Tajusin juuri, etten näitäkään merkintöjä ole saanut blogiini pitkään aikaan. Toisaalta osasyynä on ollut se pätevin: eipä ole oikein tullut ostettua hirveästi kirjoja, kun on pitänyt mennä koko kesä pienellä budjetilla apurahan kakkososaa odotellessa. (Se tulee kuun viimeinen päivä, jee!)
Kesäkuun alussa oli kuitenkin Kirjatorin suuret alennusmyynnit, josta omin itselleni puoleen hintaan pienen pinon luettavaa. Päällimmäisenä Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan viimeisen osan nimeltä Viimeinen vartija. Saa nähdä, jatkuuko sarja enää. Ainakin tällä hetkellä Colfer on puhunut kyseisen osan jäävän Artemiksen tarinan viimeiseksi.
Sitten ostin kasan satukirjoja opetusta (ja krhm, myös itseäni) ajatellen. Hienon, upeasti kuvitetun ponnahdusikkunakirjan Lumikki, Kate DiCamillon Taikurin norsun sekä Tove Janssonin kovakantiset Muumi-kirjat Taikurin hattu ja Näkymätön lapsi. Edellisenä lukuvuonna luin oppilailleni DiCamillon kirjaa Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut, mikä oli kertakaikkisen ihana. Siksi päädyin ostamaan myös Taikurin norsun, vaikka siitä en mitään tiedäkään. Viimeinen ostokseni oli Liken kustantama Päin näköä! 10 suomalaista sarjakuvataiteilijaa.
Kirppiksiltä on löytynyt Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini, Joka tyypin kaavakirja, Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa sekä Weis & Hickman -kaksikon Sielujen sota -sarjan osat yksi ja kaksi. Taas on lisää Dragonlancea hyllyssä ja jälleen vajaana sarjana.
Onni potkaisi myös tuhannesti loppukeväästä, kun pongasin Fantasiapeleissä, että ovat sitten lopultakin ottaneet uuden painoksen Cyberpunkin versiosta 2.0.2.0. Roolipelaaja minussa lauloi aarioita. Tämä on yksi lempisysteemeistäni ikinä. Eipähän tarvitse enää leikkiä puuduttavilla PDF:llä.
Teen jossain vaiheessa myös erillisen esittelymerkinnän Carl Barksin maalaukset ja piirrokset -teoksesta, jonka tilasin itselleni keväällä vähän niin kuin etukäteissynttärilahjaksi. Nyt alkaa olla aika pakata silinterit, nahkatakit ja Darth Vader -topit Ropeconia varten. Ja lähes heti putkeen ensi viikolla populaarikulttuurin tutkimuksen konferenssiin Turkuun!
17.7.2013
Lähdepinon kasvu
Kyllä kannatti, sellaisia helmiä sivustolta löytyi.
Uncle Scroogen numero 219 on ensimmäinen amerikkalainen julkaisu, jossa on Rosan ensimmäinen sarjakuva "Son of the Sun". Sen muovitaskussakin lukee "valuable comic" ja tästä saa parhaillaan pulittaa melko paljonkin. Lähti kuitenkin hyvin halvalla.
"Return to Xanadun" ensimmäinen osakin sieltä löytyi Uncle Scroogen numerossa 261, joten tämäkin on nyt täydellinen.
Huima harvinaisuus "Guardians of the Lost Library" ei ollutkaan niin harvinainen tässä ensimmäisessä julkaisussaan Uncle Scrooge Adventures -lehdessä, joka käsittää ainoastaan kyseisen Rosan sarjakuvan. Myöhempää Uncle Scroogen numerossa 383 olevaa tarinaa ei saa mistään.
Uncle Scrooge -lehdistä 224, 276 ja 354 löytyvät sarjakuvat "Cash Flow", "Island at the Edge of Time" ja ah-niin-paljon-kaivattu "The Black Knight Glorps Again!".
Lisäharvinaisuuksina mainittakoon Uncle Scrooge Adventuresin numero 51, jossa on tietenkin "Treasure of Ten Avataras". Viimeinen ostos oli "The Magnificent Seven (Minus Four) Caballeros" -sarjakuvan viimeinen osa Walt Disney's Comics and Stories -lehden numerossa 665. Osat yksi ja kaksi on huomattavasti helpompia löytää.
"The Black Knight" on edelleen varsin kallis harvinaisuus, koska se on julkaistu vain yhdessä Uncle Scrooge -lehdessä, josta löytyy myös Barksin "The Midas Touch". Kyseisessä Barksin sarjakuvassahan on siis Milla Magian ensiesiintyminen (uusintajulkaisuna tietenkin), mikä voi vaikuttaa lehden arvokkuuteen.
Ostoslistassani on vielä joitakin tärkeitä Rosan ankkasarjakuvia. Niitä metsästellessä.
11.7.2013
FINFAR, Finncon 2013 ja conikrapulasta toipuminen
Meillä tutkijoilla ohjelma alkoi siis jo torstaina 4.7., jolloin yliopiston Metsätalolle kokoontui parikymmentä spefitutkijaa ja kommentoijaa (mukana tietenkin uskomattoman laajatietoinen, ihana Cheryl Morgan sekä ruotsalainen tutkija Stefan Ekman) puhumaan teemalla vastavoimat. Fanifiktio sekä fandom, Narnia, zombit, vampyyrit ja kyborgit olivat aiheiltaan edustettuina. Kirjailijoista nousi esille vanhat suosikit Lovecraft ja Tolkien muiden spefikirjailijoiden kuten Gibsonin ohella.
Oma esitykseni avasi nätisti torstaiaamun, mikä oli sinänsä hyvä, että sain sen heti pois alta. Kolmen tunnin yöunilla kun ei oikein pitkään jaksa pitää ajattelutasoa kovin korkealla. (Mikä oli tietenkin oma vikani: aamujuna ja edellisillan myöhäinen leffa on aina huono yhdistelmä. Mainittakoon kuitenkin, että leffa oli Claire Danesin tähdittämä loistava Temple Grandin.)
FINFAR-paperini (kuten myös Finncon-esitelmäni) käsitteli Rosan luomaa herrasmiesvaras Arpin Lusènea, joka tietenkin on saanut nimensä ranskalaisen Maurice LeBlancin kuuluisan Arsène Lupinin mukaan. Paperini keskittyi Lusènen henkilöhahmoon: mikä on herrasmiesvaras, miten Lusènen alter ego Musta ritari "syntyy" Kertalaakin™ avulla ja kuinka fantasia ja huumori tuodaan sarjakuvassa esille. Lopuksi vertasin myös Mustaa ritaria muihin Disney-universumin pahiksiin ja toin esille ritarin todellisen funktion. Sain hyviä vinkkejä paperini täydentämiseen herrasmiesvarkaan ominaispiirteillä ja hyvää palautetta analyysistäni koskien Mustan ritarin funktiota. Kuvia en tällä kertaa epähuomiossa ja kiireessä ollut paperiini lisännyt, mitä oli kaivattu. No, niitä tuli sitten Finncon-esitelmässä korvaamaan tilanteen.
(Bonuksena todettakoon, että Lusènesta pyydettiin artikkelia. Sen työstö alkaa elokuussa. Olkaa kuulolla.)
Kaksipäiväinen tutkijaseminaari oli jälleen kertakaikkisen hieno sisällöltään ja porukaltaan, mutta oma väsymykseni ja mielialani eivät tuottaneet minulta henkeäsalpaavan hienoa palauteantia muille osallistujille, mikä harmitti kovasti. Myös osallistuminen seminaarin ulkopuoliseen hengailuun jäi vähiin, mutta aina ei voi saada kaikkea. Yöuni oli kuitenkin erittäin toivottu asia.
Perjantaina alkoi sitten myös Finncon Helsingin Kaapelitehtaalla, joka oli paikkana minulle uusi tuttavuus. Yövyin Katajanokalla sijaitsevassa Eurohostellissa, josta hipsin aamuisin ensin ratikalla keskustaan ja sieltä metrolla Ruoholahteen. Naureskelin matkalla, että sitä on tullut Lontoon, Pariisin ja Lissabonin metroilla ajeltua, mutta Helsingin metroseikkailut ovat rajoittuneet tasan yhteen kertaan ennen tätä reissua...
Lounaan takia missasin perjantaina ensimmäisen kiinnostavan esitelmän, joka olisi käsitellyt höyrypunkkia, mutta ehdin kuitenkin ongelmitta suvaitsevaisuus-paneeliin, jossa mukana oli parikin tuttua puhumassa fantasia- ja SF-piirien sisäisestä suvaitsevaisuudesta. Ei siellä pitkään tarvinnut istua, kun jo päälle hyökyi hirvittävän ihana yhteenkuuluvuuden tunne koko pannuhallin porukkaa kohtaan.
Ehkä tämä oli juuri se, mitä kaipasin.
Suvaitsevaisuus-paneelin jälkeen jäin kuuntelemaan, miten Petri Hiltunen luki Raamattua. Ihan vain jo tämän takia kannatti tulla paikalle. Esitys käsitteli siis uskontoa ja miten populaarikulttuuri (ja jopa esimerkiksi itse kirkkotaide) on tulkinnut Raamatussa kerrottuja asioita aivan väärin ja miten näiden asioiden siis oikeasti tulisi olla. Puhuttiin käärmeestä saatanana (mitä se ei ollut) enkeleistä (jotka eivät ole naisia, eikä niillä tasan tarkkaan mitään siipiä ole) ja helvetistä (jota ei oikeastaan ole vielä edes olemassa). Ja kaikki Pratchettin lukijathan tietävät, kuinka monta niitä Ilmestyskirjan ratsastajia oikeastaan on...
Taustalla pyöri loistava visuaalinen esitys erilaisesta "raamatullisesta" kuvastosta niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin ja pääsimme myös nauttimaan hienoista pätkistä muun muassa Supernatural-sarjasta.
Lopun perjantai-iltaa palloilin lähinnä myyntipöytien luona, söin myöhäisen keittoaterian ja viimeistelin sen ohessa sunnuntain esitelmääni.
Lauantaiaamuna olin varsin ajoissa Kaapelitehtaalla ja pienen arpomisen jälkeen päädyin kuuntelemaan kunniavieraitten puhetta kirjoittamisesta. Koska olen selvästi rajoittunut lukukokemukseltani ja koska koko ajan tulee uusia ja taas uusia teoksia, joihin pitäisi tutustua, en tuntenut kenenkään kutsuvieraan tuotantoa ja olin välillä pienenä lumiukkona. Mutta toisaalta varsinkin Peter Wattsin jutut olivat sen verran hauskoja, että niitä kuunteli varsin mielellään.
(Kissoja. Joka puolella oli kissoja.)
Ja siihen jenkkiversioon ei sitten tarvitse mennäkään.
Paneelin ongelma oli aika, jota ei ollut. Kun sali täyttyy Sherlock-faneista, ei niitä hahmoja nyt ihan niin tarkkaan tarvitse esitellä. Odotin koko ajan, että milloin alkaa kunnon vertaileva paneelikeskustelu, mutta 45 minuutin aikana päästiin lähinnä kuvailemaan hahmoja. Sama show, mutta tällä kertaa kahden tunnin mittaisena, on kuulemma luvassa myös Ropeconissa. Jospa sinne saataisiin kunnon kissatappelu siitä, että kuka Sherlock on paras ja miksi.
Seuraavaksi käväisin kuuntelemassa toisen paneelikeskustelun science fictionista metaforana, minkä jälkeen oli reilun lounastauon paikka. Ja taas vähän shoppailua. Neljältä alkanut Speculative TV-series antoi ohjelmalehdessä aivan erilaisen kuvauksen kuin mitä se todellisuudessa oli. Odotin uusien, mielenkiintoisten tv-sarjojen esittelyä, sellaisten, joista Suomessa ei ehkä tiedetä mitään.
Mutta ei. Paneelin ideana oli ottaa yleisöltä villejä heittoja aiheesta ja sitten panelistit improsivat, millainen tv-sarja olisi kyseessä ja miten he ovat sen toteuttaneet. Vampyyrilapsia päiväkodissa, Teletappien uusi tulo ja kaksiulotteisesta Doomista inspiraation saanut sarja olivat ainakin hittejä. Ja avaruuslampaat.
Ei sitä mitä odotin, mutta ainakin nauraa sai.
Oman iltani päätti Bimbopaneeli, jossa sai taas nauraa vedet silmissä. Shown saldo oli ainakin oppia, millainen on "scientifically accurate Spiderman".
Tässä muuten Vesa Lehtimäen näytteitä Finnconin taidenäyttelystä: Star Wars!
Kiitän kaikkia paikalle saapuneita ja erityisesti kommentoijia! Fanit onnistuvat aina tarjoamaan jotain uutta tutkimukseni kannalta.
Sunnuntain muusta ohjelmasta kiinnosti paneelikeskustelu Romahtava maailma ja nuoret kärsijät, joka käsitteli dystopia-buumia kirjallisuudessa erityisesti Nälkäpelin kautta. Nörttitytöt puolestaan vetivät kertakaikkisen mainion parituntisen esittelemällä naisten arkkityyppejä SF- ja fantasiaelokuvissa sekä -TV-sarjoissa. Jungin arkkityypin käsitteet tuli kerratuksi sekä naisen roolit välillä huora-madonna - ja niiden eri muodot. Erityisesti matkalaukku-termi herätti hilpeyttä ja tulipahan sivistettyä itseään myös ilmaisulla "jääkaappinainen", mikä tarkoittaa yleensä äärimmäisen väkivaltaisella tavalla kuolevaa naishahmoa. Kuolema sitten toimii motiivina miespäähenkilölle, tai kasvattaa tätä hahmona.
Ropeconissa sitten lisää Nörttityttöjä, odotan innolla!
Coni päättyi aikanaan ja ensi vuonna ollaankin sitten Jyväskylässä. Siellä pitäisi vetää melkoinen show, jos kaikki menee nappiin. Siitä myöhemmin lisää.
Lopuksi muutamia kuvia.
 |
| Ihana prinsessa Merida |
 |
| Tardis oli myös saapunut paikalle. Ja ainakin yhden Doctor Whon pongasin. |
 |
| Hannele Kivilahden taidekuvia: Jack Sparrow. Ahem. CAPTAIN Jack Sparrow. |
Muualta poimin mukaani Weis & Hickman -kaksikon Kadonneiden kronikoiden osat II ja III miehelle tuliaisiksi, sekä pongasin kaksi Buffy-sarjakuvaa, jotka nappasin parempaan talteen.
Näiden lisäksi ostin ihanalta Sir Roilta kauniit Sandman-korvikset, joissa on kuvattu Death ja Dream. Teinpä myös oman henkilökohtaisen tilauksen, jonka lopputulosta odotan ihan järkyttävällä innolla. Ainakin arvon taiteilija itse oli asiasta varsin innostunut.
Nyt seuraavat pari viikkoa on ahkeraa artikkelin kirjoittamista (Aku ja supersankarin parodia), toisen viimeistelyä (Roope rajaseudun myyttisenä symbolina) ja hieman lomailua mökkeilyn muodossa. Seuraava reissu onkin sitten Ropecon, jonka otan tänä vuonna täysin loman kannalta. Pahoitteluni, mutta ei siis luvassa Don Rosaa Ropeconissa tänä vuonna. Katsotaan ensi vuonna uusiksi.
1.7.2013
Surun keskellä
Mietin pitkään, kirjoitanko tätä merkintää ollenkaan. Olen pyrkinyt pitämään blogini aihepiirin tutkimuksellisissa asioissa menemättä liian pitkälle henkilökohtaiseen elämääni. Mutta koska tapahtunut vaikuttaa voimakkaasti tutkimukseni tekoon, motivaatiooni ja jaksamiseen, päätin kuitenkin jakaa suuren suruni.
Rakas iskäni kuoli yllättäen kesäkuun 13. päivänä.
Lienee sanomattakin selvää, että tapahtunut on järkyttänyt meidän perhettämme. Olemme kaikki olleet shokissa, vihaisia ja hämmentyneitä. Varsinkin, kun virallista syytä ei ole vielä tiedossa. Todennäköisesti se oli jotain sydänperäistä.
En vieläkään täysin käsitä, ettei iskä enää soitakaan minulle kysyäkseen, miten auto on pelannut tai että onko meillä tarpeeksi polttopuita. Tai etten löydä häntä kotoa katsomassa Salkkareita tai nukahtaneena sohvalle.
Iskä haudattiin perjantaina. Ehdimme juhlia hänen kuusikymppisiään viime vuonna.
Tämä pari viikkoa on ollut hirvittävän raskasta aikaa, enkä ole kyennyt tekemään mitään aivotyötä vaativaa. Yhdistyksen asiat jäivät täysin sivuun, samoin NNCOREn artikkelin viimeistely, tutkimusmateriaalin lukeminen ja väitöskirjan teko.
Nyt yritän kuitenkin vähän kerrallaan palata arkeen, enkä pelkästään sen takia, että torstaina pitäisi olla Helsingissä FINFARin tutkijaseminaarissa ja sitten vielä Finnconissa puhumassa sunnuntaiaamuna. Haluan palata tutkimukseni pariin, koska kuten isäni, en osaa olla tekemättä mitään.
Iskä oli kansakoulun käynyt työmies, alkuperäiseltä ammatiltaan metsuri. Myöhemmin hän kouluttautui motokuskiksi. Iskä oli suomalainen mies siinä mielessä, ettei hän turhia puhunut tai kehunut päin naamaa. Minä olen ainut lähisuvussani, joka on käynyt yliopiston. Iskä oli äidin mukaan välillä ihmetellyt, mistä olen aivoni perinyt, en kuulemma ainakaan häneltä.
Kotona ei paljoa puhuttu tutkimuksestani. Siellä tiedetään lähinnä se, että tutkin Aku Ankkaa. Se riittää.
Kun pääsin jatko-opiskelijaksi, mietin aina välillä, mitä mieltä iskä oli asiasta. Oliko se sellaista "turhaa akateemista näpertelyä", kun en ollut parantamassa syöpää tai etsimässä uusia energiamuotoja. Minä vain luin sarjakuvia ja kirjoitin niistä jotain, mitä hän ei ymmärtänyt. Kun sitten ensimmäinen konferenssiabstraktini hyväksyttiin ja ilmoitin kotiin lähteväni syksyllä Oxfordiin, iskä oli innoissaan kertonut kaikille sukulaisille ja tuttaville, että meidän tyttö se lähtee Englantiin puhumaan Aku Ankasta.
Se on edelleen yksi tärkeimmistä saamistani tunnustuksista.
"Kuuntelin rinta rottingilla sinun haastattelun oli hyvä" oli viimeisimpiä iskältä saamiani tekstiviestejä.
Tiesin, että hän oli ihan hirveän ylpeä minusta, vaikka ei täysin ymmärtänytkään sitä, mitä teen. Siksi tuntuu niin pahalta ajatella, ettei hän ensi kesänä olekaan kuuntelemassa väitöstilaisuuttani, eikä tule halaamaan minua sen jälkeen hymyillen viiksiensä alta, silmänurkissa tutut naururypyt. Eikä sano onnitteluikseen, että "mitään en ymmärtänyt, mutta hyvältä kuulostit".
Se, että iskä on nyt poissa, ei muuta sitä faktaa, että haluan edelleen hänen olevan minusta ylpeä. Siksi aion tehdä väitöskirjastani parhaan mahdollisen.
Ja tiedän ainakin, kenelle sen aion omistaa.
Rakas iskäni kuoli yllättäen kesäkuun 13. päivänä.
Lienee sanomattakin selvää, että tapahtunut on järkyttänyt meidän perhettämme. Olemme kaikki olleet shokissa, vihaisia ja hämmentyneitä. Varsinkin, kun virallista syytä ei ole vielä tiedossa. Todennäköisesti se oli jotain sydänperäistä.
En vieläkään täysin käsitä, ettei iskä enää soitakaan minulle kysyäkseen, miten auto on pelannut tai että onko meillä tarpeeksi polttopuita. Tai etten löydä häntä kotoa katsomassa Salkkareita tai nukahtaneena sohvalle.
Iskä haudattiin perjantaina. Ehdimme juhlia hänen kuusikymppisiään viime vuonna.
Tämä pari viikkoa on ollut hirvittävän raskasta aikaa, enkä ole kyennyt tekemään mitään aivotyötä vaativaa. Yhdistyksen asiat jäivät täysin sivuun, samoin NNCOREn artikkelin viimeistely, tutkimusmateriaalin lukeminen ja väitöskirjan teko.
Nyt yritän kuitenkin vähän kerrallaan palata arkeen, enkä pelkästään sen takia, että torstaina pitäisi olla Helsingissä FINFARin tutkijaseminaarissa ja sitten vielä Finnconissa puhumassa sunnuntaiaamuna. Haluan palata tutkimukseni pariin, koska kuten isäni, en osaa olla tekemättä mitään.
Iskä oli kansakoulun käynyt työmies, alkuperäiseltä ammatiltaan metsuri. Myöhemmin hän kouluttautui motokuskiksi. Iskä oli suomalainen mies siinä mielessä, ettei hän turhia puhunut tai kehunut päin naamaa. Minä olen ainut lähisuvussani, joka on käynyt yliopiston. Iskä oli äidin mukaan välillä ihmetellyt, mistä olen aivoni perinyt, en kuulemma ainakaan häneltä.
Kotona ei paljoa puhuttu tutkimuksestani. Siellä tiedetään lähinnä se, että tutkin Aku Ankkaa. Se riittää.
Kun pääsin jatko-opiskelijaksi, mietin aina välillä, mitä mieltä iskä oli asiasta. Oliko se sellaista "turhaa akateemista näpertelyä", kun en ollut parantamassa syöpää tai etsimässä uusia energiamuotoja. Minä vain luin sarjakuvia ja kirjoitin niistä jotain, mitä hän ei ymmärtänyt. Kun sitten ensimmäinen konferenssiabstraktini hyväksyttiin ja ilmoitin kotiin lähteväni syksyllä Oxfordiin, iskä oli innoissaan kertonut kaikille sukulaisille ja tuttaville, että meidän tyttö se lähtee Englantiin puhumaan Aku Ankasta.
Se on edelleen yksi tärkeimmistä saamistani tunnustuksista.
"Kuuntelin rinta rottingilla sinun haastattelun oli hyvä" oli viimeisimpiä iskältä saamiani tekstiviestejä.
Tiesin, että hän oli ihan hirveän ylpeä minusta, vaikka ei täysin ymmärtänytkään sitä, mitä teen. Siksi tuntuu niin pahalta ajatella, ettei hän ensi kesänä olekaan kuuntelemassa väitöstilaisuuttani, eikä tule halaamaan minua sen jälkeen hymyillen viiksiensä alta, silmänurkissa tutut naururypyt. Eikä sano onnitteluikseen, että "mitään en ymmärtänyt, mutta hyvältä kuulostit".
Se, että iskä on nyt poissa, ei muuta sitä faktaa, että haluan edelleen hänen olevan minusta ylpeä. Siksi aion tehdä väitöskirjastani parhaan mahdollisen.
Ja tiedän ainakin, kenelle sen aion omistaa.
 |
| © Disney |
22.6.2013
Arpin Lusènea Finnconissa
Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä Finnconissa
sunnuntaina 7.7.2013
Valssaamon tiloissa klo 10-11
allekirjoittanut puhuu aiheesta
Arpin Lusène - todellinen mez-tahri-vahraz!
Don Rosan Musta ritari on
ranskalainen herrasmiesvaras
ja aivan erilainen vastavoima.
Miten hän eroaa muista klassisista
Disney-roistoista,
jotka havittelevat Roope Ankan omaisuutta?
Ja miten yleisliuotin
Kertalaakilla™ päällystetty haarniska
luo fantastisia (ja koomisia)
tapahtumia sarjakuvatarinaan?
Finnconin nettisivut: http://2013.finncon.org/ ja ohjelma.
Tapahtuma on ilmainen!
2.6.2013
NNCORE 2013 - kansainvälinen sarjakuvakonferenssi
Torstaina 23.5. alkoi kauan odotettu NNCOREn eli pohjoismaisen sarjakuvatutkimuksen kansainvälinen konferenssi Helsingissä. Ehdin aamujunalla juuri sopivasti yliopistolle, jossa järjestettiin konferenssin kahden ensimmäisen päivän ohjelma. Kaiken jännityksen ohella yöunet jäivät melko vähäisiksi, joten päivä mentiin teen ja schokakolan (Varustelekasta saatavan kofeiinipitoisen suklaan) voimin, mutta silti olo oli illalla varsin naatti.
Kymmenen aikoihin alkaneen tervetuliaiskahvittelun ja tuttujen moikkaamisen jälkeen kuulimme Kai Mikkosen tervetuliaispuheet ja ensimmäisen kutsuvieraan, Ann Millerin esitelmän "Comics and Politics".
Yllätyin positiivisesti siitä, että vaikka kyseessä oli nimenomaan pohjoismaisen tutkimuksen konferenssi, vieraita oli aina Irania ja Japania myöten. Kyseessä oli siis oikeasti kansainvälinen tapahtuma, joka oli kerännyt kuutisenkymmentä sarjakuvasta innostunutta osallistujaa.
Se, mikä hieman harmitti, oli konferenssin sulkeutuneisuus suhteessa muihin kuin akateemisiin tahoihin. Tieto tapahtumasta ei ollut levinnyt kovin laajalle, mutta silti joitakin ei-akateemikkojakin oli saapunut paikalle ja tietenkin maksanut konferenssin osallistumismaksun.
En tiedä, olisiko konferenssi parantunut siitä, jos esitelmät olisivat olleet avoinna myös opiskelijoille, mutta yleensähän tällaiset tapahtumat tuppaavat olemaan vain osallistujille, joten ymmärrän käytännön hyvin.
Ohjelma oli jaettu kolmelle päivälle, väliin oli onnistuttu pistämään sopiva määrä kahvi- ja lounastaukoja ja tietenkin tervetuliaisvastaanotto torstai-iltana, illallinen Sarjakuvakeskuksella perjantaina ja väitöskirjantekijöiden oma sessio lauantaina Stadin ammattiopistolla.
Itse päädyimme pitämään yhteisen esitelmämme konferenssin virallisen ohjelman osana, koska se saisi silloin todennäköisesti enemmän huomiota ja koska sen sisältö ei oikeastaan ollut täysin osana kummankaan meistä väitöskirjaa.
Esitykset oli puolestaan jaettu sessioihin, joita oli vähintään pari samaan aikaan, torstaipäivällä jopa kolme. Ehdottomasti mielenkiintoisimpia olivat Kristiansandin seminaarista tuttujen Michael J. Princen, Maaheen Ahmedin ja Martin Lundin esitykset heti ensimmäisessä sessiossa. Michael puhui V for Vendettasta ja miten Guy Fawkes -naamion käyttö on levinnyt tarinan ulkopuolelle symboloimaan kapinaa. Maaheen taas esitelmöi Hellboyn hahmosta ihmisyyden je demonisuuden välillä ja Martin rotujen kuvaamisesta Will Eisnerin Spiritissä. Sain myös Martinilta käteviä lähteitä omaa Oxfordin esitelmääni varten.
Muihin erittäin kiinnostaviin esityksiin kuului puhe iranilaisten sarjakuvien antamasta kuvasta nuorille. Tämä esitys herätti valtavasti mielenkiintoa, sillä puhujakaksikko oli tutkinut valtion sallimien sarjakuvien antamia roolimalleja ja kritisoi maan sensuuria, joka sallii ainoastaan tietynlaisen kuvan antamisen nuorisolle ja lapsilukijoille. Jätän kohteliaisuudesta puhujien (ihania ihmisiä molemmat) nimet mainitsematta, sillä he kertoivat avoimesti, etteivät voi puhua tutkimuksestaan kotimaassaan. Tuskin edes heidän professorinsa tietävät, mitä he tekevät työkseen, sillä tällainen kriittinen tutkimus voisi aiheuttaa heille ongelmia - jopa vankilatuomion.
Esitelmän jälkeen olo oli erittäin järkyttynyt ja epäuskoinen. Se antoi valtavasti perspektiiviä asioihin. Oman tutkimuksen rahoituksen kanssa painiminen on hieman eri asia kuin pelätä, että tutkimuksen (vääränlaisten) tulosten julkituominen saattaisi tuoda poliisit ovelle.
Kiitän tästä esitelmästä kahta rohkeaa naista.
Muita mainitsemisen arvoisia esitelmiä oli samana iltapäivänä pidetty "Construction of identities through Arabic comics", joka esitteli erilaisia arabialaisia sarjakuvia, joihin kuului muun muassa 99 supersankaria, jotka kaikki oli nimetty Allahin 99 ominaisuuden mukaan. Mielenkiintoisinta tässä Aseel Abudayehin pitämässä puheessa oli kuitenkin kuvaus siitä, miten arabimaissa on oma Disneyn hyväksymä yhtiö, joka muokkaa Disney-sarjakuvat arabimaihin sopiviksi. Mikki ja Minni ovat siis naimisissa, bikinit korvataan peittävillä mekoilla ja hahmoista riisutaan kaikki amerikkalaiseen kulttuuriin viittaava. Aseel on tutkinut Disney-sarjakuvien kääntämistä eri arabimaihin ja huomannut paljon kiinnostavia piirteitä ja eroja.
Kun myöhemmin keskustelimme asiasta pitkään, saimme jo paljon ideoita siitä, että tekisimme yhdessä Disney-sarjakuviin liittyviä artikkeleja.
Oli muuten kerrassaan ihanaa törmätä noin mahtavaan ihmiseen, joka myös tutkii Disney-sarjakuvia!
Perjantain ohjelmassa ei ollut niin paljoa mielenkiintoa herättäviä papereita, mutta oman tutkimukseni kannalta Rebecca Scherrin esitys Joe Saccon Footnotes in Gazasta oli erittäin hyödyllinen, sillä Rebecca oli tutkinut Saccon tapaa käyttää hyväkseen ruutujen reunoja. Koska Rosallakin on poikkeuksellinen tapa (Disney-sarjakuvien kontekstissa ainakin) käyttää erilaisia ruutuja, rikkoa niiden reunoja ja muokata sarjakuvan muodollista todellisuutta, tämä esitys oli varsin kiinnostava. Otan ehkä Rebeccaan yhteyttä myöhemmin - tapasin hänet ensimmäisen kerran Alcalàn konferenssissa pari vuotta sitten.
Oma tulikokeeni oli torstaina kahdelta. Olimme tamperelaisen kollegani Mikko Poutasen kanssa työstäneet ahkerasti yhteistä paperiamme "Fantasy and Myth - The American Frontier in Don Rosa's The Life and Times of Scrooge McDuck" jo pitkään ja antaumuksella, ja esityksemme herätti varsin paljon kiinnostusta ja kehuja. Mikko toimi rajaseudun käsitteen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kaanonin asiantuntijana, ja minä tietenkin olin vastuussa Roopesta ja fantasiasta. Jännitin omaa osuuttani ihan valtavasti, ja tuntui, että lopotin puheeni hirveän nopeasti, että se mahtuisi kahteenkymmeneen minuuttiin. Mutta kokonaisuus meni valtavan hyvin ja olen varsin tyytyväinen kokonaisuuteen. Yritämme saada paperia julkaistuksi, joten toivottavasti muutkin pääsevät nauttimaan tuotoksestamme kuin NNCORElaiset.
Kutsuvieraspuheet herättivät myös paljon ajatuksia. Erityisesti Roger Sabin (johon olin juuri viitannut teoriaosuutta kirjoittaessani), joka puhui sarjakuvatutkimuksen tulevaisuudesta. Se, mikä herätti oman mielenkiintoni, oli nimittäin akateemisen maailman ja fanien yhteiselo - tarvitaanko sitä? Tällä hetkellä tiettyjen tahojen välillä vallitsee ristiriitoja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että me tarvitsemme toisiamme. Kun itse kuulun vahvasti kumpaankin kastiin, enkä kykene (saati halua) erotella itseäni joko-tai, haluaisin molempien puoliskojen lähentyvän toisiaan ja hyötymään siitä, mitä toisella on tarjota.
Mahdollisesti tähänkin suuntaan ollaan NNCOREn suhteen menossa, jos tulevaisuudessa projektilla on yhteinen tapahtuma Tampere kuplii -festareiden ohessa... Tästä saamme toivottavasti virallista tiedoa myöhemmin. Suunnitelmat ainakin ovat vauhdissa.
Lauantaiaamuna Thierry Groensteen puolestaan puhui sarjakuvan tekijöistä, jotka piirtävät itsensä osaksi tarinaansa. Tämäkin oli erittäin kiinnostavaa, kun oli puhe erilaisista henkilörepresentaatioista ja miten aktuaalinen henkilö muunnetaan sarjakuvamaailmaan sopivaksi. Tulen varmaan käyttämään näitäkin seikkoja apuna tutkimuksessani.
Yleisesti on vielä todettava, että ruoka oli erittäin hyvää niin cocktail-palojen osalta tervetulovastaanotolla kuin Sarjakuvakeskuksen buffet-illallisella (toiveemme suklaakakusta täyttyivät!) sekä lauantain brunssi Arabian alueella. Myös yliopistolla tarjottu ruoka oli varsin maittavaa, erityisesti perjantain lohi hollandaise-kastikkeella. Kiitän myös NNCOREa tarjotuista ratikkalipuista, joiden avulla kulkeminen oli varsin helppoa.
Ainoat risut, joita minulla on tarjota, liittyvät konferenssin aikatauluttamiseen. 15 minuutin kahvitauko on liian lyhyt aika, jos esitykset venyvät, pitäisi käydä vessassa ja vaihtaa vielä rakennusta. Kahvitauot ovat myös erinomainen paikka keskustella ja tutustua toisiinsa, joten vähintään puoli tuntia pitää saada rauhoittua. Ja sessioiden välille pitäisi ilman kahviakin saada vartin tauot, jotta ehtii käydä siellä vessassa tai siirtyä tilasta toiseen.
Ja lounastauko pitäisi nyt ainakin olla puolitoista tuntia.
Vaikka NNCOREn rahoitus onkin loppumassa, porukka on yhtä mieltä siitä, että toiminta jatkuu. Perustamme hallituksen (2 jäsentä jokaisesta Pohjoismaasta ja pari muualta), joka sitten päättää, muutummeko rekisteröityneeksi yhdistykseksi ja miten paljon vaadimme jatkossa jäsenmaksua. Odotan tulevaisuutta innolla, varsinkin nyt, kun Suomen pieni sarjakuvatutkijaverkosto on tavannut toisensa. Ehkä seuraava tapaaminen saadaankin sitten ensi keväänä Tampereelle!
Kymmenen aikoihin alkaneen tervetuliaiskahvittelun ja tuttujen moikkaamisen jälkeen kuulimme Kai Mikkosen tervetuliaispuheet ja ensimmäisen kutsuvieraan, Ann Millerin esitelmän "Comics and Politics".
Yllätyin positiivisesti siitä, että vaikka kyseessä oli nimenomaan pohjoismaisen tutkimuksen konferenssi, vieraita oli aina Irania ja Japania myöten. Kyseessä oli siis oikeasti kansainvälinen tapahtuma, joka oli kerännyt kuutisenkymmentä sarjakuvasta innostunutta osallistujaa.
Se, mikä hieman harmitti, oli konferenssin sulkeutuneisuus suhteessa muihin kuin akateemisiin tahoihin. Tieto tapahtumasta ei ollut levinnyt kovin laajalle, mutta silti joitakin ei-akateemikkojakin oli saapunut paikalle ja tietenkin maksanut konferenssin osallistumismaksun.
En tiedä, olisiko konferenssi parantunut siitä, jos esitelmät olisivat olleet avoinna myös opiskelijoille, mutta yleensähän tällaiset tapahtumat tuppaavat olemaan vain osallistujille, joten ymmärrän käytännön hyvin.
Ohjelma oli jaettu kolmelle päivälle, väliin oli onnistuttu pistämään sopiva määrä kahvi- ja lounastaukoja ja tietenkin tervetuliaisvastaanotto torstai-iltana, illallinen Sarjakuvakeskuksella perjantaina ja väitöskirjantekijöiden oma sessio lauantaina Stadin ammattiopistolla.
Itse päädyimme pitämään yhteisen esitelmämme konferenssin virallisen ohjelman osana, koska se saisi silloin todennäköisesti enemmän huomiota ja koska sen sisältö ei oikeastaan ollut täysin osana kummankaan meistä väitöskirjaa.
Esitykset oli puolestaan jaettu sessioihin, joita oli vähintään pari samaan aikaan, torstaipäivällä jopa kolme. Ehdottomasti mielenkiintoisimpia olivat Kristiansandin seminaarista tuttujen Michael J. Princen, Maaheen Ahmedin ja Martin Lundin esitykset heti ensimmäisessä sessiossa. Michael puhui V for Vendettasta ja miten Guy Fawkes -naamion käyttö on levinnyt tarinan ulkopuolelle symboloimaan kapinaa. Maaheen taas esitelmöi Hellboyn hahmosta ihmisyyden je demonisuuden välillä ja Martin rotujen kuvaamisesta Will Eisnerin Spiritissä. Sain myös Martinilta käteviä lähteitä omaa Oxfordin esitelmääni varten.
Muihin erittäin kiinnostaviin esityksiin kuului puhe iranilaisten sarjakuvien antamasta kuvasta nuorille. Tämä esitys herätti valtavasti mielenkiintoa, sillä puhujakaksikko oli tutkinut valtion sallimien sarjakuvien antamia roolimalleja ja kritisoi maan sensuuria, joka sallii ainoastaan tietynlaisen kuvan antamisen nuorisolle ja lapsilukijoille. Jätän kohteliaisuudesta puhujien (ihania ihmisiä molemmat) nimet mainitsematta, sillä he kertoivat avoimesti, etteivät voi puhua tutkimuksestaan kotimaassaan. Tuskin edes heidän professorinsa tietävät, mitä he tekevät työkseen, sillä tällainen kriittinen tutkimus voisi aiheuttaa heille ongelmia - jopa vankilatuomion.
Esitelmän jälkeen olo oli erittäin järkyttynyt ja epäuskoinen. Se antoi valtavasti perspektiiviä asioihin. Oman tutkimuksen rahoituksen kanssa painiminen on hieman eri asia kuin pelätä, että tutkimuksen (vääränlaisten) tulosten julkituominen saattaisi tuoda poliisit ovelle.
Kiitän tästä esitelmästä kahta rohkeaa naista.
Muita mainitsemisen arvoisia esitelmiä oli samana iltapäivänä pidetty "Construction of identities through Arabic comics", joka esitteli erilaisia arabialaisia sarjakuvia, joihin kuului muun muassa 99 supersankaria, jotka kaikki oli nimetty Allahin 99 ominaisuuden mukaan. Mielenkiintoisinta tässä Aseel Abudayehin pitämässä puheessa oli kuitenkin kuvaus siitä, miten arabimaissa on oma Disneyn hyväksymä yhtiö, joka muokkaa Disney-sarjakuvat arabimaihin sopiviksi. Mikki ja Minni ovat siis naimisissa, bikinit korvataan peittävillä mekoilla ja hahmoista riisutaan kaikki amerikkalaiseen kulttuuriin viittaava. Aseel on tutkinut Disney-sarjakuvien kääntämistä eri arabimaihin ja huomannut paljon kiinnostavia piirteitä ja eroja.
Kun myöhemmin keskustelimme asiasta pitkään, saimme jo paljon ideoita siitä, että tekisimme yhdessä Disney-sarjakuviin liittyviä artikkeleja.
Oli muuten kerrassaan ihanaa törmätä noin mahtavaan ihmiseen, joka myös tutkii Disney-sarjakuvia!
Perjantain ohjelmassa ei ollut niin paljoa mielenkiintoa herättäviä papereita, mutta oman tutkimukseni kannalta Rebecca Scherrin esitys Joe Saccon Footnotes in Gazasta oli erittäin hyödyllinen, sillä Rebecca oli tutkinut Saccon tapaa käyttää hyväkseen ruutujen reunoja. Koska Rosallakin on poikkeuksellinen tapa (Disney-sarjakuvien kontekstissa ainakin) käyttää erilaisia ruutuja, rikkoa niiden reunoja ja muokata sarjakuvan muodollista todellisuutta, tämä esitys oli varsin kiinnostava. Otan ehkä Rebeccaan yhteyttä myöhemmin - tapasin hänet ensimmäisen kerran Alcalàn konferenssissa pari vuotta sitten.
Oma tulikokeeni oli torstaina kahdelta. Olimme tamperelaisen kollegani Mikko Poutasen kanssa työstäneet ahkerasti yhteistä paperiamme "Fantasy and Myth - The American Frontier in Don Rosa's The Life and Times of Scrooge McDuck" jo pitkään ja antaumuksella, ja esityksemme herätti varsin paljon kiinnostusta ja kehuja. Mikko toimi rajaseudun käsitteen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kaanonin asiantuntijana, ja minä tietenkin olin vastuussa Roopesta ja fantasiasta. Jännitin omaa osuuttani ihan valtavasti, ja tuntui, että lopotin puheeni hirveän nopeasti, että se mahtuisi kahteenkymmeneen minuuttiin. Mutta kokonaisuus meni valtavan hyvin ja olen varsin tyytyväinen kokonaisuuteen. Yritämme saada paperia julkaistuksi, joten toivottavasti muutkin pääsevät nauttimaan tuotoksestamme kuin NNCORElaiset.
Kutsuvieraspuheet herättivät myös paljon ajatuksia. Erityisesti Roger Sabin (johon olin juuri viitannut teoriaosuutta kirjoittaessani), joka puhui sarjakuvatutkimuksen tulevaisuudesta. Se, mikä herätti oman mielenkiintoni, oli nimittäin akateemisen maailman ja fanien yhteiselo - tarvitaanko sitä? Tällä hetkellä tiettyjen tahojen välillä vallitsee ristiriitoja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että me tarvitsemme toisiamme. Kun itse kuulun vahvasti kumpaankin kastiin, enkä kykene (saati halua) erotella itseäni joko-tai, haluaisin molempien puoliskojen lähentyvän toisiaan ja hyötymään siitä, mitä toisella on tarjota.
Mahdollisesti tähänkin suuntaan ollaan NNCOREn suhteen menossa, jos tulevaisuudessa projektilla on yhteinen tapahtuma Tampere kuplii -festareiden ohessa... Tästä saamme toivottavasti virallista tiedoa myöhemmin. Suunnitelmat ainakin ovat vauhdissa.
 | |
| Thierry Groensteen ja esimerkkinä Maus. |
Yleisesti on vielä todettava, että ruoka oli erittäin hyvää niin cocktail-palojen osalta tervetulovastaanotolla kuin Sarjakuvakeskuksen buffet-illallisella (toiveemme suklaakakusta täyttyivät!) sekä lauantain brunssi Arabian alueella. Myös yliopistolla tarjottu ruoka oli varsin maittavaa, erityisesti perjantain lohi hollandaise-kastikkeella. Kiitän myös NNCOREa tarjotuista ratikkalipuista, joiden avulla kulkeminen oli varsin helppoa.
Ainoat risut, joita minulla on tarjota, liittyvät konferenssin aikatauluttamiseen. 15 minuutin kahvitauko on liian lyhyt aika, jos esitykset venyvät, pitäisi käydä vessassa ja vaihtaa vielä rakennusta. Kahvitauot ovat myös erinomainen paikka keskustella ja tutustua toisiinsa, joten vähintään puoli tuntia pitää saada rauhoittua. Ja sessioiden välille pitäisi ilman kahviakin saada vartin tauot, jotta ehtii käydä siellä vessassa tai siirtyä tilasta toiseen.
Ja lounastauko pitäisi nyt ainakin olla puolitoista tuntia.
 |
| Groensteen kiinnosti konferenssiväkeä. |
30.5.2013
Sarjakuvia, lisää sarjakuvia!
NNCOREn konferenssin jälkeen (josta seuraa päivitys toivottavasti viikonloppuna) tuli varattua aikaa nimenomaan sarjakuvaostoksille, joten suuntasin lauantaina innoissani The Good Fellows -sarjiskauppaan, joka siis on muuten ainut kauppa Suomessa, josta löytyy englanninkielisiä Walt Disney's Comics and Stories - ja Uncle Scrooge -sarjakuvalehtiä.
(Jos tiedätte sattumalta jonkun toisen paikan, hihkaiskaa kommenttilaatikkoon!)
Tällaisia tarttui mukaan. (Pahoittelen huonoa kuvaa.)
Uncle Scrooge -lehden numerossa 321 on tietenkin jo kansikuvasta päätellen tarina "Attaaack!" eli suomalaisittain "Hakkaa päälle!". Tämän tarinan olennaisuus väitöskirjani kannalta liittyy tietenkin Pellen pseudofantastiseen kielenkääntäjään sekä Arpin Lusènen läsnäoloon.
Numerosta 319 puolestaan löytyy "The Dutchman's Secret" eli "Hollantilaisen salaisuus". Erinomaisen viihdyttävä tarina lähinnä huumorinsa puolesta. Tästä tarinasta saa oivia esimerkkejä Rosan klassisesta kerrontatyylistä, jossa ruutujen taustalla tapahtuu jotain huvittavaa. Myös Akun "yliluonnollinen" tarkkanäköisyys on edustettuna.
Walt Disney's Comics and Stories -lehden numerot 635-637 sisältävät "The Three Caballeros Ride Again" -sarjan kokonaisuudessaan. Ei olennainen väitöskirjani kohdalta, mutta hieno esimerkki Akun erilaisesta sankaruudesta. Tulen tietenkin viittaamaan tähän Akun henkilöhahmon kuvauksessa.
Ostin myös hieman heräteostoksena kovakantisen Barks-kokoelman Uncle Scrooge: "Only a Poor Old Man", joka nimikkotarinan lisäksi sisältää sellaisia helmiä kuin "Back to Klondike", "Tralla La" ja yhden lapsuuteni suosikin, "The Secret of Atlantis". Tämän nappasin mukaan ihan vain siksi, että minulla on oikeita ja päteviä Barks-lähteitäkin viittauksia varten.
Satuin myös tekemään testimielessä tilauksen amerikkalaisesta Nostalgiazone-verkkokaupasta. Koska viime vuonna taistelin niin pitkään Mile High Comicsin kanssa, enkä kahdenkaan tilausyrityksen jälkeen koskaan nähnyt sarjakuviani, päätin kokeilla toista firmaa.
Täältä sain sitten lähetystiedot aina lähetyskoodeja myöten ja kesti huimat kuusi (!) päivää, kun paketti oli jo postilaatikossa.
Hämmennys oli huima, mutta niin oli myös ilokin, tässä paketissa tuli nimittäin yksi kauan odotettu ja toivottu tarina.
Walt Disney's Comics and Stories 606 kätkee sisäänsä kolmannen eli viimeisen osan "The Universal Solventia". Nyt tämäkin sarja on täydellinen.
Saman lehden numeroissa 602 ja 603 on osat kaksi ja kolme "The Treasury of Croesusta". Numerossa 610 on kauan kaivattu lempparini "A Matter of Some Gravity" eli "Paino-ongelmia". Uncle Scrooge 262 puolestaan sisältää tarinan "Back to Xanadu" ja tämä oli myöhäisen huomioni jälkeen ainut pettymys, jolla ei siis ollut mitään tekemistä itse firman kanssa.
Huomasin nimittäin juuri äsken, että kyseinen lehti sisältää "Takaisin Xanaduun" osan 2. Ei koko tarinaa. Tarkastin InDucksista, että olinko unohtanut kirjoittaa listaani koko tarinan numerot (näin kävi useille jatkosarjiksina ilmestyneille tarinoille, kun en tajunnut kirjoittaa kaikkia kolmea numeroa ylös ostoslistaani), mutta tämä ei ollut minun mokani. Jostain syystä InDucksin linkit "Back to Xanadun" jenkkijulkaisun numeroihin ovat hieman sekavia, enkä ensimmäisellä hakukerralla löytänyt kuin albumit Donald and Scrooge 1 ja 2 sekä Uncle Scrooge -lehden numerot 262 ja 357. Tarkemmalla haulla löytyykin myös se Uncle Scrooge 261, joka minulta sitten vielä uupuu.
Metsästys jatkukoon.
Lehdet olivat kaikki hyväkuntoisia ja erittäin huokeita, mutta hintaa tietenkin nosti $24 posti- ja vakuutuskulut Suomeen.
Nyt voin taas katsella muista liikkeistä niitä puuttuvia sarjakuvia, kun nämä ovat varmasti hyllyssä.
Täytyy sanoa, että tällä hetkellä hankalimpia (ja kalleimpia) löytää ovat "A Little Something Special", molemmat Musta ritari -tarinat sekä "Guardians of the Lost Library". Niitä etsiskellessä...
(Jos tiedätte sattumalta jonkun toisen paikan, hihkaiskaa kommenttilaatikkoon!)
Tällaisia tarttui mukaan. (Pahoittelen huonoa kuvaa.)
Numerosta 319 puolestaan löytyy "The Dutchman's Secret" eli "Hollantilaisen salaisuus". Erinomaisen viihdyttävä tarina lähinnä huumorinsa puolesta. Tästä tarinasta saa oivia esimerkkejä Rosan klassisesta kerrontatyylistä, jossa ruutujen taustalla tapahtuu jotain huvittavaa. Myös Akun "yliluonnollinen" tarkkanäköisyys on edustettuna.
Walt Disney's Comics and Stories -lehden numerot 635-637 sisältävät "The Three Caballeros Ride Again" -sarjan kokonaisuudessaan. Ei olennainen väitöskirjani kohdalta, mutta hieno esimerkki Akun erilaisesta sankaruudesta. Tulen tietenkin viittaamaan tähän Akun henkilöhahmon kuvauksessa.
Ostin myös hieman heräteostoksena kovakantisen Barks-kokoelman Uncle Scrooge: "Only a Poor Old Man", joka nimikkotarinan lisäksi sisältää sellaisia helmiä kuin "Back to Klondike", "Tralla La" ja yhden lapsuuteni suosikin, "The Secret of Atlantis". Tämän nappasin mukaan ihan vain siksi, että minulla on oikeita ja päteviä Barks-lähteitäkin viittauksia varten.
Täältä sain sitten lähetystiedot aina lähetyskoodeja myöten ja kesti huimat kuusi (!) päivää, kun paketti oli jo postilaatikossa.
Hämmennys oli huima, mutta niin oli myös ilokin, tässä paketissa tuli nimittäin yksi kauan odotettu ja toivottu tarina.
Walt Disney's Comics and Stories 606 kätkee sisäänsä kolmannen eli viimeisen osan "The Universal Solventia". Nyt tämäkin sarja on täydellinen.
Saman lehden numeroissa 602 ja 603 on osat kaksi ja kolme "The Treasury of Croesusta". Numerossa 610 on kauan kaivattu lempparini "A Matter of Some Gravity" eli "Paino-ongelmia". Uncle Scrooge 262 puolestaan sisältää tarinan "Back to Xanadu" ja tämä oli myöhäisen huomioni jälkeen ainut pettymys, jolla ei siis ollut mitään tekemistä itse firman kanssa.
Huomasin nimittäin juuri äsken, että kyseinen lehti sisältää "Takaisin Xanaduun" osan 2. Ei koko tarinaa. Tarkastin InDucksista, että olinko unohtanut kirjoittaa listaani koko tarinan numerot (näin kävi useille jatkosarjiksina ilmestyneille tarinoille, kun en tajunnut kirjoittaa kaikkia kolmea numeroa ylös ostoslistaani), mutta tämä ei ollut minun mokani. Jostain syystä InDucksin linkit "Back to Xanadun" jenkkijulkaisun numeroihin ovat hieman sekavia, enkä ensimmäisellä hakukerralla löytänyt kuin albumit Donald and Scrooge 1 ja 2 sekä Uncle Scrooge -lehden numerot 262 ja 357. Tarkemmalla haulla löytyykin myös se Uncle Scrooge 261, joka minulta sitten vielä uupuu.
Metsästys jatkukoon.
Lehdet olivat kaikki hyväkuntoisia ja erittäin huokeita, mutta hintaa tietenkin nosti $24 posti- ja vakuutuskulut Suomeen.
Nyt voin taas katsella muista liikkeistä niitä puuttuvia sarjakuvia, kun nämä ovat varmasti hyllyssä.
Täytyy sanoa, että tällä hetkellä hankalimpia (ja kalleimpia) löytää ovat "A Little Something Special", molemmat Musta ritari -tarinat sekä "Guardians of the Lost Library". Niitä etsiskellessä...
14.5.2013
PPCS-kevätseminaari ja muita kevään kuulumisia
Viimeinen sanataideopetus piti minut vielä perjantaipäivän 3.5. Jyväskylässä, mutta lähdin kuitenkin iltapäiväjunalla Turkuun, jossa suurin osa populaarikulttuurin tutkimuksen muista tohtoriopiskelijoista oli jo istunut metodiseminaarissa. Lauantaina oli tarkoitus esitellä tutkimuksen tämän hetkistä tilaa muille osallistujille.
Olin Turussa illalla kahdeksan aikaan ja suuntasin suoraan majoituspaikkaamme Villa Hortukseen. Täytyy sanoa, ettei se ollut mikään opiskelija-asunto. Se oli huoneisto. Nähtävästi tarkoitettu erityisesti muualta tuleville luennoitsijoille mahdolliseen pitempiaikaiseen vierailuun, kun keittiötä hallitsi kuuden istuttava pöytä ja sieltä löytyi muun muassa astianpesukone. Makuuhuone, olohuone, kylpyhuone, eteinen ja tietenkin valtava vaatekomero selittivät miksi yksi kollegoistamme oli hihkunut innoissaan kuultuaan muualta tulevien tohtorikoulutettavien majoittuvan Villa Hortukseen.
Lauantain seminaarissa jakaannuimme kahteen ryhmään kielen perusteella. Me suomeksi tutkimusta tekevät pidimme oman palautekommenttisession ja englanninkielinen ryhmä oli viereisessä luokassa. Kaikki olivat kovin hämmentyneitä siitä, miten pitkällä olin omassa väitöskirjassani, vaikka itsestäni tuntuu siltä, että edistyn kuin etana ja mistään ei tule valmista. Kaikki pitämäni konferenssiesitelmät kuitenkin lisäävät heti materiaalia ja sivumäärää, ja se valtava taustatyö gradun pohjalta auttaa minua huomattavasti eteenpäin.
Esittelin siis tämän hetken kuulumisia, missä mennään ja millä valuutalla, mitä olisi tarkoitus tehdä tänä vuonna ja että väitellä meinasin ensi vuoden heinäkuussa, jos kaikki menee nappiin. Toin muutaman sivun johdantolukua, jonka olin kirjoittanut ohjaajiani varten ja sain arvokasta palautetta siitä, että voisin sisällyttää oman tutkijapositioni ja eettiset pohdinnat juuri tähän lukuun.
Koska en tee tutkimusta ihmisten parissa, vaan kirjallisuudentutkijoiden tavoin pitäydyn pelkässä kirjallisessa lähdemateriaalissa, tutkimuksenteon eettiset pohdinnat jäävät usein huomiotta. Omiini kuuluu tietenkin asemani sekä tutkijana että fanina, joka on otettava huomioon, sillä se voisi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa objektiivisuuteeni. (Ja se on myös ongelma, joka näkyy paikoitellen kirjoituksessani.) Tämä asia menee tarkan suurennuslasin alle ja lisään sen myös johdantolukuuni.
Olin kovin harmissani, etten päässyt tämän kevään PPCS-seminaariin kunnolla. Jotenkin osallistumiseni tuntui puolittaiselta, kun en ehtinyt kysellä muiden kuulumisia tai kuulla, mitä englanninkielisessä ryhmässä tapahtui. Olo jäi syylliseksi, varsinkin, kun skippasin yhteisen lounaan seminaarin päätyttyä ja lähdin Etelä-Koreasta kahden viikon lomalta palanneen kaverini kanssa autolla takaisin Jyväskylään.
Ehkä syksyllä sitten saan taas panostettua hieman enemmän.
(Tosin perjantait tulevat varmaan jatkossakin olemaan pieni ongelma, jos opetusaikatauluni pysyy samana.)
Koska opetukseni loppui tältä keväältä, päästin todennäköisesti itseni huokaisemaan, mikä on aina virhe. Tunnolliselle opiskelijalle se tarkoittaa tietenkin sairastumista. Kun stressitaso laskee, kaikki maailman pöpöt hyppäävät kimppuun. Sairastuin käytännössä heti lauantaina kotiin päästyäni ja makasin sohvalla karanteenissa seuraavat neljä päivää. Se sotki kaikki hienot suunnitelmani viime viikolle, jolloin minun piti olla superahkera kirjoittamisen suhteen. Ahkeruuteni rajoittui kuumemittarin ja Spartacuksen vuoronperäiseen tuijottamiseen.
Muista kevään kuulumisista todettakoon sen verran, että suuntaan taas kesällä Turkuun heinä-elokuun vaihteessa, jolloin siellä järjestetään populaarikulttuuria käsittelevä kansainvälinen EUPOP-konferenssi. Menen sinne esitelmöimään Rosan käyttämästä kristillisestä symboliikasta eli käytännössä puhun Graalin maljasta ja vähän myös liiton arkista. Varasin jo huoneen B&B Tuuresta ja siellä muistettiin minut edellisen vierailuni perusteella - josta on siis kaksi vuotta. Se oli jotenkin herttaista.
Myös FINFAR-tutkijatapaamiseen kävi kutsu. Se järjestetään taas Finnconin yhteydessä Helsingissä - jonne myös tarjosin esitelmää samasta aiheesta kuin FINFARiin eli Arpin Lusènesta. Jatketaan siis Kertalaakin™ viitoittamalla tiellä tänäkin vuonna.
Viikon ketutuksen aiheutti sunnuntaina saapunut sähköposti. NNCOREn sarjakuva-antologiaa ei ollakaan julkaisemassa. Mississippi University Press ei nyt jostain syystä aiokaan julkaista pohjoismaista sarjakuvatutkimusta käsittelevää antologiaa, johon kirjoitin suurella vaivalla artikkelini Rosan "Pako kielletystä laaksosta" -tarinasta. Kuulemma miettivät kovasti vaihtoehtoja, mutta jostain syystä olen varma, että nämä "vaihtoehdot" karsivat aihevalinnoillaan nätisti Ankka-sarjakuvat pois sisällysluettelostaan.
Pikkuisen kismittää. Tämän piti olla ensimmäinen vertaisarvioitu julkaisuni.
Mutta odotellaan ihmettä.
Tai sitten tarjotellaan artikkelia jonnekin muualle.
Sain myös kirjoitettua kurssikuvaukseni nettiin ja hämmennyin kovasti, kun yksi oppilas oli jo kurssille ilmoittautunut. Aloitan siis syyskuussa sarjakuvan historiaa, teoriaa, analyysia ja tulkintaa käsittelevän kurssin Jyväskylän yliopistossa. Vähän jännittää, että mitäköhän siitäkin tulee. Ainakin tavoitteena on saada materiaali suoraan tässä kevään aikana luetusta sarjakuvateoriakirjallisuudesta.
Ylihuomenna ohjelmassa on lyhyt tutkimuksen esittely Monisärmäinen humanismi -tapahtumassa. Ja ensi viikolla Helsinkiin NNCOREn konferenssiin.
Se jännittää ehkä kaikista eniten.
Olin Turussa illalla kahdeksan aikaan ja suuntasin suoraan majoituspaikkaamme Villa Hortukseen. Täytyy sanoa, ettei se ollut mikään opiskelija-asunto. Se oli huoneisto. Nähtävästi tarkoitettu erityisesti muualta tuleville luennoitsijoille mahdolliseen pitempiaikaiseen vierailuun, kun keittiötä hallitsi kuuden istuttava pöytä ja sieltä löytyi muun muassa astianpesukone. Makuuhuone, olohuone, kylpyhuone, eteinen ja tietenkin valtava vaatekomero selittivät miksi yksi kollegoistamme oli hihkunut innoissaan kuultuaan muualta tulevien tohtorikoulutettavien majoittuvan Villa Hortukseen.
Lauantain seminaarissa jakaannuimme kahteen ryhmään kielen perusteella. Me suomeksi tutkimusta tekevät pidimme oman palautekommenttisession ja englanninkielinen ryhmä oli viereisessä luokassa. Kaikki olivat kovin hämmentyneitä siitä, miten pitkällä olin omassa väitöskirjassani, vaikka itsestäni tuntuu siltä, että edistyn kuin etana ja mistään ei tule valmista. Kaikki pitämäni konferenssiesitelmät kuitenkin lisäävät heti materiaalia ja sivumäärää, ja se valtava taustatyö gradun pohjalta auttaa minua huomattavasti eteenpäin.
Esittelin siis tämän hetken kuulumisia, missä mennään ja millä valuutalla, mitä olisi tarkoitus tehdä tänä vuonna ja että väitellä meinasin ensi vuoden heinäkuussa, jos kaikki menee nappiin. Toin muutaman sivun johdantolukua, jonka olin kirjoittanut ohjaajiani varten ja sain arvokasta palautetta siitä, että voisin sisällyttää oman tutkijapositioni ja eettiset pohdinnat juuri tähän lukuun.
Koska en tee tutkimusta ihmisten parissa, vaan kirjallisuudentutkijoiden tavoin pitäydyn pelkässä kirjallisessa lähdemateriaalissa, tutkimuksenteon eettiset pohdinnat jäävät usein huomiotta. Omiini kuuluu tietenkin asemani sekä tutkijana että fanina, joka on otettava huomioon, sillä se voisi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa objektiivisuuteeni. (Ja se on myös ongelma, joka näkyy paikoitellen kirjoituksessani.) Tämä asia menee tarkan suurennuslasin alle ja lisään sen myös johdantolukuuni.
Olin kovin harmissani, etten päässyt tämän kevään PPCS-seminaariin kunnolla. Jotenkin osallistumiseni tuntui puolittaiselta, kun en ehtinyt kysellä muiden kuulumisia tai kuulla, mitä englanninkielisessä ryhmässä tapahtui. Olo jäi syylliseksi, varsinkin, kun skippasin yhteisen lounaan seminaarin päätyttyä ja lähdin Etelä-Koreasta kahden viikon lomalta palanneen kaverini kanssa autolla takaisin Jyväskylään.
Ehkä syksyllä sitten saan taas panostettua hieman enemmän.
(Tosin perjantait tulevat varmaan jatkossakin olemaan pieni ongelma, jos opetusaikatauluni pysyy samana.)
Koska opetukseni loppui tältä keväältä, päästin todennäköisesti itseni huokaisemaan, mikä on aina virhe. Tunnolliselle opiskelijalle se tarkoittaa tietenkin sairastumista. Kun stressitaso laskee, kaikki maailman pöpöt hyppäävät kimppuun. Sairastuin käytännössä heti lauantaina kotiin päästyäni ja makasin sohvalla karanteenissa seuraavat neljä päivää. Se sotki kaikki hienot suunnitelmani viime viikolle, jolloin minun piti olla superahkera kirjoittamisen suhteen. Ahkeruuteni rajoittui kuumemittarin ja Spartacuksen vuoronperäiseen tuijottamiseen.
Muista kevään kuulumisista todettakoon sen verran, että suuntaan taas kesällä Turkuun heinä-elokuun vaihteessa, jolloin siellä järjestetään populaarikulttuuria käsittelevä kansainvälinen EUPOP-konferenssi. Menen sinne esitelmöimään Rosan käyttämästä kristillisestä symboliikasta eli käytännössä puhun Graalin maljasta ja vähän myös liiton arkista. Varasin jo huoneen B&B Tuuresta ja siellä muistettiin minut edellisen vierailuni perusteella - josta on siis kaksi vuotta. Se oli jotenkin herttaista.
Myös FINFAR-tutkijatapaamiseen kävi kutsu. Se järjestetään taas Finnconin yhteydessä Helsingissä - jonne myös tarjosin esitelmää samasta aiheesta kuin FINFARiin eli Arpin Lusènesta. Jatketaan siis Kertalaakin™ viitoittamalla tiellä tänäkin vuonna.
Viikon ketutuksen aiheutti sunnuntaina saapunut sähköposti. NNCOREn sarjakuva-antologiaa ei ollakaan julkaisemassa. Mississippi University Press ei nyt jostain syystä aiokaan julkaista pohjoismaista sarjakuvatutkimusta käsittelevää antologiaa, johon kirjoitin suurella vaivalla artikkelini Rosan "Pako kielletystä laaksosta" -tarinasta. Kuulemma miettivät kovasti vaihtoehtoja, mutta jostain syystä olen varma, että nämä "vaihtoehdot" karsivat aihevalinnoillaan nätisti Ankka-sarjakuvat pois sisällysluettelostaan.
Pikkuisen kismittää. Tämän piti olla ensimmäinen vertaisarvioitu julkaisuni.
Mutta odotellaan ihmettä.
Tai sitten tarjotellaan artikkelia jonnekin muualle.
Sain myös kirjoitettua kurssikuvaukseni nettiin ja hämmennyin kovasti, kun yksi oppilas oli jo kurssille ilmoittautunut. Aloitan siis syyskuussa sarjakuvan historiaa, teoriaa, analyysia ja tulkintaa käsittelevän kurssin Jyväskylän yliopistossa. Vähän jännittää, että mitäköhän siitäkin tulee. Ainakin tavoitteena on saada materiaali suoraan tässä kevään aikana luetusta sarjakuvateoriakirjallisuudesta.
Ylihuomenna ohjelmassa on lyhyt tutkimuksen esittely Monisärmäinen humanismi -tapahtumassa. Ja ensi viikolla Helsinkiin NNCOREn konferenssiin.
Se jännittää ehkä kaikista eniten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)