Työuupumus, osa 2

Tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin tänne blogiini työuupumuksestani [linkki]. Kerroin kuormituksestani, olostani ja siitä, miten sain apua. Olen sen jälkeen kuunnellut kauhulla kollegoideni puheita "ensimmäisestä työuupumuksestaan". Kuka voi päästää itsensä tähän kuntoon kahdesti?

Nähtävästi minä.

Emmi Nieminen: Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa (2020) 

Hajosin opetuksettomalla pääsiäisviikolla aivan totaalisesti. Etäopetus, koronan tuoma epävarmuus, stressi, uusi työsuhde... Kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Ihmiset olivat idiootteja, mitään ei enää muistanut, sanat katosivat, minkä tahansa asian aloittaminen ja tekeminen vei suhteettoman määrän energiaa, olin ärtynyt ja todella väsynyt. Eli täsmälleen samoja oireita kuin kaksi vuotta sitten. Erityisesti aloitekyvyn heikentyminen ja keskittymiskyvyn vähentyminen nousivat esille. En esimerkiksi kykene vieläkään keskittymään pitkiin englanninkielisiin teksteihin. Sellaiset asiat kuin auton huolto ja sähköposteihin vastaaminen siirtyivät ja siirtyivät. Ihmisten kanssa kommunikointi oli tapahtunut muutenkin pitkälti etänä ja nyt se huvitti entistä vähemmän.

Henri Tervapuro: Golemi (2020)

Olin jälleen onnekkaasti työsuhteessa, joten edelliskerrasta viisastuneena soitin työterveyteen. Kävin työterveyslääkärillä, -psykologilla ja psykiatrilla. Siinäpä sitten taas arvioitiin työkykyä, tehtiin testejä ja diagnooseja ja todettiin, että minulla on toistuva masennus ja työuupumus. Sanoin lääkärille, että jos nyt otan lääkityksen ja pari kuukautta saikkua, se on kuin laittaisi laastarin avomurtuman päälle: olen tässä samassa pisteessä taas kahden vuoden päästä. Tarvitsen jotain enemmän.

Sain uuden lääkityksen, joka ei tehnyt minusta tunnevammaista zombia (kuten edellinen), vaan auttoi minut sängystä ylös ja sai jopa vastaamaan sähköposteihin. Minulta peruttiin opetusta ja päädyin tekemään vain sen minimin. Peruin ennalta sovittuja koulutuksia, esitelmiä ja kieltäydyin kaikesta ylimääräisestä. Ein sanominen nosti aina yhden painon harteiltani ja siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Onneksi huhti-toukokuu oli opetuksen osalta todella kevyt aika, joten pääsin hengittämään, mutta sain kuitenkin viimeiset työt tehtyä.

Tuisku Hiltunen: Herätys 7:00 (2020)

Samalla hermostuin työympäristöömme. Pidin henkilökuntakokouksessa puheenvuoron siitä, miten uupunut olen ja miten jokaikinen opettajakollega, jonka kanssa olen keskustellut kevään aikana, on todella kuormittunut tai uupunut. Avauduin siitä, että pelkkä kiitos hyvin tehdystä työstä ja jouluinen herkkukori ei riitä, vaan tarvitsemme pitkäjaksoista tukea, keskusteluapua ja työhyvinvointia parantavia muutoksia yliopiston hallinnon tasolta. 

Paasaus sai aikaan laitoksemme kattavan hyvinvointikyselyn, jota purettiin kehittämispäivässä. Puolet opettajista koki uupumuksen tunnetta: osa vähemmän, osa todella paljon. Pohdimme yhdessä, mitä me voimme tehdä ja mitä työnantaja voi tehdä. Tarvitsemme tukea myös uuteen normaaliin siirtymisessä: osa uusista opettajista ei ole koskaan käynyt kampuksella, osaa pelottaa palata koronatilanteen takia. Tarvitsemme selkeät ohjeet siitä, miten toimitaan missäkin tilanteessa.

Joskus kannattaa avautua.

Avi Heikkinen: Mullapa menee vielä huonommin, mutta kaikki on iha ok (2020)

Olen kolmen kuukauden hoitojaksolla, joka vaaditaan Kelan korvaamaa terapiaa varten. Saan toivottavasti psykiatrin lausunnon heinäkuussa ja pääsisin aloittamaan terapian heti elokuun loppupuolella. Löysin jopa työhyvinvointiin erikoistuneen terapeutin, jolta vapautui paikka kuin tilauksesta. 

Tunnistan hyvin ongelmani: olen suorittaja, tunnollinen ja perfektionisti. Pidän työstäni ja vaadin itseltäni kohtuuttoman paljon ja kuormitun juuri siksi. Tällainen käytösmalli ei ole pitkän päälle terve ja polttaa minut täysin loppuun ja todennäköisesti työkyvyttömäksi muutaman vuoden sisällä. 

Tällä hetkellä kavahdan ajatusta töistä. Aivojen nollaaminen on siis vielä vaiheessa, mutta toivon sen tapahtuvan heinäkuun aikana. Silloin olen vuosittaisella somelomallani, mikä vähentää henkistä kuormitusta idiooteista. Suunnitelmissa on ainakin Black Widow, Loki-maraton, lepoa, treenejä, lukemista ja koronaturvallinen kotimaanreissu hyvässä seurassa. 

Toivon hartaasti, ettei ensi syksy ole samanlainen kuin viime syksy. Että pääsemme palaamaan kampukselle kontaktiopetuksen pariin. Etten kuormittuisi heti ensimmäisten palaverien aikana. Että pääsisin työstämään omia ongelmiani ja hankkiutumaan niistä eroon.

Ja yritän hengittää. Sillä kesä on vielä tässä välissä.

Ylläolevat kuvaesimerkit ovat tästä sarjakuvakokoelmasta.
Tarinoiden laatu on vaihteleva, mutta näistä otteista tunnistin itseni.

Suosittelen myös lukemaan H-P Lehkosen sarjakuvan/blogitekstin "Parannu burnoutista, luovuta elämässäsi!" [linkki]. Siinä pureudutaan pätkätöitä korostavan työkulttuurimme ongelmiin, jotka lisäävät työuupumuksen riskiä. 

Aku Ankkaa uutisissa ja museossa

Annoin tässä taannoin Ylen toimittajalle haastattelun Aku Ankan suosiosta ja lehden nykyisestä tilanteesta. Juttuun haastateltiin myös Akkarin päätoimittaja Aki Hyyppää ja se julkaistiin Ylen sivuilla [linkki] torstaina 24.6.2021. Uutisessa käsitellään muun muassa lukijamäärän vaihtelua ja sitä, miten Aku Ankka elää tässä hetkessä ja lukijakuntansa mukana. Myös nykyajan monimuotoiset perhesuhteet mahdollistavat ankkojen elämän seuraamisen uudella tavalla.

Perhesuhteita sivuttiin myös Ylen uutisissa torstai-iltana. Videolla tehdyn haastattelun ansiosta päädyinkin sitten lähes seitsemän vuoden jälkeen uudelleen uutisiin Aku Ankan myötä. Uutiset voi katsoa vielä tällä hetkellä Yle Areenasta [linkki]. Aku Ankka -osio alkaa noin 18 minuutin kohdalla.

Uutisissa parasta olivat nämä hienot sarjakuvakehykset!

Aki Hyypän haastattelu oli kuvattu Päivälehden museossa, jossa tällä hetkellä on menossa Aku Ankan 70-vuotisjuhlanäyttely "Lukemisen juhlaa". Jostain syystä näyttely on mennyt minulta täysin ohi (syytän koronaa), mutta se on onneksi auki aina 24.10. saakka! Kari Korhosen käsikirjoittama ja kuvittama nelisivuinen tarina toimii Päivälehden museon näyttelyn pohjana. Tarinassa Pelle Peloton on kadottanut Akulle ostamansa syntymäpäivälahjan. Näyttelyvieraiden tehtävänä on auttaa Pikku apulaista lahjan etsinnässä. Lisätietoa löydät Päivälehden museon sivuilta [linkki]. Pitää itsekin pyrkiä katsastamaan tämä ilmainen näyttely viimeistään syksyllä. 

Uusi, upea tietokirja fantasiasta julkaistu

Yksi useamman vuoden kestänyt projekti on nyt takana. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuihin kuuluva tuorein opus Fantasia. Lajit, ilmiö ja yhteiskunta vietti juuri julkkareitaan. 540-sivuinen järkäle vastaa muun muassa kysymyksiin, mitä fantasia on, millainen on sen traditio, miksi sitä luetaan ja kuinka sitä tutkitaan. Teoksessa käydään läpi fantasian historiaa, sen alalajeja ja ilmiöitä, fantasian yleisöjä ja yhteiskuntaa sekä tutkimuksellisia lähestymistapoja peräti 22 vertaisarvioidun artikkelin voimin.

Tältä näyttää fantasian tietoteos.

Teos sisältää myös oman artikkelini "Fantasia sarjakuvissa", joka luo katsauksen klassisiin fantasiasarjakuviin sekä tarjoaa mallin siitä, miten sarjakuvan fantasia ilmenee ja miten se eroaa kuvataiteen fantastisista piirteistä. Tätä mallia pohjustin jo väitöskirjassani ja nyt siitä on jopa jonkinlainen kaavio olemassa. Artikkelin ohessa on myös upeita värikuvina julkaistuja kuvaesimerkkejä esimerkiksi Sandmanista ja Fullmetal Alchemistista.

Teoksen ovat toimittaneet Jyrki Korpua, Irma Hirsjärvi, Urpo Kovala ja Tanja Välisalo. Se sopii niin oppikirjaksi kuin kaikille alan harrastajille. Sitä saa ostettua Jyväskylän yliopiston verkkokaupasta 30 euron hintaan.

Takakansiteksti.

Koronan kirot sarjakuvamyynnille

Pari viikkoa sitten Twitter-feediini ilmestyi huomioita sarjakuvamyynnin laskusta viime vuoden aikana. Se jäi vaivaamaan. Kustannusalojen tilastojen mukaan sarjakuvia myytiin 0,3 % - ja tähän on laskettu kaikki kirjallisuudenlajit. Pelottavinta ei kuitenkaan ole katsoa näiden tilastojen piirakkakaaviota, jossa sarjakuvan osiota ei edes erotu, vaan sen alta avautuvaa taulukkoa. Sen mukaan sarjakuvien myynti laski 27 % vuonna 2020. Pudotus tuntuu järkyttävältä verrattuna kaunokirjallisuuteen, jonka myynti puolestaan nousi reilun 28 %.

Ahdistuin ja menin tilaamaan Turun sarjakuvakaupasta kasan teoksia. Ne toimivat tämän tekstin kuvituksena.

Kati Närhen Agnes-trilogiasta puuttuu enää Mustasuon mysteeri

Näin jälkikäteen ajateltuna tajusin, etten viime vuonna itsekään ostanut niin paljoa sarjakuvia kuin normaalisti. Syynä on tietenkin korona. Tyypillisesti käyn ainakin Tampere Kupliissa, Finnconissa ja Helsingin sarjakuvafestivaaleilla joka vuosi. Sen lisäksi reissuihin voi sisältyä Popcult, Ropecon, Helsingin kirjamessut ja Oulun sarjisfestarit. Joka tapahtumasta mukaan tarttuu tyypillisesti sarjakuvia: niin uutuuksia kuin alennuksessa olevia helmiä. Kierrän myös aina taidekujat ja ostan suoraan tekijöiltä omakustanteita, zinejä ja ties sun mitä oheissälää.

Tässä erään kanssanörtin kanssa keskusteltuani tajusin, miten paljon (näin introverttinakin) kaipaan näitä tapahtumia. Kaipaan tunnelmaa, ohjelmaa, samanhenkisiä ihmisiä ja niiden myyntipöytien antien selaamista. Miten ihanaa oli jo se, että pääsi taas hiihtolomalla kirjastoon pläräämään hyllyjä!

Unwrittenin käsikirjoittajan Mike Careyn piti tulla kunniavieraaksi kesän 2020 Finnconiin.

Korona-aika on taatusti herättänyt monissa ymmärryksen siitä, miten tärkeää kulttuurin kuluttaminen meille ihmisille on. Kaunokirjallisuuden myynnin kasvu on varmaan yksi konkreettinen merkki siitä. Mutta miksi sarjakuvan myynti ei ole kasvanut? Olen spekuloinut sitä tässä jonkin aikaa ja voin tarjota vain sitä: spekulointia. Mutta voisin väittää, että sarjakuva on edelleen pienen piirin harrastuneisuutta. Toki kaikki ovat lukeneet Aku Ankkansa ja Fingerporit keikkuvat sarjismyyntilistojen kärjessä. Mutta että lukija tarttuisi ennakkoluulottomasti uuteen (palkittuunkaan) sarjakuvateokseen samalla tavalla kuin kirjallisuuden Finlandia-voittajaan? Eipä olekaan niin helppoa.

Festarit, conit ja messut tarjoavat matalan kynnyksen lähestymistavan uutuusteoksiin. Siellä voit selailla painotuoreita opuksia ja albumeja, minkä väittäisin nimenomaan olevan sarjakuvan ostamisen osalta olennaista: monille piirtojäljellä on iso merkitys sarjakuvan ostopäätöstä tehdessä. Harvoissa verkkokaupoissa pääset kurkkaamaan, miltä sarjakuva näyttää sisältä. Ei romaania tarvitse selata: takakansitekstin löydät helposti myös netistä.

TV-sarjaa odotellessa sivistän itseäni sarjiksella.

Itsekin innostun uutuussarjakuvista helposti silloin, kun kuulen messuilla tekijän puhuvan teoksestaan. Parasta onkin päästä ostamaan uutukainen suoraan häneltä itseltään ja vaihtaa muutama sana, pyytää kenties nimmari tai jopa ihan piirros. Kynnys aivan uusien, itselle tuntemattomien teosten tilaamiseen verkosta onkin paljon isompi, vaikka alan tutkija olenkin. 

Olen varma siitä, että sarjakuvien myyntitilastot eivät olisi noin karua luettavaa, jos pandemian takia peruutetut tapahtumat olisivat järjestyneet normaalisti. Useimmiten matalan kynnyksen ilmaistapahtumiin, kuten Tampere Kupliiseen, Finnconiin ja Helsingin sarjakuvafestareille, eksyy vakiokävijöiden lisäksi näiden tuttuja, sukulaisia tai vaikka satunnaisia turisteja ihmettelemään, mistäs nyt on kyse. Nämä vierailijat lähtevät taatusti kotiinsa mukanaan jokin sellainen (sarjakuva)teos, jota he eivät missään nimessä olisi ostaneet verkkokaupasta. Mutta koska he pääsivät selailemaan sitä itse ja kenties juttelemaan taiteilijan kanssa, oli helppo ja mukavakin tukea kulttuuria pienellä summalla.

FreakAngels on yksi lempiverkkosarjakuvistani. Päätin näköjään ruveta keräämään sitä printtinäkin.

Toivon hartaasti, että rajoitukset purevat ja rokotustahti kiihtyy entisestään. Verkkotapahtumat ovat olleet ihan hyviä korvikkeita ja joissain tilanteissa todella toimivia ratkaisuja, mutta tällaisella henkilöllä, joka istuu työnsä puolesta päivät Zoomissa, ei ole enää intoa ja energiaa jatkaa koneen ääressä nököttämistä viikonloppuisin. Ja miten sitä edes aistisi conien tunnelman internetin välityksellä?

Toivon, että tapaamme ensi vuonna kaiken maailman kinkereissä ja kissanristiäisissä. Silloin tulen pyörimään juuri sinun myyntipöytäsi äärelle ja hiplaamaan sarjiksia, tarroja, pinssejä ja zinejä. Ostan ihan liikaa kaikkea enkä lähde ennen kuin kassi alkaa tuntua epämukavan painavalta. Sitä odotellessa saatan tehdä vielä muutaman sarjistilauksen tämän vuoden aikana ja piipahtaa lempidivarissani Antikvariaatti Lukuhetkessä selailemassa maski naamallani sarjishyllyä. Koska pitäähän nämä viimeisetkin rajoitukset jotenkin jaksaa.

Isona minusta tulee Mummo.

Tai mistäpä sen tietää, kenties kaikki menee nappiin ja kohtaamme jo lokakuussa Turun ensimmäisillä sarjakuvafestivaaleilla.

"Näytä se, mitä et voi kertoa" -lehtijuttu skannattuna

Henkilöhaastatteluni on tähän mennessä pongattu ainakin Keskisuomalaisesta, Karjalaisesta, Savon Sanomista ja Kouvolan Sanomista. Tässä Keskisuomalaisessa 10.3.2021 ilmestynyt juttu skannattuna kaikille kiinnostuneille, sillä juttu tuntui monessa paikassa olevan vain tilaajille.

Olen edelleen niin kovin hämmentynyt siitä, miten toimittajat päätyvät valitsemaan aina kamalimmat tekohymykuvat lehteen.

Tässä on muuten asiavirhe: en ole ollut enää vuosiin jyväskyläläinen.
Unohdan sen tosin aina itsekin.

Kiitos Katariina Hakaniemelle jutun teosta!

Artikkelikuulumisia

En ole muistanut/ehtinyt raportoida täällä blogissa tuoreimmasta julkaisustani. Joulun alla julkaistussa Lähikuva-lehden (3 - 4/2020) teemanumerossa Politiikka ja populaarikulttuuri ilmestyi myös yhteisartikkelimme "Nörttikulttuurin identiteettikriisi. Gamergate, Comicsgate ja Star Wars poliittisten kiistojen näyttämöinä". Kollegoideni Jonne Arjorannan, Essi Variksen ja Tanja Välisalon kanssa jatkoimme jo useampi vuosi sitten aloittamaamme nörttikulttuurin murroksen tematiikkaa käsittelevää tutkimusta. Artikkelissamme käsittelemme nörtteinä pidettyjen asioiden siirtymistä kohti valtavirtaa, mikä aiheuttaa joissakin faneissa portinvartijareaktioita. Kuka määrittää sen, kuka on nörtti ja kuka saa fanittaa mitäkin? 

Artikkelimme on vapaasti luettavissa osoitteessa https://journal.fi/lahikuva/article/view/100442 . Lisäsin sen jo aiemmin tuohon sivupalkkiin verkkojulkaisujeni joukkoon. Kannattaa myös tutustua koko numeroon, sillä sieltä löytyy myös sarjakuvatutkijakollegani Laura Antolan artikkeli "Hämähäkkimiehen seikkailut 'totuuden jälkeisessä' ajassa".

Vaikka muu tutkimus viettääkin tällä hetkellä hiljaiseloa, tein juuri viimeisen oikoluvun sarjakuvan fantasiaa käsittelevään artikkeliini, joka ilmestyy kotimaisessa kokoelmateoksessa toivottavasti piakkoin. Ensi viikolla on puolestaan suomalaista sarjakuvafaniutta käsittelevän artikkelini viimeisen oikoluvun deadline. Disney-faniutta käsittelevä teos ilmestynee ensi vuonna (lopultakin).

Kevään aikana on tarkoitus esitellä yhteisartikkeliksi muuttunutta Kullervo-artikkelia tutkijaseminaarissa. Toivottavasti se valmistuu julkaisukelpoiseksi kesällä, jotta sitä pääsisi tarjoamaan jonnekin. 

Takauma Tukholmaan

Oli aika ennen koronavirusta. Silloin pääsi näkemään kollegoja ja jopa edistämään omaa sarjakuvatutkimusta. Se aika oli helmikuun loppu ja paikka oli Tukholma, jossa järjestettiin Comics and Society -porukan talvisymposium teemanaan sarjakuva ja feminismi. Tässä lyhyt, nostalginen katsaus siihen matkaan, jolloin kolme sarjakuvatutkijaa saattoi ihan hyvin viettää kaksi yötä pienessä laivanhytissä matkoillaan Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Tukholman Södertörnin yliopistossa järjestettiin siis kolmipäiväinen sarjakuvasymposium 19. - 21.2.2020. Se kokosi yhteen sarjakuvatutkijoita ja taiteilijoita erityisesti Pohjoismaista, mutta myös jopa Aasiasta saakka. Jyväskylän yliopistosta meitä lähti paikalle itseni lisäksi kolme tutkijaa, joten sarjakuvaedustus oli erittäin mallikasta. Matkustimme Oskarin ja Suden kanssa samaa matkaa ensin junalla Turkuun ja siitä laivalla Tukholmaan. Palasimme myös perjantaina samaa matkaa takaisin ja totesimme kumpanakin aamuna, että kenties se laivan buffetaamiainen ei välttämättä ollut paras ajatus, koska se vaati melko aikaisen aamuheräämisen.

Södertörnin yliopiston rakennus MB oli symposiumimme tapahtumapaikka.
Sen ala-aulassa oli seiniin upotettua taidetta.

Södertörnin yliopisto sijaitsee Tukholman keskustan eteläpuolella ja sinne pääsee lähijunalla noin parissakymmenessä minuutissa. Onnistuimme löytämään perille, vaikka lähin bussipysäkki olikin tieremontin takia poissa käytöstä. Suunnistamaan auttoi myös lauma paikallisia opiskelijoita, joita oli helppo seurata perille - kunhan ensin tajusi nousta juna-asemalla sinne asemalle.

Symposiumin mainosjuliste

Symposiumin ehdottomasti paras piirre oli sen suunnittelu: yksikään sessio ei mennyt toisen kanssa päällekkäin, joten olimme kaikki koko ajan läsnä ja pääsimme kuuntelemaan toistemme esitykset. Oma esitykseni oli tietenkin ensimmäisessä sessiossa, mikä sinänsä on aina ihan hyvä paikka, koska ihmiset ovat yleensä aktiivisempia ja innostuneempia kuuntelemaan. Lisäksi parasta on se, että saat esityksesi (ja jännityksen) heti pois jaloista ja pystyt keskittymään muihin. Myös verkostoitumisen kannalta se on ihan kätevää, koska sitten kaikki tunnistavat ja tietävät nimesi heti ensimmäisen päivän aikana. Oli myös mukavaa olla samassa sessiossa Oskarin ja Suden kanssa, niin saimme kaikki omat esitelmämme pois päiväjärjestyksestä.

Oskari esitelmöi Perussuomalaisten mainoskampanjasta, joka viittasi Alan Mooren V for Vendetta -sarjakuvaan.

Susi puhui gradustaan, joka käsitteli Sunstone-sarjakuvan seksuaalista leikkiä ja normatiivisia piirteitä.
Hän kysyi lopuksi olennaisen kysymyksen: kuinka monta normia yksi teos pystyy kerralla avaamaan?

Suomi-session päättivät Ralf Kauranen ja Olli Löytty aiheenaan Vihan ja inhon internet -teos.

Oma esitelmäni käsitteli Kullervoa suomalaisena, maskuliinisena myyttinä. Aineistonani oli Marko Raassinan ja Gene Kurkijärven Kullervo-teokset, joita avasin lähinnä sarjakuva-analyysin kautta. En ole vielä tarpeeksi perehtynyt sukupuolentutkimuksen termistöihin, jotta pystyisin menemään syvemmälle myös teoriatasolla, mutta toivoisin, että saisin tästä vielä tänä keväänä kirjoitettua artikkelinraakileen. Ainakin olen luvannut esitellä sen toukokuun alun seminaarissa. Katsotaan, onnistuuko.

Tästä samasta aiheesta minun piti puhua myös perutussa Tampere Kupliissa. En tiedä, olisinko saanutkaan sinne mitään uutta, kun opetushommat vievät niin paljon aikaa arjessa.

Keskiviikon muut sessiot olivatkin sitten aihepiireiltään todella rankkoja, sillä ne käsittelivät pitkälti naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ja traumaa sarjakuvissa. Samalla kuitenkin korostui se, että sarjakuva on monille erinomainen väline käsitellä vaikeita aiheita.

Shromona Das puhui intialaisten sarjakuvien raiskauskertomuksista osin omien kokemustensa kautta.
Esitys oli pysäyttävä.

Torstai-illan päätti yhteinen vierailu Tukholman Serieteketiin eli paikalliseen sarjakuvakirjastoon. Virallinen rakennus oli itse asiassa remontissa, joten Serieteket oli siirretty väliaikaisiin tiloihin Sergelin torin kulmille. Kirjaston jälkeen päädyimme pienen porukan kanssa syömään perinteistä ruotsalaista ruokaa, kun koko valtava lössi ei tietenkään mahtunut mihinkään suosituimpiin paikkoihin. 

Sarjakuvia. Ja vähän lisää sarjakuvia. Mm. Perkeros pongattu.

Törmäsin myös tuttuihin.

Torstaina päivän aloitti ja päätti taiteilijapaneeli, jossa sarjakuvataiteilijat pääsivät kertomaan omista projekteistaan. Comics and Society -tapaamisissa on ollut hienoa seurata, miten tutkijat ja taiteilijat pääsevät jakamaan samat tilat ja tapahtumat ilman minkäänlaista erottelua, että tutkijat tuonne ja taiteilijat tuonne.  Olemme kuitenkin kaikki samassa sarjakuvaveneessä ja innostumme samanlaisista asioista. Symposiumissa olikin parasta tutustua paremmin erityisesti suomalaisiin sarjakuvataiteilijoihin ja kuulla, minkälaisia teoksia heiltä on tulossa.

Juliana Hyrri kertoi tulevasta omaelämäkerrallisesta teoksestaan. Olen edelleen hieman katkera siitä, ettei hänen loistava Satakieli joka ei laulanut -teoksensa päässyt Sarjakuva-Finlandia-finaaliin.

Ihan mahtavaa oli myös kuulla Disney-aiheinen esitelmä! Lars Wallner ja Robert Aman Linköpingin yliopistosta ovat tutkineet sukupuolinormeja sarjakuvissa, ja miten lapsilukijat tunnistavat nämä normit. Esimerkkeinä heillä on ollut tietenkin Aku Ankka -sarjakuvia. Itseäni kiinnostaa erityisesti uusi Ducktales-tv-sarja, koska siinä esimerkiksi Tepa ja ankanpoikien äiti(!) Della on tuotu mukaan kuvioihin hyvinkin epäfeminiinisinä hahmoina varsinkin pukeutumisen osalta. Jospa sitä joskus pääsisi palaamaan myös Disney-tutkimuksen pariin.

Lars Wallner & Robert Aman kertomassa tutkimusmenetelmistään.

Marco Favaro ja jokaisen konferenssin pakollinen supersankariesitelmä
- tällä kertaa feministisestä näkökulmasta.

Jenny Soep piirsi meidät puhumassa! Minä olen tuossa vasemmassa ylänurkassa.

Torstain päättäneessä taiteilijoiden pyöreässä pöydässä aina niin hillittömän hauska
H-P Lehkonen ohjeistaa oikeaoppiseen tapaan piirtää sarjakuvia.

Torstaina meille oli varattu myös mahdollisuus seurusteluun ja keskusteluun drinkkien ja kerrassaan herkullisen kasvisillallisen äärellä. Jotenkin sitä kuitenkin aina suhteellisen ujona ihmisenä päätyy juttelemaan niiden jo tuttujen suomalaisten kanssa, vaikka pöytäseurueemme vaihtuikin muutamaan otteeseen. Päädyin muun muassa tekemään Shromonan kanssa sopimuksen, että jossain vaiheessa vierailen hänen luonaan Intiassa.

Symposiumin viimeinen aamu alkoi upean Sisaret 1918 -albumin esittelyllä.

Kolme päivää on kyllä konferensseille ehdoton maksimi. Pitkät päivät vievät mehut ihan täysin, kun pitää keskittyä kuuntelemaan esitelmiä muulla kuin omalla äidinkielellä - ja samalla prosessoida niiden uutta, tieteellistä antia ja suhteuttaa sitä omaan tutkimukseen. Kaiken hyvän lisäksi huomasin olevani oikeasti vanha: vaikka meillä oli useampia taukoja, polveni eivät vain kestä tuollaista istumisen määrää. 

Iloa kuitenkin tuottivat herkullinen lounas, joka päivä arvotut sarjakuvat (minäkin sain!) ja koukuttavat suklaakookospallerot sekä kanelipullat, jotka pitivät sokeritasapainomme kohdillaan.

Elisabeth El Refaie esitteli keynote-luennollaan metaforan käyttöä omaelämäkerrallisissa sarjakuvissa.

Kaikesta väsymyksestä, vähistä yöunista ja kipeistä polvista huolimatta symposium oli todella antoisa. Tutustuin mahtaviin ihmisiin ja tapasin pitkästä aikaa vanhoja tuttuja. Kun samalla laivalla Suomeen palaava sarjakuvaporukka sitten vielä suuntasi yhdessä syömään, olo oli jopa hieman haikea. Ja näin takautuvasti huhtikuussa tätä kirjoittaessa olo on vielä haikeampi, kun maailmanlaajuinen pandemia on ajanut meidät kaikki eristyksiin. Mutta tätä se oli vielä helmikuussa. Sarjakuvaväen sosialisoitumista.

Yksityiskohta seinämaalauksesta Södertörnin yliopiston MB-rakennuksen ala-aulassa.

Ensimmäinen katsaus vuoteen 2020

Tammikuu oli ja meni ja tuntui kestäneen puoli ikuisuutta. Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä opetuksen kanssa, että aika ja tila ovat liikkuneet ihan omaan tahtiinsa. Viime tiistai tuntui iltakuuden aikoihin kestäneen jo yhden viikon verran. Nyt kuitenkin yksi tämän kevään haastavimmista työviikoista on paketissa, joten ajattelin luoda katsauksen vuoteen 2020 - mitä kaikkea on luvassa niin tutkimuksellisesti kuin muutenkin.

Vaikka viime vuosi oli todella rankka, sitä kuitenkin tasapainottivat monet hienot asiat, kuten lyhyen tutkimusapurahan saaminen Kalevala-projektiin, kolme ihanaa ulkomaanreissua ja huikea Rammsteinin konsertti. Vaikka tänä vuonna ei nyt ole suunnitelmissa elämänmittaisten haaveiden, kuten Disneyland-visiitin tai Star Wars -kuvauspaikkavierailun, kaltaisia asioita, olen ehtinyt kirjata kalenteriini ja useamman merkittävän seikan.

Kalevalaseuran apuraha mahdollisti uuden tutkimusalueen alustavan valtauksen. Jatkankin Kullervo-artikkelini työstämistä esitelmöimällä aiheesta Comics and Society -opintopiirin seuraavassa konferenssissa, joka järjestetään Tukholman Södertörnin yliopistolla 19. - 21.2. Meitä lähtee Jyväskylästä paikalle kunnon delegaatio edustamaan Mutkun sarjakuvatutkimusta. Onkin kerrassaan ihanaa päästä pitkästä aikaa puhumaan kansainväliseen konferenssiin hyvässä seurassa.

Jatkan saman aiheen parissa myös Suomessa, sillä minua pyydettiin Tampere Kuplii Goes Academiciin 20.3. puhumaan Kalevala-aiheesta. Tarkoitukseni on siis puhua Kullervosta suomalaisen miehen maskuliinisena myyttinä. Tämä tulee olemaan artikkelini näkökulma. Katsotaan, mitä saan aiheesta irti. Artikkelin ensimmäinen versio pitäisi olla valmis toukokuun alussa, jolloin esittelen sitä nykykulttuurin tutkijaseminaarissa.

Ja saatanpa puhua jotain muutakin Tampere Kupliissa.

Näin kevään hakuaikojen lähetessä minulla on myös lusikkani parissa hankehakemuksessa, kaksi yhteisartikkelia työn alla kollegoideni kanssa (toinen viimeistelyvaiheessa, toinen vielä  alkupisteessä) ja opetushommiakin on kertynyt varsin riittävästi. Siksi onkin tärkeää muistaa levätä.

Olenkin jo kevään alussa pohtinut vuoden 2020 tavoitteitani töiden ulkopuolelta. En siis tee uudenvuodenlupauksia, vaan asetan itselleni joitain tavoitteita. Tällaiset asiat listasin Facebookiin tammikuussa - nyt ne löytyvät tästä pikkuisen päivitettyinä:

1. Pidän huolta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani. Tämä tarkoittaa kahta ällää eli lepoa ja liikuntaa (ja kivojen asioiden tekemistä) sekä sitä, että tunnistan jaksamiseni rajat ja uskallan sanoa ei.
2. Liikunta sisältää Ready.Set.Polen jäsenyyden ja sekä tankotanssin että rengastrapetsin koulutusryhmät. Eli joogaa, tanssia ja akrobatiaa useamman kerran viikossa. Tankotavoitteisiini kuuluu invertin hiominen nätiksi ja voiman kasvattaminen.
3. Vähennän vaatekulutustani. Pyrin olemaan ostamatta uusia vaatteita ja siirryn yhä enemmän käytettyihin vaatteisiin. (Kengät, alusvaatteet, sukat ja treenivaatteet ovat tietenkin poikkeuksia.)
4. Olen jo siirtynyt pitkälti kauramaitoon. Tämän vuoden tavoite on pyrkiä pitämään kasvisruokapäivä kerran viikossa.

Vuoden kivoihin asioihin kuuluu muun muassa siskosviikonloppu Pieni merenneito -musikaalin merkeissä, Rockfest Tampereella, conikesä ja talouteemme tässä kevään aikana ilmestyvä karvakaveri.

Kaiken tämän melskeen keskellä onkin tärkeää muistaa välillä hengittää ja asettua mukavasti sohvalle Darth Vader -viltin alle teemukin ja hyvän kirjan kanssa. Myös Netflix ja chill toimivat Disney+:aa odotellessa.

PS. Kuvat ovat peräisin pixabay.com-sivustolta.

Ankkoja, hiiriä ja matematiikkaa

Joskus Facebookissa käyminen voi olla yllättävän hyödyllistä. Satuin nimittäin pongaamaan Don Rosan faniryhmästä italialaisen Alberto Saraccon ilmoituksen, jossa hän kertoi pitävänsä esitelmän Disney-sarjakuvien matematiikasta Jyväskylän yliopistossa.

Tartuin heti kiinni aiheeseen ja selvitin, että Saracco oli kutsuttu vierailemaan matematiikan luentosarjaan keskiviikkona 15.1. Pistin päivän kalenteriin, ja kun aikataulu ja sijainti selvisivät, suuntasin innoissani matematiikan ja tilastotieteen laitokselle. Eniten innoissani olin kenties siitä, että pääsin itse kuuntelemaan Disney-aiheista tieteellistä luentoa!

Saraccon otsikko oli sekä viittaus Lewis Carrollin runoon ja tietenkin samalla myös Rosan sarjakuvaan
"Of Ducks and Dimes and Destinies".

Parman yliopiston geometrikko Saracco oli innoissaan vierailustaan Suomeen, jota kutsui Italian ohessa toiseksi suureksi Disney-sarjakuvafanimaaksi. Hänellä oli vahva aksentti ja hilpeä matemaatikon huumori, joka kirvoitti läsnä olleissa opiskelijoissa useamman naurahduksen - myös minussa, kunhan matemaattiset vitsit oli selitetty.

Saracco lainasi tutkijakollegaansa Marco Abatea, jonka mukaan matematiikkaa käytetään sarjakuvissa kolmella eri tavalla. Biografisessa tavassa esitellään oikean matemaatikon elämää, symbolisessa matematiikka on ainoastaan sivuroolissa eikä se välttämättä ole edes oikeaa matematiikkaa, kun taas rakenteellisessa tavassa matematiikka on tarinan ytimessä se olennaisin osa.

Insinööritaustainen Don Rosa käyttää matematiikkaa symbolisesti tarinassa "Ankkalinnasta Lillehammeriin".

Saracco itse lisäisi listaan vielä huumorin, mikä on tyypillistä erityisesti lapsille suunnatuissa tarinoissa. Hän kertoi, miten Italiassa Topolino-lehden rinnalle syntyi vuonna 2016 Topolino Comics and Science, joka sisältää tieteellisen tutkimuksen ja faktojen ympärille rakennettuja sarjakuvia! Hän itsekin on ollut mukana käsikirjoittamassa matemaattista sarjakuvaa "Ankenbergin sillat", joka on julkaistu Suomessakin, nimittäin Aku Ankan taskukirjan numerossa 472 vuonna 2019.

Tässä Suomessa vielä julkaisemattomassa sarjakuvassa tarinan tieteellisen näkökannan tarjonnut
tutkija pääsi itse hahmoksi tarinaan!

Alberto Saraccon mukaan tärkeimmät asiat, jotka pitää muistaa rakennettaessa sarjakuvaa tieteen varaan, ovat tietenkin seikkailu ja huumori, johon kuuluvat erilaiset matemaattiset vitsit. On myös tärkeää opettaa lapsille ne tarinan taustalla olevat todelliset faktat: siksi Topolino Comics and Science -sarjakuvien ohessa on Don Rosallekin tyypillisiä "esipuheita", joissa avataan tarinan tieteelliset taustat.

  

Saraccon sarjakuvan matemaattinen ongelma. Voit ylittää jokaisen sillan vain kerran. Mitä reittiä saat kierrettyä jokaisen sillan?

Vaihdoin esitelmän jälkeen Alberto Saraccon kanssa muutaman sanan ja olimme kumpikin innoissamme toistemme tutkimuksesta - vaikka hän kovin väitti olevansa pelkkä matemaatikko, jolla on ollut tuuria voidessaan käsikirjoittaa ankkasarjiksia. 

Mikäli aihe kiinnostaa, Saraccon artikkeli "Mathematics in Disney Comics" löytyy ResearchGatesta.

Joulun alla Prahassa

Loppusyksyn odotetuin reissuni oli työporukan virkistysmatka Prahan joulumarkkinoille. Jyväskylän yliopiston Movi (eli entinen Kielikeskus) kustansi matkat ja yhden yön kansainvälisyyttä edistävälle pidennetylle viikonlopulle Prahaan 30.11. - 3.12. Meille opettajille jäi kaksi muuta yötä maksettavaksi. Vaikka reissu olikin pääosin kaupunkiin tutustumista ja joulumarkkinoiden antien maistelemista, meille tarjottiin myös mahdollisuus tutustua yliopiston suomen kielen laitokseen ja Suomen suurlähetystöön - sen mainitun kansainvälistymisen merkeissä.

Posse on saapunut hotelli Grandiumiin.

Olen käynyt Prahassa kahdesti, mutta kumpikin näistä edellisistä kerroista oli konferenssimatka. Suurin osa aiemmista vierailuistani kaupungissa on siis kulunut neljän seinän sisällä kuuntelemassa erilaisilla aksenteilla vedettyjä englanninkielisiä esitelmiä. Nyt pakollista ohjelmaa olisi vähemmän ja ehtisin jopa nähdä kaupungista muutakin kuin vanhan kaupungin aukion, astronomisen kellon ja Kaarlensillan. 

Saavuimme Prahaan lauantai-iltana vähän vajaa seitsemän paikallista aikaa ja majoituimme Hotelli Grandiumiin, joka oli melko hulppea budjettimatkailuun tottuneelle. Olin varannut itselleni yhden hengen huoneen, joka maksoi tietenkin tuplaten verrattuna siihen, jos olisin jakanut sen jonkun kanssa, mutta oman jaksamiseni ja uupumuksesta toipumisen myötä ajattelin tarvitsevani omaa rauhaa, mikä olikin hyvä ratkaisu. 

Vanhan kaupungin aukion joulukuusi illan pimeydessä.

Ehdimme lauantaina parin opekollegan kanssa hieman katsastaa vanhaa kaupunkia ja etsiä epätoivoisesti vielä auki olevaa ravintolaa, jossa tarjottaisiin friteerattua juustoa. Tämä paikallinen herkku saanut kovaa kannatusta bussimatkan aikana, joten sitä oli pakko saada, vaikka valitsemamme ravintolan palvelu oli huikean nihkeää. (Prahassa asiakaspalvelu oli ihan järkyttävän tympeää. Harvoissa paikoissa suhtauduttiin asiakkaaseen kohteliaan palvelualttiiksi, johon Suomessa on niin tottunut.)

Johannes Nepomukilaisen patsaan jalustan koira kiiltää, sillä sen koskettaminen takaa, että turisti palaa vielä Prahaan.

Jos jotain aina reissuiltani odotan, se on hotelliaamiainen. Grandiumin sunnuntain aamiainen oli vielä erityisen luksusta, koska paikalla oli livepianisti. Ja tämä pianisti soitti juuri saapuessani Pirates of the Caribbeanin tunnaria. Hyväksyin tunnelman ja hyväksyin myös vaahterasiirapilla kuorrutetut aamiaisvohvelit.

Sunnuntaiaamun ohjelmassa oli kiertokävely Prahan vanhassa kaupungissa. Kävely olisi varmaan ollut kiinnostava ja hyödyllinen, mutta oppaamme ääni oli luokattoman hiljainen ja hän puhui suomea vahvalla murteella. Jossain vaiheessa luovutin suosiolla ja keskityin pelaamaan Potteria. Pongasin kuitenkin hotellimme lähellä olevan pienen norttikaupan (nimensä mukaisesti Geek Store), jossa myytiin niin Funko Popeja kuin Loungeflyn laukkuja. Päädyin ostamaan sieltä myöhemmin kaksi Disney Afternoons - mystery miniä, joita ei saa enää Suomesta mistään, kun EMP:kään ei niitä enää myy. Sain niistä onnistuneesti vielä minulta puuttuvan Lupun sekä Morganan Varjoankasta. (Jos jollakulla on näitä Mystery minejä ja on kiinnostunut vaihtamaan/myymään, kannattaa olla yhteydessä minuun! Minulla on muutama tuplakappale.)

Prahan kaunista arkkitehtuuria

Voldemort, is that you?
Or is it Witchking of Angmar?

Vanhan kaupungin keskusaukion joulutori keskellä päivää. Lounaaksi nautimme langošia eli uppopaistettua minipitsaa, joka voideltiin valkosipulilla ja kuorrutettiin juustolla ja ketsupilla.

Sunnuntaina päädyimme pääosin harhailemaan vanhassa kaupungissa ja leikkimään turisteja. Yritin kovasti etsiä golem-patsasta, mutta se oli kuulemma ollut väliaikainen eikä enää seisonut vartioimassa juutalaiskorttelia. Matkan tavoitteenani oli ostaa itselleni pieni Golem-patsas, mutta turistikrääsämyymälöistä ei sellaista tullut vastaan. Sen sijaan Myyriä oli kaikkialla.

Paikallisen absinttibaarin seinämaalauksesta löytyi mm. Vincent van Gogh.

Turistikierroksen aikana pongasimme mainoksen barokkikirjastosta, johon me innosta pinkeinä maksoimme itsemme sisään juuri alkaneella turistikierrokselle. Vaikka opas vaikuttikin elämäänsä kyllästyneeltä, kokemus oli kuitenkin sen arvoinen. Klementinum-rakennuskompleksiessa sijaitsee kirjaston lisäksi myös astronominen torni. Kirjasto itse on yleisöltä suljettu - sitä saa ihailla vain oviaukosta turvanauhan takaa - eikä siitä saa ottaa kuvia, mikä on todella sääli, sillä paikka oli minulle kokemuksena lähes pyhä. Alla oleva kuva on otettu kortista, jonka ostin itselleni muistoksi paikasta. Ollapa tutkija, jolla olisi pääsy kaikkiin noihin teoksiin jesuiittojen ajalta!

Barokkikirjasto ja Katjan pyhäkkö

Kopio Vyšehrad Codexista (josta ei myöskään saanut ottaa kuvia - kai?)

Päädyimme sitten kiipeämään muutama sata rappua myös astronomiseen torniin, josta oli melkoiset näkymät vanhan kaupungin yli. Pysyin kiltisti tornin sisällä, sillä heti, kun astuin tornia kiertävälle näköalatasanteelle, muistin olevani korkeanpaikankammoinen.

Maisemat astronomisesta tornista

Tuonne huipulle tuli kiivettyä, kääks.

Kun tilanne vaati sokeria, ostimme paikalliset Trdelnìkit tai kuten meidän porukkamme niitä kutsui: rullapullat. Saat täytteellä tai ilman sokerilla kuorrutetun rullamunkin. Suosittelen struudelia. Kuvassa Miia, Jani ja minä.

Löysin lopultakin myös golem-patsaan jättimäisestä lelukaupasta, joka mainosti golem-aiheista VR-peliä! (Todettakoon, että jättimäinen lelukauppa joulun alla on vihoviimeinen paikka olla.) Menin ehkä ihmisvilinässä hieman sekaisin koronoiden arvosta ja ostin turkasen kalliin Liisa Ihmemaassa -aiheisen muistikirjan, joka vielä myöhemmin paljastui päivyriksi pelkän tyhjän muistikirjan sijaan.

Golem

Paikalla oli myös tuttuja!

Sunnuntai-iltana meille oli varattu ennakkoon maksettu yhteisillallinen Meet & Beer -ravintolassa lähellä hotelliamme. Odotukset olivat kovat, vaikka olimme valinneet annoksemme joskus alkusyksystä eikä kukaan muistanut, mitä oli tilannut. Lyhyesti sanottuna ravintolailta oli melkoinen katastrofi: palvelu ei pelannut lainkaan, juomia ei muistettu tarjoilla, lautaset vietiin heti pois nenän edestä, jolloin viimeisille syöjille tuli paniikki syödä loppuun. Hampurilaispihvini oli miltei kylmä ja raaka. Alkukeitto oli ihan hyvää, mutta sekin oli ihan pääruokakokoa. Ja koko ajan tuntui siltä, että meitä ajettiin ulos, että saataisiin muita asiakkaita tilalle. Huoh. En suosittele tätä paikkaa kellekään - ainut positiivinen piirre oli seura, ja sekin tuli omasta takaa.

Testasin uutta ihanaa Star Wars -puseroani illallisella. 

Maanantaina olin ilmoittautunut käymään yliopiston suomen kielen laitoksella, joten lähdimme sinne heti aamusta puoli yhdeksän aikaan. Olin varautunut siihen, ettei Prahassa olisi hirveän kylmä vuodenajasta huolimatta, mutta kaipasin kyllä talvitakkia siinä aamun vilpoisuudessa, kun kävelimme vanhan kaupungin halki. Ennen aamuysiä arkipäivänä oli myös aukiolla todella rauhallista: normaalisti turistit parveilevat katselemassa astronomista kelloa aina ennen tasaa, koska silloin kellon luuranko herättää apostolihahmot kulkemaan sen yläreunassa olevien ikkunoiden takana. Mekin näimme sen hetken, mutta se oli lopulta aika minimalistinen kokemus.

Astronominen kello on edelleen yhtä hieno.

Suomen kielen laitoksella on yksi huone, joka on samalla työhuone.

Suomen kielen laitoksen vierailu kesti tunnin ja oli kyllä kieltämättä kiinnostavaa kuulla, miten laadukas esimerkiksi Kalevalan tsekinkielinen käännös oli. Siinä oli kaiken lisäksi vielä Gallen-Kallelan kuvituskin.

Kaarlen yliopiston filosofinen tiedekunta sijaitsi sopivasti juuri vanhan juutalaisten hautausmaan vieressä, jossa halusin myös käydä. Meillä oli kollegoiden kanssa treffit aamukymmenen jälkeen, jotta lähtisimme käymään pienen puolen (Mála Strana) kirjakaupassa ja Prahan linnassa. Ajattelin ehtiväni hyvin pyörähtää hautausmaalla, kunnes selvisi, että hautausmaalle ei pääsekään erikseen, vaan on ostettava lippu myös museona toimiviin synagogiin. Lippu maksoi 350 koronaa, joten kiersin sitten kaiken mahdollisen siihen hintaan.

Pinkasin synagogan katto

Sydämenmuotoinen kivi hautakivellä

Vanha juutalaisten hautausmaa oli vaikuttava kokemus.

Koskettavin paikka oli muistaakseni Klausenin synagogan yläkerrassa oleva kokoelma piirroksia, jotka olivat keskitysleireillä olleiden lasten tekemiä. Kun pienet lapset ovat piirtäneet kuvia natsivartijoistaan ja arjestaan leirillä, alkoi kurkussa tuntua kuristava tunne. 

Synagogien vieressä oli tietenkin paikallisia krääsäkojuja, joista parhaimmissa paikalliset taiteilijat ja käsityöläiset esittelivät tuotteitaan. Täältä löysin lopulta itselleni oman golem-patsaan, jonka sisään saa myös halutessaan pienen kynttilän.

Pingviiniteos Vltava-joessa

Hautausmaalta ehdin varsin hyvin treffaamaan kollegani Kaarlensillan nurkalla, josta jatkoimme sillan yli. Lounastimme idyllisessä myllyravintolassa Mála Stranan puolella ja siirryimme sitten paikalliseen Shakespeare & Sons -kirjakauppaan. 

Myllyravintolaan oltiin juuri laittamassa sarjakuva-taidetta seinille.

Shakespeare and sons (Shakespeare a synové) -kirjakaupan alakerta piti otteessaan.

Kirjakaupasta mukaan lähti englanninkielistä kirjallisuutta: Star Warsin Shakespeare-henkinen adaptaatio, Shaun Tanin sanaton sarjakuvaromaani Arrival, Will Eisnerin ensimmäisenä sarjakuvaromaanina pidetty A Contract with God ja Ted Chiangin novellikokoelma Arrival. Eli tulihan tuota muutama opus löydettyä.

Samalla reissulla kiipesimme myös opekollegani Miian kanssa ylös Prahan linnan alueelle. Eniten meitä kiinnosti linnan sisäpihalla olevat joulumarkkinat sekä Pyhän Vituksen katedraali, joka muistutti kovin paljon Notre Damea. Katedraaliin ja linnaan olisi ollut sisäänpääsymaksu, mutta linnan pihalle pääsi turvatarkastuksen läpi ilmaiseksi. Päädyimme sitten vain ihailemaan katedraalia ulkopäin ja kiertämään markkinakojut.

Katedraali edestäpäin

Kutsuin rakennusta koko ajan Pyhän Vitutuksen katedraaliksi

Joulumarkkinakojujen taustalla kohoava katedraali oli kieltä mättä upea ja kovin Notre Damen kaltainen.

Ostin linnan museokaupasta itselleni sinettileimasimen K-kirjaimella. Josko sitä saisi taas kirjoitettua pitkästä aikaa ihan fyysisiä kirjeitäkin?

Kaarlensilta Vltava-joen yllä. Taustalla siintää Pyhän Vituksen katedraali.

Menimme syömään Prahan parhaimpiin kuuluvaan kasvisravintola Lehká Hlava (Clear Head), jossa sain herkullisia fajitasia. Tämä oli suoraan sanottuna paras ruokailukokemuksemme koko reissun aikana, sillä paikka oli viihdyttävä ja ruoka todella hyvää - ja tietenkin tämä oli se paikka, jossa unohdimme lisätä tipin laskuumme. Suosittelen tätä todella lämpimästi kaikille - olit sitten täysipainotteinen kasvissyöjä tai sekasyöjä, kuten minä.

Lehká Hlavan upea taivaskatto

Illallisen jälkeen ehdimme vielä käydä hotellimme lähellä sijaitsevass Mucha-museossa ihailemassa art nouveau -taidetta ja ostamassa postikortteja, kiertää Geek Storen ja musiikki- ja elokuvaerikoisliike Bontonlandin, piipahtaa ostoskeskus Palladiumissa ja vielä päätyä yhdistettyyn kirjakauppa/kahvila Globeen. Globessa iltateemme tarjoili sattumalta suomalainen, joka tunnisti meidät aksentistamme. Sitten kello olikin yksitoista ja hotelli alkoi tuntua kutsuvalta.

Alfons Muchan upea Medeia, jonka ostin itselleni myös kirjanmerkkinä

Onnistuin poistamaan ostoskuvani, joten loottikuvaa ei nyt tällä kertaa ole. Ostin kuitenkin paljon tuomisia muun muassa kirjanmerkkien ja postikorttien muodossa.

Lähdimme tiistaiaamuna kohti kotia väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Praha on upea, kaunis kaupunki ja olen valmis palaamaan sinne vielä uudestaankin. Seuraavalla kerralla pitää varata yksi päivä Kutná Horan vierailuun. Sen luukirkko on vielä nähtävyyslistallani.