhahmot ideoitua, mikä oli myös paikalla olleiden vanhempien mielestä mukava lisä coniohjelmassa.

Todettakoon, että tämä oli ensimmäinen ja myös viimeinen työpaja, jonka conissa vedän lapsille. Olisin voinut kuvauksessa mainita selvästi, että pajaan tulee ilmoittautua ennakkoon, koska monet luulivat, että siihen voi vain tupsahtaa kesken kaiken hetkeksi. Ja vaikka työpajat menivätkin ihan kivasti, ne vievät hirveästi aikaa ja henkistä energiaa. Ja kun tätä oikeasti tekee työkseen, niin ilmaislippu coniin ei oikein vastaa normaalia tuntipalkkaa... Seuraavalla kertaa pidän joko vain helppoa puheohjelmaa tai maksan suosiolla pääsymaksun kokonaan ja otan viikonlopun loman kannalta.

Oman ohjelmaosuuden jälkeen ehti sopivasti syödä ennen "Maailmanlopun ABC:tä". Tunnin mittaisen setin aikana ei kovin syviin vesiin päästy, mutta perusasioista lähdettiinkin liikkeelle: jos maailma loppuu niin, että jäät itse henkiin, mitä kannattaa tehdä? Lähteä liikkeelle vai jäädä paikoilleen? Mitä pakata mukaan? Onko auto hyvä ratkaisu? Miten asiaan voi varautua?

Koska minulla on outo fiksaatio dystopia- ja postapokalypsi-tarinoihin, suurin osa asioista oli tuttua. Ajattelin kaiken koko ajan zombimaailmanloppu-perspektiivistä ja pohdin, miten sellaiseen voisi varautua. Yleisö kommentoi ja osallistui keskusteluun. Joku oli sitä mieltä, että autolla kannattaa ajaa mahdollisimman kauas etelään, kun eihän täällä Suomen talvessa pärjää. Sähkön puute herätti keskustelua, eli toimivatko ne vesihanat, jos sähköt menevät poikki. Näin maalla omakotitalossa kasvaneena ja tottuneena siihen, että sähköt ovat poikki joka kesä (ukkosen takia) ja talvi (lumet sähkölangoilla), niin on kyllä oppinut, että omastakaan kaivosta sitä vettä ei saa loputtomiin, kun sähköt on poikki.

Maailmanlopun ABC-luennolla ollaan olennaisuuksien äärellä.

Mies on joskus heittänyt, että voisi kaivaa takapihalle valtavan kontin ja ruveta harrastamaan survivalismia. Läppähän se tietenkin oli, mutta kyllähän sitä myrskyjenkin takia olisi hyvä varautua tilanteisiin, joissa sitä sähköä ei vain saa mistään. Kaasugrillillä tekisi ruokaa, ja takkakin on puulämmitteinen, jottei ihan palelisi, mutta olisihan se epämukavaa.

Ja kuten eräs yleisön jäsen totesi, ei nykypäivän ammateille sellaisessa tulevaisuudessa oikein mitään tekisi, vaan pitäisi opetella paluu metsästys- ja keräilykulttuuriin.

Lauantai päättyi traumatologian erikoislääkäri Tuomas Lähdeojan esitelmään "Fright Night", joka oli toinen K-18 esitelmä, tällä kertaa aiheesta lohikäärmeiden aiheuttamat vammat: millaisia, miten niistä selvitä ja kuinka kauan kestää parantua? Anatomian oppitunnilla tutustuttiin erilaisiin vammoihin, joita lohikäärmeet voivat aiheuttaa (mm. ne palovammat sekä tulella että hapolla lohikäärmeestä riippuen) ja nähtiin kuvaesimerkkejä oikeista, vastaavista vammoista. Ei sopinut heikkohermoisille ja kyllähän tuo itsestäkin tuntui pahalta katsoa, miten iho on leikattu auki ja hauis siirretty syrjään, jotta luut voi niitata takaisin yhteen. Yleisöä oikeasti poistui salista, koska kuvamateriaali oli niin ällöä. Meidänkin vierestämme poistui eräs henkilö, joka totesi, että maksajauheliha oli liikaa. Olen tainnut siedättyä lääkärisarjoista sen verran, että kestän katsoa avomurtumiakin voimatta pahoin.

Conikansa pakkautui kuuntelemaan esimerkkejä lohikäärmeen aiheuttamista vammoista.

Esitelmä oli todella mielenkiintoinen ja olennaista oli kuulla myös se, että miten kauan niiden vammojen parantuminen oikeastaan kestää. "Muistakaa, parantuminen on sitten ihan eri juttu, jos porukassa on maagi", Lähdeoja muistutti meitä nörttejä. Rakastan Ropeconin asiantuntijaesitelmiä. Niistä oppii aivan valtavasti kaikkea hienoa.

Sunnuntaina oli aika tuskaista olla yhdeksältä conissa, mutta sain kuitenkin työpajani pidettyä hirveämmin haukottelematta. Ja koska osallistujia oli sen verran vähän, että päätimme pajan aikaisemmin, ehdin sopivasti katsomaan Nuutti Kotivuoren "Avaruudessa selviämisen perusteita". Tämä esitelmä oli melkein koulun oppitunti, sen verran ahkerasti Kotivuori osallisti yleisöä. Mutta se sopi aiheeseen juuri hyvin ja minäkin fysiikkaa osaamaton ihminen ymmärsin avaruuspuvun perusteet ja opin, mitä kaikkea elossapitojärjestelmä avaruudessa vaatiikaan. Kiinnostavin mieleenjäänyt pointti oli se, että avaruuspuvussa alle 2 mm reikä (halkaisijaltaan) ei ole vielä mikään ongelma, jos happea vain tulee koko ajan lisää - sillä pitäähän myös ihmisen tuottamien kuona-aineiden poistua jotakin kautta.

Näin avaruudessa selvitään hengissä.

Sitten - lopultakin - oli vuorossa koko viikonlopun eniten odottamani ohjelmanumero: Pokémon-musikaali "Valitsen sinut!" Kuten Animecon-postauksessa kerroin, jouduin lähtemään kesken musikaalin kotiin kipeän silmän takia. Mutta nyt minulla oli mahdollisuus nähdä koko show uudelleen. Odotin sitä niin innokkaasti, ettei edes ohjelman myöhästyminen haitannut saati se, että yleisö joutui istumaan lattialla. Onneksi väliajalla pääsi jaloittelemaan ja venyttelemään selkää.

En halua spoilata juonta, joten yritin valita sellaisia kuvia, joissa ei paljasteta liikaa. Toisaalta kuvien ottaminen oli todella haastavaa, koska minulla oli vain digipokkari (jonka kuvanlaatu pimeässä on todella heikko) ja uusi puhelimeni, jonka kameraa en vielä osaa käyttää. Siksi osa kuvista oli tosi rakeisia. Liikkeen kuvaaminen on myös haastavaa ja koska kyseessä on musikaali tanssi- ja taistelukuvioineen, niiden ikuistaminen muistikortille oli miltei mahdotonta.

Todettakoon, että puvustus oli aivan herkullisen osuva: Pokémonit pystyi tunnistamaan heti. Koreografia ja lavastus toimi myös loistavasti ja Mistyn salaisen aseen nouseminen lavalle oli aina huikeaa katseltavaa. Ainut harmi oli äänentoisto, joka vähän tökki niin, etteivät kaikki mikit aina toimineet oikealle hetkellä, joten osa vuorosanoista jäi kuulematta. Mutta biisit toimivat ja kyllähän sitä tippa tuli linssiin herkkänä hetkenä ennen väliaikaakin. Niisk. Cubone.

Ja edelleen: Bulbasaur. Bulbasaur oli ihan paras.

Rakettiryhmän koko on kasvanut.

Hoitaja Joy vetää tanssikuvioita.

Rakettiryhmä on huolissaan Pokémonien aiheuttamista ongelmista.

Pikachu ja Bulbasaur vetävät Pokéräpin!

Ihana oli myös huomata, että yleisö osallistui musikaaliin paljon enemmän kuin Animeconissa: mm. spontaanit taputukset, kannustukset ja muut hihkaisut tulivat jotenkin luonnostaan - ja niitä oli paljon. Tuntui varmaan esiintyjistäkin aika mukavalta.

Kiitos hienosta musikaalista! Lupasin tukea projektia tilaamalla ainakin hihamerkin. Niitä ja "Valitsen sinut!" -t-paitoja saa muuten täältä. Siellä esitellään projektia tarkemminkin.

Loppupäivän päässä soikin Pokémonin tunnari. Jossain vaiheessa se muuttui sitten muotoon "Ropecon! Omakseni saan, me yhdessä voitetaan..."

Sitten lopuksi vähän kuvaspämmiä. Koska olen vanhus, jolla on orastava dementia, en tietenkään muistanut kaivella kameraani esille aina hienojen cossien kävellessä vastaan. Ja niitähän oli - erityisesti Star Wars -cosseja! Eräänkin kollegan tytär voitti  Rey-asullaan pukukilpailun yhden kategorian... 

Dalek voitti yleisöäänestyksen. 

Jokaisessa conissa on aina Dalek. Jossain.

Kentit eivät ole vieläkään tervetulleita.

Miniatyyri- ja korttipelaajilla oli tilaa.

Proppinäyttelyn herkkuja.

Parantajamaagi Blainen komponenttilaatikko. Larppi: Jokisillan majatalo

Proppeja...

Kiersin myös proppinäyttelyn ja ihailin ihmisten panostusta erilaisiin projekteihin. Rakastin mm. Parantajamaagin komponenttilaatikkoa ja erilaisia karttoja.

... ja vielä vähän lisää proppeja.

Taidenäyttelyssä oli esillä todella huikeita töitä. Lisäksi tänä vuonna järjestettiin taas piirustuskilpailu, jossa työ piti tehdä Ropeconin aikana. Sen voitti ihana Pokémon-perhe, josta en tietenkään tajunnut ottaa kuvaa, vaikka siitä tykkäsinkin kovasti.

Taidenäyttelyn "Noidankehä" osui ja upposi. Tekijänä S.H

Päättäjäisten jälkeen oli jälleen yksi Ropecon purkissa. Kotiin päästiin lähtemään kuitenkin vasta iltayhdeksän maissa, kun ensin piti syödä (hyvää thaimaalaista) ja sitten käydä siskolla hakemassa promootiomekot. Vähän niistä tuli upeita! (Kuvia seuraa luonnollisesti myöhemmin.)

Tässä vielä tämän kesän conityylit lauantain ja sunnuntain osalta. Tuo Star Wars -hame on siskon käsialaa ja se on tehty aidosta vintage-kankaasta. Se oli siis edellisessä elämässään verho. Hame sai hirveästi kehuja, vaikka eniten kehuja sai Tainan upea BB-8-käsilaukku.

Sunnuntaina annoin faniuden näkyä.

Lauantaina hullun Hatuntekijän tyyli.

Messukeskus toi mukanaan paljon uutta ja paljon haasteita. Katja kiittää tiloja ja tuuletusta: figu- ja kortinpelaajilla oli oikeasti tilaa, eikä pöytien välissä ollut ahdasta puikkelehtia. Tiloja oli myös paljon ja monipuolisesti. Ihmiset olivat rentoja ja avuliaita, erityisesti oman työpajani juoksijat! Kiitos heille molemmille.

Katja kaipasi: rentoon hengailuun tarkoitettua piha-aluetta. Nyt tuli vain oleskeltua sisällä, mikä ei ole pitemmän päälle kivaa.
Myös ruokapolitiikka pitää uusia. Läheskään kaikki Messukeskuksen ruokapaikat eivät olleet auki saati, että olisivat olleet auki koko viikonlopun. Ruokajonossa kuuntelin keskustelua siitä, että ehkeivät paikalliset toimijat tienneet, että Ropeconissa oikeasti asutaan koko viikonloppu läpeensä... Nyt suurin osa porukasta eli Hesen tuotteilla, mikä alkaa ällöttää jo sen yhden päivän jälkeen. Pihalle olisi kiva saada jotain street food -kojuja, mutta en tiedä, mitä Messukeskuksen säännöt niistä sanovat.

Salien koot olivat välillä liian pieniä. Lähinnä siksi, että Messukeskuksen politiikka oli se, ettei lattioilla istuta eikä seistä. Jos tila on tarkoitettu tietylle määrälle ihmisiä, niin ymmärrän, että kyse on turvallisuussyistä. Mutta sen verran pitäisi ohjelman aiheesta hahmottaa, että mikä vetää väkeä minkäkin verran, jotta ne kiinnostavimmat ohjelmanumerot saataisiin isoihin saleihin. Itse onnistuin aina olemaan jonossa niin, etten missanut yhtään kiinnostavaa esitelmää, mutta kuulin kavereiltani, etteivät he aina olleet mahtuneet katsomaan kaikkea haluamaansa. Ja se on harmi, että maksaa lipusta sen ja sen verran ja sitten missaa ne kivat ohjelmat, kun ei mahdu paikalle, tai missaa toisten kivojen ohjelmien lopun, kun pitää mennä jo jonottamaan seuraavaan...

Ostoksia en tehnyt hirveästi. Ostin äidin antamilla synttärirahoilla itselleni pienen noppasuojelija-lohikäärmeen Alicia Fermiltä. Nimesin sen yksinkertaisesti Bambinoksi. Sen vieressä on pieni kaulakorupullo, jossa asuu kodama. Älkää huoliko, korkki ei ole liimattu kiinni, joten kodama saa happea ja voi nauttia luonnosta. Kodaman tekijä on Heli Levänen.
Kirppikseltä pongasin Angie Sagen hienon nuorten fantasiasarjan Septimus Heapin ensimmäisen osan eli Magiaa vaivaisella eurolla. Roope-sedän Liikemiespelistä maksoin huiman vitosen.

Melkein jo ostin Portalin companion cube -pehmolelun. Mutta jätin sen seuraavaan kertaan, koska tiesin, että jos se muuttaa meille, siitä tulee heittoase.

Conista kotiin tuotua.

Niin. Ja aloitin Ropeconissa Pokémon GOn pelaamisen. Voi koukutus.

Nörtin matkailuvinkkejä Lontooseen

Tällä kertaa hupi ohitti työn, sillä päätin viettää ystäväni kanssa pari päivää Lontoossa shoppaillen ja nähtävyyksiä ihaillen ennen kuin suuntasin Oxfordiin kansainväliseen sarjakuvakonferenssiin. Tämä merkintä sisältää muutaman vinkin sen suhteen, mitä nörtti voi Lontoossa tehdä parin päivän aikana.

Sherlock Holmes -museo

Itseään kunnioittavan dekkarifanin on ehdottomasti käytävä Sherlock Holmes -museossa. Se löytyy tietenkin Baker Streetiltä osoitteesta 221b. Kyseessä on siis perinteinen englantilainen rivitalonpätkä, joka on sisustettu Sherlock Holmesin kodiksi hyvin pitkälti kirjojen ja todennäköisesti 1980-luvun TV-sarjaa kunnioittaen. Itse en Jeremy Brettin tähdittämään klassikkoon ole vielä tutustunut, joten kaikki oli hienoa ja kivaa ja ai kun ihania esineitä, mutta sarjaa fanittava ystäväni puuskahteli tuon tuosta, että "ei tuo sänky nyt ollut tuossa" ja että "miksi Watsonin kamat olisivat tässä, kun hänen työpöytänsä on tuossa" ja muuta sellaista mukavaa. Jos olet hoocee-fani ja nautit virheistä, kokeile tätä!
Museon liput maksoivat 8 puntaa ja sisältävät rauhallisen itsenäisen tutustumisen kolmikerroksiseen huoneistoon. Paikalla on poliisin uniformuun pukeutunut nuori mies, joka päästää tietyn määrän ihmisiä kerrallaan sisälle.

Liput ostetaan museon vieressä olevasta Sherlock-muistomyymälästä, josta löytyy tavaraa vaativaankin makuun. BBC:n sarjaa fanittavana täytyy harmitella, että suurin osa fanitavarasta liittyi siihen Brettin sarjaan tai Basil Rathbonen elokuviin, mutta alkuperäistä kirjallisuutta löytyi tietenkin runsaasti, eli jos televisio ei anna oikeaa kuvaa Sherlockista, se löytyy sitten kirjallisuudesta. Päädyin ostamaan upean painoksen Doylen kootuista Holmes-seikkailuista sekä pienen Sherlockin sivuprofiilia esittävän pinssin.

Holmesin työnurkkaus. Mukana tietenkin kuuluisa viulu.

Konsultoivan etsivän patsas sijaitsee aivan Baker Streetin metroaseman edessä.

Forbidden Planet

Forbidden Planet on kauppaketju, jonka liikkeitä löytyy ympäri Englantia (ja vähän muualtakin). Lontoon megastore sijaitsee osoitteessa 179 Shaftesbury Avenue. Tutustuin liikkeeseen syksyllä 2005 ollessani Englannissa vaihdossa, kun toinen silloisista miespuolisista kämppiksistäni vei minut kotikaupunkinsa Newcastlen pikkukauppaan. Se oli menoa se. Nyt käytän aina tilaisuuteni hyväksi, kun suuntaan Englantiin ja varaan aina vähintään pari tuntia Forbidden Planetille.
Kyseisen kaupan yläkerta on täynnä fanisälää. Star Wars, Doctor Who, Marvel, videopelit, Tim Burton, Lord of the Rings, Game of Thrones... mikä tahansa saa sinun nörttisydämesi tikittämään, täällä sitä tavaraa on. Ja jos ylimääräistä sälää ei nyt tee mieli, voit piipahtaa alakerrassa tutkimassa sydämesi kyllyydestä hyllyttäin sarjakuvia, fantasiaa, science fictionia, taidetta, taustakirjallisuutta, roolipeliteoksia ja mitä muuta nyt vaan tulee mieleen.
Varoituksen sana: tänne lipsahtaa rahaa ihan vahingossa. Mutta opiskelijat saavat -10% alennuksen myös ulkomaalaisella opiskelijakortilla! (Ja niillä on myös nettikauppa...)

King's Crossin metroasema

Okei, se ei ole se virallinen ja oikea laiturien 9 ja 10 välinen tila, mutta sieltä se löytyy. King's Crossin metroasemalla oleva laituri 9 ja 3/4. Tänne on turistien iloksi upotettu seinään puolikäs kärry matka-arkkuineen ja pöllön koreineen, jotta me älyttömät Harry Potter -fanit pääsemme leikkimään, että kyllähän me oikeasti sinne Tylypahkaan pääsemme, vaikka ikää on jo 30 ja vihreällä musteella kirjoitettua kirjettä ei koskaan tullutkaan postitse saati pöllön välityksellä.
Ensimmäisen kerran kävin täällä vuonna 2006, jolloin kärry oli hieman eri näköinen ja eri paikassa. Nyt turisteja hemmotellaan kunnolla ja paikalla oli oma jonotuspiste ja halukkaat pääsivät ammattikuvaajan kuvaamiksi. Tarjottiinpa rekvisiitaksi jokaisen tuvan kaulaliinojakin. (Jep, olen Korpinkynsi.) Kuvien ottaminen ei maksanut mitään, mutta jos halusit lunastaa sen, se taisi maksaa jotain kymmenen punnan hujakoilla. "Laiturin" lähellä, kirjakaupan vieressä oli sitten virallinen Platform 9 3/4 -kauppa, josta kuvat sai käydä ostamassa. Ja tietenkin vähän muutakin. Oli paitaa, karkkia, esineitä, postikortteja ja tietenkin taikasauvoja. Hyvä paikka piipahtaa, jos vaikka Harry Potter Studio Tourille ei ehtisi tällä reissulla.

Muutama esimerkkisauva.

Näillä pääseekin sopivasti alkuun. Ja siitä Harry Potter Studio Tourista seuraakin sitten ihan oma merkintänsä.

Ropeconin juhlavuoden tunnelmissa

Tämän kesän Ropecon oli järjestyksessään kahdeskymmenes ja teemana oli syystäkin juhlat. Toisaalta teema oli itselleni vaikea, joten päätin ottaa kesän roolipelitapahtuman täysin loman kannalta ja jättää puheohjelmaan osallistuminen väliin. En siis käytännössä keksinyt mitään teemaan liittyvää aihetta, josta olisin voinut puhua tutkimukseni kautta.
26.-28.7. järjestetty Ropecon keräsi taas massoittain nörttejä ja kaikkia sen sukuisia olentoja Espoon Dipoliin. Olin perjantaina ajoissa jonottamassa (kun kerrankin piti oikeasti ostaa lippu) ja pääsinkin sopivasti sisään pienessä tihkusateessa. Pienen evästelyn jälkeen palloilin conissa pukuja katsellen - ja aivan täysin laput silmillä, koska onnistuin kävelemään niin monen tutun ohi. Spottini on tunnetusti heikko, pahoittelen. Yritän nostaa sitä korkeammalle tasolle, kun saan seuraavan levelin tässä kuussa.
Perjantain pakolliseen ohjelmaan kuului tietenkin avajaiset ja (täytyy sanoa) mahtava juontaja. Pesi kyllä aivan täysin Finnconin juonnon niin avajaisten kuin päättäjäistenkin suhteen. Kiitos ja kumarrus.

"If you like it then you should SET IT ON FIRE." 

Haastattelussa Kevin Wilson.

 Avajaisisten jälkeen suuntasin uusinnoille eli katsomaan Turun Sherlock-seuran paneelikeskustelua "Neljä mestarietsivää", joka ajan puutteen vuoksi jäi Finnconissa auttamattoman lyhyeksi. Nyt päästiin kunnolla itse asiaan tämän kahden tunnin aikana, joten kiitos tästä kuuluu panelisteille. Vaikka vieläkään ei kyllä tullut mitään kissatappelua siitä, kuka Sherlockeista on paras, mutta ainakin päästiin eri adaptaatioiden tarkempaan vertailuun ja Elementary eli Sherlock NYC nousi esille ei pelkästään Lucy Liun takia vaan myös muiden aika radikaalienkin muutosten osalta. Aloin jopa harkita sarjan vilkaisua.
(Ja sain muuten ystävältäni Jeremy Brettin Sherlockin ensimmäisen kauden lainaan. Ehkä siitä sitten aloitellaan.)

Paneelin jälkeen piipahdin myös Nörttityttöjen järjestämässä flashmarketissa, mutta hillitsin itseni kaiken kivan suhteen. Koska mitään "instant love" -efektiä ei syntynyt, jätin söpöt pääkallokorvikset odottamaan muita kiinnostuneita ostajia.
Lopun perjantain vietin auditoriossa kuuntelemassa toista kunniavierasta, Kevin Wilsonia, joka on ollut mukana kehittämässä niin Arkham Horroria kuin 7th Sea -roolipeliä. Kaksituntinen vierähti lähinnä yleisön kysymysten voimalla, mutta ei siellä tylsääkään tullut missään vaiheessa.
Wilsonista jatkoin suoraan Iron Sky - director's cut -näytökseen ja harmittelin kovasti, ettei ohjaaja Timo Vuorensola ollutkaan itse paikalla. Mutta elokuva oli edelleen varsin viihdyttävä ja pidin kovasti visuaalisuudesta sekä tietenkin musiikeista. Ah, ne kuunatsit.
(Koko conin aikana ei muuten näkynyt nahkatakkeihin ja kaasunaamareihin pukeutuneita kuunatseja. Olin kovin pettynyt.)

Lauantaina opin aikatauluttomuuden ihanuuden, kun jätin kellon kotiin ja ainut pakollinen ohjelmanumero alkoi vasta kahdeksalta illalla. Lauantai meni siis täysin cosplayn parissa, kun päätin pitkästä aikaa sitten kesän 2007 nykäistä päälle hätäpäisen (ja kesäkuumalla nahkatakin ansiosta varsin hiostavan) cossiasun. Ja sen lisäksi toimin aamupäivän Tarthin Briennen aseenkantajana pitämässä huolta hänen haarniskastaan. Paikalla oli siis lauma Game of Thrones -hahmoiksi pukeutuneita karjalaisia, mutta jostain syystä tämä porukka katosi heti virallisen kuvaussession jälkeen. En tiedä, saiko kukaan ylimääräinen heistä lainkaan kuvia.

Game of Thrones. Vasemmalta oikealle Talysa, Shae, John Snow, Sansa,
Samwell, kuningas Robert, Cersei, Jaime, Brienne, Daenerys, Melisandre.

Lauantai meni siis rennosti hengaillessa iltaan saakka. Onnistuin jopa piipahtamaan Kaubamajassakin, jonka aukioloajat eivät vain osuneet silmiini. Sen takia missasin sekä perjantaina että lauantaina koko shoppailun. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, koska apurahan osa kaksi ei vielä ole tullut tilille.
Tästä huolimatta päädyin tekemään ennakkotilauksen Iron Skyn ohjaajan versiosta (blu-rayna tietenkin) ja hakemaan Sir Roilta tilaamani kertakaikkisen upean kaulakorun. Siinä on tietenkin Milla Magia.
Joku oli ehtinyt käydä ostamassa Miekkamyrskyn kakkososan, joten en vielä päässytkään jatkamaan seikkailujani Westerosin mailla. Ehkä haen sen sitten parin viikon päästä kirjakaupasta.
Minun piti myös käydä kokeilemassa seppien pajassa korun takomistakin, mutta käteisvarantoni humpsahtivat Iron Skyhin, joten päätin jättää tämänkin kokeilun ensi vuodelle. 
Kävimme katsastamassa hieman gaalaakin, muttemme jääneet sinne pitkäksi aikaa. Kahdeksalta alkanut "Biologiset aseet" -luento olikin sitten illan mielenkiintoisin puheohjelma-anti ja loppupäätelmänä sanottakoon, että onneksi ihmiset ovat oikeasti ihan hirvittävän tyhmiä. Supernerokkaat rikolliset olisivat jo tehneet huomattavan paljon enemmän vahinkoa maailmalle.

Sunnuntai meni aivan liian äkkiä, koska pääsimme coniin vasta puoli kahdelta. Päivän ohjelmistoon kuului yhden Twi'lek-jedin maalaamisen lisäksi Nörttityttöjen mielenkiintoinen paneeli crossauksesta, mikä siis tarkoittaa muun kuin oman sukupuolen pelaamista larpeissa ja roolipeleissä. Täytyy sanoa, että oma peliporukkamme on aivan mahtava tämän asian suhteen, koska koskaan aiemmin en ole edes tajunnut, että tällainen asia olisi jollekin ongelma. Itse pelaan melko tarkalleen 50-50 kumpaakin (virallista) sukupuolta ja tämänkin hetkinen pitkä kampanjamme käsittää kolme crossihahmoa, eikä se ketään ole haitannut.
Coni päättyi viideltä alkaneisiin päättäjäisiin, jossa palkittiin parhaat puvut ja pelaajat. Ehkä kaikkein hienoin hetki oli KPS-kilpailun (kivi-paperi-sakset) voittajan julkistaminen. 7-vuotias poika oli hieman hämmentynyt valtavista aplodeista, jotka hän sai noustessaan lavalle. Mutta taisi palkintona ollut karkkia täynnä oleva Ropecon-muki olla mieleinen. (Tiukassa finaalissa voittaja oli iskenyt sakset kiveä vastaan, mutta suuren voiman ansiosta kivi oli sulanut. Upeaa toimintaa, etten sanoisi.)

Merkinnän päätteeksi kuvaspämmäys conin tunnelmista:

Avajaisissa esiintyi Halda.

Juhlavuoden näyttelyssä kotimaista osaamista. Bliaron pongattu!

Ehdoton suosikkini taidenäyttelyn teoksista! Arn, tekijänä Karoliina Soini.

Link soitteli metsässä okariinalla muun muassa Lost Woodsia.

Näitä Silent Hillin mörköjä en haluaisi tavata pimeällä kujalla.

TSH:n ja Hobitin henkilögalleriaa. Thranduilin kruunu oli kerrassaan upea.

 

 

 

Darth Nihilus KotOR 2:sta.

Alien versus Predator. Paikalla oli toinenkin Predator ja kolmikko sai parhaan puvun palkinnot.

Oma cossiasuni. Max Guevara eli X5-452. (Dark Angel)

Katja kiittää conista. Harmittamaan jäi puheohjelma, joka tänä vuonna ei ollut läheskään niin kiinnostavaa kuin aiempina vuosina (eikä pelkästään siksi, etten ollut itse puhumassa).
Kiitosta haluan antaa ihanille, rehellisille conivieraille siitä, että lauantai-iltana kadottamani Jam Ponyn nimikyltti löytyi löytötavarapisteestä sunnuntaiaamuna.

Kiinnostaisi kyllä tietää, kuinka moni oikeasti tunnisti hahmoni lauantaina, koska Dark Angel pyöri vain sen kerran televisiossa 2000-luvun alussa. Se on siis yksi ehdottomista lempisarjoistani ja Max on hahmo, joksi olen aina halunnut joskus pukeutua. Nyt tukka teki sen mahdolliseksi.

Ensi kesänä sitten voisin lupailla Rosan ankkoja taas Ropeconiin. Vähän laajemmassa merkityksessäkin.

Kesällä kirjahyllyyn kaapattua

Tajusin juuri, etten näitäkään merkintöjä ole saanut blogiini pitkään aikaan. Toisaalta osasyynä on ollut se pätevin: eipä ole oikein tullut ostettua hirveästi kirjoja, kun on pitänyt mennä koko kesä pienellä budjetilla apurahan kakkososaa odotellessa. (Se tulee kuun viimeinen päivä, jee!)
Kesäkuun alussa oli kuitenkin Kirjatorin suuret alennusmyynnit, josta omin itselleni puoleen hintaan pienen pinon luettavaa. Päällimmäisenä Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan viimeisen osan nimeltä Viimeinen vartija. Saa nähdä, jatkuuko sarja enää. Ainakin tällä hetkellä Colfer on puhunut kyseisen osan jäävän Artemiksen tarinan viimeiseksi.
Sitten ostin kasan satukirjoja opetusta (ja krhm, myös itseäni) ajatellen. Hienon, upeasti kuvitetun ponnahdusikkunakirjan Lumikki, Kate DiCamillon Taikurin norsun sekä Tove Janssonin kovakantiset Muumi-kirjat Taikurin hattu ja Näkymätön lapsi. Edellisenä lukuvuonna luin oppilailleni DiCamillon kirjaa Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut, mikä oli kertakaikkisen ihana. Siksi päädyin ostamaan myös Taikurin norsun, vaikka siitä en mitään tiedäkään. Viimeinen ostokseni oli Liken kustantama Päin näköä! 10 suomalaista sarjakuvataiteilijaa.

Kirppiksiltä on löytynyt Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini, Joka tyypin kaavakirja, Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa sekä Weis & Hickman -kaksikon Sielujen sota -sarjan osat yksi ja kaksi. Taas on lisää Dragonlancea hyllyssä ja jälleen vajaana sarjana.

Onni potkaisi myös tuhannesti loppukeväästä, kun pongasin Fantasiapeleissä, että ovat sitten lopultakin ottaneet uuden painoksen Cyberpunkin versiosta 2.0.2.0. Roolipelaaja minussa lauloi aarioita. Tämä on yksi lempisysteemeistäni ikinä. Eipähän tarvitse enää leikkiä puuduttavilla PDF:llä.

Teen jossain vaiheessa myös erillisen esittelymerkinnän Carl Barksin maalaukset ja piirrokset -teoksesta, jonka tilasin itselleni keväällä vähän niin kuin etukäteissynttärilahjaksi. Nyt alkaa olla aika pakata silinterit, nahkatakit ja Darth Vader -topit Ropeconia varten. Ja lähes heti putkeen ensi viikolla populaarikulttuurin tutkimuksen konferenssiin Turkuun!

Nörtin matkailuvinkit Pariisiin

Koska Ranskan-lentojeni kanssa oli "pienimuotoinen" sählinki, sain ylimääräisen iltapäivän aikaa kuluttaa ah, niin ihanassa Pariisissa.
Edellisen (marraskuussa 2010) ja ensimmäisen kerran Pariisissa käydessäni olin niin innoissani ja kertakaikkisen lumoutunut muun muassa Notre Damen katedraalista, että vannoin palaavani joskus katsomaan niitä kaikkia paikkoja, jotka jäivät välistä. No, tälläkään kerralla en ehtinyt museoihin, hautausmaille saati sitten katakombeihin, mutta pari pientä vinkkiä nörttimatkailijoille ajattelin tähän kuitenkin listata.

ALBUM
Album on ranskalainen kauppaketju, joka oli laajentanut Pariisissa sitten viime näkemän. Kyseessä on siis minunkaltaisteni fantasia/scifi/sarjakuvahörhöjen unelmapaikka. Jos olet ikinä käynyt Englannissa Forbidden Planetissa, tämä menee samaan kategoriaan. Kirjallisuutta, taidetta, sarjakuvia, figuja, keräilyesineitä, käyttöesineitä, t-paitoja... you name it. Jos haluat tehdä nörttiostoksia Pariisissa, suuntaa Île de la Citéltä etelään ylittämällä Petit Pont -silta ja päädyt Rue Saint Jacquesille. Rue Saint Jacquesin ja Boulevard Saint-Germanin risteys on se paikka, joka kannattaa pistää merkille. Risteyksessä sijaitsee vastakkaisissa kulmissa 2(!) Albumin liikettä osoitteissa 67 Boulevard Saint-Germain sekä 84 Boulevard Saint-Germain. Näiden lisäksi pohjoiseen risteävällä pienellä Rue Dantella sijaitsee liike numero 3 osoitteessa 8 Rue Dante. Jos nämäkään eivät vielä riitä, Pulp Comics myy figuja, keräilijöiden koriste-esineitä ja muuta sälää aivan ensiksi mainittua Albumin liikettä vastapäätä.
Jos ranskan kieli ei taivu sitten mitenkään, paikasta löytyy myös alkuperäisiä, englanninkielisiä sarjakuvia.
Päädyin ostamaan näistä liikkeistä miehelle Walking Dead -t-paidan, T-800-endoskeleton-figun ja lyijykynärumpukapulat. Itselleni löysin Star Wars -seinäkalenterin ja pinon Blacksad-postikortteja (joita en tietenkään ikinä aio lähettää, sorry!).

 LE DERNIER BAR AVANT LA FIN DU MONDE

"Maailmanlopun ravintola" -niminen baari avattiin Pariisiin vasta viime vuoden elokuussa. Pongasin linkin pieneen artikkeliin jostain nettisivuilta ja tiesin heti, että tuonne on mentävä seuraavan kerran, kun eksyn Pariisiin. Eksymistä paikka ei kuitenkaan vaatinut, sillä se sijaitsee kaupungin keskustassa Île de la Citén pohjoispuolella osoitteessa 19 Avenue Victoria. (Google street view ei sitä tietenkään löydä, koska paikka on uusi.)

Ulko-ovella odottelee R2-D2.

Vierailijaa pyydetään jättämään mahdolliset aseensa ulko-oven vieressä odottavaan rekkiin. 

Ulko-ovea vastapäätä katse osuu heti Millennium Falconiin.
Laskuri laskee hetkeä seuraavaan maailmanloppuun.

Baaritiskin nurkassa seisoo Gremlin.

Oleskelutilaa hallitsee valtava kirjahylly täynnä erilaisia pelejä.

Lovecraft-somisteita.

Ja hieman lisää Lovecraft-mytologia-aiheisia teoksia.

Hotelli helpotuksen suunnat.

Aina on hyvä olla varalla Guy Fawkes -naamio vallankumouksen iskiessä.

Drinkkilista sisältää myös pientä purtavaa.

Tämä on nimeltään Jedi Knight. Alkoholiton, saanen lisätä.

Pariisin maailmanlopun ravintola on paikka, johon samanhenkiset ihmiset tuntuvat kerääntyvän pelaamaan ja istumaan iltaa. Ravintolassa tarjottava ruoka on lähinnä pikkunaposteltavia, joiden hinnat liikkuvat 5-10 euron välillä. Drinkkien hinnat pomppaavatkin sitten helposti sinne kymmeneen euroon, kuten testaamani Jedi Knight. Kyseessä ei siis ole mikään ruokapaikka eikä mikään halpa pikkumesta, vaan baari, joka on selkeästi profiloitunut tarjoamaan kaltaisilleni nörteille hassunhauskoilla nimillä kruunattuja drinkkejä ja kuumia juomia niiden (useiden) tuntien ajan, jotka nämä haluavat viettää pelaten jotain hyllyille varattuja lauta-, kortti-, tai roolipelejä.
Kuulemani mukaan paikassa olisi myös muita kerroksia ja eri tiloja, mutta maanantaina iltapäivällä nämä eivät ainakaan olleet auki. Ehkä viikonloppuisin.
Jos siis rahaa löytyy ja haluat hengailla samanhenkisen porukan keskellä (joka tuijottaa sinua, koska olet NAINEN ja pukeutunut PITKÄÄN MUSTAAN NAHKATAKKIIN, koska tämähän ei kuulu pariisilaisnaisten tyyliin) kannattaa piipahtaa täällä. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu myös englantia, kun ensin olet paniikissa sönkännyt jotain ranskaan vivahtavaa ja he tajuavat, että olet turisti.
Symppis tarjoilijapoikani piirsi omaan laskuuni Tardisin. Myös noppakorvikseni saivat ansaittua huomiota.

Ehkä seuraavan kerran Pariisiin tullessani pääsen paikalle silloin, kun baarin muut tilat ovat avoinna asiakkaille.