Kiire, projektit ja pikkuisen kakkaa niskaan

Tässä vaiheessa on hyvä istua koneella päivittämässä blogia, kun viikon päästä pitäisi pitää esitelmä PCA-Finlandin toisessa vuosittaisessa kesäkoulussa ja koko esitelmä on lähes aloittamatta!
Olen siis onnistuneesti lukenut lähdemateriaalin (lopettelin tänään, köh köh), mutta esitelmä on ihan alkuteloillaan - käytännössä siis johdanto on tehty. Aiheenani on Disney-tutkimus ennen ja nyt erityisesti sarjakuvan osalta ja keskityn italialaisten julkaisemaan Don Rosa - A Little Something Special -kokoelmaan (josta kirjoitin blogimerkinnän jo viime vuoden puolella), Thomas Andraen Carl Barks and the Disney Comic Book - Unmasking the Myth of Modernity -teokseen ja tietenkin siihen kaikkein kuuluisimpaan eli Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin Kuinka Aku Ankkaa luetaan. Imperialistinen ideologia Disney-sarjakuvissa.
Onnistuin löytämään tämän viimeisimmän kirjaston poistomyynnistä männävuosina ja nyt haaveilen englanninkielisen version hankkimisesta Akateemisen kirjakaupan kautta. Ajattelin myös kirjoittaa tuosta teoksesta aivan oman merkinnän, joten siihen en sen tarkemmin nyt puutu.
Esitelmäni tarkoitus onkin kartoittaa Disney-sarjakuvatutkimuksen tilaa, eli mitä on tehty, mitä tehdään ja mitä on vielä tekemättä. Eli suomeksi: vähän, jonkin verran ja paljon.

Kiire jatkuu myös siinä mielessä, että kaksi artikkelia pitäisi nykäistä valmiiksi. Toinen on onneksi viimeistelyä vaille finito (tämä on se ehkä kaikkein odotetuin) ja toinen täysin aloittamatta. Molemmat niin sanotusti tilaustöitä. Jälkimmäisellä ei onneksi ole deadlinea, mutta odottelen kauhulla sitä hetkeä, kun lähden ensi kuun alkupuoliskolla työharjoitteluun Helsingissä pidettävään CIDOC-konferenssiin ja sen jälkeen on suoraan kaksi deadlinea, joista toinen juuri tämä ensimmäinen tilausartikkeli ja toinen FINFAR-esitelmä - jota en myöskään ole vielä aloittanut. Ne pitäisi siis konferenssin aikana rustata loppuun.
Enkä muuten vieläkään ole saanut referee-palautteita NNCORE-artikkelistani. Sen korjatun version deadline piti olla 15.5. Mitäpä sitä voi lähettää, kun ei tiedä, mitä korjata.
Huoh.

Sarjakuviani ei myöskään näy eikä kuulu. Otin jo yhteyttä Mile High Comicsiin ja ainakin heidän osoitteensa oli oikea. Olen vain kuullut sellaisia kauhutarinoita amerikkalaisen postin toiminnasta, että Uncle Scrooge -lehteni voivat tällä hetkellä ihan hyvin olla jossain Moldovassa. Sen verran hyvin maantietoa siellä osataan.
(Eipä tosin Newcastlen lentokenttävirkailijakaan tiennyt, että Helsinki on Suomessa.)
Laitan sinne vielä sähköpostia. Elättelen toiveita, että lähetys palautuu takaisin, eivätkä rakkaat lähdemateriaalini ole kadonneet jonkun pitkäkyntisen mukaan...

Ja koska elämä ei koskaan ole kivaa, tämä viikko on potkinut päähän melko kivasti.
Ensinnäkin meidän ovimatto varastettiin.
Ei siinä mitään, sehän oli vain ovimatto, mutta kun kyseessä oli kertakaikkisen mainio "Oh shit, not you again!" -ovimatto, jota nykyisin ei saa enää mistään. Tuli potkittua vähän seiniä ja vähällä oli, etten ottanut katanaa ja lähtenyt kolkuttelemaan naapureiden ovia siinä sunnuntai-iltana kymmenen aikaan.

Toisekseen auto otti ja levisi ja rahaahan ei koskaan ole sen vertaa, että sitä huvikseen jakelisi merkkihuollon sedille, että ostakaa ja tilatkaa osa, kun auton omakaan hinta ei pilviä hiponut silloin kolme vuotta sitten.
Uutta kivaa työpaikkaakaan en saanut, joten paluu takaisin arkeen ja samaan vanhaan paikkaan odottaa todennäköisesti heti kesäkuun puolessavälissä, ellen sitten pidä viikon (ansaittua) lomaa ennen juhannusta.

Joten tämä tutkija on ollut koko viikon kenkku ja möks, mutta ehkä tämä tästä, kun tietää, että huomenna saa kaverin synttärikakkua ja ensi viikolla on väkisinkin jotain kivaa tiedossa.

Ja tietenkin se PCA-Finland kaunilla leprasaarella.

Lempitaiteilijani osa 4: Salvador Dalí

Espanjalainen surrealisti Salvador Dalí (1904-1989) tuli tutuksi jo yläasteen kuvaamataidon tunneilla. Opettajamme oli taiteilijasielu, joka yritti epätoivoisesti sivistää teini-ikäisiä hirmuja ja teetti meillä harvinaisen monipuolisia teoksia koko yläasteen ja lukion ajan. Koska olin aina pitänyt piirtämisestä ja kaikesta taiteeseen liittyvästä, kävin tietenkin kaikki mahdolliset kuviksen kurssit, joiden ohessa opettajamme Marjatta tarjosi meille myös taidehistorian alkeita perinteisten diojen avulla. Kun suurin osa luokasta torkkui, dioista paljastui sellaisia suuria klassikkoteoksia kuten Muiston pysyvyys (ne valuvat kellot), Palava kirahvi, Dalín omakuva (nimensä mukaisesti "pekonin kanssa") ja Elefantit (ne pitkäjalkaiset norsut). Hämmentäviä, unenomaisia kuvia. Olin myyty.

Vaikka teimme omia pastisseja useista suurista maalaustaiteen helmistä, en jostain syystä ikinä koskenut Dalíin. Ehkä en kokenut olevani tarpeeksi hyvä siihen.

Dalí oli kotoisin Kataloniasta. Hän oli taidemaalari, kuvanveistäjä ja käsikirjoittaja, ja oli mukana muun muassa tekemässä surrealismin klassikkoa, lyhytelokuvaa Andalusialainen koira (1929) yhdessä ystävänsä Luis Buñuelin kanssa. Dalí on ottanut vaikutteita myös Leonardo Da Vinciltä ja tehnyt yhteistyötä Walt Disneyn kanssa - heidän piti tehdä yhdessä elokuva, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut.

Dalín töissä viehättävät juuri nuo surrealismin erikoiset unikuvat, venytetyt raajat, tavat, joilla asioita on yhdistetty toisiinsa. Tämä on yksi lempitöistäni, se on säilössä julisteputkessa odottamassa reunojen siistimistä ja mahdollista kehystämistä.

Soft Watch at the Moment of First Explosion (1954)

Dalín tunnettua tyyliä on tietenkin matkittu ja parodioitu useampiin otteisiin. Tämä on kuitenkin ehdottomasti parhaita versioita, joita olen nähnyt pitkäjalkaisista elefanteista: AT-AT:t. Ja onhan siellä näköjään myös kaksi tuttua droidia taustalla.

http://culturepopped.blogspot.com/2010/09/salvador-dalis-at-ats.html

1920-luvun Pariisin boheemielämässä vaikuttivat Dalín lisäksi monet suuret taiteilijat, kirjailijat ja muut ajan merkkihenkilöt. Jos ajan Pariisi kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti elokuvaa Midnight in Paris (2011). Adrien Brody on vallan mainio Salvador Dalí.

Ja lopuksi muutamia katsastuksen arvoisia linkkejä:
http://www.dali-gallery.com/
http://www.virtualdali.com/

Villejä huhuja ja varmistuneita faktoja (ankoista ja muista seikoista)

(C) Disney Kuva erinomaiselta fanisivustolta http://duckman.pettho.com

Yliopistolla liikkuu villejä huhuja siitä, että meidät tutkijat siirrettäisiin taas johonkin muiden tieltä. Siitä on supistu jonkin aikaa ja koska oma olemassa oloni on muutenkin uhattuna apurahakauden vedellessä viimeisiään, alkoi kuulostaa vähän pahalta. Mutta laitoksen johtaja ilmoitti pari päivää sitten sähköpostilla, että mitään ei ole sovittu mihinkään suuntaan. Eli olkaa rauhassa, tutkijat, vielä teitä ei paimenneta mihinkään epäterveelliseen koloon.

Kun niiltä huhuilta leikattiin siivet, voisin heittää ilmoille pari muutakin huhuntynkää.
Huhu kertoo nimittäin, että kesän Finnconissa Tampereella ja Ropeconissa (tutussa Espoon Dipolissa) kuultaisiin jälleen esitelmiä Rosan Ankoista. Finnconin teeman mukaisesti luvassa olisi siis Ankkalinnan maailmanloppu, ja puolestaan Ropeconissa jotain fantasiamaailmoihin viittaavaa. Seuraamme huhun varmistumista.
Toinen huhu puolestaan kertoo, että tällä Rosa-tutkijalla saattaisi olla melko iso julkaisu tulossa tuossa vuoden loppupuolen hujakoilla. Milloin ja missä, seuraamme jälleen tilannetta.

Sitten niitä varmistuneita faktoja: olisi nimittäin kesällä tiedossa FINFAR-tapaaminen Finnconin yhteydessä. Ajattelin raapustella kahdeksisen sivua siitä, miten Roope, Aku ja ankanpojat meinasivat valloittaa avaruuden. Tapaamisen teemanahan on siis "Muukalaiset, tulkaa kotiin", kuten aiemmin jo mainostin, joten B-luokan scifiviittauksia metsästellään. (Kai olette ponganneet Akun Star Trek -tervehdyksen?)

Toinenkin fantasiaan liittyvä tapaaminen olisi tulossa - tosin se on sitten vähän isomman luokan tapaaminen, nimittäin fantasia- ja science fiction -konferenssi Messengers from the Stars II. Sieltä ei kuulunut mitään kuun alkuun mennessä ja ajattelin jo, että eivät kiinnostuneet ankka-paperistani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Marraskuun viimeiset päivät tulee sittenkin näköjään vietettyä Lissabonissa. Aiheenani on vaihtoehtoinen todellisuus, eli entäpä jos Aku ei olisi koskaan syntynytkään Frank Capraa mukaillen.

Väitöskirjaankin on tullut lisää raakamateriaalia 16 sivua ja kaksi apurahahakemusta on tekeillä. Myös yksi työhaastattelu olisi tiedossa, joten ehkä tämä elämä tästä vielä jatkuu apurahan jälkeenkin. Hiphei!

Huhtikuun hankinnat

Viime kuun kirjasaldo tuli lähinnä koostettua lempidivaristani Antikvariaatti Lukuhetkestä, jossa sattui olemaan parin päivän kestänyt tempaus: kaikki kirjat puoleen hintaan! Huh, onnistuin hillitsemään itseni, etten mennyt aivan villiksi, varsinkin, kun sarjakuvat eivät sisältyneet tarjoukseen.
Olin tosin jo aiemmin käynyt hakemassa viimeinkin Blacksadin ensimmäisen osan Kissa varjoisilta kujilta huimaan kahdeksan euron hintaan. Nyt kaikki neljä loistavaa Blacksadia löytyykin hyllystä. Lisää odotellessa.

Tarjouskampanjan aikaan mukaan lähtikin sitten koko Dragonlancen Legendat-sarja kovakantisina teoksina. Vaikka kaksi ensimmäistä jo hyllyssä olikin, pakko ottaa. Pistän pokkariversiot tässä jossain vaiheessa kirppikselle.
Miehelle nappasin myös Kuolemanportti-sarjan viimeisimmän osan, Seitsemännen portin. Nyt puuttuu enää osa kuusi ja sekin saaga on hyllyssä.
Ja lopuksi Star Wars -fani minussa käski ottaa yhden pokkarin (The New Jedi Order: Dark Tide II: Ruin) ja tieto-opuksen The New Essential Guide to Characters. Ja sieltä muuten löytyi se kaivattu Luminara Unduli ja tietenkin Mon Mothma.

Kirjaosastolla on muuten pitänyt melko hiljaiseloa. Odotan edelleen sarjakuvapakettia Jenkeistä (jo kaksi ja puoli kuukautta... mitenhän pitkät ne postitusajat sitten ovatkaan?) ja toivon, että tulisi edes ilmoitus paketin jäämisestä tulliin epäilyttävien seikkojen vuoksi - kunhan se nyt saataisiin ainakin Suomeen!

Yhden paketin olen nimittäin noutanut tullista. Se tuli ystävältäni Kentuckysta (ei kuitenkaan herra Rosalta). Hän työskentelee miehensä kanssa sarjakuvakaupassa ja pisti minulle kaikkea ihanaa Jack Sparrow -figusta lähtien, ja tämä siis oli tullin mielestä epäilyttävää.

Haluaisin nähdä tullin setien ilmeen, kun avaan paketin ja sanon, että katsokaa nyt, Aku Ankka -sarjakuvia. Englanniksi. Tappavaa materiaalia, ne kun ovat Rosan sarjakuvia. Kuolette vielä nauruun, kun sieltä löytyy muun muassa sellainen helmi kuin "A Matter of Some Gravity" (eli siis "Paino-ongelmia").

Väitöskirjan muoto ja kieli - avautuminen

Tähän kaiken kulttuurillisen "hömpän" väliin voisi heittää pienen akateemisen avautumisen koskien väitöskirjan muotoa ja kieltä.
Olen jo viime vuonna kirjoittanut tutkimukseni kielestä merkinnän, jossa tuskastelin englannin kielen ylivaltaa tutkimuskielenä. Silloin vannoin vakaasti, että kirjoitan tutkimukseni suomeksi, ja pidän tästä seikasta edelleen kiinni.
Kristiansandin sarjakuvaseminaarissa sain kuulla ruotsalaiselta kollegaltani, että Aku Ankka -tutkimuksen tekeminen suomeksi on silkka akateeminen itsemurha. Kuulostaa melko rankalta, mutta tätä se nykymaailmassa tuppaa olemaan.
Sanoin kuitenkin hänelle, että olen pohtinut asiaa ja koska suomi on äidinkieleni ja ilmaisen itseäni sillä aina parhaiten, haluan tehdä tutkimukseni suomeksi. Sen lisäksi Suomi on väkilukuunsa suhteutettuna maa, jossa luetaan eniten Aku Ankkaa maailmassa, joten markkinoita tutkimukselleni löytyy myös kotimaasta.
Mutta: koska Pohjoismaat, Saksa, Hollanti, Ranska ja tietenkin Italia ovat myös valtavia Aku Ankka - (ja erityisesti Don Rosa -) maita, pyrkimykseni on saada valmis väitöskirja käännettyä englanniksi.
Ja ovathan tietenkin lähes kaikki artikkelini olleet tähän mennessä englanniksi.
Sain ruotsalaisen kollegani pään kääntymään ja hän ymmärsi näkemykseni.

Näiden pointtien lisäksi minulla on muitakin agendoja. Kirjoittamalla tutkimukseni suomeksi haluan pitää yllä suomen kielen asemaa tieteellisenä kielenä. Samalla myös ne Aku Ankasta kiinnostuneet ei-akateemikot, jotka eivät missään nimessä koskisi englanninkieliseen tutkimukseen, saattavat tarttua omaan väitöskirjaani, koska siinä puhutaan selvää suomea.
Ja tietenkin: koska olen aivan hirvittävä jästipää, aion tasan tarkkaan kirjoittaa väitöskirjani suomeksi.

Sitten päästäänkin muotoseikkoihin.
Koska kaikki tuntuu olevan nykypäivänä muotoa pätkä ja työkeikat ovat hyvin projektiluontoisia, alkaa tämä sama näkemys ulottua myös väitöskirjoihin.
Tällä tarkoitan nimenomaan artikkeliväitöskirjaa.
Niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet: artikkeliväitöskirja koostuu useasta referee-arvioidusta (ja useimmiten jo julkaistusta artikkelista), jotka on koottu samoihin kansiin. Väitöskirjassa on johdantoluku, joka selittää tutkimuksen aiheen, tutkimuskysymykset ja ongelmanasettelun. Sen lisäksi tutkimuksen tulokset kootaan lopuksi yhteen.
Artikkeliväitöskirja on vallannut alaa erityisesti luonnontieteiden alalla, mutta nykypäivänä se on levinnyt kaikkiin tieteenaloihin ja alkanut valloittaa myös humanistista tiedekuntaa.
Syy on selvä.
Koska yliopistoja arvioidaan niiden tuottaman tutkimuksen (ja sen laadun) perusteella, yliopistojen henkilökunta pyrkii saamaan tutkijoiltaan ulos mahdollisimman paljon niitä nimenomaisia referee-artikkeleita. Koska artikkeliväitöskirja koostuu pelkästään näistä, se arvottaa tutkijan heti korkeammalle kuin jos tutkija olisi kirjoittanut tavallisen ja perinteisen monografian. (Ja monografiahan on se laaja yhtenäinen tutkimus, jollaiseksi väitöskirja yleensä mielletään.)

Ymmärrän tasan tarkkaan yliopistojen ja akatemian näkökulman tähän asiaan, mutta kyllä siltä alkoi vähän silmänurkissa näkyä punaista, kun tätä asiaa minulle ehdoteltiin eri tahoilta.
Artikkeliväitöskirjan ongelma (erityisesti minulle) on juuri ne artikkelit. Vaikka niitä (ei referoituja) onkin tullut väsättyä tässä muutama kappale, niin se on nimenomaan se muutama, mitä siihen väitöskirjaan mahtuu.
Jos haluaa käsitellä laajoja teemoja, eivät artikkelit yksinkertaisesti riitä. Tällaiselle pitkän proosan kirjoittajalle on muutenkin tulossa isona ongelmana väitöskirjan pituus, joten kuutisen artikkelia tuntuu niin kovin pieneltä ja tiiviiltä setiltä käsitellä sellaista asiaa kuin Don Rosan sarjakuvat postmodernistisina fantasiasarjakuvina - varsinkin, kun tutkimuspohja on pistetty kasaan jo graduvaiheessa.

Toinen huomioitava seikka on tietenkin se, että artikkelien on tosiaan oltava referee-arvioituja ja julkaistuja. Julkaisu voi tapahtua vasta väitöstilaisuuden jälkeen, kunhan kyseinen artikkeli on hyväksytty ja arvioitu.
Kaikki referee-julkaisukanavat on myös tietenkin arvotettu, että mikä on paras ja mikä vähän huonompi ja mikä nyt menettelee, joten sekin sitten kertoo tutkijasta, että missä tämä on tekstejään saanut julki. Entä jos näitä julkaisukanavia ei nyt tällä tietyllä alalla satu olemaan kuin se muutama? Tuleeko siitä miinusta, jos tunkee itseään vaan niiden parin tieteellisen lehden sivuille?

Ei sillä, ettenkö arvostaisi referee-julkaisuja (yksi odottaa kommenttejaan ja toinen pitäisi väsätä kesän aikana), mutta olen vain niin jumissa siinä monografiassa, etten oikein näe, miten saisin kaiken olennaisen mahdutettua artikkelimuotoiseen väitöskirjaan.

Ja kuten sanoin, olen jästipää.
Väsään tässä ihan piruuttani suomenkielisen monografian.
Ha.

Mainos fantasia- ja scifitutkijoille!

Seuraava ilmoitus on viipynyt sähköpostissani jo miltei pari kuukautta, mutta vielä ehtii mukaan!
Omakin abstraktini on vielä aloittamatta, mutta tänne olisi tarkoitus suunnata...


MUUKALAISET, TULKAA KOTIIN - XIII SCIFI- JA FANTASIATUTKIJATAPAAMINEN
Tampereella torstaina 19.7. & perjantaina 20.7. 2012

Finnconin yhteydessä järjestettävän kolmannentoista scifi- ja fantasiatutkijoiden tapaamisen teemana on muukalaisuus. Muukalaisuutta voidaan käsitellä spekulatiivisessa fiktiossa koomisesti tai kauhukuvitelmana, mutta myös analyyttisesti. Kummeksutun hahmon vieraudessa kiteytyy usein teoksen tematiikka. Tutkijatapaamiseen toivomme pohdintoja esimerkiksi siitä, millaisia ovat etniset konfliktit fantasiassa tai millaista vertauskuvallisuutta kätkeytyy tieteisfiktion alieneihin.

Tutkimuksen kohteena voivat olla kirjat, elokuvat, tv-sarjat tai muut scifiksi tai fantasiaksi laskettavat kulttuurituotteet. Toivomme saavamme tutkijatapaamiseen papereita teemaan sopivista tutkimuksista, olipa tavoitteena essee, seminaarityö tai väitöskirja. Tutkijatapaamisen erityisvieraiksi toivotaan gradu-vaiheessa olevia opiskelijoita, mutta kutsu on suunnattu tänä vuonna myös Pohjoismaihin ja Baltiaan. Paperit voivat olla joko suomeksi tai englanniksi.

Tutkijatapaamisen tavoitteena on edistää monitieteistä tieteiskirjallisuuden ja fantasian tutkimusta sekä suomalaisen tutkijaverkoston kansainvälistymistä. Työskentelyä ohjaavat tutkija Irma Hirsjärvi (JY), prof. Liisa Rantalaiho (TaY), prof. Frans Mäyrä (TaY), tutkija Sofia Sjö (Abo), tutkija Merja Leppälahti (TuY), sekä tutkija Paula Arvas (HY).

Lähetä 500 sanan abstrakti aiheestasi 27.4.2012 mennessä Word- tai RTF-tiedostona osoitteeseen csmaso [at] uta.fi. Väitöskirjaan tai sitä seuraavaan tutkimukseen liittyvien papereiden toivomme olevan englanniksi. Lähetämme tiedon hyväksymisestä ja jatko-ohjeet 21.5. mennessä. Itse seminaariin toivomme 4-8 sivun paperia kultakin. Mikäli osanottajien määrä antaa myöten, käsitellään papereita myös teeman ulkopuolelta. Huom! PORTTI-lehti on tarjonnut joillekin papereille mahdollisuuden tulla julkaistuiksi artikkeliksi muokattuina.

Järjestäjät:
FINFAR - Finnish Network of Fantasy Research ja Finncon (2012.finncon.org/).
Koordinaattori: Markku Soikkeli (csmaso [at] uta.fi)

Tällä kertaa postilaatikossa pamahti

Sain tässä torstaina postia ankistikollegaltani, Ankkalinnan Pamauksen päätoimittaja Timo Ronkaiselta, joka suuressa ystävällisyydessään lähetti minulle tämän kyseisen levyn, eli elektronisen Ankkalinnan Pamauksen. Kuten kuvasta nipin napin taitaa erottaa, tämä CD sisältää PDF-muodossa kaikki AP:n numerot 0-24 sekä extrat, joihin kuuluu muun muassa Don Rosan 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi julkaistu onnittelulehti.
Voitte uskoa, että paketti on tuhti ja sisältää niin reilun määrän Rosaa kuin muitakin oleellisia ankka-artikkeleita, joita tulen selaamaan ahkerasti väitöskirjaani ajatellen.

Iso kiitos Timolle!

Jos kiinnostuit, oman kappaleesi voit tilata täältä.

Tällä hetkellä tämä tutkija kahlaa läpi Gérald Genetten Palimpsests-teosta ja samaisen herran The Architext odottaa vieressä vuoroaan. Näistä tulee siis teoria-apua intertekstuaalisuutta käsitteleviin pätkiin, joita ujutan analyysiosioitteni sekaan. Ensi viikon tutkijaseminaarissa pidänkin kevään esitelmäni NNCOREn artikkelista, joka käsittelee mainittua intertekstuaalisuutta Rosan "Escape from the Forbidden Valley" -sarjakuvassa.
Myös FINFAR-tapaamisen abstrakti pitäisi vääntää kasaan ensi viikon perjantaihin mennessä, mutta muuten se hirvittävä härdelli, jossa elin helmikuusta maaliskuun loppuun, on nyt onnellisesti ohi ja ehdin jopa tehdä jotain kivaakin, kuten pelata Skyward Swordia ja kahlata nuo Potterit taas kerran läpi.

En vain malttaisi odottaa sarjakuvapakettiani Mile High Comicsilta. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa ja petyn aina, kun postilaatikossa ei ole mitään muuta kuin päivän aviisi. Viime viikolla tosin sain tilaamani superhienot käyntikortit. Selvisi kyllä, että olisin saattanut olla oikeutettu saamaan käyntikortit myös yliopiston piikkiin, mutta koska en tuolloin ollut varma asiasta, ehdin jo tilata omat korttini.
(Sitä paitsi omat korttini ovat aivan takuulla vähintään tuhat kertaa hienommat kuin yliopiston logolla varustetut kortit!)

Sain myös noin viikon mittaisen työharjoittelukeikan kesäkuulle eräästä konferenssista Helsingissä, joten ehkäpä tässä ehtii vielä piipahtaa taas Good Fellowsin sarjakuvakaupassakin vaikka ostamassa Captain Kentucky -kokoelman (jos sitä silloin siellä vaikka olisi, nyt näyttää valitettavasti tyhjältä) ja muutaman Uncle Scroogen lisää...

Kuunatsit tulevat!

Nyt sekin on sitten nähty, nimittäin suuri eeppinen taistelu natsien ja ihmiskunnan välillä. Kun tätä on mainostettu jo useampi vuosi ja jokaisessa conissa on törmännyt natsiasuisiin promoottoreihin tai vain tyyppeihin, jotka kanniskelevat kylttejä "Kuunatsit tulevat", on mielenkiinto suomalaista Iron Skyta kohtaan väkisinkin noussut siihen pisteeseen, että leffaliput oli hommattava.
En nyt rupea tekemään mitään suurta ja syväluotaavaa analyysia itse elokuvasta, koska jokaisen itseään kunnioittavan nörtin ja asiaa harrastavan henkilön on nähtävä tämä kulttitapaus omin silmin.
Omaa mielenkiintoani lisäsi tietenkin tarinan käsikirjoittajana toiminut Johanna Sinisalo, joka on ehdottomia lempikirjailijoitani ja jonka olen myös onnellisena päässyt tapaamaan Pariisin fantasia- ja scifikonferenssissa vajaa pari vuotta sitten.
(Sinisalo vilahtaa muuten myös itse elokuvassakin - jos ette huomanneet, niin tässäpä teille quest seuraavalle katselukerralle - pongaa Johanna!)

Olen lukenut kovin ristiriitaista palautetta Iron Skysta, mutta kaikki ystävistäni ovat olleet ehdottomasti sillä kannalla, että leffa on hyvä. Ja olihan se, sitä en kiistä, mutta tunnustan odottaneeni juonelta ja tarinalta hieman enemmän. Mutta Star Wreck-parodioiden tekijöiden tuntien elokuvan idea on tehdä pilaa vähän kaikesta, kuten loogisesti natsi-ideologiasta, Yhdysvaltojen sotapolitiikasta ja ihmiskunnan typeryydestä, ei elokuvaa voi liian syvääluotaavalla juonella pilatakaan.

Visuaalisesti elokuva on elämys. Kuusta nousevat avaruuszeppeliinit, jotka vetävät perässään valtavia meteoreja, ovat kertakaikkisesti hienoa katseltavaa. Iso kumarrus erikoistehostetyypeille - te todistatte sen, että Suomessa osataan tehdä muitakin kuin sotadraamoja ja henkilödraamoja ja paskoja saippuasarjoja.
Visuaalisuuteen liittyy myös värimaailma, joka natsien kuutukikohdassa on tyylikkään seepia. Omassa maailmassaan elävät natsit ovat jääneet jumiin vuoteen 1945, eivätkä ainoastaan aatteidensa ja teknologiansa takia, vaan myös tämä värimaailma viittaa menneeseen.

Puvustus on aivan täysin oma lukunsa. Varusteleka on ollut tukemassa koko projektia eikä varmaan ainoastaan tarjoamalla varastojen kätköistään teemaan liittyviä asukokonaisuuksia. Kun ensimmäinen kuunatsi ilmestyy mustassa pitkässä nahkatakissaan, kypärässään ja kaasunaamarissaan hämmentyneen amerikkalaisen astronautin eteen, pääsee useampikin armysälää keräilevä katsoja fetisöimään.

 

Kuunatseja! (Kuva napattu sivulta http://www.tietokone.fi/uutiset/kaiva_kuvetta_ja_ryhdy_iron_sky_tuottajaksi)

Upseerien uniformut ovatkin sitten asia erikseen eikä tietenkään sovi unohtaa naispääosaa näyttelevää Julia Dietzeä, joka on vallan hemaiseva kynähameessaan, vyötärökorsettissaan  ja pääkallolla koristetussa suikassaan. Näitä asuja tullaan cosplayaamaan tulevaisuudessa varmasti. Harkitsen itsekin asiaa vakavasti.

Iron Sky ei ole täydellinen elokuva, enkä sitä siltä odottanutkaan. Se on kuitenkin kulttielokuva, joka todistaa suomalaisen nuoren potentiaalin, joka elää scifissä ja muussa spekulatiivisessa fiktiossa. Iron Sky todistaa myös sen, että fanikulttuurissa on voimaa: miljoonan euron verran elokuvan budjetista tuli lahjoituksina faneilta. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös muiden elokuvan tekemisestä haaveilevien: promoa, kiinnosta, kerää faneja... ja elokuva siirtyy lähemmäs todentumistaan.

Erittäin hienoa on kuulla se, miten hyvin saksalaiset ovat ottaneet kaksikielisenä (englanti-saksa) toimivan Iron Skyn vastaan. Joku onkin kuulemma sanonut, että tarvittiin suomalainen ohjaaja, ennen kuin saksalaiset pystyivät nauramaan menneisyydelleen. Toisaalta taas Amerikassa elokuva ei ole vielä herättänyt kiinnostusta. Liekö Sarah Palin -kopio, George W. Bushin nimellä varustettu satelliitti ja muut pienet heitot kääntäneet huumorintajun kupin yli? Mene ja tiedä. [EDIT:] Elokuvahan siis tosiaan saa ensi-iltansa Jenkeissä vasta myöhemmin, joten ehkäpä sitten kuulemme asiasta sen todellisen mielipiteen.

Jos et elokuvaa ole vielä nähnyt, mene ja katso se. Sen verran sitä laatua riittää, että aika menee kuin siivillä eikä tylsää hetkeä tule. Ja musiikki tietenkin kruunaa kaiken, kuunnelkaapa vaikka nämä pätkät: Laibach - Under the Iron Sky ja Chaos All Stars - The Iron Sky .

THE MOON NAZIS ARE COMING!