Irlanti, osa 2: Worldcon 2019

Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin ja sain sieltä kunnon lääkkeet: sekä paikallisia Bafucineja kurkulle että flunssaoireita ehkäiseviä tabletteja, jotka olivat todella tehokkaita. 

Howthin rannikkoa

Majoituspaikkaa valitessamme törmäsimme jatkuvasti Howthissa sijaitsevaan Bed & Breakfastiin. Howth (iiriksi Beann Éadair) on Dublinin alueella, ydinkeskustan koillispuolella sijaitseva niemi ja pikkukylä, osin sitä "paremman väen" seutua, jossa on oma kalastuskulttuurinsa. Sieltä menee paikallisjuna DART keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Me hankimme vielä turisteille sopivan Leap Visitor -matkakortin, jonka sai viikoksi neljälläkymmenellä eurolla. Sillä ajelimme sekä busseilla, ratikoilla että paikallisjunilla niin paljon kuin sielu sieti. 

Gleann-Na-Smol

Majoituspaikkamme oli persoonallinen kolmen tähden Bed & Breakfast Gleann-Na-Smol, pieni perheyritys, jossa asuimme kuin jonkun kotona. Irlantilainen aamiainen, nopea wifi ja avulias isäntä Sean tekivät kuudesta yöstämme varsin miellyttäviä. Kolmen hengen huoneemme oli 100 euroa/yö, eli reilu 30 euroa per naama. Ei paha hinta. Irlantilaisen majoituksen kokonaisongelma oli kuitenkin kosteus, joka tunki sisään ohuista ikkunoista, ja tuntui siltä, ettei mikään vaate ollut koskaan täysin kuiva - oli sitä käytetty tai ei.

Torstai Worldconissa: oman badgen ja sälän hakeminen. Monstress-sarjakuva odottaa nimmariaan.

Perjantaina oloni oli onneksi huomattavasti parempi ja pystyin jopa puhumaan. Esitelmäni oli klo 11.30 Point Squarella. Vaikka conin pääpaikka oli Dublinin Convention Center, osa ohjelmasta oli pienen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Point Squaren ostoskeskuksessa, jossa coniväki oli vallannut yläkerran Odeon-elokuvateatterin. En ollutkaan koskaan pitänyt esitelmääni elokuvateatterin salissa ja voin todeta, että konsepti oli todella hyvä! Nouseva katsomo, iso valkokangas ja hyvät äänentoistolaitteet tekivät esitelmän pitämisestä varsin sujuvaa, vaikkakin ääneni oli edelleen paineessa. "Countries"-paneelissa meitä oli vain kaksi puhujaa, joten saimme hieman lisäaikaa esitelmillemme ja mahdollisille kysymyksille.

Onnellinen akateemikko sai äänensä takaisin.

Oma esitelmäni käsitteli Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidaksen mainiota Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva-albumia, sen postmoderneja piirteitä ja fantasiaa. Esitelmä meni kaikin puolin kivasti olostani huolimatta ja meillä oli jopa jonkin verran yleisöäkin. Saimme aikaan myös kiinnostavaa keskustelua siitä, miten eurooppalaisilla taiteilijoilla ja käsikirjoittajilla tuntuu nykyisin olevan paljon enemmän vapauksia Disney-sarjakuvien tekemiseen.

Sana Takeda tulkkinsa kanssa esittelemässä Monstressin syntyä.

Siirryimme esitelmäni jälkeen elokuvateatterin toiseen saliin kuuntelemaan sarjakuvataiteilija Sana Takedan esitelmää Monstress-sarjakuvansa synnystä ja kuinka yhteistyö Marjorie Liun kanssa alkoi. Takeda oli conin virallinen taiteilija ja kunniavieras. Hänen upea taiteensa koristi myös jokaisen membership-badgea. Vaatimaton Takeda innosti minua vielä entisestään lukemaan lisää Monstressia ja hankkimaan myös printin taidenäyttelyn kaupasta. (Ainut asia, mikä jäi harmittamaan, oli se, että olisin voinut samoin tein ostaa kolme printtiä ja kehystää ne makuuhuoneeseen.)

Taidenäyttelyn ohesta löytyy aina nörteille niin tärkeitä Lego-diaraamoja. Tässä niistä paras.

Delorean ei ainakaan vielä lähtenyt liikkeelle.

Perjantain iltapäiväohjelmassa oli myös ensimmäiset shoppailukierrokset eli pohdinnat siitä, mitä ehkä haluan ja mihin minulla on varaa ja mikä mahtuu laukussa takaisin Suomeen, sekä loistava paneelikeskustelu "Kick-ass Women on SF TV". Ilta päättyi upeaan konserttiin, jossa Dublin's Worldcon Orchestra esitti sekä irlantilaisia lauluja että fantasia- ja science fiction -klassikkotunnusmusiikkia. Leia's Theme yhdessä kuvamateriaalin kanssa herkistytti, Star Warsin Throne Room ja Game of Thronesin tunnari sykähdyttivät. Konserttiin, kuten myös lauantain naamiaisiin ja sunnuntain Hugo Awardseihin, piti käydä hakemassa ranneke erillisestä pisteestä. Tilaisuudet eivät siis maksaneet mitään, mutta koska tila oli rajallinen ja järjestäjät halusivat välttää ylenmääräistä jonotusta, he olivat ottaneet käyttöön rannekesysteemin. Sama oli tuttua muun muassa Animeconista, joten se ei aiheuttanut ihmetystä. Conin järjestäjät olivat muutenkin ottaneet jonotuskäytänteet haltuun ensimmäisen päivän jälkeen, joten kaikki sujui erittäin mallikkaasti.

Throne Room ja End Credits

Sain Phil ja Kaja Foglion nimmarit Girl Geniusin ensimmäiseen osaan!

Lauantaina 17.8. oli ensimmäinen virallinen cosplay-päivämme ja pukeutumisemme teema oli Marvel. Kävin hakemassa Monstressiini Sana Takedan nimikirjoituksen ja onnistuin kaikesta jännityksestä huolimatta puhumaan hänelle hieman ruosteessa olevaa japania. Hän tuntui olevan siitä kovin ilahtunut. Conin toinen innostava paneeli oli "Female Superheroes in TV and Film", jota olisi voinut hyvin kuunnella toiset 45 minuuttia. Paneelien minimimitta voisi ihan hyvin olla 90 minuuttia, koska panelistit eivät kuitenkaan koskaan ehdi sanoa kaikkea kiinnostavaa, saati sitten ottaa vastaan tarpeeksi yleisökysymyksiä. Nyt odotan Ms. Marvel -sarjaa ihan hirvittävällä innolla. 

Palatessamme takaisin messukeskukseen törmäsimme Doctor Strangeen. Koska olin pukeutunut Tony Starkiksi, tämä aiheutti tietenkin hauskan kohtaamisen liikennevaloissa:

"Doctor."

"Stark."

Kyseessä oli ihan virallinen cosplay-harrastaja, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin ja otimme myös hieman valokuvia. Valitettavasti asu ei ollut itse tehty vaan ostettu.

Corbo Cosplay Doctor Strangena.

Tony got his cheeseburger!

Conin toinen velvollisuuteni oli lauantaina neljältä. Minut oli yllättäen laitettu meemejä ja niiden historiavaikutusta pohtivaan paneelikeskusteluun "Problems for future historians", josta olin aluksi aivan ahdistunut. Tunsin, ettei minulla ole hirvittävästi sanomista asiaan ja tuumin, miten mieluummin olisin ollut jossain sarjisaiheisessa paneelissa, mutta onneksi paneelin vetäjä oli huippu ja muutkin osallistujat supliikkeja aiheidensa osalta, joten minun ei tarvinnut vaikuttaa tuppisuulta. Vaikka sainkin omia, räätälöityjä kysymyksiäni, toin myös kulttuurintutkijan kommentaarin tilaisuuteen: meemit ovat oman kulttuurinsa ilmiöitä ja ilman kontekstin tuntemusta ei ole kompetenssia niitä ymmärtää. En siis nolannut itseäni aivan täysin, kun salikin oli tupaten täynnä...

Marvel-tiimi kävi Star Trek -aluksessa. Captain Marvel oli luonnollisesti kapteenimme, Tony ei näytä kovin tyytyväiseltä, mutta syynä lienee Lokin mairea hymy.

Ehdimme pyörähtää kesken conin Dublinin keskustassakin ostoksilla, ja hullaannuimme Penniesin Harry Potter -osastosta. Palasimme kuitenkin kiltisti takaisin, koska kauppa meni kiinni. (Toisaalta ihan hyvä, sillä Pennies on Irlannin Primark ja hups, sieltä ostaa vahingossa miljoona paria sukkia.) Lauantai-ilta päättyi Worldconille tuttuun tapaan Masqueradeen, jossa nähtiin upeita, alkuperäisiä asuja (muun muassa huikea, valaistu Kelpie) sekä paljon tuttuja hahmoja, kuten alla oleva ihana prinsessa Mononoke, tai persoonallinen Peppi Pitkätossu, joka muistaakseni voitti myös jonkin palkinnon asullaan.

Mononoke Hime

Tony Stark ja vaihtokengät (alkuperäisistä lähti pohja irti)

Stark-asu oli tosi mukava, vaikkakin ledivalokytkimeni pyöri hansikkaassa vähän liian paljon, enkä saanut aina valoa toimimaan. Virittelen sen vähän paremmaksi ja ehkä modaan jotain asukokonaisuudesta ensi kevään Popcultia varten.

Lauantain loot: Sana Takedan nimmari, Joe Hillin romaani ja oho, voitin arvonnassa tuolloin vielä julkaisemattoman Joe Abercrombien romaanikäsikirjoituksen A Little Hatred!

Sunnuntaina otimme aamun iisisti, sillä edellisenä iltana olimme päätyneet vetämään pannupitsaa keskellä yötä Connollyn juna-asemalla, mikä oli hieman raskas kokemus. (Se tosin oli myös ihan loistavaa pitsaa, joten ei siinä mitään.) Pääsimmekin coniin vasta puoli yhdeksi ja minä hyppäsin jonottamaan Joe Hillin nimikirjoitusta uuteen romaaniini. En malttanut olla mainitsematta, miten luin teininä hänen isänsä tuotantoa ja nyt on hänen vuoronsa. Mihinkäs King-fani karvoistaan pääsisi. (Ihan oli poika isänsä näköinen, muuten.)

Sitten meidän piti mennä kuuntelemaan kahta lukutuokiota: Eoin Colferia ja Scott Lynchiä. Colfer oli yhtä hillittömän hauska kuin kirjansakin ja nauratti yleisöä vähän väliä tarinoillaan. Hän luki meille pätkän tulevasta aikuisille suunnatusta fantasiaromaanistaan, jonka pääosassa ja minäkertojana on lohikäärme. Scott Lynch jäi kuitenkin välistä, koska sössin aikataulujen kanssa. Kun samassa kerroksessa on sekä Liffey Hall 2 että Liffey Room 2, niin miten sitä huomaa niiden eron? Kun tajusimme olevamme väärässä paikassa, oli Lynchin huone jo täynnä. Kyllä harmitti.

Eoin Colfer ja tarinatuokio

Sunnuntai oli toinen cosplay-päivämme, joten vedin ylle pääcossini eli Supernaturalin Chevy Impalan eli Babyn ihmisversiona. Kun yksikin ihminen tunnisti, saattoi olla tyytyväinen. Toisaalta moni luuli, että olen vain hevari: eräskin myyjä ehdotteli meille sopivaa alternative-baaria ja jouduin tankkaamaan hänelle, että tämä on cossi (en kai muuten liikkuisi Metallica-paita päällä julkisesti).

Baby hurling-mailoista tehdyllä valtaistuimella

Family don't end with blood.

Jätimme lopulta tänä vuonna Hugo-palkintojenjaon välistä (olin nolosti unohtanut äänestääkin) ja lähdimme hengailemaan Howthin satamaan, syömään fish & chipsejä ja pongaamaan hylkeitä (yksi pongattu!)

Eoin Colfer raapusti nimmarinsa suomalaiseen Artemis Fowliin.

Sitten - aivan yllättäen - olikin maanantai ja vihoviimeinen conipäivä. Meille se oli virallinen Potter-päivä ja edustimme tupiamme ylpeinä niin itse conissa kuin kaupungilla, jossa pyörähdimme lounaalla syömässä tässä vaiheessa jo niin tarpeelliset salaatit (on se kumma, kun ei edes kurkkua saa aamiaisella). Samalla pongasimme Temple Barin aukiolle vievän ihanan ostoskujan, joka oli niin Viistokuja, että oli pakko pysähtyä räpsimään teemakuvia. Samalta kujalta löysimme myös Bubble Waffle Factoryn, joka teki täydellisiä jäätelövohveleita! 

Expelliarmus!

Palasimme coniin kuuntelemaan vielä viimeisen innostavan paneelin, jossa keskusteltiin Star Warsin 40-vuotisesta historiasta ja mikä uusissa elokuvissa toimii ja mikä ei. Tässä vaiheessa olen tietenkin unohtanut tärkeimmät pointit, mutta keskustelijat olivat niin asiantuntevia ja myös hauskoja, että tätäkin olisi mielellään kuunnellut kaksi kertaa pidempään. Se oli kieltämättä sopiva päätös conillemme.

Mommy! It's over!

Elämämme toinen Worldcon oli hieno kokemus hienossa maassa. Dublin kaupunkina jäi vähemmälle huomiolle enkä esimerkiksi ehtinytkään käydä Trinity Collegen kuuluisassa kirjastossa. Toisaalta olen varma, että palaamme vielä Irlantiin, sillä niin paljon jäi näkemättä ja kokematta. 

Coniloot. Ranne- ja kaulakoru olivat synttärilahjoja ihanalta Tupulta.

Shoppailun tulokset Penniesiltä, Gamestopista ja Disney storesta.

Seuraava Worldcon järjestetään Uudessa-Seelannissa ja suuri haaveemme oli suunnata sinnekin, mutta emme ehdi säästää rahaa niin paljon, että meillä olisi varaa lähteä. Seuraava Worldcon-visiittimme tulee todennäköisesti olemaankin vasta vuonna 2024 Skotlannin Glasgowssa, sillä Yhdysvaltojen conit eivät innosta. Glasgow on hakenut pitopaikkaa eikä sillä ole vielä kilpailijoita (ja tässä vaiheessa tuskin tuleekaan olemaan), joten mahdollisuudet päästä ajelemaan pitkin Skotlannin nummia ovat hyvät. Toisaalta vuonna 2023 olisi tarjolla niin New Orleansia, Nizzaa kuin Kiinaakin. Seurataan tilannetta...

Katja päättää coniraportin. Over and out. 

Finncon 2019

Nyt seuraa (toivottavasti) suhteellisen rivakkaan tahtiin someloman ajalta pari päivitystä. Haluan ne pois jaloista ennen kesän suurinta tapahtumaa eli Irlannin reissua, joka sisältää luonnollisesti myös Worldconin. Aloitamme tietenkin kronologisesti Finnconista, joka järjestettiin Jyväskylässä 5. - 7. heinäkuuta.

Viime kesän Finncon jäi minulta poikkeuksellisesti väliin Ilosaarirockin takia. Myös tämän kesän Finncon oli poikkeuksellinen, sillä minulla ei ollut siellä mitään ohjelmaa saati velvoitteita. Pystyinkin ottamaan koko conin iisisti hengaillen ja pyörien siellä, missä miellytti. Samalla testasin myös Worldconiin suunnittelemiani cosplay-asuja ja moikkailin tuttuja.

Se on Baby! (Supernatural, Chevrolet Impala)

Lauantaina kävin kuuntelemassa Tolkien-kääntäjänä tunnetun Kersti Juvan kunniavieraspuheen. Juva oli todella topakan oloinen persoona, ja pitää kyllä ollakin, jos 23-vuotiaana kääntämistä aloittelevana opiskelijana toteaa, että minähän voin kääntää tuon omituisen saturomaanin Englannista. Minulle ehkä isoimpana asiana haastattelusta nousi Juvan näkemys siitä, miten kääntäjä on taiteilija. Käännös on siis oma itsenäinen teoksensa, kääntäjän kirja. Siksi Juva haluaa korostaa, että jonkin teoksen soljuva kieli on kääntäjän, ei teoksen luojan käsialaa.

Kersti Juva kertoi työskentelevänsä tekstin kanssa kolmen eri version kautta. Ensimmäinen käännös on raaka mössö, josta muovaillaan toisen version hyvää suomea. Kolmas ja viimeinen versio on se, jossa tarkastetaan suomen sujuvuus ja viimeistellään kieli. Juvan haastattelu sai valtavat aplodit ja kuulin myöhemmin, miten liikuttunut hän oli näistä faneistaan, jotka jonottivat varsin suurella innolla myös hänen nimikirjoitustaan.

Seuraavaksi pääsin intoilemaan monenlaisista maailmanlopuista. Keskustelussa nousi esille se, että maailmanlopputarinat kertovat pohjimmiltaan ihmisten kulloisista peloista. Esimerkiksi siitä, että aina jotain jää eloon, tai siitä, millainen maailma olisi ilman ihmisiä. Myös monissa maailmalopusta kertovissa myyteissä, kuten mayojen saagoissa tai Ragnarökissä sekä scifi-sarjoissa (esim. Battlestar Galactica) kyse ei olekaan maailman loppumisesta täysin, vaan siitä, että maailma aloittaa alusta uuden syklin. Näistä asioista olisi kuunnellut juttua pitempäänkin.

Odotin kiinnostuneena kolmelta alkanutta "Tieteiskirjallisuusterapiaa"-työpajaa, minne mahduinkin ongelmitta. Ongelma olikin sitten työpajan toteutus. Tehtävät olivat ihan mukavia, ei siinä mitään, mutta pajan pedagogisessa otteessa oli valtavasti parannettavaa.

Ensinnäkin pajan vetäjä ei ottanut tilaa ollenkaan haltuunsa esimerkiksi pitämällä huolta, että kaikki tietävät olevansa oikeassa paikassa ja että heillä on tarvittavat välineet. Sen sijaan hän maastoutui osallistujien joukkoon ja ilmoitti vasta tasalta olevansa pajan pitäjä.

Toisekseen: koska kyseessä on kirjallisuusterapia, hänen olisi pitänyt avata työpajan menetelmät ja selittää niille, joilla ei ole aiheen tuntemusta, mitä kirjallisuusterapia on. Ja vielä korostaa, että kyseessä on turvallinen tila, ja että jokaisella on oikeus jakaa ja olla jakamatta sen verran kuin haluaa. Tehtäviä ei myöskään käyty läpi niin, että jokaiselle olisi tullut selväksi, mikä erilaisten harjoitusten tarkoitus oli.

Omat kokemukseni sarjakuvatyöpajojen ohjauksesta, sanallistamiskoulutuksesta ja nuorten opettamisesta vertautuivat heti työpajaan ja olin todella tyytyväinen, etteivät conissa vierailleet entiset sanislaiseni osallistuneet houkutteluistani huolimatta. Jäi todella pettynyt maku suuhun, mikä oli hirvittävä harmi, koska scifiaiheet olivat kiinnostavia terapeuttisen kirjoittamisen lähtökohdista.

Game of Thrones -research projectin tutkijat

Lauantain lopuksi pyörähdin myös akateemisella puolella kuuntelemassa tuoreimpia tuloksia Game of Thrones -katsojatutkimuksesta sekä taputtamassa tämän vuoden naamiaisosallistujille. Petri Hiltunen oli paikalla tapansa mukaan.

H. P. Lovecraft -seuran väki oli tauolla, mutta pöytä oli hieno.

Sunnuntaina päädyin kuuntelemaan "Suomimytologia kirjallisuudessa" ja "Potterin jälkeen: Fantastic Beasts ja Cursed Child" -paneeleita, joita kumpaakin veti Luna Lovekivaksi pukeutunut Sini Helminen, jota seuraan Twitterissä. Suomimytologiassa kiinnostivat eniten mainitut eroottiset tonttutarinat, joita yleisökin halusi lukea. Potter-paneeli meni enemmän mielipidekeskusteluksi (mistä tykkää ja miksi), joskin mielipiteen perustelu faktoilla (uuden Fantastic Beastin juonelliset epäloogisuudet) on aina kiinnostavampaa kuin pelkät henkilökohtaiset mieltymykset. Myös aika tuntui loppuvan kesken, mikä on aina paneeleiden ongelma, kun on useampi keskustelija.

FT Essi Varis luki lektionsa uudelleen

FT Mika Loposen lektio oli esitelmämäisempi ja nosti esille scifin rasistisimpia piirteitä.

Sunnuntain päätin akateemisella sessiolla, jossa tänä keväänä väitelleet Finfarin jäsenet ja tutkijat esittivät lektionsa uudelleen. Essi Variksen lektio olikin tuttu, mutta Mika Loposen esitys irrealiasta ja scifin stereotyyppisistä, jopa rasistisista kuvastoista, oli vielä kuulematta. Lopuksi aikaa oli vielä aiheesta keskusteluunkin.

Tony Stark -crossplay. Tällä kertaa Stark ei aja Audilla.

Ensi vuoden Finncon onkin Tampereella ja siellä on superkiinnostava vieras: Mike Carey eli Unwritten-sarjakuvan käsikirjoittaja! Sinne on pakko päästä fanittamaan. Pitääkin pyrkiä lukemaan koko sarja loppuun tässä vuoden aikana.

Conilootloot

Popcult 2019

Popcult, populaarikulttuurin merkkitapahtuma ja ehdottomasti yksi Suomen parhaista koneista palasi tänä vuonna takaisin hyväksi havaittuun Marina Congress Centeriin. Samalla se myös laajeni alkuperäiseen kahden päivän mittaiseen ohjelmapakettiin, joka järjestettiin 11. - 12.5. Kasasimme tänäkin vuonna Suomen Populaarikulttuurin tutkimuksen seuran kanssa tutkimukseen keskittyvän paneelikeskustelun, joten suuntasin innoissani coniin. Tänä vuonna mikään opetusvelvollisuus ei vienyt minulta turhaa aikaa, joten saatoin haahuilla Popcultissa kaksi päivää kaikessa rauhassa.

Haastattelussa monien äänien Antti Pääkkönen

Lauantai
Popcultin kunniavieraisiin kuuluu perinteisesti joku suomalaisista ääninäyttelijöistä, jonka eläytyminen tiettyyn (tai tiettyihin) hahmoihin on muodostanut osan lapsuuttamme. Tänä vuonna kunniavieraana oli Antti Pääkkönen, joka on muun muassa nykyisen Mikki Hiiren ja Repe Sorsan ääni, Toy Storyn Woody, Monsterit Oy:n Masi Pallopää, Notre Damen kellonsoittajan Clopin ja Disneyn Hullu hatuntekijä. Erityisen ihastuttavaa oli nähdä yleisön reaktiot Pääkkösen eri rooleihin ja se, millaisen vaikutuksen yleisön into ja omistautuminen tekivät. Pääkkönen sanoi itsekin, että yleensä ääninäyttelijä on piilossa roolinsa takana eikä kohtaa fanejaan, joten tämä tapahtuma kosketti häntä kovasti. Ja sen perusteella, millaiset nimmarijonot hän aiheutti, myös fanit saivat paljon.

Fangirl Questin Tiia ja Satu

Yksi eniten odottamiani ohjelmia oli esitelmä Supernaturalista tutun Misha Collinsin ideoimasta GISH-kilpailusta, jonka viime vuotiseen voittajaporukkaan kuuluivat tunnettua Fangirl Quest -blogia pitävät Tiia ja Satu. He ovat aina loistavia puhujia, tarjoavat paljon hyödyllisiä vinkkejä ja kertovat ihania anekdootteja kokemuksistaan. En tiennyt GISHistä aiemmin mitään, mutta esitelmä antoi erinomaisen katsauksen tähän vuonna 2011 alkaneeseen hulluttelukilpailuun, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Käytännössä kilpailussa kootaan 9 - 15 hengen tiimit, jotka ilmoittautuvat viikon mittaiseen kilpailuun. Se järjestetään nykyisin yleensä elokuun alussa. Kilpailun ensimmäisenä päivänä julkaistaan 200+ kohdan tehtävälista kuukautissideaskartelusta kamelilla ratsastamiseen. Tehtävistä suoritetaan niin paljon kuin ehtii, kykenee ja pystyy (eli mahdollisimman paljon) ja ne dokumentoidaan joko valokuvin tai videoin. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä enemmän pisteitä.  Parhaat pisteet saanut joukkue pääsee GISHin kustantamalle matkalle.

Esimerkki tehtävästä, jossa Tiian ja Satun tiimi ei vielä vetänyt övereitä

Täytyy sanoa, että pikkaisen alkoi juttu kutkuttaa, joten latasin GISH-sovelluksen heti puhelimeeni ja aloin tutustua ilmiöön. Siitä löytyy lisätietoa netistä osoitteesta www.gish.com sekä eri somekanavista. Kannattaa vilkaista, jos itsensä nolaaminen eri tavoin ei ahdista, tykkää lavastaa kuvia ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Samalla saa kansainvälisiä ystäviä.

Ralph Breaks the Internet -prinsessat! Upeat cosplayt.

Paneelikeskustelumme "Oivalluksia, sattumuksia vai eksymisiä - tie populaarikulttuurin tutkijaksi" alkoi klo 17.00 Nordia-salissa. Sali ei ollut tupaten täynnä, mutta yleisöä oli kuitenkin ihan mukavasti kuuntelemassa historiastamme populaarikulttuurin tutkijoina. Muistimme myös korostaa, miksi kulttuurintutkimus ylipäätään on tärkeää. Voit lukea varapuheenjohtajamme ja paneelia vetäneen Minja Mäkelän kirjoittaman tarkemman ohjelmakuvauksen seuramme blogista.

Haastattelussa Rosi Kämpe

Sunnuntaina kävin kuuntelemassa aamulla Marvelin Spider-Gweniä piirtävän Rosi Kämpen haastattelun ja sen jälkeen ohjelmasta yllättäen pongaamani Nanoreality-kuoron konsertin. Kun ohjelmalehtinen lupasi Ankkalinnaa, niin pakkohan sinne oli mennä. Ankkalinnaa tuli jopa kahdesti. Hyväksyn. Hyväksyin myös Monkey Island -pelin tunnarin ja tunsin itseni vanhaksi. Alla pätkä Ducktalesin tunnaria, jonka kuvasin ihan videolle. En ole koskaan liittänyt blogitekstiin videoita, joten en tiedä, millainen laatu oikein on. Anteeksi jo etukäteen.

Päivän päätteeksi kävin vielä kuuntelemassa Frida Keräsen esitelmän "Kuinka aloittaa sueprsankarisarjakuvien harrastaminen?", joka oli erittäin aloittelijaystävällinen ja informatiivinen, mutta josta tällainen alan tutkijakin sai paljon uutta. Supersankarisarjakuvat eivät koskaan ole olleet minun juttuni, joten keräsin itselleni muistilistan, mistä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Frida Keränen aloittelemassa

Istuin vielä ihmettelemässä Star Wars -esiosista kertovan esitelmän ja sain aivan uusia näkökulmia tarinan kaareen ja hahmojen - erityisesti Palpatinen - tekoihin. Esiosien eli episodien I - III isoin ongelma on kamala dialogi, jolle edes hyvät näyttelijät eivät voi mitään.

Coniloot

Onnistuin olemaan ostamatta mitään virallisista myyntikojuista. Kirppikseltä mukaan tarttui hieno Star Wars -paita, Star-Lord-Funko Pop ja supersöpö pehmo-Stich. Graduohjattavaltani Apilalta ostin sarvivalas-rintanapin ja tarttuipa mukaan myös Supernatural-logolla varustettu hihamerkki. Muut ostokset ovat lahjoja, joten hys.

Popcult on todellakin lempiconejani. Tunnelma on ihana, järjestelyt toimivat ja ohjelma on monipuolista ja laadukasta. Lisäksi olin huomattavasti ihmisystävällisemmällä tuulella kuin Tampere Kupliissa, joten ihmisten kanssa juttelu ja hengailu tuntui tosi kivalta. Nörtit, olette ihania.

Nyyppä cossaa, osat 1, 2 ja 3

Luvassa jo kesällä lupailemani virallinen cosplay-päivitys. Sisältää mm. hämmentävän hienoja kuvia vuosikymmenen takaa sekä Luminara-asuni prosessin.

Olen aina pitänyt pukeutumisesta ja naamiaisista. Minusta on useita valokuvia lapsuuden teemasynttäreiltä, joissa olen välillä musketööri, välillä Kleopatra. Yritin kaivella valokuvien parhaimmistoa tämän merkinnän kuvitukseksi, mutta en tiedä, mihin olen laittanut ne talteen. Erityisesti kenkuttaa se, että ala-asteemme vappunaamiaiskuva on kadonnut. Katja 8-v pukeutui Zorroksi ja voitti pukukilpailun. En siis prinsessaksi enkä Zorron naisystäväksi, vaan tietenkin Zorroksi. Koska kuka nyt ei olisi halunnut olla Zorro? Se on yksi rakkaimpia muistojani niiltä ajoilta.

Ehkä näistä lapsuuden kokemuksista johtuen cosplay (= costume play, cossaaminen, suom. yleensä 'pukuilu') viehättää minua enemmän kuin larppaaminen. Vaikka olenkin pelannut pöytäroolipelejä jo viisitoista vuotta, larppikertani ovat jääneet yhden käden sormilla laskettavaksi. Eläydyn kyllä mielelläni hahmoihin, mutta haluan pitää pukeutumisen ja roolipelaamisen erillään. Siihen liittynee se, että roolipelihahmoni ovat itse keksimiäni, kun taas cosplay edustaa minulle tunnetuksi hahmoksi pukeutumista. Sen viehätys piilee siinä, että saa työstää asukokonaisuuden, pukeutua siihen ja joku oikeasti tunnistaa kyseisen hahmon. Ja ehkä myös siinä, että joutuu oikeasti käyttämään luovuuttaan esimerkiksi siinä, että miten kummassa tuon ja tuon osan saa pysymään päällä, tai että mikä materiaali toimii mihinkin vaatteeseen parhaiten.

Ensimmäinen cosplayni ikinä (sanasta silloin mitään tietämättä) oli siis Zorro, kun olin 8-vuotias. Ensimmäinen virallinen cosplayni oli kuitenkin Soul Calibur III:n Tira vuonna 2007. Pelasimme roolipeliporukallamme tuolloin SCIII:sta ja jossain vaiheessa joku (lienenkö minä) heittänyt, että tehdään Ropeconiin ryhmäcossi Caliburista. Eiköhän homma lähtenyt käsistä. Sinä kesänä perustimme ompelupisteen, suunnittelimme, kaavoitimme, askartelimme ja tuskastelimme kokonaista yhdeksän pukua ja kuusi asetta. (Kolme aseista oli replikoita.) Teimme muun muassa netistä löytyneillä kaavoilla hakaman Mitsurugille.
Hulluus oli kyllä sen arvoista. Saimme pukukilpailussa ryhmäpalkinnon (josta meille ei tosin kerrottu etukäteen) ja poseerasimme vähän väliä innokkaille valokuvaajille.

Tira. Kuva: Juho Heikkilä

Valitsin Tiran värikkäiden vaatteiden, hiusten ja mahtavan ring bladen takia. Tiralla pelaaminen oli myös kivaa, mikä vaikutti hahmovalintaani. Kuvan ring blade on tehty hulavanteesta ja makuualustasta, liimattu ja teipattu kasaan, ja sen jälkeen vielä maalattu ja lakattu. Sain siihen aika roimasti apua asiantuntevalta boffoilijalta.
Ja tukka on tietenkin oma.

Ring blade roikkuu vieläkin hieman rapistuneena puutarhavajan seinällä ja Tiran asukokonaisuuskin on säärisuojia vaille olemassa. Mutta rehellisesti sanottuna en asuun enää mahtuisikaan, joten tätä cossia en aio uusia.

Tira Ropeconissa kesällä 2007. Kuva: Juha Heikkilä.

Vaikka cossaaminen oli aivan tajuttoman kivaa, vakavat pukuilut jäivät minulta melkein vuosikymmeneksi kaikenmoisten kiireiden takia. Tulihan sitä tietenkin karonkkaan pukeuduttua Milla Magiaksi, mutta se mekko on siskoni tekemä, joten en sitä laske omaksi projektikseni.

Kun Animecon tuli Jyväskylän Paviljonkiin kesällä 2016, ostin liput itselleni ja lahjaksi siskolleni. Päätimme yhdessä tehdä coniin asut, mikä aiheutti minulle hivenen paineita, sillä siskoni on koulutukseltaan vaatepuolen muotoilija. Hän päätti pukeutua Monster High'n Howleeniksi ja minä otin hahmokseni Warren Ellisin käsikirjoittaman ja Paul Duffieldin kuvittaman verkkosarjakuva FreakAngelsin KK:n. KK oli ykkösvalintani useista sarjan päähahmoista tunnistettavan korsettiasun ja lentäjänlasien takia. Ompelin oikeanväriset kankaat kirppikseltä löytämäni korsetin päälle ja takkikin on tuunattu. Korsetin "putket" ovat rautakaupasta - alun perin pyykkikoneen poistoputkia.

KK Animeconissa 2016. Kuva: Santtu Pajukanta

Tämän asukokonaisuuden tekisin mielelläni uudestaan. Putket romahtivat jo ensimmäisen parin tunnin aikana ja korsettikin voisi olla laadukkaampi ja istuvampi. Takista pidän valtavasti, mutta selkään silittämäni kuvio vaatisi voimakkaamman lämmön kuin mihin takki antoi myöten. Myös meikki pitäisi vetää voimakkaammaksi tekoripsineen ja varmistaa, etteivät violetit piilarit tapa silmiä. Ehkä hankin myös lentäjänlakin.

KK:n supersiisti pusakka. Kuva: Santtu Pajukanta

Animecon oli myös KK:lle ehkä hieman väärä paikka, sillä niissä piireissä hahmoa ei tunnistettu. Tai ainakaan kukaan ei sitä tullut sanomaan minulle päin naamaa toisin kuin Tiran tapauksessa.

Mutta sitten tuli Worldcon. Ja kun menee lupaamaan Luminara Unduli -cossia internetissä, se on vähän niin kuin pakko toteuttaa.

Force FX -merkkinen valomiekka.

Luminara on vanha irkkinikkini. Pidän hahmosta, koska hänen jediasunsa on persoonallinen, näyttävä ja taatusti tunnistettava, jos yhtään saagaa fanittaa. Asun tekemisessä eniten jännitti päähine, johon googlasinkin fiksumpien ja kokeneempien cossaajien vinkkejä. Myös oikeanlaisen (vihreän) valomiekan löytyminen oli haaste, sillä laatu maksaa - varsinkin, jos sen olisi joutunut tilaamaan esimerkiksi ThinkGeekistä. Onneksi Jyväskylän Toys 'r Ussissa oli Yodan vihreä valomiekka. En ahdistunut vääränlaisesta kahvasta saati siitä, että se oli "normaalia" valomiekkaa lyhyempi.

Kaiken kruunasi tietenkin se, että lähes 300 €:n hintainen valomiekka oli 60 % alennuksessa.

Kukaan ei kommentoinut, että valomiekkani olisi ollut väärä. Aina, kun sytytin sen, se aiheutti innostuneita huokauksia ja äännähdyksiä. Joten täydellisyyden tavoittelu oli tässä tapauksessa turhaa.

Aloitin ompeluprojektin vasta kesällä ja suoraan sanottuna liian myöhään, koska kevään ja kesän opetuskiireet veivät aika paljon ajastani. Mutta eikös cosplayhin kuulukin viime hetken paniikki ja hotellihuoneessa ja / tai autossa suoritetut viimeiset ompelut?

Luminaran hame ja pitsin nupittaminen.

Luminaran hame on täyspitkä, a-linjainen ja hyvin laskeutuva. Materiaali näytti luonnostaan ryppyiseltä. Ostin hametta varten 2,5 metriä ryppypuuvillaa, joka oli myös tarpeeksi ohutta, etten paahtuisi hameen ja viitan kanssa. Koostin hameen kuudesta palasta ja ompelin siihen viitisen metriä pitsiä. Näin jälkikäteen ajateltuna kolme pitsikoristetta ovat aivan liian lähekkäin ja liian alhaalla, mutta ajavat asiansa. Yläreunaan laitoin kankaan päälle ommeltavan Patella-kuminauhan, joka jäi sopivasti vyön alle piiloon.

Rannesuojat ja esiliina alkutilassaan.

Vyöstä roikkuva "esiliina" ja rannesuojat on tehty siskolta saamastani kultaisesta kankaasta, joka muistuttaa tekonahkaa. Materiaali oli suht ohutta, vähän venyvää ja taipuisaa, joten ompelin niihin vahvikkeeksi farkkukangasta. Se oli virhe, sillä materiaalit eivät sopineet yhteen ja menivät koko ajan kurttuun ompeluvaiheessa. Nämä kuuluvat muutenkin "joskus teen vielä uudestaan" -settiin, koska päädyin maalaamaan kuviot Sinooperista ostetulla kangasmaalilla, joista muka peittävä violetti oli ihan avutonta ja alkoi halkeilla jo heti aamupäivällä. Muut värit (musta ja pronssi) olivat oikeasti peittäviä ja toimivat hyvin, mutta jos haluan tehdä tämän kokonaisuuden joskus uudestaan, harkitsen vakavasti aplikointia kankaalla.

Toinen ongelma rannesuojissa oli niiden kiinnitys, johon käytin liimattavaa tarranauhaa. Liimaukset eivät pysyneet ranteesta lainkaan (kun rannetta liikutellaan luonnollisesti eniten), joten ne olivat tarkoitukseensa varsin epäkäytännölliset. Seuraavan kerran käytän ihan oikeaa, ommeltavaa tarranauhaa.

Rannesuoja ommeltuna. Mitta ja muoto olivat äärimmäisen onnistuneita.

"Esiliinan" kuvioiden mallaamisvaihe. Piirsin muodot suoraan tussilla
ja maalasin sen jälkeen kangasväreillä.

Valmiit rannesuojat ja esiliina, sekä kummatkin vyöt päivän käytön jälkeen.
Kulumisen näkee erityisesti rannesuojissa.

Ompelin lopuksi käsin rannesuojiin ja esiliinaan vielä kanttinauhat, jotka piilottivat kurtulleen menneen ompelujäljen. Tätä tein vielä perjantai-iltana Worldconissa, kun asu meni ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan päälle lauantaina.

Luminaran asuun kuuluu myös kaksi päällekkäistä vyötä. Ne ostin muutamalla eurolla kirppiksiltä. Soljet ovat paksua pahvia, joka on maalattu sillä samalla kangasvärillä. Yritin piirtää solkien kuviointia mallista aivan tavallisella tussilla ja luoda kolmiulotteisuutta (hotellihuoneessa materiaalien puutteessa) luomivärillä! Lopuksi lakkasin soljet ja kiinnitin ne vöihin teipattavalla tarranauhalla.

Ehkä harkitsen solkienkin uusimista, jos minulla on joskus intoa ja keksin uuden tavan tehdä ne.

Keittiönpöytä oli pari viikkoa viittakankaan
valtaamana.

Luminaran pitkä viitta oli isoin projektini, koska tummanruskea, mustilla kuvioilla täydennetty kangas oli mahdoton löytää. Ostin kuitenkin Eurokankaasta viisi metriä Barran-nimistä kangasta (63 % polyesteria), joka oli pohjaväriltään juuri oikeaa, mutta ei sisältänyt villaa. Luminaran viitta ei kuvien perusteella ole yhtä paksu kuin esimerkiksi Obi-Wanin tai Anakinin, joten tämä kangas laskeutui juuri sopivasti.

Eräs toinen cossaaja oli loppujen lopuksi päätynyt itse painamaan oikeanlaisen kankaan ja niin muuten tein minäkin. Painoin käsin sen viisi metriä kangasta. (En muuten tee tätä toiste, siihen meni naurettava määrä tunteja.)

Ja tietenkin, aivan projektin loppuvaiheessa, mies tuli siihen kurkkimaan olan yli ja totesi, että olisin voinut käydä tekemässä tuon painotalossa.

P*****e, seuraavan kerran teen juuri niin ja maksan mielelläni siitä lystistä, että saan oikeanlaisen kuvion nopeammin ja ilman sitä vaivaa, että piirrän ensin käsin kalvolle sabluunan, jonka läpi tuputtelen menemään käsin mustaa kangasväriä. (Sitä meni vajaa neljä pulloa.) Silittäminenkin oli oma prosessinsa, kun jokaista kohtaa piti silittää sen viiden minuutin ajan. Ja loppujen lopuksi keittiönpöytää suojannut valkoinen lakana oli kertapesunkin jälkeen edelleen mustankirjava, joten väri tuskin sateessa lähtisi yhtään mihinkään, vaikkei sitä silittäisikään...

Viitan ompelu oli myös prosessi, sillä siinä ei ollut hihoja, vaan hiha-aukot. Jos olisin ammattimainen ompelija, olisin varmaan osannut tehdä kaavat, joiden avulla hiha-aukot olisi voinut luoda pelkästään nostamalla edestä kangasta ja ompelemalla ne kiinni olkapäille, mikä olisi samalla synnyttänyt edestä lyhyenä laskeutuvan viitan reunukset. No, en osannut tehdä näin ilman, että viitta olisi alkanut pussittaa oudosti, joten ompelin erilliset hihat, jotka kursin kasaan olkapäille, jotta ne pussittaisivat juuri oikein. Hupun mallin otin vanhasta penkkari-jediviitastani. Huppuhan ei kuitenkaan tulisi käyttöön, sillä se ei Luminaran päähineen kanssa mahtuisi päähän.

Kaulakoru maalausvaiheessa.

Luminaran kaulakoru on askarreltu mustasta Fimo-massasta. Siitä tuli hieman massiivinen, mutta se ei asukokonaisuudessa haitannut lainkaan. Melkein päinvastoin: ainakin se erottui mustasta puvusta. Muotoilun jälkeen asetin Sinooperista ja Sinellista ostetut, koruaskarteluun tarkoitetut renkaat paikalleen ja paistoin setin uunissa. Sen jälkeen hioin korun ja pisaranmalliset roikkuvat osat, maalasin ne violetilla ja annoin kuivua.

Luminaran korun väri on oikeasti arvoitus. Olen nähnyt siitä sinipohjaisia versioita, mutta oma värisilmäni (ja tietyn kuvan valaistus) viittasivat violettiin. Vähän sama juttu oli käsivarsisuojien ja esiliinan kanssa. Minusta niissä on kultaisen, mustan ja pronssin sävyjen lisäksi selvästi violettia.

Korun "punososat" tein Sinooperista saatavasta kullanvärisestä helmimassasta. Se on muovailtavaa, kiinnittyy alustaan ja kovettuu huoneenlämmössä. Se myös tarttuu itseensä tosi lahjakkaasti, joten hermo meinasi mennä useampaan otteeseen. Olin kuitenkin valmiiseen koruun suhteellisen tyytyväinen, vaikka pisarat olivatkin hivenen liian isoja (tai niiden keskinäiset välit liian pieniä), koska ne menivät vähän turhan paljon lomittain.
Valmis koru on maalattu koristelakalla ja kaulaan sidoin sen mustalla nahkanyörillä.

Valmis koru. Lakkaus ei täysin pitänyt punosta paikallaan,
vaan se alkoi irtoilla cosplay-päivän iltana.

Viimeinen projektini oli päähine, johon lunttasin apua asiantuntevilta cossaajilta, kuten Casualty Cosplayn blogista. Hän kertoi käyttäneensä apuna hyttysverkkoa, joten siitä lähdin itsekin liikkeelle. Meillä oli onneksi autotallissa rulla käyttämätöntä, kovaa hyttysverkkoa, josta tein päähineen korokeosan. Hyttysverkko on tukevaa, sitä voi ommella ja se on kaiken lisäksi kevyttä. Ompelin sen sisään myös pahvisen putken muotoilemaan ja antamaan tukea.

Hyttysverkko on hyvä keksintö.

Koska olen tuunaaja, enkä niinkään tyhjästä nyhjääjä (eikä minulla ollut käytössäni esimerkiksi peruukkipäätä), oli helpointa tehdä päähine olemassaolevan hatun päälle. Helpoin ratkaisu oli takaa säädettävä lippalakki, josta poistin lipan. Näin päähineen muotoa sai säädettyä ja hyttysverkon sai ommeltua siihen kiinni todella kätevästi.

Välitilanne: hyttysverkko ja lippis ennen päällystystä.

Viimeinen haasteeni oli päällystää päähine oikeanlaisella kankaalla niin, ettei se menisi kurttuun vaan näyttäisi suht yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Päällystin ensin pääosan, lopuksi hyttysverkon, jonka yli jätin kankaan laskeutumaan harteille. Kangas on "Vilma" Eurokankaasta, 40 % villaa (60 % viskoosia) ja näyttää siltä, miltä perinteiset jediviitat näyttäisivät. Jos siis tekisin esimerkiksi Obi-Wanin viitan, käyttäisin tätä kangasta (joskin 24,90 € /m on aika tuskainen hinta - päähineeseen käytin puoli metriä).

Luminaran (lähes) valmis päähine ja iloinen askartelija tiistaiaamuna klo 01.00,
kun Worldcon alkoi keskiviikkona.

Lopuksi ompelin päähineen reunaan ja helmoihin koristenauhan, jonka vielä väritin tussilla oikeanlaisemmaksi.
Olen päähineeseen erittäin tyytyväinen, vaikka sen muotoilu ei olekaan täysin oikeanlainen. Se näyttää tarpeeksi oikealta, se ei puristanut ja oli kevyt päässä. Nyypältä varsin onnistunut ensipäähine siis.

Luminaran asuun kuului myös musta pitkähihainen poolopaita, joka löytyi jo vaatekaapista, sekä mustat nahkasaappaat, joita ei myöskään tarvinnut ostaa erikseen. Meikeistä hankin kuitenkin kellertävän, rasvaliukoisen kasvomaalin (musta minulla jo oli) sekä kunnon puuterin. Sähkönsiniset piilarit tilasin EMPiltä.

Vaikka ehdin jo pohtia, etten taatusti tee tätä enää uusiksi, ajatus ensi vuoden Ropeconista Luminarana alkoi kiehtoa. Se vaatisi kuitenkin laadukkaammat rannesuojat ja esiliinan, kenties uudet vyönsoljet ja piilolinssit, jotka eivät tapa silmiä. Ehkä hankin ne vahvuuksilla.

Koko projekti tuli maksamaan (olen sattanut hukata jonkin kuitin, ainakin luulen niin) 377,35 €, josta valomiekan osuus oli noin 130 €. Puvun tekoon kulunutta kokonaisaikaa en tajunnut laskea. Pitää laskea sitten vuoden 2019 Worldconin asun tekoaika...

Lopuksi muutama kuva Worldconista - mukana myös ystäväni Sami Darth Maulina. (Sami on muuten se boffoasiantuntija.)

Ehkä Luminara palaa mukaan kuvioihin ensi kesän Ropeconissa. Lähteekö joku muu mukaan Star Wars -ryhmäcossiin?