TV-sarjanostalgiaa

Lapsena kaikki oli jotenkin hienompaa. Telkkaristakin tuli parempia ohjelmia. Ja sitten eräänä päivänä, kun huomaat, että ne ihanat lapsuuden lempisarjasi tulevat uusintana, olet ihan täpinöissäsi. Jes, kerrankin!
Istut alas sohvalle.
Pari minuuttia.
Huomaat, miten hirvittävää kakkaa se on.

Mitä kummaa näiden vuosien aikana tapahtuu, kun lähes kaikki kulta muuttuu joksikin muotopuoliseksi mössöksi, jota ei pysty katsomaan?
Voi taivas, jos nyt yrittäisi katsoa jotain Herculesta (1995-1999) tai Xenaa (1995-2001) (pahoittelen, Xena-kultistit).
Lapsuuden suurin sankarini Zorro (1990-1993) koki hirvittävän kolauksen uusinnan myötä. Sitä pystyi oikeasti katsomaan sen pari minuuttia ja sitten piti lopettaa, koska en halunnut pilata lapsuuttani.
(Tosin täytyy todeta, että Zorron tunnari on edelleen jotenkin hieno.)

Turha mainita, miten kävi Ritari Ässälle (1982-1986).

Ihmemies MacGyver (1985-1992) menee siinä rajalla. Koska Richard Dean Anderson on ihana (ja ehkä vielä ihanampi eversti O'Neillinä Tähtiportissa) ja koska MacGyverin tunnari on legenda, tällä sarjalla on vielä satunnaisesti toivoa.

Testasin tätä tv-sarjojen kakkalakia tässä hiljattain, kun katsoin uudelleen erään teinivuosieni lempparin, eli Näkymättömän miehen (I-Man, 2000-2002). Ensimmäinen kausi vielä meni jotenkin, koska Vincent Ventresca on symppis. Mutta sitten ei vain enää uponnut.
Kun on katsonut niin monta hyvää tv-sarjaa, joissa joka jaksossa on se perusmörkö/-pahis ja taustalla kulkee laajempi juoni, ei Näkymätön mies enää toiminutkaan. Laaja juoni jäi liian paitsioon ja etualalle nousi Fawkesin ja Hobbesin keskinäinen venkoilu.

Mutta ehkä ne oikeasti hyvät tv-sarjat jäävät elämään kakkalaista huolimatta. Ne, joita pystyy katsomaan erikoistehosteiden puutteista välittämättä, ilman että pikselit sattuvat silmiin ja aivoista valuu kuonaa.
Tällä hetkellä testissä on tietenkin 1990-luvun suurin kulttisarja eli Salaiset kansiot (The X-Files, 1993-2002). Mies meni repäisemään ja osti koko sarjan. Nyt sitä sitten katsellaan aivan alusta asti, eikä kakkaa ole vielä näkynyt.
Sattumalta vielä tänään osui failbookista loistava lainaus:

"The X-Files makes much more sense when I'm not a 6 year old hiding behind a couch."

Minä tosin olin jo 10v enkä päässyt koskaan sohvan taakse, koska meidän sohvat olivat seinässä kiinni.
Iskän kanssahan sitä tuli katsottua silloin, kun äiti ei tajunnut, millaisesta sarjasta oikeasti ole kyse. Pelottihan se.
Ja pelottaa edelleen. Huomasin, miten Space-jaksossa oleva "kuunaama" nosti karvat niin mukavasti pystyyn.
Katsotaan, pystynkö tänään katsomaan muutaman jakson yksin.

Klassikoilla on siis toivoa.

Seuraava projekti varmaan olisi 1990-luvun suurin vampyyrisarja, kun se 2000-luvun hitti True Blood on jo testauksen alla.
Ihan vaikka vertailun vuoksi.

(Ja jos joku nyt ei tajunnut, niin kyse oli tietenkin Buffysta, mistäs muusta. En seurannut aikaani ja sarja jäi tällöin katsomatta. Ehkä kulttuurintutkijan pitäisi kuitenkin tietää ysärikulttisarjasta hieman muutakin kuin sen, että Buffykin katseli vampyyreita sillä silmällä.)

Postilaatikossa Rosahtelee jälleen

Vaikka postilaatikkomme lukko päätti jumiutua niin, että kaikki mainosposti, lehdet ja mahdolliset laskut ovat saavuttamattomissa, se ei kuitenkaan estänyt minua ahtamasta kättäni luukun raosta sisään ja sieppaamasta uusinta pakettiani suoraan Tanskasta.
Tanskalainen ankisti ja uusi tuttavuuteni Anders postitti minulle juuri uuden uutukaisen Don Rosa -dokumentin Life and Times of Don Rosa. 75 minuutin mittainen dokumentti on tanskalaista tekoa, mutta englanniksi puhuttu. En ole vielä ehtinyt elokuvaa katsoa, mutta toivon, että se toisi Rosasta henkilönä esille jotain uutta sen lisäksi, että saisin siitä myös lähdemateriaalia väikkäriini. DVD on myös siitä tärkeä, etten ole varma, julkaistaanko sitä ikinä muualla kuin Tanskassa. Joten iso kiitos, Anders!

Anders postitti minulle myös kaksi viimeisintä tanskalaisten Donaldistien fanzinea, Rappettia. Ne ovat luonnollisesti tanskaksi, jota en ole opiskellut ikinä pätkääkään, mutta pienellä tavaamisella tekstiä alkaa ymmärtää jo pelkän ruotsinkin pohjalta.
Nämä lehdet siksi, koska Anders pyysi minua kirjoittamaan heidän julkaisuunsa (englanniksi, jonka he sitten kääntävät tanskaksi), ja halusin vilkaista, minkälaista materiaalia he tuottavat. Ja koska vain jäsenet voivat saada kyseistä lehteä, päädyinkin sitten liittymään tanskalaisten Donaldistien joukkoon. (Postituslistassa oli tietenkin herra Rosa itsekin ja kolme suomalaista, joista yksi oli Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskanen.)

Tässä vaiheessa olisi varmaan syytä myös liittyä Suomen Ankisteihin.

Ensi kuukausi tulee olemaan kiireinen. Heinäkuun puolessavälissä esitän paperini FINFARin tutkijapäivillä Turussa Finnconin yhteydessä ja tänään tuli varmistus, että puhun myös itse conissa. Näin ollen minulla on ensi kuussa kolme varmistunutta esitystä, kun Ropecon lasketaan mukaan. Näihin aiheisiin palaan vielä myöhemmin ja mainostan tapahtumia täällä häpeilemättä.

Minulla oli myös tapaaminen professorini ja ohjaajani kanssa päivitetystä tutkimussuunnitelmastani ja tutkimukseni tilasta. Vieläkin suunnitelma kaipaa viilausta, mutta se on varmaan valmis vasta sitten kun väikkärikin. Tutkimuskysymykseni olivat kuitenkin nyt selkeitä ja hyvin esillä.

(Kiitoksia tästä Rappio! -seminaarin piinaaville kyselijöille!)

Elättelen edelleen epätoivoisia haaveita apurahasta, joka pelastaisi väsymyksessä rämpivän elämäni. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä hetkellä pienikin ylimääräinen raha ratkaisisi kaikki ongelmat, mikä on aivan sietämätöntä.
Kun haaveissa siintää omakotitalo ja maksettu opintolaina, ei sivutoimisella työllä pitkälle pötkitä, kun viime tilikauteen tuli kaksi ja puoli päivää töitä.

Muistan, kun minulle sanottiin kirjallisuuden laitokselta, että varsinkin aloittelevan tutkijan elämä on kovaa ja rahaa ei vain ole. Viime vuonna olin liian onnekas, kun sain puolen vuoden apurahan. Nyt se rahattomuus tuntuu kahta kauheammalta, vaikka täytyy myöntää, että ilman sitä apurahaa en olisi näinkään pitkällä.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Asioilla on taipumus järjestyä.
Niin minä ainakin yritän uskoa.

Kirjahyllystä kaiveltuna Walt Disney

Löysin tässä keväällä Kirjatorilta Walt Disneyn elämäkerran vain kahdellatoista eurolla. Hetki piti harkita, sitten tämä massiivinen opus lähti mukaan.
Kirja on juuri nyt kesken ja täytyy sanoa, ettei ollut turha ostos.

Neal Gabler on ensimmäinen kirjoittaja, jolla on ollut vapaa pääsy Disneyn arkistoihin, joten voisi olettaa tämän kirjan sisältävän aivan uutta tietoa (ja paljastuksia).
Niistä paljastuksista ei nyt niinkään, mutta se, mikä tässä kirjassa on mielenkiintoista, on juuri Disneyn monumentaalisen imperiumin synty. Miten tämä mies teki nimestään brändin?

Kirja on lukulistalla myös tutkimustarkoituksessa. Aku Ankan synty tulee olemaan osa väitöskirjani johdantoa - miten ensin oli Disney, sitten tuli Barks ja lopulta Rosa.
Mutta mikä eritoten kiinnostaa, on Disneyn nimi. Kirjassa mainitaan, miten hänen kerrotaan sanoneen aloittavalle animaattorille, että täällä myydään Walt Disneyn nimeä. Jos se ei sinulle käy ja haluat myydä omaasi, niin kiitos ja hei.

Kun selvittelin Aku Ankkojen tekijänoikeusasioita, minulle kerrottiin, että sarjakuvaruutujen yhteyteen riittää maininta (C) Disney.
Siis pelkkä Disney.
Vaikka olisit kuka tahansa piirtäjä tai kuka tahansa käsikirjoittaja, jos käytät Disneyn hahmoja, Disneyn imperiumilla on työhösi täydet oikeudet.
Melko raakaa peliä ja aika iso epäkohta taiteilijoiden uran kannalta.

Rosa oli Suomessa 90-luvun puolivälin hujakoilla ensimmäinen, joka sai oman nimensä Aku Ankan kanteen. Ja vasta samalla vuosikymmenellä alkoi myös yleistyä piirtäjien ja käsikirjoittajien mainitseminen heidän teostensa yhteydessä. Aiemmin he kaikki olivat anonyymeja ja kunnia meni Walt Disneylle.

Tällä hetkellä olen menossa vasta Disneyn uran käännekohdassa, eli kuinka Lumikki teki Disneystä suuren nimen ja uranuurtajan pitkien animaatioelokuvien luomisessa.
Minua kiinnostaa, miten näitä Disneyn oikeuksia tullaan lopulta käsittelemään ja miten paljon sarjakuvasta lopulta puhutaan kaiken muun oheiskrääsän lisäksi.
Ja mainitaanko Disneyn harrastamasta sensuurista mitään.

Henkilönä Walt Disney oli ristiriitainen: hän oli samaan aikaan fundamentalisti ja radikaali, ja lisäksi hirveä perfektionisti, ja hänen sanotaan halunneen luoda animaatioillaan täydellisen maailman, johon paeta lapsuutensa muistoja.
Disneystä voidaan olla montaa mieltä, mutta hän teki sen, mistä monet vain haaveilivat: hän loi omaa nimeään kantavan imperiumin, joka valloitti animaation, sarjakuvan, oheistuotteet ja pisti pystyyn useita omia itsenäisiä maailmojaan eri puolille maailmaa.

Kun joskus pääsen Disneylandiin, en aio halata Mikkiä, vaan etsin käsiini Akun.
Aku syntyi Mikin muututtua tylsäksi ja varasti lopulta koko shown. Vaikka Mikki on monille (amerikkalaisille) edelleen se Disneyn ainut oikea symboli, me Euroopassa tiedämme, kuka on Disneyn todellinen tähti ja sankari.

Postilaatikossa Rosahti

(C) Disney

Toissapäivänä suuri odotus täyttyi, kun posti toi tullessaan kauan odotetun The Life and Times of Scrooge McDuck Companionin. Olin yrittänyt tilata sitä jo aiemmin, mutta nettikaupassa olleen virheellisen nimen ja kuvauksen perusteella sainkin kaksiosaisen The Life and Times of Scrooge McDuckin jälkimmäisen osan. (Ja oli muuten taas melkoinen projekti palautella väärää tuotetta.)
Kyseessä on siis tämä Roope Ankan elämä ja teot osa 2, eli kaikki Roopen nuoruusvuosien niin sanotut B- ja C-osat. Kirja sisältää reilustia hienoja sarjakuvia, mm. "The Cowboy Captain of Cutty Sark", "The Prisoner of White Agony Creek", joka valaisee Roopen ja Kultun suhdetta, sekä yksi lempitarinoistani "The Dream of a Lifetime".

Mutta nyt on oikea teos hyllyssä ja valtakunnassa hetki hyvin. Kuvan teoksen sijaan tilasin siis tietenkin kovakantisen version, josta pikkuisen yli parikymppiä ei missään nimessä ole liikaa. Seuraavan kerran onkin tilattava Amerikoista ja se onkin sitten ihan uusi kokemus se.
Tällä hetkellä Suomen nettikaupoista tuntuu saavan englanniksi juuri nuo Roope Ankan elämä ja teot -kirjat ja joitain muutamia yksittäisiä sarjakuvia. Samasta paikasta onnistuin hankkimaan Uncle Scrooge Adventures: The Barks/Rosa Collection Volume 1:n, joka sisältää sarjakuvat "Land of the Pygmy Indians" ja "War of the Wendigo". Tiedän, että tälläinen kokonaisuus on myös sarjakuvista "Kultainen kypärä" ja "Kolumbuksen kadonneet kartat", mutta sitä ei nyt ainakaan löytynyt. Ehkä pitää tarkastaa Amazonin nettikaupat.

Cdonin kirjaosastolta löytyy myös jotain aivan uutta, jonka pitäisi ilmestyä 7.6. Boom Studiosin kustantama Walt Disney Treasury: Donald Duck Volume 1, jota kuvataan näin:

With its new series, WALT DISNEY TREASURY, BOOM Kids! brings you classic Disney stories, never-before-collected in North America. In this first volume, Eisner Award-winning writer/artist Don Rosa's very first Donald Duck stories are collected in the order they were originally printed! These are Donald Duck's greatest stories and he's bringing along all of his old friends, including Uncle Scrooge, Gladstone Gander, Flintheart Glomgold and those mischievous nephews of his, Huey, Dewey and Louie!

Tulossa on näköjään myös osat kaksi ja kolme, joten ehkä niitä Rosan tuotoksia ei kaikkia tarvitsekaan tilata erikseen Jenkeistä. Varsinkin, kun tällä ensimmäisellä osalla on hintaa vain 12,95€ ja sivuja kuitenkin 160.
Pehmeäkantinenhan tuo näyttää olevan, mutta sen kanssa on vain elettävä.
Ostan aina mahdollisuuksien mukaan kirjani kovakantisina, mutta tiettyjen teosten kanssa pokkarimallia on vain siedettävä (kuten jotkut sarjakuvat ja englanninkieliset Star Wars -pokkarit, joita tuskin koskaan tullaan suomentamaan).

Inducksin hakukone ei vielä tätä teosta löytänyt, joten sen sisältämät tarinat jäävät arvoitukseksi. Sivumäärän perusteella voisi kuitenkin olettaa, että siihen on mahdutettu (aikajärjestyksestä kun puhutaan) Rosan tuotanto vuodesta 1987 vuoden 1988 puoliväliin saakka - ja otetaan tietenkin lukuun mukaan myös (hyvin toivottavat) esipuheet.

Eli katsellaan sitten ensi viikolla, josko sivusto olisi päivittänyt itsensä ja ensimmäinen osa olisi tilattavissa. Ainakin sen pystyy jo varaamaan.

EDIT:
Selatessani osien 2 ja 3 kuvauksia tajusin, että kyseessä onkin ainoastaan kirjaimellisesti Rosan Aku Ankka -sarjakuvat - eli siis ne, joissa Aku esiintyy pääosassa. Ja kirjoja julkaistaan nuo kolme kappaletta.
Tanskalainen ystäväni Anders kertoi saman seikan ja lisäsi, ettei noiden teosten julkaisija ole itse Rosan kanssa missään tekemisissä, vaan saa julkaista kyseiset sarjakuvat pelkästään siksi, koska sillä on Disney-lisenssi.
Tästä Disneyn copyright-asiasta voisi sanoa paljonkin, mutta ehkä en nyt mene siihen.

Kirjahyllystä

Lukutoukkana ja bibliofiilinä ajattelin tunkea tänne blogiini pienen osaston nimeltä "Kirjahylly", johon lisäilen satunnaisesti uusimpia hankintojani. Tai no siis lähinnä kuvauksia niistä.
Viimeisimpiä kirjahyllyn täytteitä onkin kertynyt ihan mukavasti sitten Jyväskylän kirjamessujen.

Uusin sarjakuvahankintani on suuri klassikko, joka kaikkien alan harrastajien tulisi lukea. Kyseessä on tietenkin Art Spiegelmanin loistava Maus. Oma painokseni sisältää molemmat osat. Jos joku ei satu tietämään kyseistä teosta, se kertoo taiteilijan itsensä isästä juutalaisena toisen maailmansodan aikana Hitlerin Euroopassa. Täysin mustavalkoinen sarjakuva kuvaa juutalaiset hiirinä ja natsit kissoina ja huolimatta tällaisesta etäännyttämisestä se on hyvin ahdistava ja koskettava teos.

Suurista klassikoista hyllyyn saapui myös hieno kirpparilöytö eli The Collected Works of Oscar Wilde. Tämä englanninkielinen opus sisältää myös kertakaikkisen upean The Picture of Dorian Grayn. Täytyy sanoa, että hieman harmitti marraskuisen Pariisin reissun jälkeen, kun kotimatkalla lentokoneessa tajusin, että Wilde on haudattu Père Lachaisen hautausmaalle, eikä paikka ollut kuin kivenheiton päässä hostellistani. Mitä jostain Jim Morrisonista, kun siellä olisi ollut aikansa skandaalinkäryinen kirjailija!

Samalta kirppikseltä löytyi myös Burton on Burton, haastattelukirja ohjaaja Tim Burtonista. Kertakaikkinen löytö. Burton on yksi lempiohjaajistani. Pieni selailu paljasti jo paljon uutta. Kuinka moni oikeasti tiesi, että Burton oli töissä Disneyllä ja oli mukana animoimassa Topia ja Tessua?

Kansoitin kirjahyllyäni myös lempirunoilijani A.W. Yrjänän teoksella Päiväkirja 1995-2008. Kun vain olisi aikaa paneutua siihen.
Tosin heti seuraavana odottaa varmasti repeilemistä aiheuttava CMX: Encyclopedia Idiotica, joka sisältää kulttimaineen saaneen CMX:n Kysy ja vastaa -palstan anteja useammalta vuodelta.
Muistan lukioaikana tikahtuneeni bändin poikien naseviin vastauksiin. Viime aikoina sivustolla ei ole tullut vierailtua, joten kirja on paikallaan hyllyssä odottamassa vuoroaan.

Ja lopuksi vielä kuukauden hömppä eli David Eddingsin Belgarath - velhon tarina. Se tuli vastaan kovakantisena ja melkein ilmaiseksi, joten pakkohan se oli ottaa mukaan. Tunnustan omistavani Eddingsiltä koko Belgarionin tarun ja syy on täysin nostalginen: kyseinen sarja oli ensimmäinen fantasiasaaga, jonka luin. Eddings tutustutti minut fantasian maailmaan ja pian löysin myös niitä hieman laadukkaampiakin kirjailijoita.
En ole lukenut Belgarionin tarua sitten lukion, eikä minulla ole mitään muistikuvaa siitä, oliko se huono vai ei.
Mutta ainakin Eddingsin uusin sarja, Unennäkijöiden taru, on rikos ihmiskuntaa vastaan.
Ja sen lopetus on rikos fantasian genreä vastaan.
Älkää lukeko sitä. Aivonne sulavat.

(Lukekaa mieluummin vaikka Susanna Clarken Jonathan Strange & Mr. Norrell. Siinä vasta uutta ja hienoa fantasiaa. Kertakaikkisen loistava teos.
Se onkin jo lisätty ostoslistaani.)

Verkostoitumista

Akateemisen maailman sosiaalisissa ympyröissä tutkijan tärkeimpiä tekoja on verkostoituminen. Pitää pystyä luomaan kontakteja oikeisiin ihmisiin, jotka mahdollisesti voivat tarjota julkaisukanavia, puhe-esiintymisiä tai vain antavat hyviä neuvoja uran kannalta.
Itse stereotyyppisenä suomalaisena olen aina ollut huono small talkissa erityisesti tuntemattomien ihmisten kanssa. Tuntuu, että siihen oikein pitää pakottaa itsensä, että menee itse juttelemaan jonkun toisen kanssa. Jos joku toinen puolestaan lähestyy minua, keskustelun aloittaminen ja jatkaminen on huomattavasti helpompaa.

Akateemisissa keskusteluissa olo tuntuu muutenkin useimmiten vieraalta, kun oma tutkimuskohde on erittäin populaari. Mutta jos liikutaan siellä akateemisen maailman ulkopuolella, fanien kansoittamassa periferiassa, olo alkaakin tuntua äärimmäisen kotoisalta.
Rappio! -seminaarissa juttua riitti niin ankoista kuin roolipelaamisesta. Missä tahansa fantasia-konferenssissa tai -seminaarissa yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyy ties sun mistä aiheesta.
Eikä kukaan ala arvostella, jos nyt et sattunutkaan pitämään siitä Dostojevskista.

Tällä hetkellä verkostoidun kovasti DCML:n eli Disney Comics Mailin Listin kautta. Sieltä olen saanut paljon yhteydenottoja ja kommentteja, miten hienoa on, kun joku tekee väitöskirjaa Aku Ankka -sarjakuvista - ja erityisesti Don Rosan ankoista.
Ranskalainen Olivier kyseli jo viime vuoden puolella, olisinko kiinnostunut avustamaan hänen nettisivujensa Of Mice and Ducks kartta-osion päivityksessä. Siihen tulisi siis kartoitettua Roope Ankan seikkailut ympäri maailmaa aikajärjestyksessä. Ilmoitin olevani kiinnostunut, mutta en pystynyt lupaamaan mitään aikataulujeni kiireellisyyksien takia. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Nyt vaihdan sähköposteja tanskalaisen Andersin kanssa, joka on työskennellyt ja työskentelee parhaillaankin itse herra Rosan kanssa. Anders on ihan innoissaan väitöskirjastani ja lupasin lähettää hänelle graduni PDF:nä - vaikka hän ei osaa sanaakaan suomea.
Anders on myös luvannut toimittaa minulle kopion tästä tanskalaisten julkaisemasta Rosa-dokumentista, mikä on kertakaikkisen hienoa. (Lupasin tietenkin maksaa hänelle vaivoistaan.) Anders tuntuu tuntevan kaikki sarjakuva-alan ihmiset siellä päin ja kyseli, olisinko kiinnostunut heidän toimittamastaan fanzinesta nimeltä Rappet. Hän vihjasi myös, että voisin kirjoittaa siihen artikkelin tutkimuksestani, jos innostuisin ajatuksesta.

Enhän minä tietenkään innostu mahdollisuudesta kirjoittaa rakkaasta tutkimuskohteestani johonkin julkaisuun - oli se sitten akateeminen tai populaari.

Tajusin myös, että itsensä tyrkylle asettaminen on myös hyvä tapa tuoda tutkimustaan julki. Siinä ei ole mitään pahaa, jos tarjoaa itseään puhumaan jonnekin. Viime kesänä tarjouduin Finnconiin puhumaan fantasiasta Rosan Disney-sarjakuvissa. Se esitys oli menestys ja poiki kutsun tämänvuotiseen Finnconiin Turkuun. Aihe on vielä vähän epävarma, mutta vastasin jo ehdottomasti kyllä, jos he minut sinne huolivat.

Kesällä tuleekin siis reissattua taas puhumisen merkeissä. Ja ehkä pystyn verkostoitumaan vielä lisää niin akateemisen kuin populaarinkin maailman puolelle. Molempi parempi.

Ihanaa Leijonat, ihanaa!

Tämä tyttö haksahti lätkään vuonna 1995, jolloin ajauduin olohuoneen sohvalle iskän viereen kyselemään, mikä on paitsio ja mitä tarkoittaa jo säännöistä poistunut kahden viivan syöttö. Tuli finaali ja Ville Peltonen laukoi kypärätempun.
Olin mennyttä.

Naganon olympialaisten jälkeen sain pelipaidan, jonka selkään oli painettu numero 16. Sen jälkeen minua ei näkynyt katsomassa matsia ilman pelipaitaa.
Mutta eipä näkynyt kultamitaliakaan.

Kuusitoista vuotta sitä on odotettu, kaivattu, toivottu ja petytty. Karvasta kalkkia on juottanut Tsekki, Kanada tai se rakas vihollinen Ruotsi. Nyt ei enää juottanut, vaikka kaksi ensimmäistä erää näytti jo pahalta. Sitten tuli Immonen ja tasoitti.
Katja huusi.
Kolmannessa erässä 3-1 näytti jo liian hyvältä. Se on Ruotsi, se tulee vielä.
Ei tullut.
Neljä yksi ja Katja huutaa kilpaa Mertarannan kanssa. Naapurit tietävät heti, milloin maali tulee.
"Kurmuuttakaa niitä nyt kerrankin kunnolla!"
Ei voi enää istua, melkein tulee housuun jännityksestä ja vessaan ei uskalla mennä, koska Ruotsi tekee vielä maalin.
Mutta ei tee.
Tulee Pesonen, Pyörälä ja Pihlström ja kolme P:tä pyyhältää vauhdilla Ruotsin maalivahdin ohi.
6-1. Ruotsi ei enää nouse.

In your face.
Tämä on takaisinmaksu kaikista niistä aiemmistä nöyryytyksistä, kaikesta siitä pilkasta, jota Ruotsin lehdistö ja maajoukkue on harrastanut.
Tämä on takaisinmaksu vuoden 1998 kaksiosaisesta finaalista, jonka Ruotsi vei 1-0 yhdysvaltalaisen tuomarin Alex Dellin ansiosta. (Hylkäsi Peltosen tasoitusmaalin.)
Tämä on takaisinmaksu siitä hirvittävästä kotikisojen puolivälierästä keväällä 2003, jolloin Ruotsi tuli 1-5 -takaa-ajoasemasta ja vei voiton 6-5.
Nyt loppui tuuri Hannu Hanhiltakin. On Akun vuoro juhlia.

Mies tiesi jo ennen pelin alkua, miksi Suomi voittaa.
Koska Suomella on MM-finaalissa jälleen takatukkamies.
Oliko Marko Kiprusoffilla takatukka vuonna 1998 ja sen jälkeen, kun NHL pisti hänet leikkaamaan liehulettinsä on asia, johon Google ei kertonut vastausta. Mutta nyt oli Juhamatti Aaltonen. Letti liehui.

Ehkä Katja voi nyt jo hieman rauhoittua. Tai vielä voisi kaivaa pitkästä aikaa sen A-Tyypin alkuperäissinglen cd-hyllystä ja soittaa sen biisin, joka alkaa näin:

"Kaikki pitäisi olla nyt kunnossa, miehet ovat terveinä, valmennusjohto on terveenä, ainut, kenestä on vähän huolta on tietysti selostajaosasto, täällä ei aina olla terveinä, mutta ei sen väliä;
NYT HUUDETAAN!"

Ensi vuonna Mertaranta ei huudakaan. Kisat siirtyvät MTV3:lle ja pahimmassa tapauksessa maksukanaville. Sulattaako Suomen kansa sitä, on eri asia.
Mutta MM-lätkä ei ole mitään ilman Mertarantaa.
Yksi aikakausi on päättynyt. Katsotaan, mitä kotikisat tuovat tullessaan.

Perjantai ja 13. päivä

Kaikki tietävät, että tämän päivän pitäisi olla epäonninen, mutta kuinka moni tietää, miksi näin on?
Perjantaista, 13:nnesta päivästä, tuli epäonninen vuonna 1307, jolloin Ranskan velkaantunut kuningas päätti hankkia hieman lisää pääomaa tyhjään kassaansa ja otti silmätikukseen temppeliritarit eli temppeliherrat, joilla oli vaurautta ympäri Eurooppaa. Ranskan kuningas Philip IV päätti syyttää ritareita petturuudesta ja harhaoppisuudesta ja vangitutti maansa temppeliherrat perjantaina, 13. lokakuuta vuonna 1307.

Ja ei, en käyttänyt Googlea, enkä edes Wikipediaa. Vastaus löytyy, mistäs muualta kuin, Aku Ankasta. Tarkemmin sanottuna Don Rosan sarjakuvasta Temppeliherrojen kätketty kruunu (The Crown of the Crusader Kings), joka jatko-osansa Kirje kotoa (A Letter from Home) kanssa on ehdottomasti lempiseikkailutarinoitani.

(Ankka-tutkimuksen tila on tällä hetkellä hieman jämähtänyt, mutta olen saanut kuitenkin lähetettyä abstraktin FINFAR-tapaamiseen ja seuraava pitäisi pistää sunnuntaihin mennessä ensimmäiseen PCA-Finland (Popular Culture Association) summer schooliin. Se olisi kesällä Turun saaristossa ja kuulosti aika hienolta.
Luen myös T. H. Whiten The Once and Future Kingiä, jonka nimeen Rosa pohjaa tarinansa Ankka kuningas Arthurin hovissa eli The Once and Future Duck. Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa on seuraavana vuorossa.)

En ole tämän päivän suhteen mitenkään taikauskoinen, mutta kävin kuitenkin koettamassa onneani - ostin Fantasiapeleistä uuden noppasetin ropettamista ajatellen. Ehkä 13. päivä ja perjantai manaa noppiini jonkinasteista magiaa.
Jotkuthan pitävät noppiaan esille kuutoset ylhäällä, jotta nopat "muistaisivat" luvun paremmin. Itse en moiseen usko.
Noppien pitää olla ykköset ylöspäin - näin huonot numerot kuluvat pois!

Päivä on muutenkin ollut tähän mennessä kaikkea muuta kuin epäonninen, vaikka aamupäivä töissä meni melkoista haipakkaa ja stressiä pukaten. Päivän pelasti tekstiviesti, joka kertoi kauan kaivatun läppärini palanneen huollosta. Eihän siinä malttanut odottaa huomiseen, vaan hain rakkaan lapseni heti takaisin ja nyt on taas kaikki hyvin valtakunnassa. Kone on korjattu ja rikkinäiset osat vaihdettu. Eikä mitään kadonnut muistista.
Darth Vaderkin seisoo vakavana taustakuvassa.

Toisin kävi kännykkäni kanssa. Hain sen huollosta viime viikolla ja tajusin, ettei se pelitä vieläkään. Tällä kertaa puhelin kyllä käynnistyi, mutta ei sillä voinut soittaa saati lähettää tekstiviestejä, kun se mokoma ei löytänyt verkkoa.
Mitähän ne sille siellä huollossa oikein tekivät?
Pistin Samsungin takaisin nootin kanssa.
Mielessä siintää yhä se Nokian qwerty-puhelin. Pinkkinä.

Niin, ja onhan tänään muutenkin tärkeä päivä.
Maagiset neljä vuotta yhdessä.
Tässä vaiheessa sen kriisin pitäisi sitten tulla, jos on tullakseen.
Pitänee kysyä mieheltä, kun hän tulee töistä, että haluaako hän kriisiytyä. Minulle ei ole niin väliksi.

Ehkä kriisiydymme, jos ja kun Suomi häviää tänään Venäjälle.
Sehän se vielä puuttuisi, että sunnuntaina olisi Suomi-Ruotsi-finaali.
Nitrojahan tässä pitäisi jo hommata.