Lukemattomien nuorten puolesta

Kansainvälisen lasten lukutaitotutkimuksen (PIRLS) tulokset julkaistiin tiistaina 5.12. Suomi sijoittui 50 maan joukossa viidenneksi. Tutkimuksen mukaan suomalaisten lasten lukutaidon taso selittyy perhetaustalla: ”Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen.” Erityisen huolestuttavana suomalaiset tutkijat pitivät sitä, että entistä useampi suomalaisvanhempi ei pidä lukemisesta, mikä luonnollisesti vaikuttaa myös lapsen asenteisiin lukemista kohtaan.

Lukutaito on ollut koko syksyn tapetilla mediassa. Kun opettajan pedagogisten opintojemme oppimistehtävässä ohjeistettiin ottamaan kantaa ajankohtaiseen muutosilmiöön, päädyimme oppimispiirimme kanssa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen lukutaitoa kehittämällä. Emme lähteneet haarukoimaan lukemiseen nihkeästi suhtautuvien nuorten kommentteja, vaan päätimme tarttua aiheeseen toisesta suunnasta: lukevien nuorten perspektiivistä. Tämän blogitekstin tarkoituksena onkin esitellä nuorten näkemyksiä lukemisesta ja kirjallisuudesta sekä listata omat teesimme lukutaitotalkoisiin.

”Silloin mä itkin ekaa kertaa. Kun se tyttö nukkui yhden yön sen kuolleen äitinsä vieressä ja sitten mua vaan yhtäkkiä itketti. Ehkä kaikkein pahinta oli, että mä tiesin sen perustuvan tositapahtumiin. Että mä tiesin, ja että mun oli sillä tavalla sallittua olla surullinen, eikä vaan jollekin jonkun täysin päästään keksimälle.” - Seela, 16

Kirjoittajaryhmä Must(e)elle lukeminen on itsestäänselvyys, joten oli vain loogista, että tämän Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulun jatkoryhmän 14–18-vuotiaat nuoret toimivat tehtävämme asiantuntijoina. Tavoitteenamme oli saada heiltä konkreettisia vinkkejä ja ajatuksia siihen, miten innostaa ei-lukevat nuoret kirjojen pariin. Kokosin ryhmälle kolmen tehtävän paketin: ”Kirjojen pikadeitissä” jokainen nuori esitteli itselleen merkityksellisen kirjan minuutissa, ”Ensirakkauteni” -tehtävänannossa nuoret kirjoittivat tunteitaan tärkeistä lukukokemuksista ja lopuksi "Nyt tuli bänät!" -osiossa listattiin syitä, joiden takia kirja jää kesken tai kokonaan avaamatta.

Kuva: Arjo Forsman

Pikadeitin keskustelun tuloksena saatiin lista kirjoja, joita nuoret voisivat suositella omalle luokalleen luettavaksi. Ääniä saivat muun muassa Stephen Kingin Carrie ”koska se on lyhyin”, mikä on aina varteenotettava perustelu, Eoin Colferin fantasiaa ja tiedettä yhdistelevä Artemis Fowl, sekä ikivihreä klassikko Louisa May Alcottin Pikku naisia. Nuoret päätyivät kuitenkin yhteistuumin suosittelemaan J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa sen tunnettuuden ja helppolukuisuuden vuoksi. Samasta syystä he tarjoaisivat Dan Brownin Da Vinci -koodia niille, joille fantasia ei välttämättä iske.

”Avaan kirjan ja se tempaisee minut mukaansa. En kuule näppäimistön naputusta, en uutisankkurin monotonista ääntä. En istu epämukavassa asennossa pöydän alla, olen aivan toisessa universumissa. Minua ei enää edes kiinnosta äidille näyttäminen, se olenko liian iso vai pieni. Olen ränsistyneessä talossa seuranani vanha jästimies, joka kohtaa pian kohtalonsa.” - Kamilla, 18

Mutta eivät lukevat nuoret kuitenkaan kaikkea niele. Keräsimme Answergardenin sanapilveen aimo kasan syitä, minkä takia jokin kirja jää kesken tai kokonaan lukematta. Nuorilla oli paljon painavia mielipiteitä esimerkiksi kirjailijan vaikutuksesta (boikotti), kielestä (selvät kielenhuoltoon liittyvät puutteet tai epäonnistunut käännös), ongelmallisesta aiheesta (esim. tabu-aihe tai aihe, josta on henkilökohtaisia, huonoja kokemuksia) sekä henkilöhahmojen toimivuudesta. Jos hahmoon ei kykene samaistumaan, on kirjan lukeminen aivan turhaa. Paljon ääniä sai myös ruma kansikuva. Kirjojen ulkoasulla on siis merkitystä: nuoret eivät tartu kirjaan, joka näyttää olevan suunnattu kymmenvuotiaille.

”Oli ihanaa tuntea olevansa jossain muualla, joku muu ja tavallaan elää toisen elämää. Pystyin kuitenkin samaan aikaan pohtimaan samoja asioita omalta kohdaltani ja löytämään uusia puolia itsestäni.” - Anna-Tuulia, 16

Rouva Jenni Haukio nosti Uutissuomalaisen haastattelussa (mm. KSML 6.12.) esille kirjallisuuden ja lukemisen merkityksen lasten ja nuorten tunneälyn kehittymisessä.

Harry Potter -kirjojen lukemisen on tutkitusti todettu lisäävän empatiakykyä.

Sanataidekoulun nuorten teksteissä näkyi kirjallisuuden merkitys niin lepona arjesta kuin tarpeena löytää itsestään uusia puolia fiktiivisten hahmojen kautta. Tapahtumiin eläytyminen ja tarinan henkilöiden kanssa eläminen ja hengittäminen nousivat merkittäviksi piirteiksi lukemisen tuomassa ilossa. Kirjat saattoivat muuttaa käsitystä itsestä tai maailmasta. Ne saattoivat yhdistää perheen saman kirjan ääreen. Ne olivat nuorten kohtaamispaikkoja.

”Äitini silitti tukkaani. Oloni oli ajaton ja levollinen. Rakastin värikästä kuvitusta ja tarinaa jonka olin kuullut jo useita kertoja. Kirja oli iso, suorastaan valtava minun näkökulmastani. Tuntui siltä, että mikään ei voisi rikkoa tätä hetkeä, eikä mikään rikkonutkaan.” - Ville, 14

Suomalaisten lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta ollaan niin huolissaan, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin vastaamaan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Foorumin tehtävänä on pohtia, miten lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemisharrastusta voitaisiin kehittää. Tulevina opettajina päädyimme kokoamaan omat teesimme lukemisen puolesta. Koska kyseessä on eliniän kestävä, kehitettävä taito, emme voineet keskittyä ainoastaan nuoriin.

”Se oli ensimmäinen kerta kun ikinä luin Murakamin kirjoja ja muistan sen tunteen joka sen jälkeen tuli, se kun suljet kirjan ja tuijotat eteesi ja mietit mitäköhän ihmettä juuri luit. Muistan sen jälkeen olleeni täynnä intoa, halusin lukea koko kirjan saman tien, mutta elämä saattoi meidät erilleen [- -]. Se ei muuttanut vain matkan kulkua, vaan myös tapaani ajatella maailmaa.” - Lotta, 15

9 TEESIÄ LUKUTAIDON PUOLESTA

Vanhempia, jotka eivät pidä lukemista tärkeänä, on yhä enemmän. Tarvitaan siis valistusta ääneen lukemisen merkityksestä lapsen kielelliselle kehitykselle ja kannustusta lukemiseen. Äitiyspakkauksessa voisi olla vauvan ensikirjan lisäksi laadukas satukirja myös vähän vanhemmalle lapselle.

Lapsi saa lukukokemuksia päiväkodissa, vaikka kotona siihen ei panostettaisi.

Lukemaan opetteleva lapsi lukee ääneen koiralle. Lapsi saa harjoitusta, koira ei arvostele.

Lukudiplomi valtakunnalliseksi käytännöksi peruskoulusta lukioon tai amikseen, jolloin tarvitaan diplomit eri ikävaiheisiin ja kirjavalikoiman monipuolistamista (esim. diplomit eri aihepiireille, kuten scifi, nuortenkirjallisuuden klassikot, urheilu…).

Kuva: Arjo Forsman

On paljon hyviä kirjoja, mutta vaikeaa löytää itseä kiinnostavat kirjat. Kirjaraadissa oppilaat esittelevät mieleisensä kirjan luokkakavereilleen, jolloin jokainen voi saada vinkkejä siitä, mihin kirjaan tarttua. Kirjavinkkaus on jo yleistä, mutta kirjaraadissa tuodaan paremmin esille perustelut ikätoverin näkökulmasta ja keskustellaan kirjoista.

Käytännössä lisää aikaa ja ihmisiä lasten ja nuorten vierelle, jotta voidaan tunnistaa mahdolliset lukivaikeudet (mekaaninen lukutaito) sekä panostaa nykyistä enemmän toiminnallisen lukutaidon kehittämiseen. Toiminnallisen lukutaitoa voi opetella esimerkiksi keskustelemalla kirjallisuudesta ikäryhmän tason mukaan, jolloin luetun ymmärtäminen ja tulkitseminen harjaantuvat.

Lukiossa luetaan kirjoja, mutta ammattiopistossa tämä jää vähemmälle. Nuorten idolit voisivat kertoa ammattiopistoissa lukemisen ja lukutaidon merkityksestä. Idoleiksi sopisivat esimerkiksi tubettajat tai räppärit, jotka tarvitsevat työssään monipuolista kielitaitoa, johon taas lukeminen auttaa.

Auttaa kaikkia ikäluokkia nuorista aikuisista lähtien, eikä haittaa ketään. Selkokieli virallisissa teksteissä antaa ymmärtämisen mahdollisuuden myös heikosti lukeville, voi kannustaa ottamaan asioista selvää suoraan virallisista lähteistä, tukee heikosti lukevien osallisuutta yhteiskunnassa ja tarjoaa positiivisia kokemuksia.

"Nyt tuli bänät!" eli miksi kirja jää kesken tai kokonaan lukematta.

Nuorilla on paljon sanottavaa siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta. He ovat laatutietoisia lukijoita. Kun kirjoitat, kuvitat, kustannat tai vinkkaat kirjallisuutta nuorille, kuuntele, mitä he toivovat.  

*****

Grahn-Laasosen kokoamassa lukutaitofoorumissa on upeita nuortenkirjailijoita ja asiantuntevia tutkijoita, mutta ei siellä niitä todellisia asiantuntijoita, nuoria, kyllä näy.

”Illalla luen kirjaa mummolassa. Ja luen seuraavanakin päivänä. Ja sitä seuraavana. Mummolan makeassa tuoksussa, rutisevalla nahkasohvalla, pihatuolissa auringon lämmittäessä poskia ja ruohon kutittaessa paljaita varpaita. Sade iskee peltikattoon.” - Saimi, 18

Teesit: Oppimispiiri Peräkammarin opet

Kuvalähteinä sivustot pixabay & pexels, ellei toisin mainita

Sitaatit: Kirjoittajaryhmä Must(e)en nuorten ”Ensirakkauteni”-teksteistä.

Kirtut ja Kultut - seminaaria seminaarin perään

Ote Minna-Riitta Luukan plenaarin dioista: tältä näytti kirjoittamisen
tutkimuksen päivien ohjelma keväällä 2017.

Toukokuussahan ehtii tehdä vaikka mitä, kuten osallistua kahteen eri seminaariin (tai siis konferenssiin) peräkkäisillä viikoilla. Eihän silloin oikeastaan ole edes töitä!

No joo. Ehkä tämä päätös oli pikkuisen vikatikki ajankäytön osalta, mutta en kyllä kadu, sillä kumpikin tapahtuma oli varsin antoisa.

Kirjoittamisen tutkimuksen päivät järjestettiin Jyväskylän yliopistossa 17.-18.6. eli viime viikon keskiviikkona ja torstaina. Osallistuin ohjelmaan keskiviikkona Näkymättömät-hankkeen työn takia ja merkitsin torstain puolestaan koulutuspäiväksi sanataidekoulun puolesta, joten hyödynsin tapahtumaa kaksin verroin. Toisaalta myös keskiviikko antoi paljon ideoita ja inspiraatiota sanataiteen opetukseen, joten mikäs siinä istuessa ja kuunnellessa puheita taiteidenvälisestä kirjoittamisesta, opettajien kirjoittamisryhmästä sekä fanifiktiosta spekulatiivisena omaelämäkerrallisena kirjoittamisena. Jälkimmäinen Sanna Lehtosen esitelmä erityisesti antoi virikkeitä ja menetelmiä varsinkin nuorimpien oppilaiden omaelämäkerrallisiin kirjoitusharjoituksiin. Uskoisin, että melko moni meistä on kirjoittanut itsensä erilaisiin fiktiivisiin maailmoihin ja se on pienimmille varmaan helpoin tapa kokeilla genreä. Lisäksi se voi varttuneemmille kirjoittajille olla jopa minuuden ja identiteetin tutkiskelun väline.

Elisa Auvinen kertoo kirjoittamisen oppiaineeseen tulevasta väitöskirjastaan.

Keskiviikon iltapäivä menikin oman työpajan parissa. Järjestimme kollegani, väitöskirjatutkija Elisa Auvisen kanssa työpajan "Sarjakuvan ja lähettämättömän kirjeen terapeuttisia mahdollisuuksia". Avasimme ensin taustoja: Elisa kertoi väitöskirjatutkimuksestaan ja minä suhteestani sarjakuvan terapeuttisuuteen ja sarjakuvabloggaajille tehdyn kyselyn tuloksista.

Koska kyseessä oli kirjaimellisesti työpaja, osallistujat pääsivät myös itse tekemään valitsemiamme harjoituksia ohjatusti. Tavoitteena oli antaa kokonaisvaltainen kuva siitä, miten kuvan ja sanan yhdistäminen, luovat menetelmät ja identiteettiteemat voivat avata mielessä olevia pulmia ja ongelmakohtia. Piirrätimme, kirjoitutimme. Syntyi menneisyyden hahmoja, postikortteja, pohdintoja. Lopuksi koontikierros kertoi osallistujien fiilikset Aku Ankka -kortein. 

Työpaja oli koskettanut monia. Kysymyksiä ja kommentteja ei tullut niinkään esityksistä, vaan siitä, millaisia ajatuksia tekeminen oli itsessä herättänyt. Moni ei kyennyt sanomaan mitään tai pukemaan asioita sanoiksi. Kiitoksia tuli kuitenkin paljon ja kahvitauko oli ansaittu hetki kasata itsensä henkisesti seminaaripäivän viimeisiä esitelmiä ajatellen.

Työpajatyöskentelyä. Pajaamme kommentoitiin myös Kirjoittajan matkassa -blogissa.

Illan ohjelman antoisin anti oli Sonja Kniivilän esitelmä äänestä tieteellisen kirjoittamisen opetuksessa. Kniivilä on pitkän linjan kirjoittamisen opettaja ja erikoistunut tieteelliseen kirjoittamieen, joten tietoa ja osaamista oli. Vaikkakin esitelmä käytiin läpi vähän liiankin nopeasti, että asioita olisi ehtinyt makustella, sieltä nousi monta hyödyllistä pointtia omille gradukursseilleni. Opiskelijoiden (ja miksei varttuneempienkin tutkijoiden) olisi hyvä tutkailla tieteellisiä tekstejä siitä näkökulmasta, että kuka siellä puhuu ja kenen ääni kuuluu. Onko se toinen tutkija, tiedeyhteisön kenttä vai tutkija ja kirjoittaja itse?

Keskiviikkoilta päättyi hulppeaan illalliseen Lutakossa sijaitsevassa ravintola Le Qulkurissa. Ruoka oli maittavaa ja seura hyvää, vaikka jokseenkin väsynyttä. Kymmenestä kuuteen kestänyt seminaaripäivä oli aivan liian pitkä - varsinkin ottaen huomioon sen, että torstaiaamulle oli varattu vain yksi sessio sekä Minna-Riitta Luukan paneeli.

Torstain setti tiivistyi yhteistoiminnalliseen kirjoittamiseen. Sitä oli tutkittu niin alakouluikäisten kuin lukiolaistenkin osalta ja vaikutti siltä, että yhteistoiminnallista kirjoittamista pitäisi alkaa opettaa jo varsin varhaisessa vaiheessa, jotta yhteisten tekstien suunnittelu ja tuottaminen ei muodostuisi kynnykseksi myöhemmin. Lukioikäiset tuntuivat kokevan kirjoittamisen enemmänkin henkilökohtaisena työskentelynä - ihan kuin kaverin kanssa kirjoittaminen olisi jotenkin vaikeampaa ja ei niin aitoa. Tämä menee työn alle ensi lukuvuonna ja katsellaan, millaisia projekteja sitä saadaankaan aikaan.

Minna-Riitta Luukka googletti, mitä kirjoittaminen on.

Kirjoittamisen tutkimuksen päivät olivat antoisa paketti sekä tekemisen että kuuntelun saralta. Järjestyspuolella asioita olisi voinut hoitaa vähän paremmin. Järkyttävän raskas englanninkielinen abstraktien jättämissivusto (ja kun niitä pitä vielä päivittää itse myöhemmin) sekä tiedotus ohjelmanpitäjille olisi voitu tehdä toisinkin. Kaikesta kuitenkin selvittiin eikä mikään jäänyt kaivelemaan. Missä päivät seuraavan kerran järjestetään, se on vielä avoinna.

Juuri kun ensimmäisestä seminaarista päästiin, tuli jo toinen tulille. Ensimmäistä kertaa yhdistetyn Kirjallisuudentutkijain seuran ja Kulttuurintutkimuksen päivät järjestettiin (myös) Jyväskylän yliopistolla 22.-24.5.2017. Kummassakin tapahtumassa olen ollut kerran aikaisemmin ja olinkin hieman hämmentynyt, ettei tapahtumia ole aiemmin järjestetty yhdessä. Ohjelmassa oli ympäristöt-teeman mukaista kulttuurintutkimusta kaikissa muodoissaan kahden päivän verran sekä väitöskirjatyöpaja ennakkoon ilmoittautuneille.

Maanantai alkoi klo 11 kummankin seuran puheenjohtajan tervetuliaissanoilla. Erityisesti Kulttuurinutkimuksen seuran puheenjohtajan, Toni Lahtisen intohimoinen puolustuspuhe suomesta tieteen kielenä sykähdytti ja osui ytimeen. Vaikka rahoitus on välillä pitkälti kiinni siinä, missä julkaisemme ja millä kielellä, meidän tutkijoiden on pidettävä huolta siitä, että suomi säilyy tieteen kielenä. Yksi tapa on pitää yllä suomalaisia tieteellisiä aikakauslehtiä ja toimia näiden toimituskunnassa.

Maanantain osalta minulla ei ollut ongelmia valita työryhmiä, joihin halusin osallistua. Aloitin pääosin sarjakuvaesitelmistä koostuvasta sessiosta, jonka teemana oli ylirajaisuus. Turun sarjakuvatutkijaedustuksesta vastasivat Ralf Kauranen, Aura Nikkilä ja Anna Vuorinne, joiden esitelmät lomittuivat keskenään oivalliseksi kokonaisuudeksi. Kauranen esitteli suomalaisen sarjakuvakentän reagointia vuonna 2015 alkaneeseen "pakolaiskriisiin". Hän puhui mm. Nyt riittää! -pamfletista ja Ville Rannan pilapiirroksista. Kiinnostavaa oli myös kuulla "Illustrating Me" -projektista, jossa turvapaikanhakijat piirtävät omaa tarinaansa sarjakuvaksi.

Ralf Kauranen esitteli Ville Rannan kommentteja pakolaiskriisistä.

Aura Nikkilän esitelmä keskittyi ylirajaisuuden visuaalisiin ilmentymiin sarjakuvissa. Hänen painopisteensä oli karttojen ja valokuvien hyödyntämisessä, mikä oli kiinnostava näkökulma omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Nappasin häneltä muutaman lähteen, joita uskoisin voivani hödyntää tulevaisuudessa, jos suuntaan enemmän omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Anna Vuorinteen esitelmä oli puolestaan teoslähtöinen ja analysoi saksalaista muistikulttuuri Birgit Weyhen Madgermanes-sarjakuvan kautta.

Aura Nikkilä viittasi esitelmässään mm. Mitä sä täällä teet?
- Tarinoita maahantulosta -kokoelmaan.

Viimeinen paneeli olikin sitten oma paneelini. Esitelmäni "Poistettuja sivuja, surrealistista kerrontaa - eurooppalainen kokeileva Disney-sarjakuva" oli päivitetty versio Tampere Kupliissa pitämästäni esitelmästä. Sen aiheena oli tietenkin Trondheimin ja Keramidaksen nerokas Mikin hulluimmat seikkailut. Esitelmän viimeisely jäi viime tinkaan enkä ehtinyt puhua sitä läpi, jotta olisin hahmottanut ajankäyttöni, mutta kaikki meni kuitenkin nappiin. Sain myös hyviä näkökulmia kollegoiltani, joita voisin hyödyntää, jos ja kun alan työstää asiasta artikkelia.

Illallinen jäi tällä kertaa väliin, koska syöksyin pitämään viimeiset sanataidekoulun opetukseni, mutta tiistaiaamuna homma jatkuikin sitten heti aamuyhdeksältä. Valitettavasti graduohjattavani lapsi oli sairastunut yön aikana, joten hänen esitelmänsä Sunstone-sarjakuvasta jäi ohjelmasta pois. Päädyin sen sijaan "kaupunkiympäristöt"-sessioon, jossa sain kiinnostavan vinkin minulle täysin tuntemattomasta sarjakuva-adaptaatiosta eli Paul Austerin City of Glass -teoksesta tehdystä sarjakuvasta. Kiinnitin asiaan huomiota siksi, koska yksi tekijöistä oli loistava David Mazzuchelli.

Lounaan vietimme verkostoituen. Olimme sopineet sarjakuvatutkijoiden tapaamisen yliopistoravintola Tiliaan ja meitä olikin paikalla mukavat seitsemän kappaletta ja tiesimme, että muitakin kiinnostuneita oli. Järjestäytyminen on ollut haaveenamme jo jonkin aikaa, mutta tämä oli ensimmäinen askel konkretiaan. Katsomme, mihin verkoston syntyminen johtaa, mutta suunnitelmissamme on järjestää ainakin seminaareja ja paperityöpajoja. Tampere Kuplii goes academic tulee olemaan jatkossakin kohtaamispaikkamme. Rohkaisemme myös graduntekijöitä mukaan toimintaamme. 

Jos olet kiinnostunut aiheesta, ota ihmeessä yhteyttä!

Essin tekemä kyltti ohjasi verkostoitujat paikalle.

Seminaarin loppu jäi itseltäni hieman vajaaksi, koska rästityöt painoivat sen verran ikävästi päälle. Päädyin sitten iltapäiväkahvien jälkeen suuntaamaan töihin ja se oli aivan oikea ratkaisu. Mutta kiireestä huolimatta fiilis oli kaiken puolin tyytyväinen.

Äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa Don Rosaa

© Disney

Aihetta on uutisoitu jo isommassakin mediassa, mutta jos se nyt on joltain mennyt ohi, niin kerrottakoon se sitten vielä täälläkin. Perjantaina 8.2. pidetyssä äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskokeessa oli tehtävä, joka käsitteli Don Rosan sarjakuvaa.

Ylioppilaskokeen teemana oli raha ja Rosalta valittu Roope Ankan elämä ja teot -kirjan ensimmäinen sivu, juuri tuo viereinen, jossa esitellään Roopen valtaisa rahamäärä ja sen merkitys hänelle.
Kokeessa tehtävänantona oli vertailla kyseistä sarjakuvakatkelmaa sekä katkelmaa Saiturista: "millä tavoin niissä kuvataan suhtautumista rahaan?"

Siitä on melko pitkä aika, kun itse Saiturin luin, mutta melko hupaisahan se oli. Jokainen voi itse kokeilla vertailua, sillä ylioppilaskoe löytyy aineistoineen kokonaisuudessaan täältä.

Hienoahan tässä siis on se, että nimenomaan sarjakuvia aletaan kelpuuttaa äidinkielen ylioppilasaineen aineistomateriaaliksi. Kokelaat pääsevät analysoimaan sekä kuvaa että sanaa ja miten ne yhdessä tuovat esille tehtävänannon teemoja.

Ja koska kyseessä on Aku Ankka ja tekijänä Don Rosa, mikäs sen enemmän mieltä lämmittäisi. Olisipa tällainen tehtävä ollut silloin reilu kymmenen vuotta sitten, kun itse olin kirjoittamassa...

(Tehtävä kertoo tietenkin myös siitä, että suomalaiset ovat sitä paljon puhuttua Aku Ankka -kansaa.)
(Ja tietenkin se, miten merkittävä Don Rosa on meille.)

Rosan Koottujen paketti 2 saapui perille

Tuntuu taas siltä, että on joulu ja synttärit yhtä aikaa, kun hain eilen postista Don Rosan Kootut -sarjan osat 4-6 sisältävän kansion. Ajallisesti näiden albumien sarjakuvat ovat vuosilta 1993-1997, joten joukosta löytyy sellaisia helmiä kuin "Paino-ongelmia" ("A Matter of Some Gravity") ja "Kaikkein mieluisin lahja" ("A Little Something Special"). Joukossa on myös "Matka Maan keskipisteeseen" ("The Universal Solvent") sekä "Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys" ("Attack of the Hideous Space-Varmints"), jotka ovat aiheinani FINFAR-tutkijatapaamisessa ja Finnconissa. Whee!
Ei voi kuin ihailla norjalaisten hienoa työtä setin ulkoasun kanssa.

Tähän mennessä ilmestynyttä sarjaa selailleena täytyy sanoa, että värimaailman ja ääniefektien lisäksi pari juttua on pistänyt silmään ensimmäisestä paketista:
Pelle Peloton kutsuu Roopea nykyisin herra Ankaksi - ei enää sinutella tuttavallisesti. Syynä on tietenkin Barksin alkuperäiset tarinat ja Roopen ja Pellen suhde, joka tietenkin viittaa ajankuvaan ja eri yhteiskuntaluokkiin.
Lisäksi Roopen nuoruusvuosien kiusana ollut klaani on muuttunut Vaskervilleistä Kiskurvilleiksi. Tälle suomennokselle en löytänyt syytä äkkiseltään selailtuani. Liekö ollut liian ilmiselvä Baskerville-viittaus?

Vielä en ole ehtinyt tutustua uuteen pakettiini sen kummemmin, mutta aloitan varmaan osan 4 selailun tänään. Tällä hetkellä olen lukenut ainoastaan artikkelit ja jättänyt tarinat sivurooliin. Aion kuitenkin käyttää näitä uusia suomennoksia tukenani väitöskirjaa tehdessä - tosin aiempiin suomennoksiin on tietenkin pakko viitata vertailun vuoksi. Ja kun hyllystä löytyy kaikki Suomessa julkaistut Rosan tarinoita sisältävät Aku Ankka -lehdet vuodesta 1990 lähtien sekä tietenkin kovakantiset albumit, tiettyjä eroja suomennoksissa huomaa väkisinkin. Esim. "Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys" on ilmestynyt Aku Ankassa ensimmäistä kertaa nimellä "Maa hyökkää" - viittaus tietenkin Tim Burtonin elokuvaan Mars Attacks!

Sarjakuvatutkijat kokoontuivat Kristiansandissa

NNCOREn ryhmä B eli intertekstuaalisuudesta kiinnostunut porukka kokoontui viime viikonloppuna 23.-24.3. Etelä-Norjan Kristiansandissa. Oma reissuni alkoi torstaina keskellä yötä, jolloin hyppäsin yöbussiin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Hyvin minimaalisten yöunien ja Kööpenhaminan lentokentällä palloilun jälkeen päädyin puolenpäivän hujakoilla auringossa kylpevään Kristiansandiin, joka jo ensi näkemältä näytti uskomattoman kauniilta merenrantakaupungilta. Sen keskusta erottui jo lentokoneesta tiukan neliön muotoisena aivan meren rannassa. Myöhemmin kuulin, että ruutukaavaan rakennettu keskusta liittyy kaupungin vanhaan asemaan jonkinlaisena sotilastukikohtana - eli sotilaat pystyivät näin harjoittamaan paraatejaan. Tämän tiedon paikkansa pitävyyttä en pikaisella googletuksella pystynyt vahvistamaan.

Meitä Pohjoismaisia sarjakuvatutkijoita, (tai myös Pohjoismaisia sarjakuvia tutkivia tutkijoita) oli paikalla kahdeksan sekä yksi vierailija. Jo Kristiansandin pienellä lentokentällä törmäsin ensimmäisiin kollegoihini, tanskalaiseen Steeniin ja ruotsalaiseen Martiniin. Missattuamme bussin päädyimme jakamaan taksin (yhdessä muutaman turistin kanssa) ja saavuimme sitten hyvissä ajoin Yess!-hotelliin, josta NNCOREn päävastuuhenkilö Anne oli meille varannut huoneet. Pojat lähtivät tutustumaan kaupunkiin hetimiten, mutta minä päädyin ottamaan fiksut ja hyvin ansaitut torkut, jotten olisi illallisella nukahtanut pystyyn.

Ihana Outland osoitteessa Dronningens gate 19 eli aivan korttelin toisella puolella hotellistani katsoen.

Ennen kuudelta sovittua illallista päädyin kuitenkin seikkailemaan hieman keskustan alueella ja etsimään minulle niin paljon mainostetun Outland-nimisen kaupan, joka kuulemma oli pienehkö versio Englannin ihanuudesta, Forbidden Planetista. Useampi paikallinen norjalainen kollega oli siitä foorumillamme minulle maininnut, kun kyselin paikallista kirjakauppatilannetta, mutten arvanut päätyväni pieneen fanitaivaaseen.
Täytyy myös sanoa, että on hieman yllättävä tilanne ilmestyä aivan eri maassa aivan uuteen kauppaan ja hetken kuluttua alkaa kuunnella kaupan myyjän norjankielistä keskustelua keski-ikäisen miehen kanssa, mistä ymmärtää vain sanat "sarjakuva" ja "tutkimus", ja kun kääntyy katsomaan keskustelijoita, keski-ikäinen mies katsoo takaisin, osoittaa minua ja sanoo sitten myyjälle englanniksi: "Tässä on esimerkiksi Katja, hän on tullut myös tapaamiseemme."
Tässä vaiheessa selviää, että kyseinen henkilö on ryhmämme johtaja Michael, joka on professorina paikallisessa yliopistossa.
Hetken kuluttua toinen myyjä ilmestyy paikalle ja tuumaa "Oh, you're that girl from Finland?"
Nähtävästi paikkaa mainostanut Johan oli mainostanut myös minua koko kaupalle. Minulle piti kuulemma olla kiltti ja kyllähän he sitten olivatkin. Ehkä monopolirahan näköisten kruunujen ansiosta päädyin ostamaan pienen kasan kaikkea kivaa, kuten Game of Thrones -lasinalustasetin miehelle tuliaisiksi, Max Brooksin World War Z -pokkarin (myös miehelle), R2-D2 -minttupastilleja, Neil Gaimanin sarjakuvaromaanin The Book of Magic ja Suomesta loppuunmyydyn J. K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them -kirjan.

Perjantai-illan loppu menikin ensimmäisessä epävirallisessa tapaamisessa, joka järjestettiin paikallisessa irkkubaarissa. Ruoka oli hyvää (vaikka olivatkin unohtaneet pekonit club sandwichistäni, mistä seurasi hieno keskustelu) ja seura sitäkin parempaa, kun tapasin loputkin paikalle päässeistä kollegoistani.

Universitet i Agder

Virallinen ohjelma ja itse seminaari alkoi lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Universitet i Agderissa. Valtavan session, jossa jokainen sai huikeat 40 minuuttia aikaa esitellä työnsä ja puhua tutkimuksestaan, sekä kuulla asiantuntevia kommentteja, katkaisi ainoastaan picnichenkinen lounastauko, joten iltapäivällä olo oli melko uupunut. Mutta aiheet Transmetropolitanista Fun Homeen ja manga-Shakespearesta Swamp Thingiin pitivät kyllä mainiosti hereillä. Tulipa taas hyviä esimerkkejä sarjakuvista, joihin pitäisi tutustua, kuten grafiikaltaan uskomattoman kaunis Kabuki.
Itse puhuin mahdollisesta referee-artikkelistani "'Shades of Conan Doyle! A lost world!' Fantasy and intertextuality in Don Rosa's 'Escape from Forbidden Valley'", jossa erittelin Rosan hyväkseen käyttämää kadonneen maailman teemaa ja erinäisiä intertekstuaalisia kytköksiä luonnollisesti niin Barksiin kuin King Kongiinkin ja jopa Conan Doyleen. Palaute oli innostunutta ja nolostuin kyllä ihan täysin, kun minulle kerrottiin, että he olivat tykänneet paperistani eniten. Sen parhaudesta olen kyllä eri mieltä, mutta ainakin se käsitteli intertekstuaalisuutta hyvin laajasti. Sain nolona sönkötettyä melkoisen epäselviä kiitoksen sanoja tästä kunniasta, joka piti sitten mainostaa kaikille osanottajille illalla ravintolassa.
Ja olipa muuten hieno kolmen ruokalajin illallinen, ei voi muuta sanoa.
Keskustelunaiheet liikkuivat sarjakuvista yliopistomaailmaan ja maiden (ja kielten) eroavaisuuksiin. Etsimme, löysimme ja kumosimme sekä vahvistimme keskinäisiä stereotypioita ja järkytin Steeniä kertomalla Suomen yliopistojen tilasta uuden yliopistolain myötä. Norjalaisia Johania ja Helgeä puolestaan järkytin kertomalla Suomen kirkollisverosta - tosin taisin muistella veroprosentin päin honkia.
Niin, ja kun menin sitten avaamaan suuni ruotsiksi, niin kylläpä muuten sain naurut osakseni: suomalainen aksenttini oli kuulemma aivan hirveä.
(Eipä sillä, että olisin uskaltanut sönköttää sitä laulavaa riikinruotsia, vaikka sillä aina kotona pelleilenkin, silloin ne vasta olisivat tuoleiltaan tippuneet.)

Ryhmä B illallisella: Johan, Svenn-Arve, Helge, Martin, Bjarne vasemmalla; Steen, (minun tyhjä paikkani,) Maheen, Michael oikealla.

Sunnuntaina porukka hajaantui hiljalleen eri suuntiinsa. Minä ja Maheen (joka on tehnyt tutkimusta suomalaisesta sarjakuvasta!) teimme pienen kävelyretken yliopistolle ja takaisin, söimme lounasta ja päädyimme lopulta yhdessä lentokentälle odottelemaan lentojamme - hän Amsterdamin kautta Saksaan, ja minä Oslon kautta Helsinkiin.
Kotona oltiinkin sitten sunnuntai-maanantai-välisenä yönä puoli neljältä. Olipas taas reissua, mutta kyllä kannatti! Seuraava NNCOREn isompi tapaaminen onkin ensi vuonna Helsingissä.

In case anyone of you in question (and in the photo!) has tried to read the whole post, I can summarize a bit: The seminar meeting in Kristiansand was one of the best meetings of my scholar life so far. It was a pleasure to meet you all and I'm looking forward to exchange some ideas or have all sorts of crazy talk about the stereotypes in the Nordic countries - you must have read Humon's Scandinavia and the World webcomics? (Lucky you I didn't have my knife with me when you laughed at my Swedish accent!)
I hope to meet you all in Helsinki in 2013!

Suomeksi vai englanniksi?

Ajattelin nyt vaahdota hieman tästäkin asiasta tänne. Olemme jo hieman pohtineet asiaa vertaistukiryhmän (eli Taikun tohtoriopiskelijoiden) yksityisessä blogissa ja halusin kommentoida asiaa myös ihan julkisesti.
Muut ryhmäläiset kävivät kuuntelemassa paneelikeskustelua, joka käsitteli suomenkielistä tutkimusta. Itse jouduin töihin, enkä päässyt paikalle - valitettavasti, sillä keskustelu oli herättänyt paljon ajatuksia.

Englannin valta tutkimusalalla on painava. Mikäli haluat saada mainetta kansainvälisesti, tutkimus olisi syytä tehdä englanniksi. Tähän liittyy myös uusi Julkaisufoorumi-hanke, joka arvottaa tutkimuksen erilaisiin laatuluokkiin, joissa kieli on yksi painava tekijä.
Ja kun itse teen väitöskirjaa Disney-sarjakuvista, englannin kieli olisi mitä loogisin väline tuoda tutkimus ilmi muuallakin kuin Suomessa.

Olen joutunut pohtimaan tätä seikkaa nyt reilun puoli vuotta, siitä lähtien kun kävin syksyllä Oxfordissa ensimmäisessä kansainvälisessä (ja ulkomaisessa) konferenssissani. Kiinnostusta nimittäin riitti.
Joka ikinen kerta, kun olen puhunut Don Rosan ankoista ulkomailla, ihmiset ovat kyselleet tutkimukseni julkaisusta ja erityisesti kielestä. Mietinkin jo hetken, pitäisikö minun sittenkin kirjoittaa englanniksi.
Mutta karu totuus tuli vastaan.

Vaikka puhun ja kirjoitan englantia sujuvasti, en ole ikinä osannut asetella niitä pahuksen prepositioita oikein. Ja koska olen kirjoittajana perfektionisti, tämä ei vain sovi.

Minulle suomen kieli on se luontevin vaihtoehto. Se on äidinkieleni ja sillä ilmaisen itseäni parhaiten - ensin kirjoittamalla, sitten vasta puhumalla.
Vaikka teenkin tutkimusta amerikkalaisista sarjakuvista (ja tietenkin niistä englanninkielisistä alkuperäisversioista), en koe maailmaa kaatavana seikkana kirjoittaa väitöskirjaani suomeksi.

Aku Ankka ja Don Rosa on niin iso juttu, ei pelkästään Suomessa, vaan myös Skandinaviassa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa, että kaikki nämä pienet englanninkieliset esitelmäni ja artikkelini kyllä varmasti jossain vaiheessa kiinnittävät oikeiden ihmisten huomion. (Jos ei muuten, niin sitten lähetän niitä niille itse.)
Ja jos kiinnostusta on, nämä oikeat ihmiset ovat varmasti valmiita kääntämään tai käännättämään tutkimukseni englanniksi.

Koska eipähän sitä ole aiemmin väitelty tohtoriksi Aku Ankasta. Saati Don Rosasta.