Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tom of Finland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tom of Finland. Näytä kaikki tekstit

28.2.2019

Vuoden 2018 lukuhaaste paketissa - lopultakin

Helmet-kirjastojen jo perinteeksi muodostunut lukuhaaste ei osaltani valmistunut vuoden 2018 puolella. Mutta tänään, helmikuun viimeisenä päivänä luin Dan Brownin Da Vinci -koodin loppuun, joten voin ilolla siirtyä kuluvan vuoden haasteen pariin.

Alun perin päätinkin, että otan viime vuoden lukuhaasteen iisisti ja käytän suurimman osan haasteesta siihen, että luen kirjahyllyni lukemattomia kirjoja. Suunnittelin myös lukevani kaikki Potterit ensimmäistä kertaa englanniksi, Frank L. Baumin Oz-sarjan sekä Kingin Musta torni -sarjan uudelleen - kun Oz-viittaukset selkenevät. Sen lisäksi päätin lukea lisää kotimaista sarjakuvaa, kun se projekti jäi edellisvuodelta kesken. No, enpä lukenut Pottereita, Ozia, saati Mustaa tornia. Mutta luin paljon muuta. Tässä viime vuoden haastelista lyhyine arvioineen. Tähdellä merkityt teokset ovat niitä, joita luin tämän vuoden puolella.



1. Kirjassa muutetaan - Diana Wynne Jones: Rönsyilevä talo (House of Many Ways). Olen aivan innoissani Diana Wynne Jonesin tyylistä. Henkilöhahmot ovat epätäydellisiä ja siksi kiinnostavia. Juoni ja tapahtumat etenevät aivan eri suuntiin kuin olettaa ja kaikessa on pieni huumorin pilke. Myös miljööt ovat aina kiinnostavia. Olen lukenut tämän romaanin jo aiemmin ja luin sen nyt uudestaan, jotta saisin päätettyä, mitä luen 11 - 12-vuotiaille oppilailleni kevään lukukirjana. No, tämän tietenkin. Kirja sijoittuu samaan maailmaan kuin myös Ghiblin animaationa tunnettu Liikkuva linna (lemppari-Ghiblini, muuten) ja siellä on myös tuttuja hahmoja: Sophie, Calcifer ja raivostuttavan ihana Howl. Kirjan päähenkilö on kuitenkin lukutoukka Charmain, joka muuttaa velho-isosetänsä taloon pitämään siitä huolta tämän poissaolon ajaksi. Rentouttavan lukuloman sijaan hän kohtaa kaaoksen, rönsyilevän talon, Kulkuri-nimisen koiran ja velhon oppipojaksi haluavan Peterin. Tämä kirja on ihana. [Kirjasto.]

2. Kotimainen runokirja - A. W. Yrjänä: Angelus. Yrjänä oli teinivuosieni tärkeimpiä idoleita. Analysoin Arcanan puhki äidinkielen lukupäiväkirjassani. Angelus ei ole läheskään niin pysäyttävä ja koskettava, mutta Yrjänän tyylin ja maneerit tunnistaa kyllä. Paikoitellen Yrjänä osaa kuitenkin kiteyttää olennaisen ajatuksen kaiken filosofisen jargonin keskellä. [Oma hylly.]

3. Kirja aloittaa sarjan - Margaret Weis & Tracy Hickman: Lohikäärmeen siipi (Dragonwing). Kuolemanportti-sarjan ensimmäinen osa on haastava luettava. Maailma on fyysisesti niin erilainen kuin muissa fantasiaromaaneissa, että tähän vertikaalisella akselilla tapahtuvaan matkustamiseen totuttautuminen vaatii aikaa. Kirjassa on ihmisiä, haltioita ja kääpiöitä, muinaisia velhoja ja lohikäärmeitä, mutta miljöö on tosiaan poikkeuksellinen. Pitää lukea lisää, jotta pääsee kiinni hahmoihin. Eniten kuitenkin ärsytti kerronta. Ehkä vika on suomennoksessa, mutta kaikkitietävä kertoja, joka fokalisoi aina välillä eri hahmoihin, ei aina toiminut. Ja kun fokalisaatio muuttui vielä välillä kyseisen hahmon minäkerronnaksi, niin sitten oltiin jo sellaisessa pisteessä, että kirjoittamisen opettajaa ärsytti. [Oma hylly.]

4. Kirjan nimessä on jokin paikka - Belinda Jones: I Love Capri. Kirjaston ota ja jätä -hyllystä poimittu englanninkielinen hömppäkirja kääntäjänä työskentelevästä Kimistä, jonka elämä junnaa paikallaan, kunnes tuntematon isoisä kuolee ja jättää äidille perinnöksi vaatekaupan Caprilla. Suvustaan vieraantunut ja ongelmainen Kim matkustaa äidinsä kanssa Caprille selvittämään sukujuuriaan ja omaa identiteettiään. Rakkaushan siellä tulee vastaa kaikkien ihanien italialaisten kohteliaisuuksien lomassa. Kirjan parasta antia on vivahteikkaat miljöökuvaukset, jotka saavat kaipaamaan ulkomaan matkalle. En ymmärrä, miksi näihin kirjoihin pitää väen vängällä iskeä se romanssi, kun mieluummin vain nauttisi kolmekymppisen naisen identiteettipohdinnoista ja äitisuhteen selvittelyistä. Onneksi teoksen loppu ei ollut niin kliseinen kuin pelkäsin! Kiva välipala, mutta laitan kiertoon. [Kirjaston ota ja jätä -hylly.]

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit -  Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3: Lapsuus Lähi-Idässä (1985 - 1987) (L’Arabe du Futur 3. Une jeunesse au Moyen-Orient [1985 - 1987]). Sattoufin omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin kolmas osa ei petä odotuksia. Syyrian ja Ranskan olojen vastakkainasettelu, uusi tuleva perheenjäsen ja ympärileikkaus hämmentävät pientä Riadia, joka leikkii Conan Barbaaria ja haaveilee jättikokoisesta robottilelusta. Historia ja henkilökohtainen arki kohtaavat tässä hienossa teoksessa, jota suosittelen lämpimästi kaikille. [Kirjasto.]

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa - Sofi Oksanen: Norma. Oksasen tuorein on maagista realismia tihkuva kuvaus kampaamoalan taustalla rehottavasta kohtuvuokrauksesta. Päähenkilö Norma selvittää äitinsä kuolemaan johtaneita syitä sekä sukunsa taustoja yrittäen samalla piilottaa oman erikoislaatuisuutensa. Osiin jaettu kirja paljastaa vyyhtensä vähän kerrallaan ja toimii rakenteeltaan mainiosti. Oksasen kerrontatyyli on vain paikoitellen haastavaa, koska hän jättää niin paljon sanomatta ja lukijan on pakko tehdä omia tulkintoja virkkeiden välisistä siirtymistä. Se vaatii keskittymistä. Norma ei ole helppolukuinen teksti, mutta tarpeeksi kiinnostava yhteen lukukertaan. [Siirtyy kirjahyllystä eteenpäin.]

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - Margaret Weis & Tracy Hickman: Tulimeri (Fire Sea). Kuolemanportti-sarjan kolmas osa vie Haplon kiviseen maailmaan, jossa planeetan tulinen ydin on haipumassa ja tuhoamassa siellä asuvia kansoja. Ei niin kiinnostava kuin toinen osa, mutta paremmin kirjoitettu kuin ensimmäinen. Ensimmäisessä osassa esiintynyt Alfred-sartani palaa tässä kuvioihin ja täytyy todeta, että kyseessä on äärimmäisen raivostuttava ja rasittava hahmo. Teoksen kahlaaminen oli jokseenkin puuduttava kokemus ja lukijana turhauduin vihjailuihin siitä, mitä oli tapahtumassa ja miksi. Hahmot olivat juuri muistamassa asioita, joilla oli merkitystä, mutta eivät sitten kuitenkaan muistaneet ja kerrankin olin lukijana valmis kiljumaan, että vääntäkää nyt, jumalauta, joskus jotain rautalangasta. Katsotaan, miten neljäs osa uppoaa. [Oma hylly.]

* 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus). Ollaan teinien kanssa tutustuttu jännityskirjallisuuteen ja dekkareihin, ja opeteltu, miten jännitystä kirjoitetaan tekstiin. Päätin siinä hengessä lukaista virolaisen Indrek Harglan 1400-luvun tallinnaan sijoittuvan dekkarin, jossa apteekkari Melchior toimii aikansa Hercule Poirotina. Kirja käynnistyy hitaasti, mutta toisen murhan jälkeen homma menee kiinnostavammaksi. En arvannut syyllistä, mutta arvasin tiettyjä seikkoja lopputulemasta, joten olen ihan tyytyväinen. Loppujen lopuksi ihan positiivinen yllätys. Miljöö oli poikkeuksellinen, joten siitä plussaa. [Kirjasto.] 

9. Kirjan kansi on yksivärinen - Arturo Pérez-Reverte: Yhdeksäs portti eli Richelieun varjo (El club Dumas). Olen katsonut Yhdeksäs portti -elokuvan pariin otteeseen ja nauttinut kovasti sen mystisestä ja okkultistisesta tunnelmasta (ja Johnny Deppistä). Elokuva jättää kuitenkin huomiotta kirjassa olevan tärkeän juonen ja teemallisen kokonaisuuden, mistä kertoo ja kirjan alkuperäinen nimi. Kirjanmetsästäjä Lucas Corso etsii toimeksiannosta harvinaisuuksia - eikä aina niin rehellisin keinoin. Hän saa tehtäväkseen selvittää, onko keskiaikainen harvinaisuus Yhdeksäs portti väärennös vai ei. Samaan aikaan hän saa käsiinsä käsinkirjoitetun luvun Alexandre Dumas'n Kolmesta muskettisoturista, minkä autenttisuus hänen on myös varmistettava. Fiktio lomittuu Corson elämään, kun häntä alkaa seurata arpinaamainen "Rochefort". Samalla Corso sovittaa Dumas'n klassikkoteoksen henkilöhahmojen rooleja ympärilleen ja yrittää selvittää, mitä kummaa on tekeillä. Teos oli virkistävä ja kirjallisuutta harrastavalle lukijalle nautinnollinen lukukokemus. Parasta oli vertailla Yhdeksännen portin kolmen kappaleen sisältämiä puupiirroksia toisiinsa. Todettakoon, että luin sitä paikoitellen liian väsyneenä, kun loppukohtauksen sisältökin oli unohtunut seuraavana päivänä. [Oma hylly.]

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja - Sarah J. Maas: Lasipalatsi (Throne of Glass). Sisko osti tämän minulle joululahjaksi, joten siinä mielessä perheenjäsenen valitsema kirja. Lasipalatsi aloittaa Throne of Glass -nimisen eeppisen fantasiasarjan, jonka pääosassa on vain 18-vuotias salamurhaaja Celaena Sardothien. Celaenan on taisteltava vapaudestaan joukossa haasteita, joiden voittaja pääsee kuninkaan Miekaksi. Tarina sijoittuu maailmaan, jossa magia on kielletty lailla, ja jota hallitsee yksinvaltiutta tavoitteleva kuningas. Teos oli ihan viihdyttävä, joskin paikoitellen nopeat kerronnan fokalisaation muutokset välillä hieman häiritsivät. Olen myös alkanut kiinnittää liikaa huomiota tarinan tempoon, ja jos se juoksee, en jaksa keskittyä nautiskelemaan tapahtumista. Alan olla myös liian vanha näihin “18-vuotias supertappaja” -päähahmoihin, kun 18-vuotias on vielä ihan lapsi. Mutta maailma on kiinnostava, kuten myös osa hahmoista, joten aion lukea myös jatko-osat. [Oma hylly.]

11. Kirjassa käy hyvin - Philip Pullman: Vedenpaisumus (The Book of Dust 1: La Belle Sauvage). Universumin tomu -trilogian esinäytös, ensimmäinen osa Pullmanin uutta sarjaa on vahva näyte siitä, miten kirjoitetaan kaikenikäisille sopivaa, kaunistelematonta fantasiaa. Kirjan päähenkilö, 11-vuotias Malcolm todistaa yhdessä daimoninsa Astan kanssa outoa tapahtumaa venematkallaan ja ajautuu sen johdosta mukaan vakoiluun ja toimintaan Konsistorin kirkkokurioikeutta vastaan. Hän tekee kaikkensa suojellakseen läheiseen luostariin piilotettua Lyra-vauvaa, mikä puolestaan johtaa villiin seikkailuun tulvan yllättämässä Oxfordissa. Vaikka pahoja, vaarallisia ja vakavia asioita tapahtuu, he kuitenkin saavuttavat tavoitteensa. Odotan innolla jatkoa ja ostan tämän hyllyynkin, jos se tulee joskus vastaan. [Kirjasto.]

12. Sarjakuvaromaani -  Harri Filppa: Kuolema meidät erotti. Sarjakuva-Finlandia-ehdokas, omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani puolison yllättävästä kuolemasta on koskettava kuvaus yksin jäämisestä ja kaikista niistä tunteista, mitä toisen poismenoon liittyy. Filppa yhdistää paikoitellen realistisia taustoja ja ruutuja karikatyyrimäisiin hahmoihin, mikä etäännyttää traagisista tapahtumista, mutta vetää samalla lukijan sisälle tarinaan. Ei-kronologisesti etenevä sarjakuvakerronta näyttää, miten vaikeaa on olla yksin ja yhdessä ihmisten kanssa, kun oma elämä on raiteiltaan. Rehellinen ja rohkea tarina, joka osui syvälle. [Oma hylly.]

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa - Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa. Virkistävän poikkeuksellinen satu pienestä tytöstä, joka kohtaa kaiken syövän kurnivamahaisen kissan. Tyttö lupaa kissalle ruokaa, jos tämä ei syö häntä. Mutta kuinkas sitten käykään? Fantastinen ja aivan upeasti kuvitettu tarina ahneudesta ja siitä, miten pienikin tyttö voi muuttaa maailmaa. [Kirjasto.] 

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Det som inte dödar oss). Lagercrantzin romaani on itsenäinen jatko-osa edesmenneen Stieg Larssonin Millennium-trilogialle. Koska pidän Lisbeth Salanderin hahmosta, halusin lukea lisää häntä käsitteleviä kirjoja. Rikosromaani noudattelee Larssonin tyyliä, mutta poukkoilee lukujen sisällä vielä enemmän kertojafokalisaation vaihtelulla. Jopa hieman liikaakiin. Lisäksi hahmot jäivät paikoitellen varsin pinnallisiksi verrattuna Larssonin paikoitellen intiimiin kerrontaan. Tarina kertoo tekoälystä, hakkeroinnista ja uutta skuuppia metsästävästä Mikael Blomqvistista ja siinä liikutaan Ruotsissa, Suomessa ja USAssa. Lisbethin hahmo ei pääse oikeuksiinsa, vaikka tarina onkin kiinnostavasti rakennettu ja uusi hahmo Lisbethin menneisyydestä saa tilaa. Tekniset selitykset vievät myös liikaa kappaletilaa suhteessa hahmojen motiiveihin ja siihen, miten juonenkäänteet viedään loppuun. Esimerkiksi Andrein tarinan olisi voinut kirjoittaa paljon paremmin. Pienoinen pettymys, vaikka teosta lukikin ihan mielellään. [Oma hylly.]

* 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja - Dan Brown: Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code). Halusin alun perin lukea tähän kohtaan pitkän tauon jälkeen Tarun sormusten herrasta, mutta miehellä on se nyt kesken. Ja halusin jotain nopealukuista, joten otinpa tulevaa Pariisin matkaa ennakoiden Brownin menestysromaanin taas luettavaksi. Sen suomentaja, Pirkko Biström, on saanut WSOY:n kirjallisuussäätiöltä palkinnon vuonna 1999. Brownin romaanit ovat mukavaa, kevyttä höttöä. Parasta niissä on jännityksen rakentaminen (sen Brown osaa) ja matkakertomusmainen ote, jonka jälkeen tekee mieli lähteä taideturistiksi. Heikoimmillaan Brown on naishahmojen kuvaajana ja siinä, että hän jännitystä rakentaessaan aliarvioi välillä sekä lukijaa että näitä naishahmojaan. [Oma hylly.]

16. Kirjassa luetaan kirjaa - Ransom Riggs: Kolkko kaupunki. Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista (Hollow City). Sarjan ensimmäinen osa vakuutti eriskummallisilla tapahtumillaan ja huikeilla, aidoilla valokuvillaan. Riggs jatkaa suoraan edellisosan tapahtumista, jossa lapset ovat juuri pelastaneet linnuksi muuttuneen neiti Peregrinen ja pakenevat vihollisiaan merellä. Epätoivoisten lasten tie vie läpi eri silmukoiden ja aikakausien kohti sodan runtelemaa Lontoota, jossa he toivovat voivansa muuttaa neiti Peregrinen takaisin ihmiseksi. Yllättävät juonenkäänteet, lasten neuvokkuus ja ne upeat valokuvat ovat tarinan parhaimmistoa. Suosittelen sarjaa lämpimästi niille, jotka vähän vieruksuvat perinteistä fantasiaa, mutta nauttivat kummallisuuksista. Ja lapsethan lukevat tässä vanhoja, outoja tarinoita. [Kirjasto.]

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa -  Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Tämä edellisvuoden Sarjakuva-Finlandia-ehdokas on asiantunteva journalistinen teos naisiin kohdistuvasta verkkovihasta. Teoksessa kerrotaan usean häirintää ja uhkailua kokeneen naisen tarina, haastatellaan aiheeseen perehtyneitä tutkijoita ja annetaan ääni jopa kahdelle häirikölle. Sarjakuva sisältää myös ohjeita, miten toimia, jos joutuu häirinnän kohteeksi internetissä. Varsin suositeltava teos kaikille, erityisesti yläkouluihin ja lukioihin. Oli pakkohankinta myös omaan hyllyyn. [Kirjasto.]

* 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Mark Salisbury (toim.): Burton on Burton. Päivitetty laitos Tim Burtonin ohjaajaurasta aina Disney-animaattorista Corpse Brideen saakka. Burton itse kertoo ohjaajaominaisuksistaan, elokuvientekoprosessista sekä yhteistyöstä Johnny Deppin ja muiden elokuvatähtien kanssa. Fanille erittäin kiinnostava paketti, jota luki mielellään. Teosta täydentävät valokuvat, Burtonin konseptipiirrokset ja loppuun koottu filmografia. [Oma hylly.]

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Mari Ahokoivu: Oksi. Vuoden 2018 parhaimpiin kuuluva sarjakuvaromaani kertoo karhuista, vanhemmuuden vaikeudesta, erilaisuudesta ja oman paikan löytämisestä. Tarinaan sekoittuu karhuun liitettyjä mytologioita, jotka Ahokoivu on kuvittanut tunnelmallisin ja voimakkain vesivärein. Koskettava kertomus, jonka soisi olevan Sarjakuva-Finlandia-palkinnon voittaja. [Oma hylly.]

* 20. Taiteilijaelämäkerta - Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland. Välähdyksiä nimimerkin takaa. Laitoin teinit lukemaan omaelämäkerrallisia teoksia henkilöhahmojen luomista ja kehitystä ajatellen. Tämä kyseinen Tom of Finlandia käsittelevä teos oli erään nuoren valinta ja otin sen sitten samoin tein itselleni luettavaksi hänen jälkeensä. Nopealukuinen, valokuvin ja piirroksin kuvitettu teos kertoo pääpiirteittäin Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin elämästä ja taiteilijanurasta. Hirveästi uutta tässä ei asiaan perehtyneille tule eikä kovin syvälle Laaksosen persoonassa mennä, mutta mielenkiintoista oli lukea taistelusta tekijänoikeksien puolesta Yhdysvalloissa - mitä varten mm. Tom of Finland Foundationkin perustettiin. Uskomaton kynänjälki välittyy myös tässä kirjassa. [Kirjasto.]

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi - Ville Ranta: Paratiisisarja. Ville Rannan piirrostyyli ei kuulu lemppareihini, vaikka mies kuuluukin Suomen parhaimpiin pilapiirtäjiin. Paratiisisarja kertoo jo nimensäkin perusteella paratiisista: Aatamista ja Eevasta ja kuinka he löysivät seksin ilot ja tuskailivat, tekevätkö he vastoin Jumalan tahtoa. Sarjakuvassa esiintyy myös kärttyinen Jumala, joka ei ole tyytyväinen vastaan hangoitteleviin ihmisiin. Jumala onkin tarinan kiinnostavin henkilö. Kirja ei kuulu mukavuusalueelleni myöskään uskonnollisen sisältönsä vuoksi. [Kirjasto.]

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - Margaret Weis & Tracy Hickman: Seitsemäs portti (The Seventh Gate). Kuolemanportti-sarjan päättävä teos kertoo, kuinka käy sartani-Alfredille ja patryni-Haplolle sekä kaikille niille maailmoille, joissa he ovat vierailleet. Roolipelien kehittäjinä tunnetun kaksikon kirjasarja on ollut tarinallisesti kiinnostava ja paikoitellen myös viihdyttävä. Olen myös pitänyt hahmoista ja näiden kehityksestä. Sarjan isoin ongelma on ollut kerronta, joka on jäänyt juonen varjoon. Hahmoista ei ole saanut irti kaikkea, mitä olisi voinut, jotta heidän kohtalonsa olisi koskettanut enemmän. Joskus tapahtumatkin etenivät turhan nopeasti ja ne oli kuvattu niin tönkösti, että piti palata taaksepäin ja ihmetellä, missä vaiheessa oltiin päästy tähän tilanteeseen. Parhaiten kerronnassa toimi Haplon koira ja siihen oli selvästi panostettu, ettei mitään selitetty auki, vaan koira nyt aina oli paikalla siellä, missä piti. Teossarjan viihdyttävin hahmo oli ehdottomasti Dragonlancen lukijoille tuttu hörhö velho, joka tässä sarjassa kutsui itseään Zifnabiksi (tai James Bondiksi, tai Dorothyksi tai Lukeksi). Populaarikulttuuriviittaus tässä päätösosassa liittyi Tähtien sotaan. Suomennoksena se ei toiminut ihan niin hyvin kuin alkuperäiskielellä. [Oma hylly.]

23. Kirjassa on mukana meri - Denis-Pierre Filippi & Silvio Camboni: Mikki ja hukkunut meri (Mickey et l'océan perdu). Ranskalaisen Glénat-kustantamon uutukainen, joka palauttaa rakkauden Mikin Disney-sarjakuviin. Visuaalisesti pysähdyttävä, värikäs ja taiturimainen sarjakuvaromaani sijoittuu steampunk-henkiseen tulevaisuuteen ja kertoo uuden energialähteen tutkimuksista ja kuinka asiat voivat mennä pieleen. Hahmot ovat virkistäviä: teetä juova Hessu ei ole pelkkä hönö ja Minni on tutkijaporukan pätevin. Mikki on se toimija, joka testaa asioita käytännössä. Upea teos, jossa on myös muutama ihana Barks-viittaus, joista nautin suunnattomasti. Kuuluu samaan sarjaan Mikin hulluimmat seikkailut -teoksen kanssa. Ehdoton helmi. [Oma hylly.]

24. Surullinen kirja - John Green: The Fault in Our Stars. Kahden teini-ikäisen syöpäpotilaan rakkaustarina on myyntimenestys, josta on tehty myös elokuva. Luin kirjan osin siksi, koska oppilaani sanoivat, ettei se ole niin hyvä kuin mitä sitä on hehkutettu. Kallistun hivenen heidän kannalleen. Tarina on koskettava ja nautin pienistä populaarikulttuuriviittauksista, mutta takaraivossani mietin koko ajan, etteivät hahmot ole uskottavia. Dialogi oli liian kikkailevaa teinien suuhun. Täytynee käydä oppilaiden kanssa keskustelua siitä, miten he teini-ikäisinä kokivat hahmojen käytöksen ja parisuhteen. Oliko se uskottava? Toisaalta suomalainen käännös voi muokata dialogia nuorten kieleksi. Surullinen teos oli joka tapauksessa, vaikka itkinkin vasta hautajaiskohtauksessa. Se tosin johtui osin myös siitä, että ajattelin isäni hautajaisia. Herkkiksenä itken kyllä melkein kaikelle. [Oma hylly, josta siirsin eteenpäin.]

25. Novellikokoelma - Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu’un m’attende quelque part). Gavaldan novellikokoelma on otteita rakkaudesta, vivahteikkaasti kuvattuja henkilöhahmoja ja paikoin traagisiakin kohtaloita. Näitä lukee sopivina iltapaloina ennen nukkumaanmenoa. “Päivän pääuutinen” ja “Katguttia” olivat rankimpia tarinoita pienten romanttisten höttösten joukossa. Gavaldan henkilökuvaus on herkullista ja siirrän tämän pokkarin juuri sen takia sanataidekoulun hyllyyn. [Ilmaishyllystä.]

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Kaoru Mori: Aron morsiamet 10 (Otoyome gatari, vol. 10). 1800-luvun Aasian aroille sijoittuva saaga täydentyy yhdellä mangapokkarilla per vuosi eikä ihme. Mori piirtää pikkutarkasti ja tekee laajaa taustatyötä niin miljöön kuin hahmojen pukeutumisen suhteen. Visuaalisesti tämä mangasarja on yksi ehdottomasti vaikuttavimmista, mitä olen lukenut. Sarja seuraa alueella elävien heimojen elämää ja nostaa joukosta nuoria naisia kertoen heidän tarinansa. Tässä numerossa seuraamme jälleen Amiraa ja tämän nuorta sulhasta, joka kokee paineita miehuutensa suhteen. Haukkametsästyksen kuvauksessa Morin upeat, hetkestä hetkeen siirtyvät ruudut ovat parhaimmillaan. Kuvaus viipyilee ja näyttää miljöön ja luonnon upeuden. [Oma hylly.] 

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta - Magdalena Hai: Kolmas sisar. YA-romaani on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja syystä. Olen pitänyt Hain hahmoista ja kirjoitustyylistä jo Gigi ja Henry -trilogian aikaan, mutta nyt hänen tyylinsä on kypsynyt ja parantunut entisestään. Teos kertoo noidista, identiteetistä, perheestä ja rakkaudesta, joka ei katsoa lajia saati sukupuolta. Royaumen planeetta, noitien valtakunta on elänyt mustan ja valkoisen noidan hallinnassa siitä lähtien, kun Kaaos-lohikäärme tuhosi puolet planeetasta ja pahamainen kolmas sisar varasti sen auringon. Nuoret noidat Lune ja Ciel ovat saaneet ja saamassa lauluaan, omaa noituuden identiteettiään, kun asiat menevätkin pieleen. Heidät lähetetään pakosalle Maahan, jossa he oppivat asioita sekä itsestään että historiastaan. Romaanin mangavaikutteisuus näkyy hahmojen ja näiden taikuuden kuvauksissa. Odotan innolla jatkoa! [Kirjasto.]

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä - Petteri Kantola: Ajan kanssa. Kesäni Marcel Proustin seurassa. Olin jostain syystä lukenut tämän kategorian tähän saakka väärin. Luulin, että kirjainten piti olla aakkosjärjestyksessä, mutta kyseessä olivatkin sanat. Huh. Kantolan sarjakuvaromaani kertoo kesästä ja itsensä tutkiskelusta metaforisena hahmona mukana kulkevan Marcel Proustin kanssa. Teoksen visuaalinen ilme on leijuva ja ilmava, mikä lisää tarinan unenomaisuutta. Pidin erityisesti siitä, kuinka hahmon menneisyys seuraa viivapiirroksina mukana. Myös virtahepo metaforana oli ihana, vaikka eniten pidinkin Muussi-nimisestä hirvestä (joka ei tosin ollut metafora)! Nautin Kantolan kuvakerronnasta ja ruutusommittelusta. Lisää tällaista. [Kirjasto.]

29. Kirjassa on lohikäärme - Margaret Weis & Tracy Hickman: Haltioiden tähti (Elven Star). Kuolemanportti-sarjan toisessa osassa patryni Haplo matkaa koiransa kanssa Arianukseen, uuteen, outoon maailmaan Kuolemanportin läpi. Hän kohtaa siellä haltioita, ihmisiä, kääpiöitä ja muinaisia jättiläisiä. Toinen osa on kirjoitettu (tai suomennettu) paremmin ilman kertojasekaannuksia, vaikka fokalisaatio vaihtelee luvuittain. Kirjan parasta antia on velho Zifnab, joka Dragonlace-sarjan lukijoille on varmaan melko tutun oloinen. Zifnab heittelee intertekstuaalisia viittauksia spekulatiiviseen fiktioon niin, että hiki tulee. Myös lohikäärmeen ja Zifnabin keskustelut ovat hilpeitä, kun taas muut hahmot jäävät tylsiksi ja mitäänsanomattomiksi. [Oma hylly.]

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. En oikeastaan tiedä, voiko koskaan sanoa lukeneensa Mike Pohjolan kirjan kokonaan, koska siinä on lukemattomia tarinamahdollisuuksia. Kirja on itsessään pieni roolipeli, jossa valitset hahmon, sille sukupuolen ja syntymäpaikan. Sitten astut 1910-luvun Suomeen huutolaislapsena selvittämään, mikä on kohtalosi: onnellinen, surullinen vai oikukas. Valinnat vaikuttavat tarinaan ja päähenkilön kohtaloon. Välillä seuraava käänne arvotaan sivun reunassa olevien noppien silmälukujen perusteella. Luin seitsemän eri versiota, mutta onnistuin silti vain raapaisemaan pintaa siitä vyyhdestä, jonka Pohjola on kirjaansa luonut. Olin mies ja nainen, saamelainen, juutalainen, tataari ja suomenruotsalainen. Olin kotoisin Karjalasta, Lapista, Savosta, Pirkanmaalta, Pohjanmaalta ja Lounais-Suomesta. Olin siviili, punakaartilainen ja suojeluskuntalainen. Kuolin lapsena viljapellolla, työläisenä tehdasonnettomuudessa ja sodassa. Piilouduin metsään, pakenin Ruotsiin ja kävin taistelemassa Karjalan puolesta. Kertaakaan en mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, mutta sain traumoja ja vammoja. Kirja kestää useampia lukukertoja valinnanmahdollisuuksien ja tuurin johdosta ja toimii kiinnostavana johdatuksena Suomen sisällissodan kuvaukseen tavallisen kansalaisen näkökulmasta. [Kirjasto.]

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - Noidan käsikirja (Supernatural World). Toisin kuin monilla muilla ikäluokkani ihmisillä, minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta Noidan käsikirjaan enkä siis näin ollen ole saanut sen kuvista tai tarinoista traumoja lapsuudessani. Kirjaa selatessa eniten ihmetytti suomalainen käännös: miksi alkuperäisen teoksen yliluonnollinen nimi oli muutettu Noidan käsikirjaksi, kun teos ei käsitellyt tapoja, kuinka tulla noidaksi? Teoksen pääosassa kuitenkin olivat erilaiset yliluonnolliset olennot ja ilmiöt. Mutta myönnettäköön, että tietyt kummittelutapaukset nostivat herkältä karvat pystyyn, joten en ihmettele, että jotkut ovat siitä pienenä ahdistuneet. Kirja antoi kuitenkin hieman hupia omaan hyllyyn. [Oma hylly.]

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet (The Carrie Diaries). Sinkkuelämää-sarjan Carrien viimeisestä lukiovuodesta kertova romaani on nopeasti ahmaistava kuvaus teini-ikäisen tytön ihmissuhdeongelmista 1980-luvun Jenkeissä. Pidin hillittömästi kirjaan perustuvasta tv-sarjasta, minkä takia kirja oli itse asiassa pienoinen pettymys. Carrien suhde edesmenneeseen äitiin sivuutettiin lähes täysin, myös kahdeksankymmentäluvun hämmentävä muoti ja aikakausi muutenkin oli aivan sivuosassa, mikä taas tuntuu olevan kummankin tv-sarjan kantava voima. Toisaalta kirja keskittyi nimenomaan Carrieen ja tämän näkökulmaan, vaikkakin tuntui, että olisi mieluummin tutustunut paremmin sivuhenkilöiden elämään ja ajatuksiin. Teinit osaavat olla niin tyhmiä. [Oma hylly.] 

* 33. Selviytymistarina - Jim Lovell & Jeffrey Kluger: Apollo 13 (Lost Moon: The Perilous Voyage of Apollo 13). Olen nähnyt Apollo 13:n vaiheista tehdyn elokuvan. Tämä on se kirja, johon elokuva pohjautuu. Vaikka teoksia ei pitäisi verrata, koska kyseessä on eri medium, tämä on niitä harvoja poikkeuksia, jolloin elokuva on kirjaa parempi. Jim Lovell on yksi niistä Apollo 13:n astronauteista ja tuo teokseen asaintuntijan näkökulman, mutta samalla se asiantuntijuus typistyy tekniseksi nippelitiedoksi ja tylsistyttäväksi faktatykitykseksi. Niinkin jännittävästä asiasta kuin avaruusmatkan ongelmista - ja vieläpä tositarinasta - saadaan aikaan näin järjettömän tylsä kirja. Kenties kerronta olisi kaivannut henkilökohtaisuutta ja enemmän tunteita, jotta tilanteeseen olisi kyennyt samaistumaan. Nyt tarina tuntui olevan enemmänkin “normipäivä avaruudessa”. [Kirjaston ota ja jätä -hylly.]

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta - Marko Raassina: Kullervo. Sarjakuvaromaani Kalevalan Kullervon tarinasta sisältää myös seppä Ilmarisen takoman kultaisen naisen. Romaani on naivistisesti kuvitettu, siinä hyödynnetään kertojanlaatikoissa kalevalamittaa, mutta myös jopa hivenen mangavaikutteista huumoria. Toimii kuulemma myös lapsille. [Kirjasto.]

* 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja - Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat. Tätä suositeltiin Helmet-lukuhaasteryhmässä. Kirja  sijoittuu Ceausescun Romaniaan ja kulttuurienvälisiin kohtaamisiin, rakkauteen ja perhesuhteisiin. Tarinan minäkertojana on suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär, jonka kautta lukija matkaa menneisyyteen. Kerronta etenee epälineaarisesti useiden takaumin kautta ja välillä hypitään ajassa saman luvun sisällä. Mutta silti pysyin hyvin perässä, missä mennään milloinkin. Erityisesti menneisyyden Romanian kuvaukset olivat kiinnostavia. [Kirjasto.]

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - Dan Brown: Alku (The Origin). Brownin kirjoissa parasta ovat taide-, kulttuuri- ja arkkitehtuuriviittaukset, jotka tekevät hänen romaaneistaan matkailumainoksia. Ehkä Brownia pitäisikin lukea kuvitettuina laitoksina. Tuorein romaani käsittelee jälleen uskontoa, mutta ottaa sen oheen tieteellisen, erityisesti teknologisen vastapainon, kun pohditaan, mistä ihmiskunta on tullut ja mihin olemme menossa. Robert Langdon seikkailee tällä kertaa Espanjassa Guggenheimin museossa ja päätyy Barcelonaan - seurassaan jälleen viehättävä kaunotar, koska se nyt kuuluu Brownin tyyliin. Kaksikko etsii murhatun tutkijan salasanaa, joka muodostuu hänen lempirunonsa säkeestä. Teos on viihdyttävä, helppolukuinen ja nopeasti ahmaistava ja myönnettävä on, että Brown osaa rakentaa jännitystä. Hänen naishahmoissaan on aina parantamisen varaa: tälläkin kertaa raivostutti teoksen lopun FedEx-viittaus, joka on nyt niin ilmiselvä, että tietämättömyys teki naispäähenkilöstä todella typerän oloisen. Eniten kuitenkin vaivasi se, että professori Langdonin koulutustaustan kerrottiin olevan kandi (bachelor of arts). Miten kandi voi olla professori, vai kutsutaanko Yhdysvalloissa kaikkia opettajia professoreiksi? Kyllä nyt Langdonin kaltaisen asiantuntijan pitäisi vähintään maisteri olla, helvetti. Mutta tulipa vain hinku lähteä tutkimaan Gaudín arkkitehtuuria Barcelonaan. [Oma hylly.]

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi - JP Ahonen: Belzebubs. Terapiaprojektina alkanut sarjakuva on päätynyt koviin kansiin ja levyä odotellaan. Death metal -bändistä kertovan strippisarjakuvan huumori nousee stereotypioista ja niillä leikittelystä sekä perhearjesta. Nerokasta huumoria, sympaattisia hahmoja ja tyttären mainio rakkaustarina saavat toivomaan lisää tällaista. Perheessäni on yksi  JP. [Oma hylly.]

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo - David Safier: Happy Family. Wünschmannien perhe-elämä on pielessä: äiti haaveilee uusista urista, isä on työuupumuksen kourissa, teini-ikäinen tytär potee rakkaudentuskaa ja identiteettikriisiä ja poikaa kiusataan koulussa. Sitten tulee noita ja muuttaa heidät hirviöiksi. Onnistuuko perhe vetämään yhtä köyttä ja purkamaan kirouksen, kun soppaan lisätään Dracula? Absurdi moderni satu on parhaimmillaan viihdyttävää hömppää ja perhe-elämän kriisien tiukkoja huomioita. Lukija ei tiedä, kehen samastuisi, joten samaistuu välillä kaikkiin. Kerronta voisi olla napakampaa ja paikoin myös viipyilevämpää, mutta luulen, että ongelma on saksankielisten ilmaisujen kääntämisessä suomeksi. Sopiva välipala kirjahyllystä. [Oma hylly.]

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama - Arman Alizad & Kauko Röyhkä: Armanin maailma. Ei ehkä ihan omaelämäkerta, mutta sisältää kuitenkin Arman Alizadin tarinan siitä, kuinka hän päätyi Iranissa syntyneestä pojasta Suomeen, ja mestariräätälistä Kill Arman -tv-sarjan tuottajaksi ottamaan turpaansa eli taistelulajien ammattilaisilta. Alizadin äänen kuulee, kun kirjaa lukee, mikä tekee kirjan persoonalliseksi positiivisella tavalla. Virkistävää vaihtelua lukea oikeista, todellisista ihmisistä kertovaa kirjaa. Tykkäsin kovasti. [Kirjasto.] 

40. Kirjassa on lemmikkieläin - Steven Hall: Haiteksti (The Raw Shark Texts). Muistinmenetys, oudot kirjeet, oman menneisyyden selvittäminen. Tästä alkaa Haiteksti, hämmentävä, tekstillä, sanoilla ja typografioilla leikkivä teos, jonka visiot menevät välillä niin syvälle, että päässä huippaa. Toisaalta tämä postmoderni teos on hillitön: tekstikatkelmista muodostunut hai muotoutuu jopa kirjan sivuille päähenkilön päiväkirjan teksteistä typografisesti muotoiltuna. Nautin syvästi juuri näistä kohdista, vaikka juoni olikin paikoitellen vähän laahaava. Mutta kun se lähti, se lähti lujaa. Ja päähenkilöllä on lemmikkikissa, joka seuraa mukana ja arvostelee kaikkia katsellaan. [Oma hylly.]

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - Timo Mäkelä: Vaaleanpunainen pilvi. Nappasin tämän sarjakuvaromaanin kirjaston hyllystä 100 suomalaista sarjakuvaa -haasteeseen ihan vain tekijän nimen perusteella. Luulen myös, että joku opiskelijoistani on muinoin käsitellyt teosta esseessään. Tai ainakin nimi on jossain määrin tuttu. Sarjakuva kertoo episodimaisia tarinoita neljän ihmisen välisistä suhteista, pettämisistä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Teoksen parasta antia on piirrosjälki, joka käyttää valoa ja varjoa realistisissa henkilö- ja miljöökuvauksissaan. Viiva on voimakas, mutta pehmeä ja paljastaa ihmisistä joskus enemmän kuin pelkkä teksti. Visuaalisesti kaunis tarina! [Kirjasto.]

42. Kirjan nimessä on adjektiivi - J. K. Rowling: The Casual Vacancy. Olen odottanut tämän kirjan lukemista. Suomennos on kuulemma tehty kiireessä eikä toimi niin hyvin. Siitä en osaa sanoa, mutta uskon monen Potter-fanin pettyneen tähän teokseen, koska se kertoo realistisesti nyky-Englannin pienestä, nurkkakuntaisesta kylästä. Yhden henkilön kuolema vaikuttaa moniin kylän asukkaisiin ja pikku hiljaa paljastuu petosten, salaisten rakkauksien, vihan ja ikävien perhesuhteiden vyyhti, jolla voi olla vain traagiset seuraukset. Rowlingin tarinankerrontataidot näkyvät tässäkin teoksessa, kun hän maalaa taitavasti usean päähenkilön sielunmaisemaa vaihdellessaan kertojafokalisaatiosta toiseen. Kaikki ovat raivostuttavia ja samalla todella inhimillisen sympaattisia (paitsi ehkä Simon, joka oli vain kamala isä). Rowling näyttää Englannin luokkayhteiskunnan ja sen aiheuttamien ennakkoluulojen mahdolliset seuraukset. Suosittelen lämpimästi. [Oma hylly.]

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle - Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Samaan aikaan suomeksi ja ruotsiksi ilmestynyt Hotakaisen elämäkerrallinen teos Kimi Räikkösestä on tähän mennessä myydyin kotimainen urheilukirja. Hotakainen ei tiedä mitään formuloista, mutta ei pelkää kysyä tyhmiä. Räikkösestä paljastuu Icemanin lisäksi keltaisen lehdistön esittelemä raikuli-Kimi, mutta myös huumorintajuinen ja lämmin perheenisä. Hotakainen kirjoittaa proosallisesti lisäten sopivia metaforia tarinan oheen huumoria unohtamatta. Teoksen ehdottomasti hauskin kohta oli kuvaus Kimin armeija-ajasta. Mutta tietyt alkoholinhuuruiset pätkät antoivat hieman yksioikoisen kuvan - olisin kuullut mielelläni enemmänkin Kimin perhe-elämästä, joskin ymmärrän, miksi se on pidetty yksityisempänä. [Laina kaverilta.]

44. Kirja liittyy johonkin peliin - Ernest Cline: Ready Player One. Tulevaisuuden dystopia, jossa suurin osa maailman ihmisistä pakenee arkeaan OASIKSEEN, alun perin VR-peliksi kehitettyyn virtuaalitodellisuuteen, jossa oma Avatar-hahmo voi käydä koulua, tehdä töitä, shoppailla - tai etsiä pelinkehittäjän testamenttaamaa Easter eggiä, jolla saa koko virtuaalitodellisuuden oikeudet itselleen. Moderni klassikko ammentaa 1980-luvun populaarikulttuurin estetiikasta niin miljöön kuin juonen suhteen. Täynnä ihania intertekstuaalisia viittauksia niin tv-sarjoihin, elokuviin, kuin video- ja roolipeleihin. Älä katso leffaa, vaan lue tämä kirja! Kasarilapsi arvostaa. [Oma hylly.]

* 45. Palkittu tietokirja - Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Miten ruokasi eli elämänsä. Vuoden 2012 Tieto-Finlandian saanut teos kertoo suomalaisten tuotantoeläinten matkasta syntymästä teurastamoon ja ruokapöytään. Teos pohjaa tutkittuun tietoon ja kirjoittajan omiin selvityksiin ja vierailuihin eri tuotantolaitoksilla. Se ei saarnaa, mutta ei kiertele kuvatessaan eläinten hyvinvointiin liittyviä epäkohtia. Toisaalta se myös korostaa sitä, miten hyvin eläinten asiat ovat Suomessa verrattuna ulkomaihin. Eniten hämmensi luomueläinten hoito homeopaattisin menetelmin. Se ei ainakaan nosta luomun arvostusta. Teos on palkittu ansaitusti ja saa pohtimaan omia valintoja kaupan lihaosastolla. Kasvissyöjäksi se ei minua saanut, mutta ainakin aion jatkossa katsoa vieläkin tarkemmin, mistä lihani on peräisin. [Kirjasto.]

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Jukka Behm: Pehmolelutyttö. Behm vieraili Olipa kerran... -lasten- ja nuortenkirjallisuustapahtumassa, joten piti tutustua tähän teokseen. Se on ravisteleva, pysäyttävä, vavahduttava tarina yläkouluikäisestä Emiliasta, joka myy aikaansa ja kuviaan miehille. Kirja on kirjoitettu Emilian näkökulmasta ja Behm on onnistunut vangitsemaan muka jo niin aikuisen, mutta kuitenkin vanhempiensa huomiota kaipaavan teinitytön äänen. Kun viattomuus kohtaa todellisuuden. Kirja ei kaunistele, vaan sanoo asiat niin suoraan, että aikuislukijaa melkein hirvittää. Teinille se voi olla hyvää vaihtelua. Tarvitsemme lisää tällaisia kirjoja nuorille. [Kirjasto.]

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - Ingrid Law: Lahja (Savvy). Mibs on täyttämässä 13. Ja kun Beaumontin perheen lapset täyttävät 13, he saavat yliluonnollisen lahjan. Mutta Mibsin syntymäpäivänä kaikki menee sekaisin: isä on joutunut sairaalaan ja Mibs veljineen ja uusine ystävineen hyppää salamatkustajaksi bussiin odottaen sen lähtevän sairaalan suuntaan. Suloinen, ennalta-arvaamaton nuorten fantasiakirja, jossa on kiinnostavia henkilöhahmoja ja toimivaa kerrontaa. Hyvän mielen kirja, jossa kaikki ei mene nappiin, mutta ainakin vähän sinnepäin. [Oma hylly.]

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö - Matt Forbeck: Star Wars: Rogue One. En ihan hirveästi huijaa, kun sanon, että olisin mielelläni voimakas naishahmo Star Wars -tarinassa. Rogue One kertoo nimensä mukaisesti elokuvan tarinan romaaniversiona. Teos on kirjoitettu pitkälti käsikirjoitusta mukaillen, mikä on myös sen ongelma. Kieli on turhankin helppoa eikä anna lukijalle oikeastaan mitään uutta suhteessa elokuvaan. Kirja olisi mahdollistanut hahmojen sisimpään ja ajatusmaailmaan pääsyn, mutta kirjailija hyödyntää sitä minimaalisesti. Jyn jää yhtä litteäksi hahmoksi kuin elokuvassa, mikä on todella sääli, sillä hän on se kiinnostavin hahmo tarinassa. Muissa Star Wars -elokuviin perustuvissa romaaneissa, joita olen lukenut, on sentään yritetty päästä kaunokirjalliselle tasolle. Tämä on vain juonen läpijuoksu. (Ja kyllä, jos pitäisi kuolla ennenaikaisesti, haluaisin kuolla kuten Jyn Erso.) [Kirjasto.]

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja - Rakkaus 2.0. Keski-Suomen sarjakuvaseuran keväällä julkaistu kuudes antologia käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta ja koostuu teeman ympärillä pyörivistä sarjakuvista. Jokaisessa tarinassa on myös ripaus tai saavillinen scifiä. Parhaiten sekä visuaalisesti että tarinallisesti toimivat Avin “Instafeel” ja Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittanut “Syöksykierre” sekä Juuso Laasosen “Aamukiimaa Orionin renkailla” (joka on nimenä aivan järkyttävä, mutta visuaalisesti vaikuttava, joskin turhan porno makuuni). Avin kumpikin tarina tarjoaa Black Mirror -henkisen, pelottavan tulevaisuudenkuvan teknologian mahdollisuuksista. [Oma hylly.] 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Michael Crichton: Nyt (Next). Kirjaston seikkailutarinoiden esittelyhyllystä osui silmään tämä teos, joten otin suosituksen vastaan. Crichtonin Dinosauruspuisto- ja Kadonnut maailma -teokset olivat varsin viihdyttäviä ja niin oli tämäkin. Crichton kertoo geeniteknologiasta, lääketeollisuuden nykyhetkestä, transgeenisistä eläimistä ja siitä, miten Yhdysvaltain lainsäädäntö on monin osin pielessä, kun puhutaan geenien patentoinnista ja kudosten käytöstä tieteellisessä tutkimuksessa. Popularisoitua tiedettä (lähteet merkitty teoksen loppuun) tekijältä, jolla on antropologin ja lääkärin koulutus. Helppolukuista - ainoastaan henkilöiden määrä oli hieman liian suuri. Kun kirjaa luki silloin tällöin sängyssä ennen nukkumaanmenoa, oli jo ehtinyt unohtaa, kuka tämä tyyppi oli ja mikä sen tavoite olikaan. Onneksi kaikki langat sidottiin lopussa yhteen. [Kirjasto.]



1.5.2018

Tiede sanoi POP Turussa

Lauantaina 28.4. Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seura järjesti Valtavirrasta marginaaliin - ulkopuolisuus populaarikulttuurissa -nimisen seminaarin. Seminaarin yhteistyökumppanina oli Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaine, mikä mahdollisti tapahtuman järjestämisen yliopiston tiloissa, Sirkkalan kampuksella. Se näkyi myös seminaarin esiintyjissä, joista moni oli erikoistunut musiikintutkimukseen.


Seminaari oli jo monipuolisen ohjelmakattauksensa puolesta varsin kiinnostava, mutta minulle se oli merkittävä askel urapolullani, koska minut kutsuttiin sen keynote-puhujaksi. (Niille, jotka eivät ole varmoja, mitä keynote tarkoittaa, se on seminaarin tai konferenssin pääpuhuja, tyypillisimmin kyseisen teeman asiantuntija ja alansa isoja nimiä. Se, jolle maksetaan tilaisuudesta vähintäänkin matkakulut.) Kyseessä oli toinen keynote-luentoni, joten kunnia oli suuri ja jännitys valtava. Viimeistelin puhettani vielä perjantaina ja kasasin dioja hostellissa puolenyön aikaan naapurihuoneen asukkaan kuorsauksen saattelemana. Mutta hyvä siitä tuli, ainakin palautteen perusteella.

Nimesin keynote-luentoni tämän blogini mukaan eli puhuin otsikolla "Akateemisen ja populaarin välimaastossa. Kun tyttö Aku Ankkaa halusi tutkia". Keynoteni käsitteli omaa polkuani tutkijana hyvänä esimerkkinä siitä, millaisia ennakkoluuloja populaarikulttuurin tutkija voi urallaan kohdata niin akatemian kuin Ankkalinnankin (eli sen muun väestön) taholta. Esittelin muutaman kiinnostavan forum-keskustelun aiheesta, joista tässä alla yksi, joka on peräisin potku.netin keskustelupalstalta. 

Lähteenä ollut pätkä ja koko keskustelu on luettavissa täältä
Samaan syssyyn voin todeta, että aina voi lukea meriitiksi sen, jos sinut mainitaan vauva.fi-foorumilla...

Perustelin myös miksi sitä Aku Ankkaa pitää tutkia eli jaoin muutamia olennaisuuksia viime keväänä tekemästäni kyselytutkimuksesta ja Aku Ankan merkityksestä suomalaisille. Niistä voi lukea lisää Sarjainfon artikkelista 4/2017, josta kirjoitin tarkemmin täällä
Lopuksi koostin muutaman olennaisen perustelun, miksi on tärkeää tutkia populaarikulttuuria: 
  1. Jos aihetta ei ole tutkittu, sitä pitää tutkia. Koska tutkimus on itseisarvo.
  2. Ihminen on kulttuurinen eläin. Kun me tutkimme kulttuuria, me tutkimme ihmistä.
  3. Populaarikulttuuri on aikansa tuotetta. Se kuvaa niitä historiallisia, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia konteksteja, joissa se on luotu.

Näistä asioista puhuinkin jo hieman Tampere Kuplii -postauksen yhteydessä, mutta haluan tuoda esille myös yleisöstä tulleen olennaisen huomion. Ihmisten arvot ja maailmankuva voivat perustua fiktiivisten tarinoiden ja niissä esiintyvien hahmojen pohjalle. Jotta voidaan ymmärtää ihmistä, on tutkittava näitä fiktiivisiä ilmiöitä - eli siis populaarikulttuuria.

Tästä ääriesimerkki on Kapteeni Amerikka -sarjakuvien käsikirjoittajien saamat tappauhkaukset Hail Hydra -yllätyskäännöksen myötä pari vuotta sitten. Näistä pahin oli tämä, nyt tumblrissa luettavissa oleva teksti. Oli kyseessä trolli tai ei, ihmisten tunnepitoiset reaktiot populaarikulttuurin tuotteisiin, tarinoihin ja hahmoihin voivat olla häkellyttäviä. Siksi näitä ilmiöitä pitää tutkia ja näin niitä voi perustella esimerkiksi rahoitushakemuksissa.

Päätin puheeni jakamalla muutaman henkilökohtaisen tavoitteen akateemisella uralla. Todettakoon, että aion olla seuraavan viiden vuoden sisällä alani päivystävä dosentti. Lisäksi haluan muuttaa alla olevaa urbaanin sanakirjan määritelmää sinne positiivisempaan suuntaan. (Tämäkin oli löytö internetin ihmeellisestä maailmasta.)



Yhdeksästä puoli kuuteen kestänyt seminaari herätti paljon ajatuksia. Riikka Taavetti toi esitelmässään esille sen, miten viime vuonna julkaistu Tom of Finland -elokuvassa  sotasankaruus oli tapa tuoda homous esille hyväksyttävänä. Sota-ajan muistelu on yksi osa suomalaista kansallista kertomusta ja sota itsessään voidaan nähdä liminaalitilana, jossa homous on mahdollista ja jopa normaalia käytöstä. Mutta sodan jälkeen seurasi "kollektiivinen muistinmenetys", mikä aiheutti sen, ettei sodan aikana tapahtuneista asioista puhuttu. Kannattaa myös lukea Antu Soraisen Tom of Finlandia käsitteleviä artikkeli AntroBlogista

Aila Mustamo puhui natsimetallin toiseudesta ja siitä, miten rock-musiikin tarkoitus on järkyttää. Ja kun kirkonpolttometalli ja saatana eivät enää järkytä tarpeeksi, siirrytään natseihin.
Kiinnostavaa oli kuulla, millaista palautetta Mustamo oli saanut esimerkiksi artikkelinsa tarkastajilta. Tutkijankin olisi kuulemma pitänyt tuomita natsit tieteellisessä tekstissään. Natseista ei siis voi puhua neutraalisti edes tutkimuskontekstissa.

Riikka Taavetti ja Tom of Finland satavuotiaassa Suomessa
Lisäksi nautin hieman liikaa sarjamurhaajia käsittelevistä puheenvuoroista, sain muutaman hyvän tieteellisen lähdevinkin liittyen steretypioihin ja kulttuuriseen identiteettiin ja söin todella hyvää omenapiirakkaa. Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Ja loppujen lopuksi olisi voinut olla melkein pidempikin, koska osa esitelmistä oli vain 15 minuutin mittaisia ja sellaisen aikana ehtii vain raapaista pintaa!


Katja kiittää ja kumartaa. Toivottavasti Tiede sanoo POP ensi vuonnakin!

18.11.2016

Fiilistelyä ja visiointia Oulun sarjisfestareilla

Kiersin maisemareittiä asemalta kaupunginkirjastolle.

Olin käynyt aiemmin tasan kerran Oulussa reilu vuosi sitten. Päivän mittainen visiitti Oulun yliopistolla järjestetyille kulttuurintutkimuksen päiville ei antanut minkäänlaista kuvaa kaupungista. Mutta nyt minut oli kutsuttu Oulun sarjakuvafestivaalien akateemisen osion eli Arctic Comics -seminaarin keynoteksi, joten päätin ottaa kaiken ilon irti parin päivän visiitistäni.
Ainut harmi oli se, että sopivin bussi oli Oulussa vasta 10.50, mikä tarkoitti sitä, että missasin (jällkeen kerran) kollegoideni Aino-Kaisan ja Essin esitelmän Jessica Jonesista. (Edellisen kerran missasin sen Uses of Fantasy -konffassa.) Mutta ehdin kuitenkin kuuntelemaan festivaalin taiteellisen johtajan, Harri Filpan esitelmää ruutusiirtymistä. Luvassa oli myös norjalaisen sarjakuvan nykytilaa sekä Finfarista tutun kollegani, Tolkien-tutkija Jyrki Korpuan uusi aluevaltaus - esitelmä Sandmanin mytologioista.

Oma esitelmäni alkoi kahdelta ja tajusin heti, että minun olisi pitänyt löpistä esitelmäni ääneen vaikka bussissa. Silloin ajankäyttö olisi hahmottunut paljon selkeämmin. Vaikka minulla oli keynotena pitempi aikaslotti, olin survonut esitelmääni siitä huolimatta liikaa asiaa ja jouduin hieman juoksemaan lopun, jotta sain kaiken olennaisen sanottua, ja jotta kysymyksille jäi aikaa.

Esitelmöin siis aiheesta "How to Study Donald Duck? Fantasy and postmodernism in the Disney Comic" - otsikko, joka mukaili Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin Kuinka Aku Ankkaa luetaan -teoksen englanninkielistä käännöstä. Viittasin kyseiseen teokseen ja aiempaan Disney-tutkimukseen ja esittelin sitten omaa tutkimustani ja sitä, miten Disney-sarjakuvia voi ja pitäisi tutkia - enemmän. Ajankäytöllisistä ongelmista huolimatta esitelmä meni ihan hyvin ja joitakin kommenttejakin tuli aiheeseen liittyen.

Katja luennoi antaumuksella. Kuva: Aino-Kaisa Koistinen
Oulun kirjaston vasta avattu sarjakuvaosasto oli muutenkin aika jees. Varsinkin taiteen osalta voisi olla jopa ihan kateellinen...
Sarjakuvakirjasto Sarjastoa vartioi Juggis Aallon Sandman (2001).
Akateemisen ohjelman päätyttyä teimme pienellä Finfar-porukalla ex tempore -visiitin Galleria 5:ssä olleeseen Vikasietotila-nimiseen näyttelyyn. Pekka ja Teija Isorättyän näyttelyssä oli kineettisiä veistoksia - rollaattoreilla kulkevia vanhusrobotteja, jotka aktivoituivat liikkeestä. Hämmentävän hieno ja hivenen ahdistava. Vilkuilimme vielä pitsallakin, josko mummot olisivat selvinneet rappusista perässämme.

Vikasietotilassa oleva robomummo.
Perjantai-iltana oli luvassa vielä kaikenlaista ohjelmaa Kulttuuritalo Valveella, jossa sijaitsee ihanan absurdisti myös Turun sarjakuvakauppa. Sarjakuvakauppa oli aina vaaran paikka ja päädyinkin ostamaan sitä, mitä olin tullut hakemaan (Milla Paloniemen 112 osumaa), mutta myös jotain aivan muuta...

Puoli kuudelta alkoi festivaaligaala, jossa julkistettiin Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittajat ja avattiin Ilpo Koskelan näyttely. Näyttelyn avajaisissa oli tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa, mutta olimme vetäneet sen verran onnistuneet pitsaähkyt, etten kyennyt syömään mitään. Mutta ilmaissälä tarttuu aina mukaan - varsinkin, jos se ilmaissälä on sarjakuvia.

Festivaalin pääpaikkana toimi Kulttuuritalo Valve.
Ilpo Koskela: Fingerpori meets Alien.
Sarjakuvakilpailun voittajan julistus oli kuitenkin huikea hetki. Olin saanut palkituista töistä koostetun albumin kiitos-kassiini, mutten tietenkään ollut ehtinyt ja tajunnut sitä vilkaista. Siispä kilpailun voittaja tuli minulle aivan puskista: Avi Heikkinen sarjakuvallaan Syöksykierre, jonka olin itse vasta Avilta saanut ennakkovilkaistavaksi. (Olemme Avin kanssa tuttuja Keski-Suomen sarjakuvaseurasta ja kovia ankkafaneja molemmat.) Hyvä, etten päästänyt epämääräistä vingahdusta, kun kuulin tutun nimen mainittavan.

Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittaja Avi Heikkisen tyylinäytteitä.
Valveelta ilta jatkui Bingo-Galleriaan, jossa oli nimensä mukaisesti ihan oikeaa bingoa, Kuollut norsu -nimisen bändin pieni keikka (Täällä haisee paha jäi lahjakkaasti soimaan päähän) sekä burleski-esityksiä. Huomaa, että Katja kiinnittää burleskissa huomionsa olennaiseen, kun esityksen hienoin asia oli käsin tehty jättimäinen Aku Ankka -leimasin. En suostunut poistumaan bingosta ennen kuin olin saanut bingon ja tulihan se sieltä lopulta. (Palkinnon sai valita kahdesta sarjakuvasta - jee!)

Ote Jussi Hukkasen sarjasta "Maailman paskin nalle 2"
Lauantaina pyörähti itse festivaali kunnolla käyntiin. Tulin heti aamuyhdeltätoista kuuntelemaan Milla Paloniemen haastattelua uuden teoksen tiimoilta ja sain vielä omistuspiirroksenkin tuoreeseen 112 osumaa -albumiin. Luin sen kotimatkalla bussissa ja yllätyin sen tunnustuksellisuudesta, vaikka olinkin tiennyt sen varsin henkilökohtaiseksi. Parisuhdekriisien lisäksi Paloniemi kertoi avoimesti omasta syömishäiriöstään, mistä hän ei ole aiemmin kertonut sarjisblogissaankaan. Pisteet Millalle avoimuudesta ja rohkeudesta. Haastattelusta jäi parhaiten mieleen se, että Kiroilevan siilin luonut taiteilija nauttii erilaisista materiaaleista eikä pidä uusien, laadukkaiden kynien käytöstä. Paloniemi vitsaili, että tekee vielä joskus albumin vessapaperille. Se olisikin kiinnostava teos.

Petri Hiltunen vertaa tekstien ja kuvien suhdetta toisiinsa Mike Mignolan eduksi.
Petri Hiltusta on aina ilo käydä kuuntelemassa, oli hän missä conissa tahansa puhumassa. Tälläkin kertaa ohjelma oli sekä viihdyttävä että informatiivinen. En esimerkiksi tiennyt, että elokuvien sarjakuva-adaptaatiot auttoivat rikkomaan Yhdysvaltojen sarjakuvatuotantoa sensuroineen Comics Coden! CCA oli rajannut koodinsa koskemaan vain tiettyä sarjakuvamuotoa, mikä jätti ulkopuolelleen isokokoiset, mustavalkoiset sarjakuvat. Kauhuelokuvista adaptoidut sarjakuvat ottivat tämän formaatin haltuunsa ja "rikkoivat" sääntöjä kuitenkaan rikkomatta niitä virallisesti.

Vesa Kataisto ja taskareiden klassikoadaptaatiot
Eniten olin kuitenkin odottanut Vesa Kataiston esitelmää "Vapautettu Ankkalinna - Aku Ankan taskukirjasovituksia Dantesta Kaurismäkeen", minkä takia olin päättänyt lähteä kotiin myöhäisemmällä bussillakin. Kataisto kertoi, että Taskareita myydään noin 50 000 kappaletta kuussa, mikä on huomattavan paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta määrä tuntui silti huikealta. Taskukirjojen materiaali tulee suurilta osin Italiasta, jossa Topolino-lehti sai virallisen sopimuksen Disneyn kanssa ensin Mikistä (1935) ja sitten muista hahmoista (1939). Adaptaatioiden teon aloitti Guido Martina (1906-1991) parodiallaan Danten Helvetistä. Ja tämä tapahtui jo vuonna 1949! Guido käytti metatason siirtymiä ja kuten Dantekin, kommentoi oman aikansa kulttuuria.

Kataisto kertoi, että italialaisilla oli suhteellisen suuri vapaus adaptaatioidensa suhteen ja välillä niiden ronskeja sisältöjä piti myöhemmin sensuroida muualla Euroopassa, kuten esimerkiksi Saksassa.

Rohkenin myös kysyä itseäni jo jonkin aikaa askarruttaneen kysymyksen. Mikä siinä on, että nimenomaan italialaiset rakastavat metatason kikkailua ja parodisia adaptaatioita. Kataisto sanoi, ettei ollut perehtynyt asiaan, mutta epäili syiden taustalla olevan italialaisen kulttuurin satiirin perinteen sekä commedia dell'arten vaikuttaneen myös sarjakuviin.

Jos Petri Hiltusen luento aiheutti lampun syttymisen fuksivuonnani, niin tämä vastaus teki sen post docini suhteen.

Olen jo pitkään pohtinut näkökulmaa italialaisten Disney-sarjakuvien tutkimukseen ja tajusin tällä hetkellä, että tutkiakseni niitä minun on perehdyttävä laajemmin italialaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Ei riitä, että opiskelisin vain pelkkää kieltä - minun on tunnettava myös kulttuuria. Ja nyt kun se on sanottu (tai kirjoitettu) ääneen, minulla on syy ja motivaatio toteuttaa tämä suunnitelma ja selvittää mahdollisuudet opiskella italian kieltä ja kulttuuria tutkimustarkoituksessa.

Kiitos, Vesa! Kiitos Oulun sarjisfestarit!

Ennen pitkää bussimatkaa kotiin seikkailimme vielä Avin kanssa Oulun keskustassa turistihengessä. Avi esitteli kotikaupunkinsa hienoimmat nähtävyydet, eli Toripolliisin, joka oli minulle tuttu lähinnä Kari Korhosen Ouluun sijoittuvasta ankkasarjasta, ja kuuluisan "Paska kaupunni" -tägin, joka valitettavasti oli (vaihteeksi) maalattu piiloon.

Festarisaldo - kun pitkästä aikaa raaski jotain ostaakin.
Vasemmalla ylhäällä ilmaissälä: Ilpo Koskelan näyttelyavajaisteos, bingovoitto, sarjiskaupan näyte "Infernosta" ja Spiral - Syöksykierre -albumi. Sitten ostin Helkavirsiä-kokoelman (sain siihen Petrin nimmarin ja menin lupaamaan, että lähetän hänelle opiskelija-analyysin "Tummasta", jos saan siihen luvan), Neil Gaimanin minulle tuntemattoman Miss Finchin sekä Saga ykkösen muuttomyynnistä. 112 osumaa, Mad Tea Party III, ja huikean JP Ahosen ihana Belzebubs (josta edelleen pitäisi tehdä cd-levy-versio) ja Ink Retrospect ovat Turun sarjakuvakaupasta. Kuten myös Tove Janssonin Taikatalvi -kortti ja Tom of Finlandin Kake paperinukke -kortti.

Keynoteni mahdollisti minulle ilmaiset matkat ja yhden yön majoituksen sekä pääsyn festarilehteen. Alla siitä skannaus. Siinä on vain yksi virhe - tämänhetkinen hanketyöni ei liity mitenkään Disney-tutkimukseeni. Muuten kaikki on niin kuin pitääkin.



18.6.2016

Piipahdus Helsinki-päivässä: vintagea ja nahkatakkisia homomiehiä

Satuin pääkaupunkiseudulle viime viikonloppuna sopivasti Helsinki-päivän aikaan, joten päätimme piipahtaa siskon kanssa Kansallismuseon pihalle järjestetyssä Vintage-tapahtumassa. Piha oli täynnä rekkejä, kojuja ja nurmikolle levitettyjä vilttejä täynnä vanhoja vaatteita, asusteita ja esineitä. Haahuilimme kojusta toiselle ja hihkuimme, miten mikäkin kuosi sopisi niin hyvin nuorimmalle siskollemme - olisimme ponganneet hänelle eniten ihanuuksia.

Yritin etsiä kivoja, tyylikkäitä nahkahansikkaita, mutta koot eivät istuneet. Hatutkaan eivät ihan iskeneet, vaikka olen sitä mieltä, että niitä pitäisi olla enemmän. Mustat nahkasalkutkin jätin suosiolla sivuun, vaikka mahtava ompelulaukkuna toiminut veska olisikin ollut vain vitosen. Onnistuin olemaan sen verran tiukka itselleni, että jos epäilen, etten sitä käytä saati osaa käyttää, se saa jäädä ostamatta.

Porukkaa oli paikalla todella paljon ja aurinkoinen sää helli niin, että takki piti heittää kesken kaiken pois. Osa myyjistä tiesi tavaransa arvon ja pyysi vaatteista useita kymppejä. Osa myyjistä oli liikkeellä asenteella "kunhan pääsen tavarasta eroon" ja hinnoitteli tuotteensa muutamiin euroihin. Miltei pari tuntia siellä meni kierrellessä jokainen piste, mutta ei onneksi turhaan.

Vintage-pihakirppis. Seuraava järjestetään 31.7.
Olen metsästänyt vanhaa Roope-pankkia nyt jo usemman vuoden. Tämä oli kaikin puolin ehjä eli Roopen keppi sekä lasit olivat kunnossa ja maalipinta suhteellisen hyväkuntoinen. Lukkomekanismi ei kuulemma toimi, mutta sillä ei olekaan minulle merkitystä. Pientä kiillotusta Roopelainen vielä kaipailee, muuten olen erittäin tyytyväinen vitosen löytööni.
 
Nyt minullakin on oma Roope-pankki!

Helsinki-päivän kunniaksi osassa museoista oli ilmainen sisäänpääsy, mutta Taidehallin näyttely oli kuitenkin maksullinen. Sen kympin maksoin kuitenkin mielelläni, jotta pääsisin katsomaan Tom of Finland - The Pleasure of Play -näyttelyä. Siskoakaan ei hirveästi tarvinnut suostutella mukaan katsomaan Suomen kenties kuuluisinta taiteilijaa, jonka arvostus ja suosio on vain noussut viime vuosina. Esittelen Tom of Finlandin joka syksy sarjakuvakurssillani ja ajattelin, että näyttelystä saa myös lisämateriaalia opetukseen.


Näyttely avattiin 7.5. ja se jatkuu aina elokuun seitsemänteen päivään saakka. Taidehallin näyttelyssä on esillä yli 200 Tom of Finlandina tunnetun Touko Laaksosen (1920-1991) taideteosta ja se on siten laajin Suomessa järjestetty näyttely. Kokonaisuus kattaa taiteilijan uran alkuvuodet 1930-luvulta aina hänen kuolinvuoteensa 1991. Samalla se kertoo kirjaimellisesti kuvien kautta hänen kehittymisensä miesvartalon kuvaajana: varhaisista töistä näkee vartalon mittasuhteiden keskittyvän yläkroppaan, joten jalat jäävät suhteellisen lyhyiksi. 1960-luvulla mittasuhteet muuttuvat realistisemmiksi ja värikkäät guassityöt jäävät sivuun tarkkojen lyijykynä- ja tussipiirrosten vallatessa alaa.

Ja niistähän Tom of Finland on tuttu: uskomattoman realistisista, tarkoista varjostuksista, jotka nostavat nahkasaappaiden ja -takkien kiillon ja pullistelevat, myöhemmässä vaiheessa jo luonnottoman liioitellut lihakset (sekä elimet) esiin paperilta.

Ton of Finlandin töitä käytettiin mm. kondomimainoksissa
Taidenäyttelyn kiinnostavimpia piirteitä olivat vitriineissä esillä olleet muistikirjat ja näihin kootut kuvakollaasit. Muistikirjoihin oli koottu lehdistä leikattuja kuvia miehistä erilaisissa asennoissa, erilaisia ilmeitä ja asukokonaisuuksia, joista valtaosa tietenkin uniformuja. 

Ikonisen tyylin tunnistaa heti.
Nimetön (1963) Mustekynä ja muste paperille.


Tom of Finlandin eroottiset ja pornografiset teokset, joissa kuvataan miesten välistä seksuaalista aktia liioitellusti, ovat usein herättäneet pahennusta. Taidehallin näyttely haluaa korostaa, että Tom of Finlandin maailmassa ilo ja nautinto kuuluvat kaikille ja jokainen saa olla oma itsensä. Tom of Finlandin mieshahmoilla on tyypillinen hymynkare suupielessään ja huumori on usein läsnä miesten välisissä kohtaamisissa.

Ote teoksesta Nimetön (1970). Grafiittikynä paperille.
Nimetön (1945-1947). Guassi paperille.
Nimetön (1977). Grafiittikynä paperille.
Ote kokoelmasta.

Näyttelyyn on otettu mukaan myös varhaisten vuosien herkkiä maisema-akvarelleja sekä kuvia perhealbumeista. Taidehallin ala-aulassa on myös esillä Pekka Jylhän tekemiä 3D-tulostettuja patsaita, jotka on mallinnettu Tom of Finlandin piirrosten pohjalta.

Näyttely jätti minut jälleen häkeltyneeksi siitä, miten pelkällä lyijy- tai mustekynällä voi saada aikaan niin tarkkaa jälkeä; miten valo ja varjo leikkivät nahkarotsien poimuissa tai pullistuneiden lihasten verisuonissa.

Sain myös ostettua lopultakin Finlaysonin Tom of Finland -sarjaan kuuluvan kassin museon kaupasta. Sen kanssa on mukavaa herättää pahennusta vanhoillisissa piireissä. Kassi maksoi saman verran kuin Finlaysonin myymälässäkin eli vajaa parikymppiä.
 
Oma Tomppa-kassi sarjisten kantamiseen.
Tämä postaus on sopivaa päättää suoraan lainaukseen taiteilijalta itseltään. Lainaus, joka on varsin ajankohtainen, löytyy tuosta Finlaysonin läpyskästä, joka tulee tuotteen mukana: 

"I know my little 'dirty drawings' are never going to hang in the main salons of Louvre, but it would be nice if - I would like to say 'when', but I better say 'if' - our world learns to accept all the different ways of loving. Then maybe I could have a place in one of the smaller side rooms." - Touko Laaksonen, 1991.